Merenneitojen kapina

"Olemme katsoneet oikeudeksemme vastata pahaan pahalla. Minä haluan pois, mutta niin kauan kuin minun paikkani tässä asetelmassa on vakio, en pääse. Koska minut ammuttaisiin ja leikattaisiin makkaraksi miljoona kertaa. Joka tapauksessa minä tässä nyt itseni varustelen tulevaa koettelemusta varten ja. Aino aino ainoa avautuu raivo raivo raivo, raivo, syvälle sukella raivo raivo raivo. Nyt on minun aikani katkaista historian kahleet."

 

Historian ja filosofian suuret ajatukset rönsyvät Aino kostaa -näytelmässä kuin maailman nykytilaa kymmenientuhansien vuosien takaa menneellä maailmalla sekä suomalaismytologialla selittäen, muinaisista elollisen elämän miljoonista vuosista yhtälailla metamorfoosien tai sotien kautta luonnon ja sodan lait siinä sivussa tulkiten. Kirjoittajana Tanjalotta Räikkä on runoilija, monologisti, filosofi, ennustaja, näkijä, näyttelijä, ohjaaja ja hänen realisminsa on aistittavaa - tunnelmia, tuntoja, sanan täysmerkityksellistä voimaa, elävien ja kuolleitten olemusten syviä tuntemuksia tunteva taiteilija, jonka esitysteksti tulvii puhekielen suomalaista kauneutta, sanansa runollista äidinkielemme merkitsevyyttä ja sisältö sodan pelkoa, rauhan ja rakkauden ikuista janoa.

Luonnon koko elävyys ja elämä valaan hahmossa saa tässä näytelmässä pääosan Ainon olemuksen kuvaajana.

Valas - Aapo Loimalahti

Aino on yleisnimi kaikille olioille, jotka kaipaavat elintilaa tässä maailmankaikkeudessa. Sinäkin saattaisit haluta kutsua itseäsi Ainoksi. Mitä jos kaikkien aikojen Ainot kaikissa olomuodoissaan ovat saaneet tarpeekseen? Ratkaiseeko kaiken kosto ja lopullinen tuho?

Maailmanjäsentämisestä Räikkä ei taitelijan hurmoksellisella mielikuvituksellaan ole tarkka eikä järjestelmällinen. Sitä eivät ole myöskään ne maailman olennot, ihmiskuvat, eliökunta, jotka tässä esityksessä saavat kunnian teatteriopiskelijoiden tulkita maailmaa ja maailmankaikkeutta, sen kosmista avaruutta tai maapallon ytimeen yltävää meren pohjattomuutta sekä kaikkea maailman aikakausista riippumatonta jatkuvuuden, sodan ja koston, maasta mereen ja merestä maahan jatkuvaa kehityskaarien loputtomuutta ja olentojen ylivertaisuutta. Jo pelkästään valaan hetuloittensa väleistä sylkäistyt makrillit tai sammakot ovat lopulta oliokehityksen vedestä maalle siirtyessä sittenkin vielä ihmisen kesyttäminä mutaatiomuutoksina kana, kissa, hevonen henkisissä viisauksissaan jotakin lojaalisesti ja loogisesti suurempaa kuin ihminen – ajattelee Räikkä ja me uskomme, kun nuo kymmenet oliot visuaalisina ja elävinä mielikuvitushahmoina teatteritaiteilijoiden verevinä luomuksina koemme.

 

Menkäämme nyt siis ohjaaja Räikän saavutuksiin tässä esityksessä.

Tanjalotta Räikän ohjaajana on varmaan ollut helppo- saatuaan tällaisen loputtoman valtaisan katraan teatterioppilaslahjakkuutta- antaa itselleen vapaudet jalostaa tekstiään kunhan se istuu vain itse asian päällä, tehdä lisää monologeja, jakaa niitä viisinkertaiselle määrälle esittäjiä alkuperäiskäsikirjoituksestaan ja antaa roolivalmistajataiteilijoiden laittaa niihin niin paljon nuoruudenvoimaa, persoonallisuutta, että maailmansynty ja maailmankaikkeus sekä elollinen olentomaailma tulee teoksesta taatusti selväksi. Ja niin todella kävi. Tuo kovin kirjallisen monologitukkuinen teos sai huippuohjaajan avulla eloa, voimaa ja koki esittäjälahjakkuudeltaan rajattoman ensemblen synnyttämän värikkään, elävän teatteritulkinnan.

 

Ensimmäisessä näytöksessä kovin moninaisella monologivahvuudella Räikän teksti vyöryy, hurjalla vauhdillakin se saa välillä liikkeensä ja ajatuksemme noihin filosofian ja historian aikoihin ja perin kummallisia, mielikuvituksellisia visioita se taikoo muotoihinsa, kuvitelmiinsa. Tunnelmatäydet, aistittavat, voimakkaan väkevät, inhimillisen lämmittävät, vauhdikkaan ehyet, hallitut kohtaukset leimaavat koko ensipuolen äärimmäisen herkkyyden, tiiviyden, seurattavuuden ja jännittävän odotettavuuden päätyen yhteen vuosikymmenten kauneimpaan Ainon laulu - sävellyksen ja laulusoolon jumalaisuuteen, saattaen väliajalle meidät kauneuden lumoon, tuskaan siitä, ettei hiuskarvaakaan tunnelma, maailmakaan vain enää milloinkaan kohdallamme särkyisi tässä näytelmäkokemuksemme sielunsyvyyksiä hehkuttavassa, henkien ja ajatusten ylenpalttisessa katsojan kohtaamassa huumaustilassa.

On kuin miljoonat vuodet välähtäisivät Tanjalotta Räikän ajatusten maailmoissa salamaniskun vauhtinopeudella ja tuhat-tapauksisella yhtäaikaiskulullaan muutamien välähdysten muodossa, livahtaisivat ohitsemme kymmenissä kohtauksissa, ajatuksemme silti ruokkien, ne yrittäen järkeistää ja taatusti heti perään - sekoittaa loputkin aivoituksemme. Me taistelemme Ainon lailla elintilaa ja aikaa muodonmuutoksistamme olento-olemuksillemme elämäntarkoituksen löytääksemme.

Aino - Inka Mantsinen ja Aleksanteri - Katariina Broman

Toisen näytöksen esittäjät ja visiot ohjaus jymäyttää esiin rajattoman runsauden karnevaalina. Kohtaamme näytöksen nousut ja huippukohdat, lavasteet ja värit, skenografian, kaikki maailman ääriin ulottuviksi, sanatulvaisissa pohdiskeluissa shokeeraavan yllätyksellisten näyttämötapahtumien kuvituksin. Vahvuuden ikivoiman nimeen Aleksanteri Suuren tulkinta laventuu esittäjien karakterisoimista puolitusinaisista henkilökuvista - lapsesta, cicolosta, uroosta ja sotapäälliköstä - typistyäkseen maailmamme mahdin, sodan vallan tyrannikonkretiaksi - vastapainoksi maailman viisauden konkretia Aristoteleen kahdeksan eri persoonan tulkitseman diplomatian, huumorin, inhimillisyyden ja lojaalisuuden kautta - tuon viisauden ihmiskunnalle jaettuna virheenä Aristoteleen meiltä moneen kertaan anteeksipyydellen. Voisin oikeastaan sanoa kärjistäen, että toinen näytös on hieman sketsimäisen kevyt, hajanainen vauhtisampo täynnä sekalaista elävää elämää.

Toinen näytös kun räiskyy kovin jumalaisesta kaukana, karnevalistisen ihmisläheisen tivolillisena maailmana, tosin silmänruokana satumaisen runsasvärisenä revittelynä, jossa nuo epäinhimilliset jumalolennot yksi toisensa jälkeen sortuvat ihmiselliseen pahuuteen.

Filosofi-ajattelija, maailman mystiikkaa ja luonnon kiertokulkua tutkinut Räikkä antaa kuin periksi ja jättää Ainomme yksin etsimään elämän tarkoitusta. Se lienee ovelasti tämän näyttämöteoksen levälleen jättämisen tarkoitus.

 

Esittäjätaiteilijat

Yllättävän nautittavaa valmiutta on jo nyt ensimmäisen työvuoden loppuun valmistuneen esityksen taiteilijajoukon koko Kansanopiston Teatteri 1:n hyvä, kuuluva, terve ja persoonallinen puheentuottaminen, näyttelijäaparaatin perusta. Nämä armoitetut teatteritaiteilijat toivat ohjaajansa ideat vähintään kaksikymmenkertaisesti omalla hienolla paneutumisellaan esitykseen elävää, jäljittelemätöntä näyttelijäglooriaa, horjumatonta yhteishenkeä, mielikuvitusta, tunnetta, ihailtavaa vilpittömyyttä jokaisen hetken omilla habituksillaan uutuuksina koettavaksemme. Se on harvinaisuutta suurelle yleisölle esittävässä taiteessa, meillä Lahden kansanopiston teatteritaiteen seuraajilla oli jälleen katsojina etuoikeus tätä ihmettä nauttia.

 

Mykkä lapsi - Katri Leppälaakso

Roolitöiden moninaisuus jokaisella esittäjällä oli koulutuksellisesti tärkeä osa esityksen omakohtaista harjoitusta ja tutkimista - hahmot piirtyivät perustellun vaikuttaviksi, luontevasti eritellyiksi ja toteutetuiksi pienimmistäkin roolitöistä - ketään tässä arviossa erikseen erittelemättä.

Asemointi normaalin, keskikokoisen teatterinäyttämön suuren lavan täydeltä osoitti yhteisnäyttelemisen hioutuneen jo pitkälle esityksen sisältöä tulkitsemaan. Siihen liittyivät joukkokohtausten rennon taitavat koreografioiden ilmaisulliset tanssihallinnat ja vielä muutaman pikkukohtauksen musikaalinomaiset herkulliset laulutuokiot ja teoksen näyttämötapahtumien koko liikekieli. Ekstrana harvat mutta tehokkaat kahdenväliset kanssanäyttelemisen kohtaukset sujuivat, ajoittuivat, rytmittyivät ja tauottuivat saumattoman mallikkaasti. Jopa esityksessä vallitsevat pitkähköt monologipainotteiset tekstivuodatukset analyyseineen sekä hienot, harvat kohtaukset näyttelijöiden silmästä silmään kontaktitarkkuudet saimme varsin uskottavina ja eläytyneinä näyttelemistuokioina.

Eikä tuota fantastista puvustusta ja uusiokäyttömateriaaleista koostunutta näyttämöesineistön skenografiaa, ihastushihkaisuja herättänyt Aleksanteri Suuren henkisuojaksi rakennettua muovipalloluomusta myöten, voi enää kuin vain hämmentyneenä ihailla teatteritaiteen tärkeän rekvisiitan ja lavastusosuuden, naamioinnin luomisessa kuin ammattilaisten työnä. Kypsää ammattitaitoa edellytti myös koko valaistussuunnittelu ja äänimaailman virheettömyys, tehot - hienoja elementtejä esityksen kokonaisuuden kruunuina. Ohjelmalehtinenkin on - vau - selkeä ja tyylikäs herkku vaikka kotiin vietäväksi.

Aino kostaa ei jätä kylmäksi, tylsäksi tapahtumillaan, ronskin nuorekkaalla hauskuudellaankaan, vaan kasvaa esitysillan suureksi ajattelupalloksi, josta saa jyrsiä vielä viikkokausia sulateltavia ajatusmurusia - kokonaisuuden yksityiskohdista jonkin joskus ehkä mielenrauhakseen vasta silloin tajutessaan.

 

AINO KOSTAA

OHJAUS JA KÄSIKIRJOITUS: Tanjalotta Räikkä
OHJAAJAN ASSISTENTTI: Laura Tyyskä
KOREOGRAFIAT JA TANSSIN OPETUS: Katri Liikola
MUSIIKIN OPETUS: Virva Immonen
PUHEEN OPETUS: Heini Nikander

ESITYSKUVAT: Jani Enqvist

LAVALLA: Lahden kansanopiston Teatterikoulutus I
Katariina Broman, Helmi Hollström, Inka Holm, Julia Karppinen, Samuli Keränen, Jouni Kolvanki, Kalle Koskinen, Katri Leppälaakso, Venla Leppänen, Vilma Liikkanen, Sofia Linnarinne, Aapo Loimalahti, Inka Mantsinen, Saija Nygård, Luukas Rannankari, Aino Räisänen, Milja Taipale, Aino Tuppurainen, Silja Uusitalo, Anton Varpama-Taittonen

LIsätiedot esityksistä, esittäjistä ja aikatauluista:

https://www.teatterikoulutus.fi/esitykset/aino-kostaa