on alkanut ja se on äänestäjille helppoa.

Harjun%20koulu1-normal.jpg

 

Lahden sivistyslautakunta on 13.12.2022  §140 päättänyt lakkauttaa Eliel Saarisen piirtämän Harjun koulun, ja sen alakoululaiset lapset laitetaan pääosin yli 2000 oppilaan Paavolan Kampukselle tai minne tulevan kevään ja syksyn aikana keksitäänkään heidät mahduttaa.

 

Tiedän koulun tiloista ja toiminnasta paljonkin siinä itsekin opettaneena ja toimineena:

- Monet eri yritykset lakkauttaa koulu ja saada sen piha parkkipaikaksi,

- Perustaa Lahden IB-lukio Harjun koulun hienoihin tiloihin ym. ym.

- Useat vaalien ajankohtien kansanedustajien lupaukset säilyttää se.

Viimeaikaisia kaupungin jujuja on hoitanut myös Tilakeskus voidakseen toimia kiinteistön hyvin tuottavana myyjänä sekä saadakseen meille omistajille kiinteistö tuntumaan hengitysilmaltaan oireelliseksi koulukäytössä, kuten

-Viedä tai sulkea ilmanvaihtokoneet kesiksi ja loma-ajoiksi pois käytöstä ja saada tällä tavalla tuulettomattomissa tiloissa haitalliset bakteeri-itiöstöt sienimuotoineen muhimaan ja valloittamaan hengitysilmaa.

Seitsemän viimeisimmän kouluvuoden ajan ovat kaupunkimme kouluhallintoneropatit pistäneet 4-5 eri rehtoria johtamaan lyhyeksi ajaksi Harjun koulua (yksi jopa ylläolevan lakkautuspäätöksen tehneen lautakunnan puheenjohtaja). Näin on vältytty kenenkään rehtorin kiintymästä enää puolustamaan hienon, ainutlaatuisen lahtelaisuuden ja koulun arvoa ja lasten oikeuksia.

Tämmöistä taustapeliä kaupungissa harrastetaan.

 

Kynä ö.png

Harjun koulun lakkautuspäätöksessä 13.12.2022 olivat mukana seuraavat lautakunnan jäsenet:

Marju Markkanen, Elisa Lientola, Maarit Tuomi, Janne Virtanen, Merja Vahter, Teresa Rautapää, Lasse Pakkanen, Saara Honkanen, Hannu Kaasinen, Eveliina Aaltonen, (Toni Putula).

Päätöksessä oli mukana myös tämän 2023 vuoden eduskuntavaalien ehdokkaita. Tämän päätöksen takana olleet lahtelaiset eduskuntavaaliehdokkaat vetivät tällä päätöksellä itse nimensä yli tulevien eduskuntavaalien valittujen listalta. Karsinta on jo ennen vaaleja alkanut!

 

Reilu kuukausi on vielä aikaa asettua eduskuntavaalien ehdokkaaksi. Tosin monet puolueet Hämeen vaalipiirissä, jossa valitaan 14 kansanedustajaa Eduskuntaan, ovat jo esittäneet nuo omat ehdolle päättämänsä 14 ehdokasta. Miksi tällä tavalla valitaan jo ehdokkaita etukäteen?

Tosiasiassa Ehdokashakemukset on jätettävä vaalipiirilautakunnille vasta viimeistään tiistaina 21.2.2023 ennen klo 16. Uusia ryhmiä voi siis vielä perustaa  ja uusia ehdokkaita valita kuukauden ajan.

 

Kynä b.jpg

Lahti entisenä edistyksellisenä koulukokeilukaupunkina, Pisa-maailmanmenestyjänä, on pudonnut pohjalle maailmanmittapuussa ja suomalaisessa perusopetuksen järjestelyissä. Sen tärkeimmät perusteet eivät viimeiseen pariinkymmeneen vuoteen olleetkaan enää lapsi ja hänen persoonalliset lahjansa. Lahti kilpailee seinien vähimmäismäärästä lasta kohden ylivoimaisena voittajana Suomen sivistysvaltiossa. Sen lisäksi sillä ei ole minkäänlaista selkeää, lyhyttä periaatetta opetuksensa ytimestä ja opetusjärjestelmästä, vaan se noudattaa valtakunnan jo muissa suurissa asutuskeskuksissa ja opettajaliitoissa hylättyä, Italian syrjäytyneille lapsille tarkoitettua inkluusiomallia kaikille oppilaille perusopetuksen läpäisyperiaatteena. Inkluusiohan tarvitsisi toimiakseen oikeita opettajia lähes kaksinkertaisen määrän. Mutta Lahti ajatteleekin, että kun sen inkluusio-sanaihmeen vaan kirjoittaa suunnitelmiin, silloin kaikessa muussa voidaan säästää - vaikkapa seinäneliöiden määrässä.

 

Vajaa pari vuotta sitten kirjoitin viimeisimmän artikkelini asiasta ESS:n mielipidesivulle.* Lahen uutisia -artikkeleita asiasta olen laatinut mielestäni tutkituin, koetuin ja selkein perustein kymmeniä.

*Tässä se jälleen luettavananne.

Inkluusio%20bc.jpg

ja sama suuremmalla tekstillä:

Inkliisio%20b.jpg

Omppumielenosoitus-normal.jpg

Hyvin toiminutta ja tuloksekasta toimintaa oli Vanhempaintoimikunnan vuonna 2014 Kaupungintalon puistossa eli Harjun koulun edessä järjestämä Omppuvallankumous koulun säilyttämiseksi. Silloin useat kaupunginvaltuutetut ja kaikki kansanedustajammekin olivat paikalla, myös vanhemmat, lehdistö, radio ja TV. Miten käy tänä keväänä? Sivistyslautakunnan päätöksestä on viime viikolla jätetty oikaisuvaatimus, joka on edellytyksenä mahdollisen valituksen tekemiselle.