Ai etteikö runo esitettynä enää nykyisin elä. Hurlumhei ja höpsistä: semmoista elävyyttä, kirkasotsaista selkeyttä, pirullisen markkeeraavaa runonlausuntapilailua, tuoreen liikekielen riimitettyä rytmiä ja suorastaan häijyn hauskaa brutaalia elämänmakua oli nautinnossamme, kun Lahden kansanopiston teatterilinjan II vuosikurssi tulkitsi sekä sielullaan että fysiikallaan tunnin verran runoutta. Oli siinä menoa ja ajatusta joka riimille, liioittelevaa kohtalodramatiikkaakin, mutta sitäkin väkevämpää voimakkaan karheaa, sisäsyntyistä eläytymistä uskottavuuden hellittämättä.
Runovalinnoista Charles Bukowskin mahtavat halun ja himon oodit, kuten Paikka ei näyttänyt hassummalta tai Yksi kuumimmista maalattiin niin ruumiinmahlaisen elämänmakuisesti, syljenlämpimänkostean himokkaasti, lakoonisesti, että omatkin ihokarvamme ja hypotalamuksemme viettinystyrät liikahtelivat. Bukowski-runous antoi koosteelle sanomallista syvyyssisältöä, elämän ja varsinkin eletyn, paljon koetun elämän ilmettä.
Tai arkisen satiirisesti tulkittu Solja Krapun Rakastatko sinä minua, tuo tyhjänpäiväisyyden ja maneerisen elämänrytmin tilitys paiskoi meitä hyytävän lopullisella, vääjäämättömällä, lohduttomalla, yhteiselämän urautuneella, tylynkylmällä tunnelmallaan.
Entä miten monikäyttöistä tekstimateriaalia, rytmiä, musiikkia – väinökirstinämäistä kultturellista herkkua - olivatkaan Juha Siron säesikermät, ihastelin. Ja perään heti totesin: näin juuri, uudistamalla, kristalisoimalla teatterillisella elementillä runon esittämistä, saa katsojan kokijana jälleen kiinnostumaan runoudesta. Siron Utopia -runon esitysasu todisti koko runoesityskoosteen puolesta runon olennaisimman tavoittamisen merkitsevyyden. Runotulkintojen erittelyä voisi jatkaa runodemon kolmentoista runoilijan tekstitulkintoihin ihastuneena loputtomiin.
Kansanopiston taiteilijoiden asennoimina, pelkistäminä, värittäminä, karrikoimina ja rohkeasti paljastamina tekstit kasvoivat elämää suuremmaksi runoudeksi, ohjaus ilakoivalla otteellaan, elämänvirneellään, tervetulleeksi elämässä kiinni pysyväksi runouden raikkaaksi tulkintapäivitykseksi.
Himo, halu ja huis 16.9.2011
Lahden kansanopiston Teatteri II:n Niko Saarelan ohjaama runoesitys
Näyttämöllä: Anna-Leena Järvi, Simo Kuusterä, Emma Mattila, Nelli Ojapalo, Matti Pajulahti, Jaakko Perilä, Anniina Piiparinen, Manoel Pinto, Jonnakaisa Risto, Esa-Matti Smolander, Juuso Timonen, Hannele Turunen
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.