Tarinaoz1-normal.jpg

                                                                                                     Kuva Stefan Bremer

Me Euroopan pohjoisen yksinkertaiset, jäyhät kansankirkkoiset suomalaiset olemme kaulaamme myöten kyllästyneet moniin päivittäisiin median jatkuvasti välittämiin ja vellomiin vakiouutisiin. Yksi niistä on palestiinalaisten ja israelilaisten väliset loppumattomat militaristiset yhteenotot ja uhittelut. Suljemme mieluummin ajatuksemme ja korvamme niiden kuuntelemiselta, lukemiselta ja ymmärtämiseltä ja yleistämme asiat meitä kiinnostamattomiksi uskonsodiksi.

Suomen Kansallisteatteri avaa meille toisenlaisen tien ymmärtää molempia osapuolia ja rauhaa. Tie on arkinen elämä itse ja sen kokemukset. Todellinen perhe-elämä ihanteineen ja puutteineen saa lämminhenkisen, koskettavan, huumorintäyteisen ja todellisuuspohjaisen hienon kuvauksen pienen pojan näkökulmasta Amos Ozin omaelämäkerrallisessa teoksessa Tarina rakkaudesta ja pimeydestä. Laajan, tiiliskivisen teoksen tavattoman onnistunut Mikaela Hasánin dramatisointi ja hienon keskittynyt, syvästi ja aidosti ihmistunnoissa elävä ohjaus tuovat tarinan ajantasaisesti myös tähän päivään: kahdeksatta vuosikymmentään elävä kirjoittaja pohtii oman perheensä arkea, sen kipupisteitä, sen elämänilon, keskeisen perhekatastrofinkin, niin yleisinhimillisen herkästi, liikuttavasti ja hauskasti, että meidän on helppo asioista mitään ennen tietämättä mennä mukaan ja ymmärtää paljon todellisesta sivistyksestä ja rauhastakin.

Vaikka kaikki tapahtuu Jerusalemissa, sinne - Euroopasta, jopa Amerikoista - palanneiden juutalaisten arjessa, tapahtumien kansainvälisyys tuntuu katsojasta ihailtavan luontevalta, sillä todellisesti kirjoittajan ja esityksen sukupolvet sekä perheenjäsenet ovat Venäjältä, Puolasta, Liettuasta, Saksasta ja puhuvat sekä taitavat kaikki kymmeniä kieliä arkisessa työssään. Meistä heidät erottaa ja heidät yhdistää vain heidän kielensä hebrea. Näytelmän tapahtuma-ajat palauttavat maailmanmenomme 1940-luvulle. Ei turhaan nostalgisesti ylistäen, vaan selittäen ja hauskasti kuvittaen: miltä tuon ajan huippututkijoiden, erityisesti kielitieteilijöiden arkinen perhe-elämä, sukulaisuussuhteet, salaisuudet, hellyys ja tavalliset tunteet pienen pojan kokemina arjen ilmapiirissä tuntuvat ja ovat tähän päivään saakka vaikuttaneet.

Esitys vie mukaansa uskottavuudellaan, jäntevyydellään ja ennen muuta upeilla haltioittavilla näyttelijätöillään sekä poikkeuksellisen puhuttelevilla yleisökontakteillaan.

Juhani Laitala luo tarinan keskiön, Oz-kirjailijahahmonsa, äärimmäisen koruttomasti ja aidosti, kokonaisvaltaisesti, herkkäsävyisesti meitä tositarinassa kuljettaen. Karin Pacius toteuttaa vallattoman ronskilla tyypittelyllä hulvattomia, mutta tosia henkilöhahmoja, kuten bakteerikauhuisen isoäidin tai realistisen tädin ja luo todellisen henkilögallerian esityksen inhimillistäviksi illuusioiksi monilla muuntautuvilla pikkurooleillaan. Miina Turusen taiten esittämästä äidistä katsoja aavistaa elämän haurautta ja tuskaa lähes samaistuvasti ja Ilja Peltosen isästä välittyy meille luontevasti sivistyneistön elämän arki. Amos Brotheruksen hahmo kuuntelevasta ja syvälle ajatuksiinsa taltioivasta pikkupojasta vakuuttaa.

Pienen Willensaunan Oz-tosikertomuksen onnistunutta esityskokonaisuutta lisäävät sisällöllisesti aiheeseen keskittävä kirjahyllylavastus, maulla toteutettu valaistustunnelma ja toimiva taustavideo. 

 

Suomen Kansallisteatteri

Amos Oz  Tarina rakkaudesta ja pimeydestä

OHJAUS Mikaela Hasán
DRAMATISOINTI  Mikaela Hasán ja  Michael Baran
LAVASTUS Alisha Davidow
PUVUT Anna Sinkkonen
VALOSUUNNITTELU Ilkka Niskanen
ÄÄNISUUNNITTELU Tuuli Kyttälä
VIDEOSUUNNITTELU Pyry Hyttinen

ROOLEISSA Ilja Peltonen, Juhani Laitala, Karin Pacius, Miina Turunen, Amos Brotherus/ Pablo Ounaskari 

Esitysarvio 3.1.2014 esityksestä