Teatteri Vanha Jukon upea, pieni sali osoittautui eilen 21.3.2023 oivalliseksi vaalikeskustelun areenaksi, kun Päijät-Hämeen poliittinen edustus yhdeksästä eri puolueesta sekä median edustus Ylen Lahden toimituksesta ja Etelä-Suomen Sanomien lehtikonsernista oli ajateltu puolitoistatuntisen lähetyksen hyvätasoiseksi takeeksi. Yleisöähän salitilaan ei mahtunut kuin tuo reilu sata, enkä ollut toteamassa, miten kätevästi tuo määrä paikallaolijoita voitiin sujuvasti, ennen varsinaista vaalitenttiä luvatun kahvitarjoilun muodossa melko ahtaissa lämpiötiloissa toteuttaa. Päätellen melko iäkkäästä yleisöstä, kahvi oli kuitenkin ollut yksi onnistunut houkutin saada yleisö puoleksitoistatunniksi paikalle salin puolelle tapahtumaa seuraamaan.

 

Vaalit%20Lahti%208%202023b.jpg

Vaalitenttiin osallistuvat ehdokkaista Mika Kari (sd.), Rami Lehto (ps.), Milla Bruneau (kok.), Hilkka Kemppi (kesk.), Aleksi Mäntylä (vihr.), Harri Pikkarainen (vas.), Marjo Loponen (kd.), Petteri Redsven (liik.), Sara Ikävalko (r.). 

Keskustelun juontajina toimivat Yle Lahden toimittaja Marjo Pirilä ja Etelä-Suomen Sanomien päätoimittaja Markus Pirttijoki.

 

Tilaisuuden tekniikka oli tv-ruudusta seuraavalle katsojalle ongelmallinen. Juontajien äänenkäyttö kuului hyvin ja liiankin voimakkaana, sitä vastoin monen ehdokkaan mikrofonit olivat kovin erilaisin vahvuuksiin säädettyinä mukana kokonaisuudessa: keskustalaisen edustajan suuta ei nähnyt lainkaan, koska mikrofoni peitti sievän suun, toisten puheääni kuului selvästi, monen mikrofoniherkkyys oli aivan liian pieni, esimerkiksi perussuomalaisen ääni kuulosti kuin varpusen piipitykseltä. Äänitarkkailu ja mikrofoniasettelu ei siis tilaisuudessa ollut täysin kunnolliseen tv-lähetykseen kelpoinen. Kameraotto osasi kuitenkin seurata tapahtumia ja silmämme saivat hyvin sentään seurata ja tajuta, kuka puheenvuoron käyttäjä oli kulloinkin äänessä.

Mika Kari oli tyyni kuin talvinen viilipytty, luotettavuutta se herätti, mutta samalla hän tuntui liian monessa liemessä, samanaikaisorganisaatiossa keitetyksi poliitikoksi, joka sanoi aina kaiken niin ympäripyöreästi, loukkaamattomasti kuin mitään uutta ideaa maailmasta ja hänestä ei löytyisi. Hänen vieressään istui Rami Lehto, jolla olisi perussuomalaisnosteen kohinassa ollut mahdollisuus hehkuttaa politiikkansa olevan venäläisyysvastaisuuden, Eurooppavastaisuuden ja ulkomaalaisvastaisuutensa vuoksi varsin oikeassa vallitsevassa maailmantilanteemme kireydessä. Vastaajaseurueen onnettomimmaksi, vastarannankiiskeksi kaikessa kehityksessä, kuin jälkeenjääneeksi muistoksi 1950-luvun eläjistä, hän valitettavaksi paljastui. Sääli lahtelaisille perussuomalaisille! Lehto olisi tarvinnut avukseen vähintään puolueensa entisen jyrkkäjärkisen, jo sympaattiseksi ja yhteistyökykyiseksi muuttuneen Jussi Halla-ahon, että Lehdon sanoihin olisi voinut uskoa. Harmittaa.

Lahden seudun kokoomukselaisuus on ollut pitkään viime vuodet kateissa eikä Milla Brunoun hahmo, itseriittoisen euroopanomistajantapainen, itsekkyyttä läpinäkyvästi pursuva esiintyminen kaikessa oikeassa olevana persoonana vakuuta meitä reiluutta ja rehtiyttä edustajiltamme odottavia kansalaisia. Brunoun aikaansaannokset kaupunkimme elämässä, kyynärpäätaktiikkansa Euroopan pääkaupunkiprosessin pomoksi kaikki pätevät syrjäyttäen, kaupunginjohtajankin ympäripuhuen, ovat vielä kansalaisten kirkkaasti muistamat. Miksi kokoomuksella, josta omassa opettaja-ammatissanikin sentään oikeistolaiselta näkemykseltään valtaosa työtovereista oli, ei ole yhtään rehellistä, sympaattista, luotettavaa ja viisasta edustajaa Lahden seudulta tarjolla paneelissa Arkadianmäelle. Hämmästelen.

Hilkka Kemppi oli panelisteista sujuvin, luotettavin ja taitavin puhetaidossaan ja puheenvuoroissaan. Vahinko, että hän edustaa sitä maailman ilmaston paranemisen kannalta kehnointa, vaarallisinta, tulevaa luonnonkatastrofia lisäävää puoluetta, joka hakkaamalla suomalaiset metsät pienentää maailman ja Suomen hiilinielut vaarallisen tehottomiksi, ilmakehän täyttyessä yhä suuremmin hiilidioksidista. Siis Kemppiäkään emme voi äänestää.

Aleksi Mäntylä lahtelaisen vihreän liikkeen konkari omasi myös yhden keskustelun sujuvimmista keskustelijataidoista. Hänen toimensa kuitenkin kaupunkimme kunnallispolitiikan keskipisteessä, kaupunginhallituksen jaoston puheenjohtajana, ovat olleet kaikkea muuta kuin täysin luotettavaa vihreää politiikkaa meille kaikenikäisille äänestäjille ylipaisutellein pyörätein, jopa Kymimoottoriradan lipsahduksin. Mäntylän puolustamiseksi voisi häntä äänestää siksi, että hallitusvastuussa olevan puolueen Pekka Haavisto on hoitanut ulkoministeritehtävänsä ihailtavalla varmuudella ja päämäärätietoisella sinnikkyydellä. Vihreät siis tarvitsisivat ääniä myös Lahdesta pysyäkseen tulevien vaalien jälkeen hallitusvastuussa.

Harri Pikkarainen oli uusi tuttavuus Lahden seudun poliittisissa eduskuntavaaliympyröissä. Hänen vasemmistolaisuusmyönteisyytensäkään ei haitannut, kun tilaisuuden loppuvaiheissa hänestä löytyi illan parhainta puhetaitoa, viisasta huumoria, nopeaa ja joustavaa yhteiskunnallista ajattelua ja keskustelutaitoa jakaa kanssakeskustelijoille ja meille yleisölle ihan oikeista asioista. Vasemmistohenkiset äänestäjät eivät hänelle annettua ääntä kadu, vaikkei hän ehkä vielä noviisina ehdokkaana tässä vaalissa siksi ainoaksi vasemmistoliikkeen ehdokkaaksi pääse, joka Hämeen vaalipiirissä valitaan.

Marjo Loponen on kristillisten kestoehdokas monissa eri vaaleissa Lahdessa. Keskustelutaito hänellä on melkoisen hyvä, mutta hänelle annettu ääni menee kuitenkin Päivi Räsäsen laariin, josta taitaa tulla Hämeen vaalipiiriin se ainoa Kristillisdemokraattien kansanedustaja näissäkin vaaleissa. Räsäsen edesottamukset eivät nuoria ja vanhojakaan noin summana yhteiskunnan kehittämisessä ihastuta, vaan kauhistuttavat. Meneekö Loposelle annettu ääni siis hukkaan?

Petteri Redsven Liike NYTistä edusti uusinta poliittista voimaa näillä hämäläiskolkilla. Hänen muutama äänestyskäyttäytymisensä juontajien äänestyslappuja nostamaan vaativissa käskyissä toteutui kyllä selkeästi. Hän ei montaa puheenvuoroa käyttänyt, mutta kenties joukon oikeistolaisinta siipeä hän näissä puheenvuoroissaan ja äänestyskäyttäytymisessään edusti.

Ruotsalaisen kansanpuolueen rantautumisessa Lahteen Sara Ikävalko on hoksannut tilaisuutensa tulleen Lahden valtuuston ainoan ruotsalaisedustajan Juha Tapiolan kieltäydyttyä ehdokkuudesta. Kyseenalaisen LAB-ammattikorkeakoulun muotoiluinstituutin jäänteille opettajana ja opiskelijamaailman piirissä työtään tekevänä uustulijana hän on aina tervetullut hämäläiskalkkeutuneiseen poliittiseen ilmapiiriin.  Sujuvuutta riittää ja perusteltuja mielipiteitä, vaikkakin kovin pinnalliselta ja kokemattomalta hänen ajattelunsa ainakin minusta vaikutti.

 

Lahti%20vaalikeskustelu%202023%209b.jpg

Illan juontajana Marjo Pirilä osoittautui kuitenkin koko tilaisuuden ylivoimaisesti taitavimmaksi puhujaksi, puhuttajaksi, johdattelijaksi, kysyjäksi, joka oli ottanut asioista selvän ja vaati myös puheenvuoron käyttäjiltä tarkennuksia ja selkeitä mielipiteitä sekä kannanottoja. Varma ja miellyttävä tv-hahmo! Sitä vastoin toinen juontaja Markus Pirttijoki oli hieman väärällä kentällä. Hän yritti olla reipas, hoksaava jopa näsäviisas letkautuksissaan keskustelun alkupuolella, tuloksetta. Hänen osaamattomuuttaan esiintyä kameralle häiritsi pahasti keskustelun puolenvälin jälkeen kehonsa liikkeet sivusuunnassa - virhe, josta kaikkia elävän kuvan kohteita etukäteen perusohjeena varoitetaan: älä heiluta kameraa kohden esiintyessäsi kehoasi sivusuuntiin. Onneksi hänen seurattavuutensa helpottui loppuosan juontamisen siirtyessä pääosin Marjo Pirilälle.

Erottuiko tästä joukosta yhtään sellaista ehdokasta, jota äänestäisin ilman yhtäkään puutetta eduskuntaan nyt nähdyn vaalitentin perusteella? Ei löytynyt.

Loppusummaksi jää epätietoisuus - ketä äänestää. Olisiko Hämeen toisen laidan ehdokkaiden vaalikeskusteluohjelma hämeenlinnalaisen Yle ja Hämeen Sanomat järjestämä vaalikeskustelu jossakin nyt katsottavissa ja tähän päijäthämäläiseen ohjelmaan vertailtavissa vielä ennen äänestysvalintaamme?

 

 

22.3.2023 klo 15.00

Täydentävä vaalitilaisuuden järjestäjien kommentti edelliseen:

Vastauksena lopun kysymykseesi:

Yle Hämeen ja Hämeen Sanomien vaalitentti löytyy tallenteena täältä:

Vaalipaneeli-tallenne | Katso, kun kantahämäläiset kärkinimet ottivat toisistaan mittaa vaalitentissä teatterin aulassa - Kuka lupasi ja mitä? | Paikalliset | Hämeen Sanomat (hameensanomat.fi)