Uusin%20logo.jpg

Toiseen Teatterikesän katselmuspäivääni olin ahtanut aamun tunnin mittaisen lehdistökonferenssin ja neljä kovin erilaista teatteriesitystä - kaksi kesän Pääohjelmistoon kelpuutettua ja kaksi tapahtuman Off-osaston esitystä.

 

 

 

Erista%2019.jpg

 

Lehdistötilaisuudessa Geoffrey Erista, Teatterikorkeakoulusta jouluun mennessä näyttelijäksi valmistuva sudanilaisafrikkalainen  suomalainen kertoi elämästään ja toiseusasemastaan kasvaa ja varttua afrikkalaisten vanhempien lapsena erirotuisena suomalaisessa valkoisessa kantaväestössä. Erista puhui avoimesti kokemuksistaan, joita hän ei seitsemänvuotiaana Suomeen muutettuaan erivärisenä ensin lainkaan ymmärtänyt ja joita hän on saanut joka päivä kokea ja saa edelleenkin tuntea nahoissaan nyt yli kolmekymppisenä.

 

Televisio ja ulkomaiset elokuvat eri maista ja erivärisistä ihmisistä oli jo pienestä alkaen hänen pakopaikkansa ja henkisen hyvinvointinsa, samaistumismahdollisuuden pelastus.

 

Hänen puheenvuorostaan lapsuudenmuistoista kipusi pintaan myös yksi mieluinen poikkeavuus, joka luontaisena johti myös teatterin palkeille. Hän halusi jo lapsena olla primadonna - tanssia ja leikkiä tyttömäisesti. Suomen koululaitos ei kovin hyvää tasa-arvoarvosanaa saanut, mutta alakoulussa ja varsinkin yläkoulussa hänen kiinnostuksensa ja kykynsä teatteriin noteerattiin. Siitä tuli sittemmin kuuluisien helsinkiläisteattereiden Kellariteatterin ja Ylioppilasteatterin kautta vahvuutta ja viimein hänelle luonteva ammatinvalinta - näyttelijäksi.

 

Juuri kuluneena keväänä hän teki opinnäytetyönsä elämästään ja kokemuksistaan mustana valkoisten maailmassa Suomessa. Hän halusi tehdä eräänlaisen purkauksen kaikesta kokemastaan.Tavoitteena oli, että näytelmäteksti samalla auttaisi monista eri kansallisuuksista lähteneitä suomalaiseen tai minkä tahansa muun maan yhteiskuntaan kiinnittymään ja kansalaisen rodullisten kokemusten päivittäisistä negaatioista selviämään: esityksestä löytyisi genre samanlaisesta osattomuudesta ja syrjinnästä yhteiskunnan valtaväestön marginaalisena poikkeuksena. Draamankirjoittajana hän sai ohjausta siinä missä muutkin näyttelijäksi opiskelevat, mutta erityisesti kirjoittajana, koska näyttelijöiden työkalu perinteisest on puhe ja muoto kirjoitetut tekstit. Nyt piti asetelmaa muuttaa näyttelijästä kirjoittajaksi.

 

Lehdistön tentissä Erista vastaili moitteettomalla suomella ja englannilla ja tuntui luontevan vapautuneelta, sympaattiselta taiteilijapersoonalta.

 

 

 

 

 

 

Atik%20Ismail.jpg

ÄLLI BÄLLI UNBLUGGED Tampereen Teatterikesä, Mahdollisuuksien tila 7.8.2019 

 

Ohjaus  Anne Salmi  Käsikirjoitus  ja esitys Atik Ismail

 

Atik Ismailin valmistama ja esittämä omaelämäkerrallinen monologinäytelmä tuntui niin virkistävän reilulta, rohkealta, koko elämänkirjon väriseltä ja aidosti koetulta, että se nousi päivän katsomisteni yhdeksi tärkeimmäksi sisällöltä, omaperäisellä muodolla ja niin inhimillisellä esittäjäkarismalla.

Ismail kävi lähes kuudenkymmenen vuoden ajalta läpi koko elämänsä. Sen keskiössä oli jalkapallo, sen harrastaminen, ammattilaisuus ja kaiken maajoukkuetähteyden mukanaan tuomat negaatiot, ryyppääminen, julkisuuteen pyrky keinoista ja seurauksista välittämättä.

 

Näytelmätekstin runkona on ilmeisen selvästi hänen kirjoittamansa omaelämäkertakirja Pelimies, mutta esitys on jotain aivan muuta kuin kirjallisuutta. Se on täynnä tunnelman luontia, uskomattomia tarinoita todellisista tapahtumista, peleistä ja niihin liittyvistä ihmisistä, pelikavereista, kohtalotovereista, omasta perheestä ja monista julkkiselämän kuuluisuuksista, raittiuslupauksista ja retkahduksista, mutta aina innostusta tuohon maailman ihmeellisimpään pyöreään esineeseen, palloon.

 

Ismaililla on näytelmädramaturgia jokaiselle kokemalleen tapahtumalle valmiina, kuin sisäänrakennettu pikkudraama. Siksi hänen esityksensä syttyy, räjähtää, laukeaa ja herkistyy tämän tästä. Se on virkistävää elämäntilitystä, jonka vakavuus, ihmiskohtalon ja oman lapsuusperheen tataarinen yhteishenki sekä lämmin kodikkuus ovat vaikuttavasti, sisäisesti läsnä Ismailin ilmaisussa ja meitä hänen psyykensä vauhtiin ja mutkiin mukaan auttamassa.

 

Voi olla, että avautuakseen esitys tarvitsee joko jalkapallon tuntemusta, suomalaisen jalkapallon lähihistorian tietämistä tai vaikkapa tuntumaa alkoholistin kohtelusta, kuntoutuksesta ja sen tehottomuudesta. Mutta asiantuntemattomallekin esitys on niin sympaattisen värikäs, räiskyvän hehkuva ihmisen avoin tilitys elämästään, ettei moista meiltä teatteritaiteilijoiltakaan synny - kuin totuutta vahvasti muuntelemalla.

 

 

Miten puhuttelevaa ja yhteisövitsauksellista monet kokemukset ovat olleet samassa henkisessä ja psyykkisessä tilassa olleiden lähimmäisten, eri ammattikuntiin tai työttömiin jopa isänmaamme merkittävimpien instituutioiden johtoportaisiin kuuluneiden kanssa samantasoisesti, ihmisnollana kokea ja niistä kokemuksista oppia.

 

Atikin esityksen nähtyään kuka tahansa meistä voisi vapautua kertomaan hänen tapaansa silmiin katsoen, mitä elämä on ollut kurjimmillaan, vaikkei Atikin kokemuksia mudasta, katuojasta, pää seonneena kuntoutuslaitoksen oven avautuessa ole nöyryytettynä joutunut tuntemaankaan.

 

Jotakin synnynnäistä, esityksen jatkuvan kreisin sadattelun lomassa katsojalle välittyvää lämpöä, tataarin omaa kieltä - Älli Bälliä - voisi myös pitää kaikkien maailman ihmisten ihannelauluna hyräillä itselleen ja toisilleen.

 

 

 

 

 

 

Tarja%20Hannus.jpg

 

Johanna Hannus

ÄLÄ ELÄMÄÄ PELKÄÄ

Tampereen Teatterikesä 7.8.2019, Pääkirjaston Kuusisali

 

 

 

Taiteellisesti kyseenalaisimmaksi jäi päivän kokemuksissani Johanna Hannuksen lausuntatunti Eino Leinon runosta otsikoidusti ÄLÄ ELÄMÄÄ PELKÄÄ Tampereen Pääkirjaston varsin steriilissä Kuusisalissa.

Johanna Hannus on ollut mukana Tampereen Teatterikesän OFF Tampere -ohjelmistossa jo 22. kertaa! Olin itse lausujana jo useana kesänä ajatellut käydä Hannus-ilmiötä kuulemassa ja katsomassa. Aikomukseksi se oli ohjelmavalinnoissa aina jäänyt, nyt viimeinkin onnistui.

 

Älä elämää pelkää -nimisen kymmenien eri runoilijoiden riimien koostekokonaisuuden taiteellinen taso osoittautui ilmeisesti vuosien saatossa, bravuurisuuden voiman ikiuskossa melkoisesti laimentuneen ja taiteilijattaren tarvitsisi mielestäni vielä kerran ennen joutsenlauluaan nöyrtyä taitavan ohjaajan apuun runotulkinnoissaan. Vanha, koettu, itse koulutettu ja esiintymisin vahvistettu taito ei enää tasollisesti riitä tunnin mittaisen runokoosteen kokonaisuuden tulkintaan, niin erilaisesta runoudesta kuin se nytkin koostui. Melkoisen keskittymätön, useimmiten kuin yksittäiselle katsojalle kerrottu oli hänen iltapuhteensa taiteellinen tuotos sävyltään.

 

Toisaalta, humaanilta näkökulmalta tilaisuuden voisi luokitella tuttujen väliseksi runolliseksi menneen lausuntauran riimien ja tunnelmien, musikaalisuudenkin takautuvaksi tapailuksi ja kaiken elämässä koetun tilittäväksi, selittäväksi pikkufilosofiseksi puheenvuoroksi, jonka  lapsiavustajan pieni lauluosuus kirkasti vilpittömyydessään kauniin koskettavaksi.

 

 

 

 

 

 

Teatterikes%C3%A4%2019%20Iam%20LIQUID.jp

                                                                                                      Kuva Jussi Ulkuniemi

 

KINETIC ORCHESTRA  I'M LIQUID

Tampereen Teatterikesä, Hällä-näyttämö 7.8.2

I'm Liquid

 

Koreografia Jarkko Mandelin & työryhmä
Esiintyjät Oskari Turpeinen, Sanni Giordani, Iiro Näkki, Anni Koskinen
Äänisuunnittelu Janne Hast
Valosuunnittelu Jukka Huitila
Pukusuunnittelu Kirsi Gum

 

Tanssiteatteri Kinetic Orchestralle vierailu oli ensimmäinen tulikaste Teatterikesään. Tanssiryhmä tunnetaan omaperäisestä liikekielestä, fyysisyydestä ja plastisuudesta sekä korkeatasoisesta kehojen taitavasta, läheisestä yhteisakrobatiasta.

 

I’m Liquid tuntui kuin hillityltä, plastiselta kamppailulajilta, jossa käytetään vöitä kehonpainon muutoksiin. Tanssijoihin kytketty kahva on mainio tapa siirrellä kanssatanssijaa näennäisen hallitusti. Näytti kuin esityksessä painovoima olisi jo syrjäytetty, kehot siirtyivät paikasta toiseen taikuuden lailla ja väliin nivoutuivat toisiinsa niin kevyen höyhenentuntuisesti, ettei se tuntunut enää todelliselta.

Maallisen konkretian esitykseen toi sen musiikki hälyineen ja antoi esityksen keveydelle ja henkisyydelle puhuttelevan kontrastin.

Itse koin tuttuna ja toimivana marjokuuselamaisen pariliikunnan jämäköittävän inhimillisen kosketuksen teoksen rungoksi, josta katsojan mielikuvitus laajeni näennäisen helponnäköisen vaikuttavan liikekielen mukana miltei äärettömiin tunnelmiin ja tuntemuksiin.

 


 


 

 

Teatterikes%C3%A4%2019%20NEGRO.jpg

                                                                                                Kuva Aya Brace

 

Geoffrey Erista N.E.G.R.O.

Tampereen Teatterikesä, Demoteatteri, keskiviikkona 7.8.2019

 

Näyttämöllä, konsepti ja ohjaus Geoffrey Erista
Teksti Geoffrey Erista, Laura Eklund Nhaga
Dramaturginen apu Jussi Moila
Koreografia Leena Harjunpää, Geoffrey Erista
Pukusuunnittelu Mirva Mietala
Äänisuunnittelu Onni Pirkola
Valosuunnittelu Alina Pajula
Valoajo Topias Toppinen
Videosuunnittelu Eeti Piiroinen, Alina Pajula

 

Jo Tampereen Työväen Teatterin ulkopihalla, Lenin-museon ovella ymmärrän neljänteen kerrokseen osoittavasta nuolesta, että loppuunmyytynä kohuttu N.E.G.R.O. -teos on saanut esityssijansa pienenpienessä, muutaman henkilön istuinsijan käsittävässä entisessä Nätyn näytelmäkoulutuksen harjoitushuoneessa. Kohulle on siis syynä pelkkä fyysinen tilaratkaisu - kolmekymmentä henkeä enempää esitystilaan ei mahdu. Turha kohu siis madaltaa tulevan esityksen taiteellista arvoa näennäisestä kiinnostavuudesta.

 

Esitystilassa valonheittimet ja tekniikka ovat paahtaneet huoneen hiostavan kuumaksi. Takanani kuulen tuttujen naisten keskustelevan ulkona olevan pirun kylmää ja ihastelevan salin hikistä lämpöä. Näyttämön lavastuksena pienten televisioruutujen kaksi päällekkäistä tornia taustatason molemmin puolin välittää kuvaa ja tietoa sekä toistaa erilaista mainosta mustarotuisesta maailmasta. Näyttämöllä oikealla seisoo vaatenaulakko täynnä erilaisia asuja.

 

Musta macco Geoffrey on poikkeuksellinen näky huoneessa olijoista. Hänen katseensa suoraan yleisölle tuntuu pistävän syyttävältä, hymynsä valloittavalta ja puheenvuoronsa äärimmäisen omakohtaiselta sekä nöyrältä että ylpeän vakuuttavalta. Nautittavasti hän on esityksen koko viisi varttia läsnä persoonallaan, kehollaan ja tunteillaan.

 

Pettymyksekseni hänen käsikirjoituksensa dramaturgia on hieman teoreettisen ja medianomaisen puiseva - monet minuutit hän seisoo meitä katsojia katsellen ja kuulemme televisioruuduista rotuvalistusta, dokumenttitietoa tuuttien täydeltä ja minuuttitolkulla (videolla Laura. Eklund Nhanga). Petyn esityksen toimimattomuudesta, elävyyden siirtyessä kehonkielstä kuvaruutuihin.

Koskettavaksi esitys muuttuu kun Erista tulee lähelle meitä yleisöään, puhuu suunsa puhtaaksi meille elämästään, tunteistaan ja tuntemuksistaan,

 

Samaa suurta vakuuttavaa ja lumoavaa elämänteatteria on hänen liikuntansa, tanssinsa, jossa hän itse rooliasuun pukeutuneena unohtaa maailman paheet ja puheet ja me hänen kanssaan unelmoimme hänen liikkeistään, kehotaipuisuudestaan, rytmitajustaan, askeleistaan ja koreografiastaan kypsän, moneen yltävän näyttelijätaiteilijan meitä viihdyttäessä ja kehon kielellä puhuttellessa..

 

Hieman esitystaso madaltuu, kun sen kohtauksiin tulee muutaman kerran valkoinen, arkisen kouliintumaton pukija rooliasuja vaihtamaan.

 

 

Kaikenkaikkiaan esityksen sanoma on suorapuheisuus, jota harvoin medioissamme saati teatterielämässä saamme kokea toiseudesta ja sen kokemisesta muun kuin suomalaisen rodun kansalaisista.

 

Tuntui kuin myös Erista itse olisi saanut puheenvuoron ja kaiken itseään kalvaneen, jyrsineen ja verottaneen mielipahan nyt purettua täydellisesti, sillä esitys päättyy räväkästi hänen repäistessään tilan sivuverhon vauhdilla auki ja syöksyessään määrätietoisesti ulos tilasta valtavien aplodienkaan saamatta häntä palaamaan luoksemme. Erista on saanut oman ihmisylpeytensä ja me suomalaiset ottaneet suuren edistysaskeleen teatteritaiteemme uudistamisesta koko maailman erilaisten ihmisten koettavaksi.

 

 

 

kyn%C3%A4.jpg

Kun viimein klo 21 olin kaikki hamuamani esitykset jollakin teatterifanin sitkeydellä saanut päätökseen, jatkui päiväni syvissä mietteissä junalla kotiin Lahteen, jonne pääsin vähän ennen puoltayötä. Mitä tästä päivästä tarttui katsojiin - minuun ja ajatuksiini - siitä olennaisen kirjoitin tähän vuodatukseeni.

 

Lis%C3%A4liite.jpg