Pieni savupiipputeollisuuden työntäyteinen entinen Lahti saa teatterikaupunkina näinä 2022-23 -aikoina uusissa teatteriavauksissaan kunnian teatteri-ihmeistään, jotka jatkuvin uurastuksin, ideoinnein, loppumattomin harjoituksin ja hionnoin kiirivät nyt suoraan maailman teatteritaivaan häikäisevien tähtikartanoitten kirkkaimmin välkkyviksi teatteritaiteen pohjoisiksi timanteiksi - ihmistyön nöyryydellä ja rehellisyydellä kaiken synnyttäen.

Suvi%20yksin.jpg

Viimeisin teatterityö, kenties täysipainoisin, komein ja omaperäisin esitys koskaan kaupungissamme - Suvi ja Ola Blickin Olen yhä täällä - on syntynyt suuren maailman pieneksi komeaksi henkiseksi timantiksi atmosfääriltään muutamaan neliöön tiivistettynä teatteritäydellisyytenä Teatteri Vanha Jukon esityslavalle, täynnä teatteritaiteen aina ennalta arvaamatonta sieluja valaisevaa lumoa, antamaan elämänvoimaa, sisältöä, lohdutusta, moraalista uskoa, meille jokaiselle oikeutettua ryhtiä elämämme sisällöksi. Se on myös erinomainen näyte teatteriharvinaisuudesta - yhteisen ohjauksen täydellisestä onnistumisesta.

Suvi Blickin kirjoittama teos kertoo helsinkiläisen nuoren, lahjakkaan näyttelijän Sylvi Blomin elämäntarinan. Hänen merkittävä roolityönsä oli saanut lehdistöltä täydellisen murskakritiikin, mikä johti näyttelijän mielenmasennukseen, viimein itsetuhoyritykseen ja lopulta näyttelijäpuolison hoitohakemukseen saada elämänkumppaninsa ajan parhaimpaan hoitolaitokseen parantumaan.

Vuosina 1889–1962 Turun saariston Seilin saareen joutui parisataa naista, joista suurin osa vietti siellä loppuikänsä eristyksessä muusta maailmasta. Seili oli monille naisille vapauden päätepiste, mutta myös koti ja turvapaikka maailmassa, jossa ei vielä ollut tarpeeksi tietoa ihmismielen toiminnasta, etenkään naiskehojen kohdalla. Krooninen melankolia, epileptinen kuukautishulluus, liian paljon työtä, ja sitten erikseen ns. kriminaalinen osasto, lapsen surmaaja ja raiskaajan tappo tai jokin raskauden jälkeinen masennus-oireyhtymä ja yksi oli köyhä leskirouva, jolla ei ollut mitään paikkaa, minne olisi mahtunut. Kaikenlaista diagnoosia asiakirjoista löytyy.

Seilin saarelle saa Sylvikin viimein hoitomääräyksen ja siirron. Saaren potilaat, eri-ikäiset kuutisenkymmentä naista saavat raikkaan merimaisemallisen maatilan työperäisellä toiminnalla mielenmasennukseensa kattavaa hoitoa, lääkkeitä, oman huoneen rauhaa ja lupauksen päästä takaisin yhteiskuntaan, heti kun saavat mielentilansa tasapainoon. Eletään 1920-luvun alkua ja käytännössä yksikään näistä potilaista ei koskaan täältä saa terveyttään takaisin. Heidät on yhteiskunta katsonut parhaaksi eristää tänne, etteivät aiheuttaisi enempiä häiriöitä sen normaaliudelle.

Suvi Blickin teksti ja sen sisältö ovat sydämellisen rehellistä, kaunista, valmista kieliasultaan, puhekieleltäänkin harvinaisen ilmaisevaa, luontevaa ja hienoa sanottavaa, vaikuttavaa teatteritekstiä. Teksti on yhden potilaan kokemana ja kertomana aivan draamakirjallisuuden maailmanhuippua, myös sen tulkinta on samaa sydämellistä, sielun syvyyksistä pulppuavaa ilmaisua.

Nuoren Suvi Blickin herkkä, hauras, älykäs, viisaan sielukkaan huumorin kattava kertomus ei kielellistä, draamataidollista täydennystä tavuakaan enää tarvitse. Se on timantti. Vaikka näytelmässä elämme Blickien esityksen ajan maailman aineellisen köyhyyden ja sivistyksellisen ankeuden aikaa, nykyisinkin suomme yhä vain jakaantuneemmin harvoille yksilöille ihmisarvoisen häntä kunnioittavan maailman. Läntisen maailman ihmiselle jo kohta huutavaksi hokemaksi muuttunut tavoite pärjääminen ja suorittaminen on ainoa päämäärämme. ”Missä on se oikea maailma, jossa meillä jokaisella on oikeus olla rauhassa ja itse myös heikko. Vain sellaisessa maailmassa on toivoa ja vahvuutta jokaiselle jakaa.” - näytelmä antaa Seilin Valma-hoidokin lausua meille ja jatkaa: ”Ihmiset eivät kestä nähdä heikkoutta itsessään ja siksi lähettävät meidät tänne."

Jotakin varsin olennaista taiteen kehyksissä ja yleisesti yhteiskunnassa tapahtuvaa medialuokittelua on yhä valtavasti esillä medialööppihakuisessa yhteiskunnassamme ja meihin jokaiseen tarttuneena, huomaamattomana ja piilotajuisissa pyrkimyksissämme.

 

Suvi Blickin Sylvi-monologin näyttelijätaidon täydellisyyttä

Koko reilun puolitoistatuntisen Suvi Blick on näyttämöllä, vie meitä tekstin syvyyksiin, tuskaan ja riemuun täydellä heittäytymisellä ja mutkattomalla eläytymisellä. Turvallista hänen teatteritaiteensa on meidän nauttia ja siihen kertakaikkisesti tykästyä.

Olen%20yh%C3%A4%20t%C3%A4%C3%A4ll%C3%A4%

Muutamat valloittavan lämpimät, makean hauskat vuorokeskustelut jäävät esityksestä teatteritaiteemme suuriksi hurmaaviksi kokemuksiksi, kuten useat keskustelut Seilin hoidokkien kanssa. Vaikkapa Valman ja Sylvin pohdinnat keittiön perunateatterissa elämästä - miten voikaan tuo Suvi taituroida hahmot niin todesti, rakastettavan luonteikkaasti ja pienin sävyin molemmat tulkita.

Tai Sylvin ja Annan ystävyys aivan huippuhauskasti pelkin silmälasein hahmotella ja synnyttää heidän välilleen kuolemaan saakka kestävä ystävyys ihan tajuttavasti meidät katsojat samalla myötäelämään ja tapahtuma lähes kyynelehtien todistamaan. Tai näyttelijän eläytyminen hoidokkiystävän pitkään kuvaukseen epileptisen kuukautishulluutensa nelivaiheisesta kehon äärimmäisistä tuntemuksista – voiko asiaa vaikuttavammin todistaa kuin Suvi Blick sen osaa tehdä!

 

Ola Blickin elämänmahlaiset roolityöt

Olen%20yh%C3%A4%20t%C3%A4%C3%A4ll%C3%A4%

Eikä voi tietenkään unohtaa Ola Blickin näyttelijäosuuksia, kuten hänen tulkitsemaansa voimamahtiinsa pakahtuvaa myhäilevää Seilin maatilan navetan isoa sonnia, tai kiireistä mielisairaalan tohtori Kajanuksen vauhdilla tempovaa kuulustelevaa kuntotestausta Sylvin järjenmittauksineen. Entä hänen tulkintansa Sylvin aviopuoliso Oskarina lähettämä herkkä, pitkin perusteluin laadittu kirjeensä Seilin saaren taloustirehtöörille Sylvin saamiseksi nopeasti hoitoon - vakavoidumme tunnelman koskettavuudesta.

 

Lavastuksen ja liikekielen neroutta

Olen%20yh%C3%A4%20t%C3%A4%C3%A4ll%C3%A4%

Ola Blickin kahdeksi ympyräksi keskittynyt näyttämökuva haltioittaa upealla yksinkertaisuudella, mystisen ympyräisinä maailmankaikkeuksineen, tinkimättömällä (taatusti patentoidulla) uniikkiudellaan ja pyörivän lavan moottoritekniikallaan. Mielikuvituksellisen taikamaisella toimivuudella se upealla tavalla rytmittää kohtauksia ja molempien näyttelijänilmaisua, valoa ja näyttämön harvinaisen hienosti toimivaa, koko ajan varioivaa liikekieltä. Lisäksi Antti Haikon ja Janne Louhelaisen sekunninsadasosan tarkkuudella toimiva näyttämökoneisto sekä valot ja äänet, jopa nopeutuksella puheen mielenkiintoiset realismista erkauttavat äänen muunnokset, videotekniikkakin tuovat henkilögalleriaan mielikuvitusrikasta replikointia täydentämään kokonaisuutta.

 

 

 

Teatteri Vanha Juko

Olen yhä täällä

Käsikirjoitus: Suvi Blick
Lavastus: Ola Blick
Valosuunnittelu: Antti Haiko
Äänisuunnittelu: Janne Louhelainen
Näyttämöllä: Suvi Blick & Ola Blick

Esityksen toimintakuvat: Mikko Kelloniemi

Arvio ensi-illasta  8.3.23 klo 19.00

Esityksen valmistumista on tukenut Eero Rantasen Taidekokoelmien Ystävät Ry., Korvenranta Oy, Vuokko, Taideyliopiston Teatterikorkeakoulu ja Lahden Kaupunki.

https://www.teatterivanhajuko.fi/