Klaus Haapaniemen Malvaan avaamassa leirimäisen jännittävässä näyttelyssä saamme pujahtaa suurilla kankailla verhottuihin telttoihin, kurkata niiden molemmista avonaisista päistä teltan sisuksiin ja ihailla visuaalista, korumaista muoto- ja värikauneutta teosten ympäristön valtavan suuren salin pimeyden sulkiessa meidät omaan maailmaamme.

 Päätyseiniltä valaistut upeat kolme suurta kankaista pukua viittaavat selkeästi lavastustaiteeseen, joka muutenkin tuntuu koko näyttelyn yhteisilmeessä selkeimmältä asioiden ja teosten määrittelyltä - jos katsoja sellaista haluaa käyttää. Ja esimerkkikin löytyy Suomen Kansallisoopperan Leoš Janáčekin musiikista, sen Ovela Kettu -oopperan visualisoinnista. Tuohon harvinaisuuteen myös lahtelainen laulukoulutus ja painotetut Lotilan ja Tiirismaan musiikkiluokat johtivat, sillä niillä opiskellut Kansallisoopperan pääjohtaja Lilli Paasikivi luotsasi Ovela Kettu -oopperan ohjaajan juuri Klaus Haapaniemen luo tämän etsiessä lavastussuunnittelijaa työlleen.

Kuva (2017)  Heikki Tuuli / Kansallisooppera

Helsinkiläissyntyinen Klaus Haapaniemi on niitä vielä aikanaan kuuluisan Lahden Muotoiluinstituutin kasvatteja, joista kaikki ovat työllistyneet ympäri maailman taiteen laajakirjoisiin ammatteihin - perustaneet tuotantoyhtiöitä, saaneet kiinnityksiä jopa suoraan Teslan autotuotannon pyhänlehmän pyhättöön. Haapaniemi työskenteli pitkään Italiassa ja on sittemmin puolisoineen perustanut yrityksen, jolla on pysyvät juurensa Lontoossa ja työpisteensä Berliinissä - siis vanhan mantereen keskeisissä taidemekoissa. Hänellä on merkittäviä tuotantoja teollisen muotoilun alueella, mm. Iittalan lasitehtaalle suunnitellut Taikasarjan mukit ja kulhot.

Haapaniemen tapa kertoa töistään kysyjälle on universumista puhetta. Hän kehottaa katsojaa aina itse päättämään kokemuksensa tuloksen ajatuksissaan ja toivoi katsojan palaavan eksyessään näyttelyihin yhä uudestaan - uusia kokemuksia aina riittää.   

Haapaniemi tuntuu ihanan vaatimattomalta ja taitavalta kuljettaessaan vasta viimeisiä töitä vielä rakentavien museon näyttelyrakentajien vasaroiden ja ripustajien naputtelussa, korokkeiden ojentamisissa, opastaen jokaisen kohtaamansa kävijän tuntemattomaan ja kiehtovaan vaellusmaisemaansa.

Mikään materiaali, historiallinen lähtökohta, kansanperinnekään ei tunnu Haapaniemelle vieraalta. Kankaat, nahka, lasi, oljet, puhalletut lasimuodot, kiillotettu ja maalattu metalli, kivi, keramiikka, puu kuuluvat niin voimakkaasti keskeisiin materiaaleihin, joista monella tavoin välittyy luonnon suuri vaikuttavuus ihmisen kokemukseen luonnonlähtökohdista hänen työnsä peruskantimena. Ja telttamaisten töiden muutamiin sisäänkurkkauksiin liittyy selvästi myös herkin korvin kuultava luonto, yhdessä surisee juuri ja juuri kuultavasti kärpäsen ja erottuu myös mehiläisen lennon äänet.

Kaiken menneen taiteen Haapaniemi tuo töissään tähän näyttelyyn, kuten jugend-kuvakielen, jonka kuvioiden muotokielen hän näyttelyn suurissa seinäreliefitöissään saa äänettömästi liikkumaan, muuttamaan osiaan ja muotojaan.

 

Lahden muotoiluinstituutin lakkauttaneiden entisen Päijät-Hämeen koulutuskonsernin puu- ja viemärispesialistien tohtorititteleillä ylvästelleiden kouluttajien soisi tässä näyttelyssä käyvän oman virhearvionsa toteamassa. Samoin nykyisen kaupunginjohtajamme suuruudenhulluusympäristöpääkaupunkiturhuudestaan toivuttuaan soisi näyttelyssä edes pyörähtävän mukakiireissään ja ryhtyvän todella pohtimaan, voisiko Muotoiluinstituutin Iskun entisen tehtaan koulutusyksikön palauttaa uudestaan heräämään aitoon, huippusuomalaisten muotoilijoiden opastamaan taiteeseen, ja erityisesti palauttamaan muotoilun takaisin Lahden kaupungin brändiksi.

https://www.malvamuseo.fi/nayttelyt/klaus-haapaniemi/

Artikkeli kirjoitettu Malvan lehdistötilaisuuden 2.3.23 vaikutelmista.