Tellervo ja Mauno 

Lahden kaupunginteatteri avasi 12.1.2023 klo 13 ovensa Eero-näyttämön katsomoon yleisön tulla seuraamaan kevään ensimmäisen ensi-iltanäytelmän Minä, Tellervo esittelyä.

Paikalla oli koko näytelmän valmistanut teatterin taiteilijakunta tekniikkoineen, kirjailija, ohjaaja sekä silmäarviotarkkuudella ruunsaat sata katsojaa. Tunnelma oli harvinaisen myönteinen ja innostunut, sillä useinkaan ei näissä monille katsojille tärkeissä tiedotustilaisuuksissa - keskellä työpäivää – ole kuin kourallinen, parhaimmillaan kaksi niitä seuraamassa.  Tämän artikkelin lopuksi väliotsikolla Mutta - aavistan, ettei enempää taas jatkoesittelyihin taida tullakaan.

Parasta tilaisuudessa olikin nähdä eläviä taiteilijoita, samoin kirjailija ja ohjaaja, jotka molemmat valaisivat omalta kohdaltaan tätä kantaesityksen idean syntyä, valmistamista, koko syntyprosessia viikon päästä valmistuvaan ensi-iltaansa. Saimme myös nähdä kaksi kohtausta tästä uutuusnäytelmästä. 

Näytelmän ohjaaja Hilkka-Liisa Iivanainen kuvaili aluksi:

"Minua ovat aina kiinnostaneet suomalaisten naisvaikuttajien elämäntarinat. Tellervo Koivisto on minulle naisvaikuttajista ollut sellainen esimerkillinen ikoni tässä naisten tasa-arvoasiassa. Sattumalta tutustuin Yhdistys 9:n toimintaan, minulle oli yllätys, että Tellervo Koivisto oli tämän yhdistyksen aktiivijäseniä. Kun en vielä vuonna 2019 tiennyt tästä yhdistyksestä mitään, ajattelin, että on paljon muitakin, jotka kenties haluaisivat tietää tämän yhdistyksen tavoitteista ja toiminnasta, tavallaan oman sukupolvemme naisten tasa-arvotyöstä. Siitä lähti sitten jatkopohdinta, että mitä seuraavaksi. Kun Tellervolta tuli lupa näytelmän kirjoittamiseen, niin sitten se näkökulma hänestä kirjoitetusta kirjasta ja tavoite näytelmäksi lähti liikkeelle. 

 Minun oma mielenkiintoni kohde oli aluksi Tellervon elämän keskikohdassa. Tarina ei ole perinteinen elämäkerta. Kuitenkin Tellervon ikävaiheita seurataan siten, että myös niille katsojille, jotka eivät Tellervon elämänkulkua tunne, ne selvitetään. Paljon tosiasioita, mutta paljon herkkää tunnetta. 

Tässä näytelmässä Tellervo on eri-ikäisenä niin, että useampi näyttelijä näyttelee Tellervon elämää. EnsinTellervon lapsuudessa käväistään, sitten hypätään noin 20-vuotiaan Tellervon vaiheisiin, keski-ikäisen jo Helsingissä asuvan ja myös Tellervo Koiviston päiväkirjapakinan aikoihin ja vielä entisen presidentin leskipuolison elämään. Presidenttivaihekin on, mutta se ei ole pääasia, vaan se että visiot alkavat elää. 

Tellervon elämän jokaista yksityiskohtaa ei kerrota tässä näytelmässä, vaan on episodeja lapsuudesta, varhaisaikuisuudesta, sitten tästä presidentin ja presidentinrouvan elämän yhteisyydestä, politiikasta ja julkisuudesta hänen elämänsä laidalla ja sitten Tellervon vanhuudesta. Näytelmä kuvaa meille jokaiselle suomalaiselle ominaista elämänmuutoksen myllerrystä elämässä.  Se ei Tellervollakaan purkaudu dramaattisin elein ja reaktioin, vaan esimerkillisesti sisäisenä vallankumouksena, selviytymisenä. Itsestä kiinnipitäminen, sitkeys ja nöyryys elämän edessä on Tellervolle ominaista."

Anna Krogerus kertoi omalta kohdaltaan näytelmänsä valmistumisesta:

”Työtarjous tuli yllättäen, kirjoittaa aiheesta näytelmä korona-aikaan. En koskaan aikaisemmin ole kirjoittanut näytelmää tilatusta aiheesta ja vielä olemassa olevasta henkilöstä. Ihan ensin käänsin itseni sisäänpäin ja tunnustelin, mitä tiedän Tellervosta ja kuka hän on. Ensimmäisenä muistin Tellervon 1990-luvulta, kun hän tuli julkisuuteen omine lapsuudentraumoineen. Pidin sitä silloin merkittävänä tekona. Kun muistin sen, niin tunsin, että varmaan pystyn näytelmän tekemään. Seuraava oli se, että kun asun Porvoon maalaiskunnassa, matkustin Porvoon keskuskirjastoon ja lainasin kaiken sen, mitä Tellervosta on kirjoitettu. Lainasin vielä myöhemmin luettuna hänestä kirjoitetun elämäkerran. Tellervon kirjoittamasta luin lähinnä hänen kirjoittamiaan pakinoita ja sitten vielä tutustuin Tellervoon vaikuttaneisiin feministeihin ja tutkijoihin, Elina Haavio-Manniloihin ja muihin. Vielä luin hänestä kirjoitettuja ja julkaistuja juttuja, tutustuin hänestä tehtyihin artikkeleihin ja myös niissäjulkaistuihin moniin valokuviin hahmottaakseni Tellervon piirteet ja olemuksen omassa mielessäni. Erityisesti minua kiinnosti elämäkerran takakannen peittävä valokuva Tellervosta 90-vuotiaaana ja alkoi kiinnostaa hänen elämänsä tulkitseminen näytelmässä 90-vuotiaan näkökulmasta.

Oikeastaan kuvasin koko Tellervon elämän, metsätöllin rappusilta presidentinlinnan parvekkeelle. Vaikka Tellervo koko elämänsä on halunnut korostaa, että hän on aivan tavallinen, yksi meistä, en halunnut kuitenkaan käsitellä hänen oppikouluaikaista koulukiusaamistaan, jatkuvia uskonnonopettajan antamia mielivaltaisia rangaistuksia, jotka kohdistuivat näihin  ilman vanhempia vieraalla paikkakunnalla oppikoulua suorittaviin murrosikäisiin tyttöoppilaisiin. Ajattelin, etten anna niille  väkivallan tekijöille, lasten hyväksikäytölle niin paljon tilaa. Mutta näkyy ne jäljet näytelmässäkin."

Annukka Blomberg näyttelee Tellervo Koivistoa vuonna 2021, noin 90-vuotiaana, Tapani Kalliomäki Mauno Koivistoa, Anna Pitkämäki näytelmäkirjailija Aura Kiiskeä, Liisa Vuori Tellervo Kankaanrantaa eli Tellervo Koivistoa nuorena, Laura Huhtamaa Tellervo Koivistoa sekä hänen äitiään.

Näytelmässä on eräänlainen kehystarina, joka sijoittuu vuoteen 2021. Ensimmäisessä kohtauksessa Tellervo Kankaanranta ja Mauno Koivisto ovat tavanneet toisensa Turussa vuonna 1950 ja samaan aikaan vaikka toisaalla Aura Kiiski ja ikääntynyt Tellervo pohtivat, mitä tästä näytelmästä oikein tulee ja ketä he ovat, ventovieraat kun tutustuvat toisiinsa.

Kuin näytelmän mottona kertaan muistiinkirjoittamani tekstitiivistymän:

”Äiti kulki koko ikänsä navetan ja tuvan väliä. Söi perunaa, silakkaa ja puolukkaa. Olen ollut Nepalin kuningattaren ja kuninkaan, Barbara Bushin ja Raisa Gorbatshovin emäntänä - Helsingin huippukokouksen aikana. Vieraillut Buckinghamin palatsissa. Minä olisin mielelläni jakanut äitini kanssa edes murusen siitä, mitä elämä minulle toi.  Assista tuli muuten Suomen painonnonnoston mestari 63-vuotiaana. Assi on aina ollut sellainen isän tyttö."

Tellervo kampaajansa käsittelyssä presidentin rouvana ensimmäiselle Itsenäisyyspäivän vastaanotolle 1982.

Vielä keskeneräisestä työstä ei ole korrektia esittää vaikuttavuusarvioita, vaan arvella, miltä nuo kohtaukset itse asiasta - Tellervo Koivistosta - kahden kohtauksen perusteella tuntuivat. 

Kolmen eri esittäjän roolittama Tellervo on meille katsojille sitä näytelmänkirjoittamisen jo kovin tuttua nykytekniikkaa ja realismista vieroittamista, joilla kirjat pyritään saamaan eläviksi näytelmiksi. Television viihdesarjoissa joudumme itseämme usein tietokilpailumaisesti ilta toisensa jälkeen sarjan useasta samankaltaisesta esittäjähahmosta arvuuttamaan, että kukahan tuokin, saati tuo taas on ohjelman tuttuna hahmona. Usein jo tarvitsisimme näyttelijöille nimilaput pysyäksemme sarjanäytelmän juonen keksityn mutkikkaissa tapahtumissa.

Teatterissa tuo henkilöhahmotusten erilaisuus, ikä, liikkumistapakin pyritään maskein, puvustuksin ja peruukein hoitamaan näkökuvana, ehkä erilaisella temperamentillakin - onhan Minä, Tellervo -näytelmässä pääkohteen elämänvaiheet yli 70 vuoden ajalta kuvattuna. Teatteri vaatii tietenkin uudistamista sisällöltään ja esitystraditioltaan. Jatkuvat henkilövaihdokset lavalla ovat meille tavallisille teatteriharrastajille niin kaukana realismista, että vaikka ne vieraannuttamiskeinona ehkä toimivat, niin luontevuutta se ainakin pahasti häiritsee. Samalle idealle - näytelmään kirjoitetuksi kehyskertomukseksi rakentuu tässä Minä, Tellervo -näytelmässä kertojankin osuus, joka kovin usein leikkaa kohtaukset, kommentoi repliikein väliinkin liittääkseen ne sitten välijuonnon mukana tarinan seuraavaan kohtaukseen.

-Näyttelijätyö - se teatterityön sielu ja elämä - tulee silloin avuksi. Tapani Kalliomäen luoma hurmaava, nuori Mauno Koivisto kuin imaisee Tellervon ja katsojan mukaan esitykseen. Tekstillä ei siis niinkään ole väliä, sillä teatteritulkintaa hallitsee näyttelijä. Kalliomäki taitaisi näytellä yhtä hyvin almanakan tai junien aikataulutkin niin kiinnostavan aidosti uskottavaksi hahmoksi muuntuen, että heti alkuhetkestä me tempaudumme Maunon mukaan kera nuorta ihanaa Tellervoa esittävän Liisa Vuoren. 

Hieman kyökkirealismin ja salonkikomedian toisiinsa sekoitetulla tyylillä ja näytelmärakenteen ohjauksella esityksen kaksi näkemäämme irrallista kohtausta vaikuttivat - taitavasti, elämänläheisestikin näyteltyinä.

Mutta. Tuo tärkeä kirjailijan ja ohjaajan välisen vuoropuhelun jälkeinen viimeinen viisitoistaminuuttinen, yleisökeskustelu, kuitenkin jäi jälleen siksi tutuksi hampaita kiristeleväksi toteutukseksi. Kun yleisöstä esitettiin kysymys, sitä ei taas kuullut muut kuin kysyjän lähellä istuvat katsojat. Vastaus kuului kyllä näyttämöltä, koska näytelmän tekijöillä oli mikrofonit. Esimerkiksi ainoa tilaisuuden ammattitoimittaja kysyi kolme eri kertaa toisessa rivissä kysymyksiä, joita suurin osa katsojista ei kuullut, kuulimme kyllä neljä vastausta, mutta emme tienneet, mihin asioihin mikrofoneista annetut vastaukset liittyivät. Me yleisö saimme seurata jälleen keskustelutilaisuutta edellisten vuosien tapaan. Moisesta keskustelukulttuurista on teatterille jo usein huomautettu. Tapa on koko paikalle rientäneen, teatteristamme kiinnostuneen yleisön arvoa loukkaavaa - kirjoitan tuon moitteen taas kertaalleen tähän - toivottavasti viimeisen kerran.

Ja vielä lopuksi kaikuu yleisökeskustelun yhden vierelläni olleen katsojan kysymys korvissani teatterista poistuessani ja muuttuu omaksi pohdiskelukseni:

-Miten nuori katsoja, lukioikäinen voidaan saada tätä näytelmää katsomaan? Aihettahan hän ei voi tuntea yhtään, sitä ei tunne koko nykyinen työssäkäyvä suomaiskansakaan tai vielä vähemmän opiskeleva nuoriso, ei oma laaja jo eläkeläisten joukkommekaan. Suppea aiheko?

Anna Krogerus

Minä, Tellervo

Ensi-ilta 26.1.2023 Lahden kaupunginteatterin Eero-näyttämöllä

https://www.lahdenkaupunginteatteri.fi/