KUT%20esityskuva%201.jpg

Isä Mikke ja äiti Veronika    -  Kalle Tahkolahti ja Ilona Pukkila

Ruuhkasuomen reunoilla Keravalla saimme viime perjantaina nauttia ensi kertaa yli kaksikymmentävuotta teatteria tehneen liki sata ensi-iltaa yleisölleen tarjoilleen KUT-teatterin eli Keski-Uudenmaan Teatterin esityksen. Pienehkön, matalan ja sympaattisen salin intiimiydessä kuuluisa näytelmä- ja filmikäsikirjoitus Yasmina Rezan  Carnage-näytelmä (Vihan jumala) on jo valintana kunnioitettavan korkealle yltävä riman nosto vaativana tekstinä mille tahansa teatterille. Ei ihme, jos yleisölle ennakkomainonnassa luvataan vielä esityksen olevan komediaa, että katsomon perjantai-ilta oli täysi tai että näytelmä on kiertänyt lähes kaikki ammattiteatterit viimeiset viitisentoista vuotta tosikossa Suomessamme.

 

Tarinassa kaksi alakoulupoikaa on nujakoineet keskenään ja seurauksena toinen on kepillä huitaissut kaveriaan niin, että tämän kaksi hammasta on katkennut. Täällä Suomessahan moiset koulumatkaselvittelyt on aikoja sitten annettu koulun sosiaalitantoille, niin kuin heitä kutsutaan. Yasmina Rezan kansainvälisesti sivistyneen ajatusmaailman kasvatusympäristö on hieman toinen - sekoitus juutalaista, ranskalaista ja unkarilaista suuren maailman yhteiskunnan sivistyneisyyttä. Näytelmän tarinassa hän laittaa molempien poikien vanhemmat kokoontumaan hammasvaurion kokeneen pojan kotiin ilman poikia - ja antaa poikien vanhempien selvittää koko tapauksen sivistyneesti keskenään.

KUT%20esityskuva%202.jpg

Isä Aleksi ja äiti Anne    -    Teemu Koskinen ja Elina Varjomäki

Näytelmän syvyys ja nerous löytyykin Rezan taitavasta, hienosta, herkästä ja vivahteikkaasta dialogista, jonka mukana näytelmän tarina, vauhti ja nousut taipuisuudessaan ja kieliasussaankin luovat juonen ja esittäjiensä seurattavuuden arvaamattomuudessa huippudraaman tapaan. Oikeastaan teksti on äärimmäisen nokkelaa ajattelua, keskustelua, jossa toinen herkällä korvalla vastaa omien ajatustensa ymmärryksellä tai ymmärtämättömyydellä kysymyksiin. Poikien vanhemmat päätyvät asian selvittämisen sijasta pian keskustelemaan vain omista arvoistaan, toistensa arvomaailmoista, kasvatusperiaatteistaan ja lopulta itsekkäästi omista erinomaisuuksistaan. Kaksi perhettä, toinen keskiluokan, toinen yläluokan koulutukselliseen ja taloudelliseen asemaan yltäneet pariskunnat ottavat mittaa toisistaan. Sivistyksen taso paljastuu nopeasti teennäisiksi kuoriksi, jotka murskaavat toisiaan terävässä ja nopeassa toisen arvottamisen ristitulisessa, nokkelassa väittelyssä. Pulssit nousevat, tunteet kuumenevat. Katsoja voi löytää komediallisen tajuttavuuden korkeintaan rivien välistä ja sieltäkin useimmiten tummahkoa, pistelevää, ivasävyistä huumoria. Ei siis mitään oikeaa komediaa, vaan satiiria ilmiliekkeihin suuttumuksissaan ja syytöksissään koko nelikkö asiaa toisilleen täyslaidoin latelee.

Laatuisin elementti KUT-teatterin esityksessä on sen näyttelijätyö Elina Varjomäen taitavasti kulttuurilliseen viileyteen kuoritetussa Anne-äitiroolissa, Teemu Koskinen tunteettomaan järkiperäisyyteen tyypitellyssä Aleksin teknokraatti-isähahmossa, Ilona Pukkila elävän empaattisessa ja räiskyvässä Veronika-äitiluomuksessa ja Kalle Tahkolahti tuoreesti, monisävyisen taitavasti pieninkin nyanssein näyttelemänä, herkullisen luontevana Mikke-isänä. Ensemble luo lavalle hienon, solmuisen luonnekerän, jolla kiinnostava juonen jännite, taitavasti ajoitettu replikointi, iskut ja vastaiskut eli koko esitys - ennen loppukohtausta - hehkuu temperamenttia, tunteita ja tunnelmia, yhteisnäyttelemisen koskettavia ja onnistuneita kohtauksia.

 

Tekstin suomalaisversio on - kai pitkittääkseen varsinaista lyhyehköä alkuperäistekstiä kaksinäytöksiseksi esitykseksi - antanut tekijöille mahdollisuuden laukaista koko tarinan jännite ja toteuttaa näytelmän loppu ohjauksen mielikuvien ja suomalaisyleisön makuun - huvinäytelmänä, hulluttelufarssina.

Yleisö todisti pitkittyneen loppukohtauksen jatkuvilla naurunkikatuksillaan, että helppo huumori suomalaisena huvittamislajina on taattu seksistis-humalaisella lavairrottelulla. Vakava aihe lyödään täysin läskiksi, esittäjien valtavan rikkaan ilmaisurepertuaarin, kropan luin, lihaksin ja liikekielin muuttaessa koti-interiöörin hurjaksi näyttämökaaokseksi. Minä tylsä täystosikko en häpeäkseni näytelmän loppua huumoriksi ymmärtänyt.

                                                   C  A  R  N  A  G  E

                       KUTKUTKUT%20ohjelma.jpg

 

Lisätiedot ja varaukset:  050 466 6455 / [email protected]

KUT-teatteri

Kultasepänkatu 4

Kerava

https://www.kut.fi/yhteystiedot