Kansallisteatterin Suurelle näyttämölle, jonka tilakorkeus ylettyy lähes taivaan pilviin ja näyttämön syvyysperspektiivi kauas kuvitelmien äärettömyyksiin, koskemattomiin maailmoihin saakka, on syntynyt ohjauksen ja lavastuksen täydellisen huumaaviin mittoihin uljas teatteriesitys - klassinen Astrid Lindgrenin rosvoseikkailu Ronja Ryövärintytär.
”Myrsky-yönä salama halkaisee ikivanhan Matiaksenlinnan kahtia - ja linnanpuolikkaiden väliin repeää pohjattoman syvä Helvetinkuilu. Samana yönä syntyy ryöväripäällikkö Matiakselle tytär, joka saa nimekseen Ronja. Ronjan varttuessa hänelle koittaa aika lähteä kotilinnan puolikkaasta suureen maailmaan. Se maailma on kaunis ja täynnä seikkailuja - mutta myös vaaroja. Läheisessä metsässä asuu Borkan johtama ryövärijoukkio, jonka kanssa Matias ja hänen väkensä ovat vihamielisissä väleissä. Borkan ryöväreiden lisäksi metsässä vaanii myös muita uhkaavia olentoja, kuten männiäisiä sekä julmia ajattaroita.”
Näytelmän satumaisen metsäiseen, seikkailumaailmalliseen tunnelmaan, uhkarohkean korkeiden maisemien rosvosatuun syttyy teatterieloon kolme kihelmöivän herkullista, rohkeaa tarinan sankaria, joiden vauhdissa, hahmoissa ja otteissa hikoavat kätemme nyrkkeihin puristuessaan, pulssimme nousevat lähes ääneen kuultavaksi, hiuksetkin miltei pystyyn tarinan jännityksestä.
Ronja Matiaksentytär (Aksa Korttila)), Birk Borka-ryövärin poika (Otto Rokka) ja yksi maailman vanhin ja viisain, aidoin tarinahahmo Kalju-Pietu (Heikki Nousiainen) takaavat sadun hengen ja kuljettavat meitä mukanaan rosvosadun salakavaliin syövereihin, taistelujen ja toveruuden sekä ennen kaikkea ystävyyden merkityksen todistamiseen kaikessa mahdollisessa ja mahdottomassa, mitä elämässämme ikinä koemme.
Ronjan kevättäkiiruvan hurja riemuhuuto käynnistää esityksen vauhdin ja hänen korunkaunis pörrötukkainen kesyttämättömän luonnon muovaama ihana hahmonsa rentous, reiluus, räväkkyys ja rohkeus vievät hetkessä meitä uskomattomiin seikkailuihin salaperäiseen rosvojen maailmaan. Ronja tulvii nuoruuden, kauneuden, rohkeuden ja uskalluksen voimaa, vaarallista akrobaattista ketteryyttä, vauhdikkuutta, ehdotonta oikeudenmukaisuutta.
Birkin huima loikkaus korkealta teatterin kutsuvierasaitiosta suoraan alas näyttämölavalle eläimen ketteryydellä on kuin lähes samanlaisen kaksoisolennon ilmestymisen ihme. Birkin valoisan järkevä nuoruuden ennakkoluulottomuus, heräävä aikuisuus, maskuliininen rauhallisuus ja kuuliaisuus edellistä sukupolvea kohtaan kasvattavat tarinassa hänet villin temperamenttisen ronjamaisen ystävänsä sopivaksi - aavistan - elämänikäiseksi tyynnyttäjäksi ja suhteen keskinäiseksi ystävyydeksi.
Metsän aavemaisen vaarallisissa uumenissa alkavat näiden kahden ihmisolennon hurjat tarzanilliset leikit puissa, korkeilla kallioilla kiipeily, huimapäisyytensä kokeilut ja toisilleen näyttämisen ilot ja jatkuvat yhteisen nuoruuden monina elämän päivinä. Heidän ystävyyttään lujittaa monet pienet arkileikkien kohtaukset, keskustelut, tapahtumat ja tietenkin tunne olla vain kaksi olentoa, jotka pitävät toisistaan lujasti ja vakavasti.
Kalju-Pietu kaikkea jo elämässään kokeneena, mitään, mahdotontakaan enää pelkäämättömänä, lämminsydämisenä olevaisena on tarinan turvana meille jokaiselle. Heikki Nousiaisen näyttelijäkarisma, nyt hänen luomanaan satutarinan maailmanmenoa meille taitavasti johdattelevana Kalju-Pietuna, on yksi näyttämöittemme ikivalovoimaisimpia, sielukkaimpia, huumorinerokkaimpia näyttelijälahjakkuuksia. Kansallisteatterillamme on kunnia lujittaa nyt näytelmänsä tarina vahvaksi, kuin todeksi - häntä ja hänen hahmoaan seuratessamme.
Näytelmän käsikirjoituksen keskushenkilöinä nuo kaikki kolme ovat loistavia, sympaattisia ja taitavia näyttelijätyön täysosumia.
Hurmaavien henkilöhahmojen ja mitä ällistyttävimpien pelottavien matkalaisten, männiäisten, hauskojen kakkiaisten ja hellyttävän sympaattisten hevosten kanssa sekä tietenkin kahden rosvosuvun kalskeuden ja toran temmellyksessä saamme kuin lähikosketuksessa kokea jo liiankin todellisen, mielikuvituksellisen tarinan veitsenteräisen vaarallista, syvien rotkojen uhkarohkeaa sadun maailmaa.
Tarina ystävyydestä joutuu koetukselle, kun kaksi riitaisaa, kumpikin oman linnansa rosvohovijoukkoa huomaa, miten heidän omat rosvokasvattinsa Ronja Matiaksentytär ja vihollissuvun Birk Borkanpoika ovat ystävystyneet ja metsän vaaralliset leikit ovat lujittaneet heidän ystävyytensä lujaksi ja pitäväksi.
Harri Nousiaisen Matiaksen muskelista, itsekästä maskuliinisuutta ja fyysistä voimaa ja uhittelua ei hetkeäkään epäile. Tero Koponen Borkana tulkitsee vahvan vastineen Matiakselle. Viimein sukujen taistelu muuttuu kärhämäksi, joka sekin kääntyy lopulta toverilliseksi leikkipaininyrkkeilyksi kaiken kaunan loppumiseen ja rauhan sopimiseen. Pirjo Luoma-ahon tulkitsema Loviisa sukujen välisessä riitailmapiirissä osaltaan lievittää sovittelevalla luonnehahmotuksellaan esityksen tunnelman sotaisuutta. Monen joukkohtauksen yhteisnäytteleminen tuo esitykseen uhman ja torailun joukkovoimaa näyttelijöiden taipuessa useisiin sivuosiinsa tarinan kahden eri rosvojoukon tunnelmia paisuttaen.
Vain musiikin osuus jäi kovin vähäiseksi, ensemblen yhteislaulukin lähes mumisevaksi hyräilyksi - miksi?
Hauskat ja osaavat teatterin lapsinäyttelijät laajensivat satutarinaa luontevasti tulevaisuuteenkin jatkuvaksi männiäisinä, maahiaisina, kakkiaisina, kettuna, karhuna, pikku Kalju-Pietunakin.
Näyttämötekniikan, lavasteiden vaikuttavuutta ja liikkeitä, valojen, videotekniikan ja äänten salamallista voimaa, naamioinnin, peruukkien ja puvustuksen satumaisuutta on koko esityksen täydeltä. Hurja Matiaksenlinnan repeäminen kahdeksi kappaleeksi samalla symbolisen Helvetinkuilun - maailman syvimmän rotkon - näyttämölle synnyttäen eristää rosvohovit toisistaan vastakkaisille reunoille. Tai akrobatiaa rohkeina loikkaushyppyinä yli tuon vaarallisen rotkon laittoivat välillä jo panemaan kädet pelosta silmille tai korkeuksista kymmenistä metreistä keskelle rosvometsää taivaasta laskeutuvat ajattarat toteutuksina yllättivät täydellisesti meidät katsojat.
Tarina sujuu ja toimii kohtalaisen turvallisena ohjaajan perinteisessä asemoinnissa, henkilögallerian taitavassa ohjauksessa. Perheiden pienemmille saattavat vauhdin toisinaan kiihtyessä ihan mielettömiin tempoihinsa, loikat ja hypyt, vertaansa vailla olevina todelliselta tuntuvien akrobatianumeroiden ja juonen huipentumissa, tuntua liiankin jännittäviltä.
Sadun hurmaa, oivaltavuutta, mielikuvituksen rajattomuutta yksitoikkoiseen arkeen - teatterifantasiaa ja jännittävyyttä kaikenikäisille riitti koko esityksen täydeltä. Huolella valmistettu satu on syksyn kruunu sataviisikymmentävuotta täyttävän suomalaisen teatterin - Kansallisteatterin - ohjelmistovalintana ja upeana esityksenä.
Astrid Lindgren Ronja Ryövärintytär
Suomennos Tuula Taanila, teatterisovitus Akse Pettersson, ohjaus Aleksis Meaney, Koreografia Panu Varstala, lavastus Katri Rentto, valot Kalle Ropponen, videot Pyry Hyttinen, äänet Sami Hassinen, puvut Saija Siekkinen, naamiointi Minttu Minkkinen, taistelukoreografia Kristo Salminen. Rooleissa Aksa Korttila, Otto Rokka, Harri Nousiainen, Heikki Nousiainen, Pirjo Luoma-aho, Tero Koponen, Pirjo Määttä, Karin Pacius ja Kia Kilpeläinen sekä lapsinäyttelijät Lilja Helenius, Justus Järvinen, Verna Kiiskilä, Saima Koivisto, Selma von Krogh, Mianna Kruse, Miles Kruse, Akseli Myllyaho, Julia Nuutinen, Luca Räsänen ja Mio Räsänen. Lasten koordinaattori Heli Haltia.
Esityskuvat Mitro Härkönen
Ensi-ilta-arvio Kansallisteatterin Suuri näyttämö 30.11.2022
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.