keskiviikko, 28. joulukuu 2022

Omaishoidon kehittäminen byrokratian kourissa

"Paljasjalkaisena lahtelaisena olen tuhansien muiden kaupunkilaisten kanssa päivitellyt nykyistä, varsin konservatiivista uutta lahtelaisuutta. Kaupunkimme julkiset palvelut - koululaitos, hoivapalvelut, kaavoitus ja asumisen puitteet - ovat viimeiset pari vuotta olleet sellaisen alasajon ja mielivallan kohteena ja niin vallanhimoisten ja itsekkäitten päättäjien ja byrokraattien käsissä, että luulisi asiantuntijoiden tai ainakin suojelusenkeleiden kokonaan hylänneen Lahden. Lahden tuntemus on suurimmissa ratkaisuissa kokonaan puuttunut."

Noin aloitin tämän Lahen uutisia -julkaisun ensimmäisen jutun vuonna 2007.

433271.jpg           1062197.jpg

Silloin viisitoista vuotta sitten otin puheeksi Lahen uutisia -pääartikkelina omaishoidon onnettoman tilan Lahden kaupungissa. Hyvä tuttavani, omaishoidettava, taiteilija Antero Mäkelä oli saanut omaishoitajavaimonsa vapaapäivää varten hoitopäivän kaupungin silloisen sosiaalitoimen päätöksellä ehdolla, että Antero - sokea, jalasta amputoitu mies - sijoitetaan ilman hoitajaa vaimonsa lakisääteisen vapaapäivän ajaksi lahtelaiseen hotelliin, joka oli tehnyt Lahden sosiaalihuollon kanssa yhteistyösopimuksen. Antero kävi tutustumassa huoneeseen, johon hän olisi vaimonsa vapaapäiväksi majoittunut. Hän totesi, ettei pysty olemaan ja  kulkemaan huoneessa näkökyvyttömänä apuvälinein tai löytämään ilman opasta mitään hänelle täysin vieraasta hotellihuoneesta (ovia, hanoja, säätimiä, esineitä) ilman jatkuvasti läsnä olevaa henkilökohtaista avustajaa.

https://lahenuutisia.vuodatus.net/lue/2007/03/onnelliist-voimiist

https://lahenuutisia.vuodatus.net/lue/2008/12/tiedan-paikan-armahan

https://lahenuutisia.vuodatus.net/lue/2009/12/uutta-vuotta

 

433271.jpg

Monenlaista omaishoitoa olen vuosien aikana seurannut ja päivitellyt, omaishoitajien uupumattomuutta ihaillut. Elämän ainutlaatuisuudesta ja lähimmäisrakkauden loppumattomasta voimasta ne viestivät meille puhuttelevalla sydämellisyydellään ja loppumattomalla kestävyydellään.

https://lahenuutisia.vuodatus.net/lue/2014/07/ihmisen-hadanalaisessa-tilassa

 

Omaishoitajille%20ab.jpg

 

Kuluvan vuoden viimeisessä Lahden kaupunginvaltuuston kokouksessa 12.12.22 käsiteltiin §136 omaishoitoon liittyvä aloite lahtelaisen korkeimmalla päätöstasolla kaikkien puheenvuoronkäyttäjien kannattamana asiana. 

Katja topfier c.jpg

Asian esittelyn aloitti harvinaisen tyylikäs ja asiallinen puheenvuoro, jonka piti Kristillisdemokraattien varavaltuutettu KatjaToepfer:

"Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut. Sekä etänä kokousta kuuntelevat kaupunkilaiset.

Kristillisdemokraattien valtuustoryhmän puolesta haluan kiittää Päijät-Sotea sekä Päijät-Hämeen omaishoitoyhdistyksen lausuntoja ja viranhaltijoita vastineista, joka koskee valtuustoaloitettamme omaishoitajille maksuttomista kuntosali ja uimahallikäynneistä. Omaishoitajat ansaitsevat kunnioituksemme ja kaupunkimme kädenojennuksen. Maksuton käynti hyvinvointia tukevien kaupungin uima - ja kuntosaliharrastusten harrastusten piiriin olisi heille konkreettinen arvostuksen osoitus.

Kuntalaki velvoittaa Lahden kaupunkia edistämään päätöksillään ja toimillaan lahtelaisten terveyttä ja hyvinvointia. Vaikka sotepalvelut siirtyvät hyvinvointialueille jää ennaltaehkäisevän työn velvoite edelleen kunnalle. Ennaltaehkäisevä terveydenedistämistyö tuottaa kustannussäästöjä sairaanhoidon kustannuksista, mutta myös säästää inhimilliseltä kärsimykseltä, jonka arvoa ei voi mitata rahassa. Terveyteen panostaminen tulisi nähdä investointina kaupunkimme elinvoiman parantamiseen. Terveet asukkaat tuottavat sekä henkistä, että aineellista hyvinvointia ympärilleen. Olemme iloisia siitä, että lausuntojen ja vastineen laatijat näkevät aloitteemme hyvänä ja perusteltuna. Pettymykseksemme vastineessa todetaan aloitteemme tulevan liian kalliiksi nykyiseen budjetointiin nähden. Vastineen mukaan maksuttomien omaishoitajien uinti- ja kuntosalikäynteihin oikeuttava etuus alentaisi liikuntapalvelujen tulokertymää 11500-23000 euroa vuodessa, jos arvellaan, että puolet omaishoitosopimuksen tehneistä käyttäisi palvelua kerran kuukaudessa. Tämä laskelma ei välttämättä vastaa todellisuutta. Etuuden saajissa lienee kyllä henkilöitä, jotka silloin tällöin käyttävät uimahallien palveluita, heidän osaltaan lipputuloja tosin jäisi saamatta. Kuitenkin yhtä todennäköisesti lienee heitä, jotka muuten eivät käyttäisi näitä palveluja lainkaan. Heidän osaltaan ei voida puhua saamatta jäävistä tuloista. Laskelmassa ei ole tätä otettu lainkaan huomioon. Myöskään ei ole otettu huomioon sitä, että tämä esittämämme etuus voisi omaishoitajien lisäksi aktivoida uimahallien ja kuntosalien käyttäjiksi myös heidän perheväkeään, läheisiään ja ystäviään. Tämä voisi tuoda lisää maksavia asiakkaita. Aloitteen kustannusvaikutusta pitäisi selvittää tarkemmin. Toivomme, että hyvinvoinnin ja vapaa-ajanlautakunta ottaisi käyttötaloussuunnitelmassaan asiaan kantaa ja toteuttaisi aloitteemme vaikkapa määräaikaisena kokeiluna. Jos näinkin pienin toimenpitein saisimme omaishoitajat jaksamaan ja voimaan paremmin, siitä hyötyisi koko heidän lähipiirinsä ja lopulta koko kaupunki.

Me kristillisdemokraatit haluamme, että Lahdessa omaisistaan huolehtivat asukkaat saavat ansaitsemansa huomion, kiitoksen ja tuen työhönsä. Haluamme kiittää kaikkia niitä usein jaksamisensa äärirajoilla läheisistään huolehtivia, jotka uskollisesti kantavat raskasta vastuutaan päivästä toiseen yhteiskunnan kuluja ja voimavaroja säästäen.

Kannustamme kaupunkia etsimään uusia tapoja ja luovia ratkaisuja omaishoitajien, hyvinvoinnin ja jaksamisen tukemiseen.

Kestävien ratkaisujen löytäminen on usein tahdosta kiinni."

 

Tarvittiin kaikkiaan 36 minuuttia asian käsittelyyn ja 12 kuntaäänestyksessä valitsemamme kaupunginvaltuutetun puheenvuoroa, joissa nämä puhuvat päät esiintyivät perin vakavina ja tärkeinä jokainen pää, jopa neljä valtuutettua enemmän kuin yhden kerran puhujapöntössä omaishoitoasiassa vieraillen. Poikkeuksetta siis näiden valtuutettujen puheenvuoroissa kaikissa kannatettiin - kuten on meidän sivistysvaltion tavallistenkin ihmisten kanssakäymisissä hyvien, omaantuntoon kolkuttavien asioiden kohdalla ollut tapana olla aina myönteisiä asialle. Nyt jo yli vuoden nurkissa lojuneen valtuustoaloitteen esityksen mukaan omaishoidon vapaaehtoistyöhön sitoutuneille omaishoitajille tarjottaisiin mahdollisuus edes hetkeksi levähtää tai virkistyä pestistään: saada kaupungin liikuntatoimen kuntosaleihin ja uimahalleihin vapaa sisäänpääsy.

 

Outoja ja käsittämättömän ajattelemattomiakin puheenvuoroja kuultiin:

 

Mia%20M%C3%A4kynen.jpg

Kunnioittamani, yleensä sosiaalisissa ja oppivelvollisuusasioissa etuvartiossa Suomessa jo puoli vuosisataa olleen sosialidemokraattisen puolueen - jäsen Maria Mäkynen julisti, ettei hän tule koskaan hyväksymään asioita, joita ei ole kaupungin budjettikokouksessa tulevalle vuodelle esitelty. Miksei hyväksy? Ja miksi valtuusto kaipaisi Mäkysen hyväksyntää? Hyvinvointi- ja vapaa-ajanlautakunnassa aloite olisi ollut Mäkyselle valmiina yli vuoden, mahdollisuus puuttua siihen, muotoilla sitä ties kuinka monta kertaa jopa budjettikokouksen asiaksi eikä vasta nyt 12.12.22 valtuustokokouksessa muita valtuutettuja epädemokraattisesti osoitellen. Entinen hymyilevä, sympaattinen Mäkynen on muuttanut valtuutetun asemansa byrokraatiksi. Viimeisenä sosialidemokraattien heittona jopa kansanedustajatason Mika Kari kehtasi kertoa, että asia tulevana vuonna poistuu Lahden kaupungin vastuulta, kun koko hyvinvointi siirtyy Päijät-Hämeen hyvinvointialueen päätösvaltaan, ja hehkutti omaishoitoasian nostamista siellä Suomen parhaimmin hoidetuksi. Kyllähän kaupungille yhä jää hyvinvointi- ja vapaa-ajanlautakunnassa myös omaishoitoon liittyvää käytännön päätösvelvollisuutta!

 

Puheenvuorot §136 yhteydessä:

SDP 7/ Mäkynen, Ruuska, Mäkynen, Kari, Kari, Hildén, Kari   Kok 0  PS 1/Lehto  Vihr 1/Kaikkonen  

Kesk 3/Talja, Rissanen,Talja   KD 1/Toepfer   Vas 2/ Lientola, Lientola  LiikeNyt 1/ Liukkonen

ProLahti 1/Aaltonen Ruots 0

Lyhyesti typistäen puhujien puheenvuorojen keskeisin anti: Ruuska kertoi Helsingin siirtyvän vuoden 2023 alusta omaishoitajien maksuttomiin uimahalli- ja kuntosalikäynteihin, Lehto lisäisi maksuttomiin mahdollisuuksiin hierojahoidon, Rissanen muistutti erityislapsen huoltajan omaishoitomahdollisuudesta, Martti Talja teki kannatusesityksen ja esitti tilaisuuden kattavimman, asiantuntevimman ja pätevimmän puheenvuoron Lahden alueen omaishoitokysymyksestä, Liukkonen jossitteli jälleen mieliteemallaan vähäosaisuudella omaishoidosta puhuttaessa, Aaltonen kannatti aloitetta ja vertasi siihen uhrattavia vähäisiä kaupungin varoja paljon turhempaan ja moraalittomaan kaupungin nykytuhlaukseen valtuutetun 7000 euron vuosilipun muodossa ja Lientola teki asialle kannatuksensa lisäksi nopean ja toimivan, tuoreen ratkaisuehdotuksen:

Lientola.jpg

”Arvoisa valtuusto ja puheenjohtaja, pakko tulla sanomaan, että tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun me näihin aloitteisiin reagoimisesta ja niiden ongelmien ratkaisuista keskustelemme, koska ne kulkevat irrallaan talousarvion keskusteluista. Sen takia ehdotan, että me korjataan tämä järjestelmällinen ongelma. Me otetaan käsittelyyn kerralla kaikki talousarvioon vaikuttavat aloitteet osana talousarvioprosessia, jotta ne tulevat reilusti käsitellyiksi ja saamme tehdä niitä päätöksiä, joita me haluamme tehdä.”

Tosin Lientolaa voi muistuttaa, että asia olisi voitu jo niin tehdä:

LAHDEN KAUPUNGIN HALLINTOSÄÄNTÖ Valtuutetun aloiteoikeus
9 §
Valtuutettujen aloitteet
Kokouskutsussa mainittujen asioiden käsittelyn jälkeen on valtuustoryhmällä ja valtuutetulla oikeus, ilmoitettuaan siitä aikaisemmin puheenjohtajalle, tehdä kirjallisia aloitteita kaupungin toimintaa ja hallintoa koskevista asioista. Aloite annetaan puheenjohtajalle sen jälkeen, kun se on esitelty valtuustolle.
Aloitetta ei oteta heti käsiteltäväksi, vaan se lähetetään kaupunginhallituksen valmisteltavaksi. Valtuusto voi erikseen päättää, että aloitteesta käydään lähetekeskustelu siitä, miten asia on valmisteltava.

On myös merkittävä huomio, ettei koko valtuustoaloitteen valtuustokäsittelyn aikana siitä Lahden vielä toistaiseksi toiseksi suurin valtuustoryhmä - kokoomus - käyttänyt asian käsittelyssä sanaakaan. Ilmeisesti Lahden kokoomukselle riittää, että puolueen edustaja Juha Rostedt antaa armollisesti luvan jokaiselle valtuutetulle, puolueesta riippumatta, vuoron puhua. Outoa ajattelua tällainen suuren puolueen täysi mielipiteettömyys seutunsa yli 7000 perhekunnan omaishoidosta!

433271.jpg

 

Vieläkin oudommaksi asian ratkaisuehdotus paljastui, kun Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Sirkku Hildén kuvaili omassa puheenvuorossaan mm. miten aloite on vielä monilta käytännön osilta ongelmallinen ja valmistelematta ja että juuri noista asioista keskusteltiin kaupunginhallituksessa yhdessä päätösesitystä tehtäessä. Miksi hän sitten laittoi puutteellisesti valmistellun omaishoito-asian valtuuston päätettäväksi?

Tosiasiassa pari Kh:n jäsentä, kuten vihreiden Jouni Kaikkonen, totesi omassa asiaan liittyvässä puheenvuorossaan, ettei samassa Hildénin mainitsemassa Kaupunginhallituksen asian päätösehdotuskokouksessa valtuustolle oltu keskusteltu koko asiasta, vaikka Hildén niin väitti.

Moraalitonta päätöksenteossa oli siis, että sen käsittelyyn liittyi 17 kpl kaupunginvaltuuston jäsenten pitempää ja lyhyempää puheenvuoroa, joissa kaikissa todettiin aloitteen olleen tarpeellinen ja kaikkien puheenvuoronkäyttäjien suusta asian olevan tärkeä ja kannatettava -  mutta päätökseksi tuli silti aloitteen hylkääminen.

Laittomuuden rajan yli asia harppasi, kun asian käsittelyä johtanut Juha Rostedt ei ollut moksiskaan kannatetuista puheenvuoroista ja niiden sisällöistä, eikä huomioinut valtuutetuille ja meille kokouksen seuraajille valjenneita kaupunginhallituksen valmistelujen epäselvyyksiä, vaan nappasi asian päätetyksi pelkästään hylkäävällä Lahden kaupunginhallituksen päätösesitysehdotuksella. Missä viipyi esittelijän, Kh:n ja valtuuston puheenjohtajan sekä jokaisen valtuutetun mahdollisuus käyttää valtuuston todellista valtaa, jossa  Lahden valtuutettuja koskevassa Hallintosäännössä (9§) nimenomaaan valtuustolle voidaan antaa päätettäväksi, miten aloite-asia valmistellaan.

 

Omaishoitosopimuksia Lahden alueella suhteessa väestömäärään on niukimmin kuin millään muulla maamme sote-alueella. Samoin se, että omaishoidettavia ja omaishoitajia on todellisuudessa yli 7000 eli nuo varsinaiset sopimukset kattavat vain 10 % koko Päijät-Soten alueen omaishoidettavista. 

 

 

Päijät-Sote 23.12.2022

Varsinaisia muodollisia, virallisia sopimuksia, joissa Lahti on allekirjoittanut omaishoitosopimuksen, löytyi vuoden 2021 tilastosta seuraavasti:

- yli 65-vuotiaita lahtelaisia omaishoidettavia oli 468      

- alle 65-vuotiaita 228

- yhteensä  696

- alle 65-vuotiaista oli ala-ikäisiä 111

 

 

Toimituksen artikkelin lähteitä:

- Lahden kaupunginvaltuuston 12.12.22 kokouksen verkkolähetys https://www.mediaserver.fi/live/lahti

- Lahen uutisia omaishoitoartikkelien linkkejä vuosilta 2007-2014

- Lahden kaupungin Hallintosääntö

- Päijät-Soten tilastotiedot vuonna 2021 voimassa olleista omaishoitopäätöksistä

Kommentit

Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.

Ladataan...