KIRJAT ovat ihmisen sivistysvälineitä enää toistaiseksi. Niiden ominaisuudet ovat niin tiedon, taiteen kuin ajanvietteen välittäjinä ainutlaatuisia, aina käsille saatavaa ja käyttövalmista kulttuuria.

 

Kuvahaun tulos haulle Kirja Kuolema Venetsiassa

 

Kirja tieteinä, taiteina, kuvina, runoina sekä romaaneina elää murroskauttaan sähköisen julkaisumuodon ja nettiajan paineissa. Perinteisestä romaanista, pienestä kertovasta novellistakin alamme vieraantua. Kirjallinen kulttuurituote vaatii aikaa, keskittymistä tullakseen tärkeäksi saati todelliseksi, ihmiselle välttämättömäksi tottumukseksi. On paljon helpompaa, vähemmän aikaa vievää ottaa ja ostaa taidetta netistä, televisio-ohjelmista, elokuvista, näyttelyistä, konserteista ja teatterista.

 

Näinä aikoina romaanin lukemisvaivannäön ajan haaskaus korvataan yhä korkeammissa taidesfääreissä erilaisin pikaluennoin, kansantajuistetuin ja referoivin versioin.

 

 

Harmaa%20v%C3%A4liviiva.jpg

 

 

Thomas Mannin  Kuolema Venetsiassa, 77 sivun pituinen novelli vuodelta 1912, tuo 37-vuotiaan kirjailijan omatilitteinen rakkauden ihanan ja kiduttavan sielunmaiseman mestarimaalaus yht'aikaa levein viettielämän tunnevedoin ja kokijan pikkutarkoin, herkin detaljisiveltimin lumoaa edelleen yhteiskunnan asenteiden tiukat kahleet murtavalla taiteen etuoikeudella.

 

Mann kuvaa teoksessa itsensä hyvän maineen saavuttaneena vanhana kirjailijana, joka työnsä inspiraatioon tarvittavalla lomamatkalla pienessä italialaisessa, kansainvälisten ylimystöperheiden Lidon saaren lomahotellissa, meren rannalla, ikivanhojen rakennusten, laguunien ja gondolien Venetsiassa kohtaa elämänsä kauneimman, plastisimman, veistoksellisimman ihmisvartalon, 14-vuotiaan puolalaisperheen Tadzio-pojan, johon tältä salaa rakastuu. Mannin aikana interiööri oli pelkästään kansainvälisen ylimystön ylellisyyttä, johon taiteilijoistakin vain hyvin taloudellisesti menestyneet Mannin kaltaiset kuuluisat kirjailijat saattoivat heittäytyä mielin tahdoin.

Mann on suuri prosaisti, ajattelija, taiteilija, jäljittelemätön kirjailija, jolla on oma valtaisa kykynsä kertoa, kuvata ja verbalisoida asiat tajuntavirtamaisella käsitetulvalla näkyviksi ja tunnistettaviksi. Lukijan on helppo siirtyä hänen kanssaan sivustatarkkailijaksi ja turvallista, nautinnollista, jännittävää eläytyä ja samaistua hänen mukaansa tunteen erosmyrskyn vietäväksi, seudulla huhuina kuullun kulkutautiepidemian uhallallakin.

 

Venetsian%20kolema.jpg

Lukijansa ajattelemaan käynnistänyt ja kantaa ottamaan pakottanut aihe seksuaalisuudesta porvaristoelämässä hätkähdytti epäsovinnaisuudellaan, moraalittomuudellaan ja rohkeudellaan runsas sata vuotta sitten. Aihe ja miljöö alkavat olla tänään kansanluokasta riippumatta ihmiselle ympäri maailman jo perin tuttuja, teattereissa ja elokuvissa loppuunkäytettyjä.

 

Sitävastoin Mannin Kuolema Venetsiassa -novelli on yhä täyttä sykkivää sisältöä kirjallisessa, osoittelemattomassa vaikuttavuudessaan. Mannin harvinaisen tehokastunnelmainen, verbaalisesti valtavan sanaryöppyinen, runomaisen herkkä, tiivis eroksen täyttämä voimakas teksti on luettuna poikkeuksellisen haltioittava kokemus.

 

Harmaa%20v%C3%A4liviiva.jpg

 

Romaanit teatterissa tarkoittavat dramatisointeja, joista on tullut teatterin suurten katsojamäärien tae ja katsojalle houkutteleva pikaruokamainen nopeasti ahmittava taidekokemus. Katsoja ehtii suurten romaanisarjojen dramatisoinnit, dramatisoijan ja ohjaajan persoonalliset näkemys- ja kuulemisluomukset niistä nauttia parissa kolmessa tunnissa, kun varsinainen alkuperäinen kirjallinen teos lukunautintokokemuksena veisi useita päiviä turhaa aikaa kiireensä kanssa kamppailevalta ihmiseltä.

 

Senvuoksi Kansallisteatterin dramatisointivalinta ajatteluttaa teatterillisessa, sisällöllisessä ja visuaalisessa asussaan. Dramatisoinnissa dramatisoija ja ohjaaja, lavastus, valot ja näyttelijät tulkitsevat yhteisen ajattelunsa julkistaen ja visioiden sen näyttämölle ja näyttämökoneistolla, jopa realistisesti dialogiksi, muuttaen Mannin itseajattelevan ja vierestä katselevan, kuiskaavan novellin näkökulman täysin.

Kansallisteatterin tulkintakokonaisuus on vain yksi, useista keskeisistä pikkuteemoista karsittu, lukijan mielikuvituksen latteaksi mankeloiva teatteriammattilaisten käsitetaso tuosta kaunokirjallisesti loisteliaasta, sanatulvaltaan ja verbaalisesti moniajatuksellisesta novellihelmestä.

 

Novellin kauneuteen, ihmissulon ainutlaatuisuuteen pohjaava rakastumistunne saa Kansallisteatterissa aivan liian realistisen, matalatasoisen luonnehdinnan. Siinä tunteen monet tasot konkretisoidaan htäviksi ja jopa ääneen lausuttavaksi arkiseksi vuoropuheluksi. Hienosyisen hehkuvasta, polttavan herkästä kirjallisesta Mannin novellirubiinista tämä tulkinta on kuin halpahintainen, realismilla, selkokielisellä kuvakerronnalla ja kultapeitevärillä silattu muovinen rihkamahelmi.

 

Kuolema%20Venetsiassa.jpg

Kuva Tuomo Manninen

Ansio Kansallisteatterin tulkinnan joltisestakin sietämisestä on Jukka Puotilan totemisen lakoninen, elämäntuskan ja lohduttomuuden, kuolemanläheisyyden täyttämä sisäinen läsnäolo näyttämöllä, samoin Artturi Aallon syvälle mielenmaisemiimme porautuva sellomusiikki jäsentää kokonaisuuden teemoja selkeyttävästi sekä lavastuksen elämänkeston lopun läheisyyttä viestii valtavan tiimalasin synkän ahdistava allegoria.

 

Kaikki muu esityksessä, kuten tekstin edellyttämä merellinen vesielementti nyt näyttelijän kompuroidessa pikkulätäkössä läpimäräksi, on jo monessa Kansallisteatterin tulkinnassa niin  paljon taitavammin toteutettu (esim. Smedsin Tuntematon sotilas, Westerbergin Eno Vanja), että skenografin symbolinen ajatus vesittyy moneen kertaan koetun kertaukseksi ja kokonaisuus - Mannin Kuolema Venetsiassa - pelkäksi ulkokohtaiseksi teatteriksi.

 

Kyllähän taitavat teatterintekijät työnsä osaavat, mutta tämän teoksen kohdalla he ovat jääneet sinänsä kunnioitettavalle kokeiluasteelle, kauas siitä suurenmoisesta taiteesta, jonka ajatteluttava, katsojan sieluun tunkeutuva eetos ja teoksen hieno suomennos meille Thomas Mannin Kuolema Venetsiassa -teoksesta itse luettuna antavat.

 

Kuolema Venetsiassa. Ensi-ilta Kansallisteatterin Pienellä näyttämöllä. Ohjaus ja dramatisointi Michael Baran. Thomas Mannin novellin suomennos Oili Suominen. Lavastus ja puvut Tarja Simone, valo- ja video Ville Toikka, ääni Kristian Ekholm. Rooleissa Jukka-Pekka Palo ja Jukka Puotila. Muu­sikko Artturi Aalto

http://www.kansallisteatteri.fi/esitykset/kuolema-venetsiassa/