keskiviikko, 26. huhtikuu 2023

Ennustus uudesta Suomen Hallituksesta

A-studio%2025.4.23.jpg

Antti Häkkänen (Kok), Ville Skinnari (SDP), Anders Adlercreutz (RKP) ja juontaja Annika Damström (YLE)

Lahden kaupunki on näinä päivinä saanut mahdollisuuden olla yhtenä politiikan tuloksen ja jatkuvuuden keskipisteenä. Valtakunnassa parhaillaan suunnitellaan päättyneiden vuoden 2023 Eduskuntavaalien jälkeen uutta hallitusta. Miksi Lahti? Eilen illalla Suomen kansan lahtelaiset saivat uutisten jälkeisen A-studio -ajankohtaisohjelman yhteydessä nostaa rintaansa, sillä kerrankin Lahden oma poika, Ville Skinnari oli yksi kolmesta eri puolueen keskustelijasta, joilta YLEn toimittaja halusi asiantuntijan mielipidettä siitä, mitkä puolueet tulevat muodostamaan Suomeen uuden hallituksen.

Saan hyvällä omallatunnolla nyt keskustelun seurattuani ennustaa. Uusi hallitus on sinipunahallitus, jossa sinisyyttä edustavat Kansallinen Kokoomus, Kristillinen liitto ja Ruotsalainen kansanpuolue ja punaisuutta Suomen Sosialidemokraattinen puolue. Tällä pohjalla syntyy 106 kansanedustajan enemmistöhallitus. Sen pohja on melkoisesti oikealla, mutta punaisuutensa voimaksi se saa suurimman osan maan ammattiliittojen tuesta.

Mitä Sinä, lukijani, veikkaat vai lyötkö kanssani vetoa?

https://areena.yle.fi/1-63938054

Kommentit

Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.

Ladataan...