Lahden kaupunginteatterin syksyn 2023 ohjelmisto tarjoaa laajasti laadukasta teatteria kaikenlaiselle yleisölle. Musikaalia, draamaa ja lastenteatteria, klassikoita ja tuoreita uusia tulkintoja sekä Suomen kantaesitys – teatterisyksy tuskin voisi olla monipuolisempi - lupaa lehdistötilaisuuden innostava johdattelija, teatterinjohtaja Ilkka Laasonen.

Ohjaajat ovat mielenkiintoisia vahvoja suuruuksia, joskin myös aivan ensikertalainenkin on mukana. Syksyn ohjelmassa on samaa uniikkia mielenkiintoa, jopa yllätys lahtelaiselle teatterikansalle. Aleksis Kiveä seutumme kesäteattereissa 2022 Seitsemän Veljeksen (Orimattila) ja Nummisuutareiden (Nastola) muodossa esitettynä kansa on saanut nauttia viimekesän täydeltä. Nyt kuitenkin ohjelmaan Lahden kaupunginteatterissa tulee yllättäen taas Nummisuutarit. Sen suomalainen huippuohjaaja on asialla oman ohjaajapolkunsa merkkipisteessä - parikymmentä vuotta sitten hän tuoreena ohjaajana ohjasi tämän Kiven komedian ensi kertaa - nyt tulee ohjaajatyössä merkkipaalu - ohjaajan saadessa nuoruudenaikaisen teosohjauksensa uuteen, ajan ja iän rikastamaan käsittelyyn.

Tämän ohjaajakuvin varustetun artikkelin lopussa julkaistaan yksi Lahden kaupunginteatterin katkeamaton lottovoitto.

 

.

Kainulainen.jpg

David Yazbek – Robert Horn

TOOTSIE ensi-ilta 6.9.2023 Juhani-näyttämö

– Tootsie-musikaali käsittelee kaikkea sitä, mikä on henkilökohtaisessa ja jaetussa historiassamme muovannut kuvaa itsestämme ja ohjaa tiedostamattomasti käyttäytymistämme. Michael kokee näkökulman muutoksen hyvin konkreettisesti ja huomaa, että sillä on voima muuttaa ajattelua ja synnyttää uudenlaista empatiaa.

Lahden kaupunginteatteriin tuleva Suomen kantaesitys on komediallinen musikaali. Se on tuotu tähän päivään, vaikka se seuraileekin elokuvan juonikuvioita. Toisten ihmisten tarinoilla on mahdollisuus synnyttää meissä muissa empatiaa – ja sitä tässä maailmassa kyllä todella tarvitaan! Tootsie-musikaali perustuu rakastettuun, Oscar-palkittuun elokuvaan, jota tähdittivät Dustin Hoffman ja Jessica Lange. Tuoreessa musikaalissa tarina on tuotu tähän päivään ja Suomen kantaesityksessä Tootsiena nähdään Joel Mäkinen

 

SUOMENNOS Mikko Koivusalo / KAPELLIMESTARI Antti Vauramo / KOREOGRAFI Jyri Numminen

Ohjaaja Tommi Kainulainen sanoo, että hänelle Tootsien tuominen Lahden kaupunginteatterin lavalle on mieluisa projekti ja teemoiltaan myös hyvin henkilökohtainen. Hänelle tässä musikaalissa kyse on erityisesti sukupuolen performatiivisuudesta.

 

 

 

Mattila.jpg

VIHERVAARAN ANNA, ensi-ilta 2.9.2023 Eero-näyttämö

Ilkka Laasonen pohjusti ensin valintaansa tämän ohjaajavieraan (syksyn ainoan naisohjaajan) kiinnittämiseen teatterinjohtajien vakoiluverkolla, jonka haavissa hän jo Teatterikorkeakoulun näytteissä havaitsi, että juuri tämä valmistuva ohjaaja on sellainen, jonka töitä pitäisi seurailla hellittämättömällä mielenkiinnolla - hänen viimeisin ohjauksensa Kom- teatterissa Rikkaruoho oli ensi-illassa vasta viime kuussa.

Vihervaaran Anna perustuu L.M. Montgomeryn Annan nuoruusvuodet  -kirjaan (1908). Lahdessa Eero-näyttämön lavalle nousee tuttu sisukas punapää, joka etsii väsymättä rakkautta, ystävyyttä ja omaa paikkaansa maailmassa, mutta tekee sen takuulla omilla ehdoillaan, yleisestä mielipiteestä välittämättä. Ohjaaja oli lukenut Anna-kirjoja jo peruskoulun 1. luokalla.

"Se miten Anna on erilainen kuin muut on, että Anna on tuttavallinen ja vilkas, hän on vastoin pikkukaupungin tapoja ja oletuksia sellainen, joka ei sovi muottiin. Vuonna 1908 tämän tarinan kirjoittamisaikana naisen malli oli, että nainen oli viktoriaaninen, naisen pitää olla kaikin tavoin moraalisesti miehen yläpuolella, mutta silti intuitiivisesti alistua kaikessa aina miehelle. Tämä on ollut se tie, jota on pitänyt seurata, vaihtoehtoja ei ole ollut. "

Vihervaaran maatilan naimattomat sisarukset saavat toivomansa riuskan rengin sijasta ovelleen koputtavan vilkkaan ja temperamenttisen orpotytön, Annan. Tarina kertoo mielikuvituksen voimasta ja unelmoinnin tärkeydestä.

"Annassa näen tytön, joka näkee kauneutta kaikessa, sielläkin missä sitä ei ole. Tämä keskeinen sisältö tarinassa on sellainen, jonka toivoisin tässäkin ajassa pystyä siirtämään ja ohjaamaan mahdollismman monelle lapselle - kaiken kauneuden näkemisen ja kokemisen." Uuden näytelmäsovituksen pääosassa on Nenna Tyni. Ohjaus Laura Mattila.

 

 

Roihab.jpg

EI KERTONUT KATUVANSA Lahden ensi-ilta 28.9.2023  Eero-näyttämö

Näytelmä on Tommi Kinnusen Finlandia-ehdokkaana olleeseen romaaniin pohjautuva kotimainen uutuusnäytelmä. Se kertoo suomalaisnaisista, jotka työskentelivät Saksan armeijalle jatkosodan aikana. Kun saksalaisjoukot vetäytyvät Pohjois-Norjasta ja palaavat kotimaahansa, suomalaisnaisten palveluksia ei enää kaivata. Viisi naista kävelee poltetun maan halki. Heidän ainoa päämääränsä on säilyä hengissä, palata takaisin elämään, jonka he luulivat jättäneensä taakseen. Koteihinsa käveleviä naisia yhdistää vain häpeä ja tieto vastassa olevasta vihasta. Ei kertonut katuvansa on kuvaus elämänjaksosta, josta ei koskaan enää puhuttu. Produktio toteutetaan yhteistyössä seitsemän teatterin kanssa. Lahden kaupunginteatterista on mukana Jari-Pekka Rautiainen. Ohjaus Mikko Roiha.

 

 

Reunanen.jpg

NUMMISUUTARIT, ensi-ilta 12.10.2023 Juhani-näyttämö

Nummisuutarien nuori Esko on saanut kasvaa mieheksi isän ja äidin vahvassa varjelussa. Nyt olisi aika astua pesästä, nousta omille siiville ja kohdata maailma koko komeudessaan. Kihlat on jo sovittu ja hääjuhla odottaa. Nuoren miehen haaveuni muuttuu kuitenkin pian pyörteiseksi painajaiseksi, jonka käänteissä turhat luulot otetaan pois ja nuoren miehen mieli murtuu. Nummisuutarit on väkevää nuoruuden juhlaa sen kaikessa kauneudessa ja kauheudessa. Eskon roolissa Tuomas Korkia-Aho. Ohjaus Samuli Reunanen,

 

Smolander.jpg

 Tšehovin Lokki  ensi-ilta 18.10.2023  Eero-näyttämö   

Kesä järven rannalla. Kaunis ilta, juhlat, perhe ja ystävät koolla. Näyttelijöitä ja kirjailijoita, nuoria ja vanhoja ihmisiä ja liikaa rakkautta. Medvedenko rakastaa Mashaa, joka on rakastunut Kostjaan, joka on rakastunut Ninaan, joka on rakastunut Trigoriniin, joka on Kostjan äidin Arkadinan rakastaja. Kaikki tarvitsevat rakkautta ja tunnustusta, kaikki rakastavat väärää ihmistä ja kaikki menee ihan päin helvettiä. Luvassa on vimmainen tulkinta eurooppalaisen näytelmäkirjallisuuden suurimmasta klassikosta. Ohjaus Esa-Matti Smolander.

 

Tapani Kalliomäki.jpg

Lahden kaupunginteatterin Aino-näyttämöllä jatkaa viime vuodelta koko  tulevan syksyn

loppuunvarattuna esityksenä 

Mika Myllyahon Kaaos  Ohjaus Tapani Kalliomäki

 

31068082-nettisivut_proggissivu_kaaos-10

https://lahenuutisia.vuodatus.net/lue/2022/09/kaaos-naurattaa-hyvalle-mielelle

 

https://www.lahdenkaupunginteatteri.fi/