Luotan näyttelijään ja hänen ilmaisuunsa. Lavateatterin perinteistä esittämistraditiota on kuitenkin jo aika ajantasaistaa tälle päivälle. Vaikka en viehäty Q-teatterin uudistamismuodon lähtökohtiin, teatterin teknistämiseen ja koneellistamiseen, näyttelijätyön siirtämiseen taka-alalle objetiksi subjektin tilalta, niin äärimmäisen puhdistava ja kokonaisuusnäkemykseltään uudistava teatterityö Q-teatterilla on meille tarjottavana. Se toteutuu tekstin ja ohjauksen yhtyneessä täydellisyydessä kertoa ikiaikaisen klassinen story kuoroineen kaikkineen oman sielunsa etsinnästä, rakkauden nälästä tuoreen kiinnostavasti modistettuna tähän päivään.

 Elina Knihtilä, Lotta Kaihua, Ylermi Rajamaa, Emmi Parviainen ja taustalla projisoituna Laura Birn                      Kuva  Patrik Pesonen

Broken Heart Storyssa nainen etsii kadottamaansa elämänclouta. Nainen on kirjailija, joka tässä miesten maailmassa menestyäkseen on miehisyyden merkkien valtakuvioista ammentanut maskuliinisuuden ja mukautunut perusteellisesti kirjailijana mieheksi, jopa luomisintressinsä rajannut miesten maailman kuoleman ja kapitalismin teemoihin. Ihmisenäkin hän miehen tavoin ymmärtää vaikuttavuuden löytyvän ihmisen ulkokuoresta: tämä nainen pukeutuu miehen pukuun ja käyttää tekoviiksiä. Hän ei saa työstään, sosiaalisista kiinnekohdistaan, totuudenetsinnästään, rakkaudennälältään minkäänlaista otetta, vaan etsii turhautuneena toivottoman kiihkoisasti kadottamaansa yhä loitommalle eristäytyen. Kunnes löytää sen hetkeksi, haavekuvassaan: tuon nukkehahmoisen unelmakuvaisen naiseuden, rakkauden, onnellisuuden avaimet.

Broken Heart Story kokonaisuus on yllättävätunnelmaisia, filmimäisesti suurpikselöityjä, kolmiulotteisuuden yksitasoiseksi litistäviä ja moninkertaiseksi suurentavia, koskettavia elämänotoksia täynnä. Koko esityskeston läsnäoleva videotekniikka alleviivaa, täsmentää, laventaa tai paloittelee henkilöittensä tuntemuksia, kerronnan huippuja ja tarinan yksityiskohtia - kaikkea äärimmäisen koneellisesti, aivokirurgimaisen tarkkuusluokkaisesti, miljoonasosasekuntein ajoitetuin dialogein ja kohtauksin. Elämme tässä kauhun kaltaisessa, surrealistisessa, reaaliaikaisessa tietokone- ja videoarjessa, jota reunustavat, puristavat ja latistavat menneen sukupolven perinteisen elämänmenon rutiinit ja rituaalit hauskuuteen saakka irvokkaan kontrastisesti. 

 

Visuaalisesti näyttämöteos on yhtä aikaa herkkä kertomus onnen kaipuusta ja samalla rehevä, hurja aikamme kauhukuva, jossa kaikki elämän kulminaatiot syöksevät tajuntaamme suurina, repaleisten lavastepintojen, huojuvien sisäisten seinien kuiskivina tai huutavina livekasvoina ja tapahtumina meitä kuristaen ja halliten, väliin sentään mielettömyydessään pikkuisen huvittaenkin. Näyttelijäkunnan tekninen uusilmaisu on virtuoosimaisen upeaa. Viimeistään tällä kohden voimme jo syystä riemuita: suomalainen lavateatteri on kerrankin onnistuneesti täysin uuden ilmaisun tiellä.

 

Perinteiselle näyttelijäntyölle poikkeuksellisen uudenmuotoinen sisältö ja muotoon tiiviisti liimattu dialogi ei vielä anna paljonkaan aineksia. Elina Knihtilä kirjailijana mieltää tapahtumat sisältäpäin, kasvaa tunnoissaan väkevästi ja koskettavasti, kipeästi itseyttään, kutsumustaan ja onneaan etsiväksi ihmiseksi. Elämännnälkäiseksi meiksijokaiseksi. Vakuuttavaa, liikuttavaa. Laura Birnin tulkitsemalle haavekuvalle on kirjoitettu aineksia, joissa hän saa meidät myös toisenlaisen, perinteisemmän naiseuden problematiikkaa pohtimaan. Huikea Birnin laulu rakkauden palosta on yksi näytelmän sydäntätykyttävistä kohtauksista, kaunis ja jumalainen. Birn ulottuu luomaan perinteisen naiseuden merkeistä puhuttelevaa, runollista tunnetta.

 

Muu näyttelijäkunta on teoksen dramaturgiassa sijoitettu eräänlaiseksi kuoroyhdistelmäksi, viitekehykseksemme, kirjavaksi nykyarjen peilikuvaksi kuin paperileikatuiksi figuureiksi lähikontakteistamme, sukulaisiksemme ja naapureiksemme. Ne karrikoidaan, farssitetaan tai tragedioidaan rajusti - useimmiten onnistuen (kirjailijan äiti ja isä, kuoro), väliin epäonnisesti näyttelijöiden maneereihin ilmaisu tukehduttaen (vanhuksen liikunta) tai punakynän sijaan käsikirjoitukseen jääneitä turhia teemoja heikosti tarjoillen (oolannin sota).

Vaan kuitenkin, tarinan sisältö puree näinkin ja Q:n ensemble onnistuu meille todistamaan saumattomalla teknisellä yhteistyöllään, että teatteri pystyy meidän ihmispolojen tuntoja ja tuntemuksia liikuttamaan  muillakin kuin perinteisin teatterin keinoin. Kas rakkaus, onni ja toiveet, minuutemme etsintä  ovat meille sittenkin edelleen unenkaltaisia, tavoittamattomia  ja pakenevat vähintään kurkotuksen päähän, unelmiksi, monen, ei vähiten oman sydämemme murtaen.

 

 

 

Q-teatteri 

Broken Heart Story

 

 

Käsikirjoitus ja ohjaus Saara Turunen    Dramaturgia Heini Junkkaala     Lavastus Annukka Pykäläinen    Valo- ja videosuunnittelu Ville Seppänen     Puvustus  Riitta Röpelinen  Äänisuunnittelu Kasperi Laine    Rooleissa Elina Knihtilä. Laura Birn, Lotta Kaihua, Eero Ritala, Ylermi Rajamaa, Emmi Parviainen 

Kantaesitys

http://www.q-teatteri.fi/