Min%C3%A4%20suojelen%20kuvasto.jpg

Tentittävänä olivat Mika Kari (sd.), Hilkka Kemppi (kesk.), Elisa Lientola (vas.), Sari Niinistö (kok.), Riina Puusaari (vihr.) ja Maarit Tuomi (ps.)

Lahden Taiteilijaseura järjesti  22.3. yhteistyössä Kino Iiriksen, Lahden Valokuvataide ry:n, Lahden Taidegraafikoiden, Lahden Kaupunginteatterin, Sinfonia Lahden ja Teatteri Vanhan Jukon kanssa kulttuuriaiheisen vaalitentin. Tilaisuuden juonsi kuvataiteilija Sami Leutola.           Taide ja politiikka tuntuivat Kino Iiriksen elokuvakankaan edessä istuneiden kuuden kansanedustajaehdokkaan puheenvuoroissa saavan vähintään kuusi erilaista suuntautumisvaihtoehtoa heiltä omaa käsitystä taiteesta tiedusteltaessa.

Yksi (kesk.) luetteli neljä-viisi eri tutkintoaan, jotka jotenkin liittyivät taiteisiin, toinen (ps.) kertoi sukunsa olevan monessa polvessa musikaalinen, kolmas (kok.) vaati, että taide on vietävä kouluopetukseen sekä kouluja suurennettava, seiniä purettava ja hävitettävä, että tiloja saadaan myydyksi. Neljäs (vihr.) ajatteli taiteen kattavan joka päivä koko hänen työnsä ja vapaa-aikansa, viides (vas.) on ammattitaiteilija, kuntavaltuutettu ja työnsä sekä taideopintojensa kautta taiteen asiantuntija ja kuudes (sd.) kertoi kuluttavansa paljon taidetta sekä ymmärsi taiteen tärkeimmän organisoinnin kunnan tehtäväksi. Tällaisia taiteen moniasteisia, kovin eritasoisia edustajia puolueet olivat valinneet taidekeskusteluun meidän äänestäjien tentattavaksi.

Vaalipaneelissa kävi niin kuin poliittisissa paneeleissa tahtoo vaalista toiseen käydä, konkarit puhuivat pitkään, yleisö yritti kysyä ja saada puheenvuoroa, sekä sen viimein saatuaan sai vastaukseksi pääasiassa tavanomaista ympäripyöreää fraseologiaa, luetteloita niistä moninaisista hienoista taideharrastuksista, joissa vastaajat nuorena tai nyt vaikuttavat, eikä varsinaiseen todelliseen keskusteluun saati vuoropuheluun päästy. Ehkä eniten äänestäjiä harmitti, että nämä suurten puolueiden ehdokkaat vierittivät vastuun taiteesta, sen tuottamisesta, olosuhteista ja taiteen mahdollisuuksista muiden kuin itsensä tehtäväksi; eikö kyse olekaan kansanedustajavaaleista ja eikö kansanedustajan tehtäviin kuulukaan taide ja sen hyvinvointi, änkytimme vierustoverillemme.

Esimerkiksi kokoomuksen edustaja ehdotti taideopetuksen järjestyvän koulu-uudistuksella, jolla kouluyhteisöä suurennetaan entisestään, samalla suurennetaan kuntia: näin taataan yhteen suuri joukko lapsia ja nuoria, joista sitten valikoituu taiteen opiskelijoita jo oppivelvollisuuskoulun vapaaehtoisainevalinnoissa. Demariehdokas oli samaa mieltä.

Tämän koulujen tehoa vaativan seinien vähentämisajattelun kokoomuksen, demarien jopa vasemmistoliitonkin kansanedustajaehdokkaamme sortuivat toitottamaan konsulttimantrana: siinä vedotaan seinäneliöiden vähentämisellä saatavaan opetuksen sisältöön eli opetussuunnitelmaan. Eikö sisältöä ennen kuitenkin aina ole lapset, heidän ainutkertaiset persoonansa ja yksilölliset lahjansa sekä opetuksen ammattitaito. Opetussuunnitelma, arvoisat kansanedustajaehdokkaat, on pakollinen paperi, jota on laadittu muutaman vuoden välein jatkuvasti, mutta sitä ei ennen eikä tulevaisuudessakaan suomalaisessa koulussa kuitenkaan noudateta.

Sama kokoomuslainen ehdokas esitti, että taiteenharrastajat kyllä pystyvät kauempaakin, tunnin puolentoista matkan päästä saapumaan taidetta kokemaan ja harrastamaan, ei kaikilla pienillä paikkakunnilla ole varaa taidetta ylläpitää. Hänelle ei tullut mieleen, ettei läheskään kaikilla ole rahaa saati omia autoja tai kiinnostusta matkustaa ja siirtyä pitkiä, kalliita matkoja taiteen vuoksi, tai ettei taide hänen ehdotuksensa eduskunnassa toteutuessa tavoittaisi ihan tavallisia eli suurinta osaa suomalaisia ihmisiä lainkaan. Ammattitaiteilijan hän patisti perustamaan yrityksen ja hoitamaan sitä kautta taiteensa.

Demareiden edustajan mielestä taide pitää hoitaa kuntatasolla ja kuntavaaleissa. Mielipide oli outo ehdokkaalta, joka itse on kaupunginvaltuuston puheenjohtaja kaupungissa, jonka poliittinen ylin valta ei tehnyt elettäkään maanlaajuisesti ansiokkaiden Lahden kaupungin taiteelle elintärkeiden taideinstituutin ja musiikki- ja draamainstituutin lopettamisaikeita vastaan. Tähän taiteen kuntapäättämiseen yhtyi myös kokoomuksen edustaja. Vain vihreiden eduskuntavaaliehdokas otti asiaan vastuullisen kannan: päättäjänä hän sanoi suorastaan häpeävänsä valtakunnallisten ansiokkaiden ja ainutlaatuisten taidelinjojen lopettamista Lahdessa.  Me paneelin seuraajat kokemuksesta ja yhteydenotoistamme aina ministeriöön saakka tiesimme siis enemmän kuin nuo ehdokkaat, senkin että lopettaminen olisi ollut mahdollista torjua, jos kaupunginvaltuusto enemmistönsä päätöksellä olisi ilmaissut asian opetusministeriöön.

Positiivista tilaisuudessa oli verrattain runsas yleisömäärä sekä kaikkien panelistien melko kelvollinen sanavalmius. Äänestäjille valkeni myös, että taideasiantuntijoina ja taiteen edistäjinä ehdokkaista jäisi jäljelle vain kaksi varmaa valittavaksi: kaksi taiteen ammattilaista, jotka samalla työskentelevät taidejärjestöissä. Kolmas vaihtoehto jäi harkittavaksi ehdokkaasta, joka vaikutti ainakin puheissaan vastuunottavalta taideajattelijalta.                                                                 Itsestäni tuntui kuin suurinta osaa panelisteista Luoja olisi rohkaissut vaalikannustuksella ”Minä suojelen sinua taiteelta”.