Tshehovin akvaariossa

Vanja-enotampere.jpg

Ihminen on kahlittu ja koteloitu lasisin läpipääsemättömin seinin tarkoituksettomuuteensa. Elämme täysturtuneina suurten tunteiden ravistelemassa, suljetussa akvaariossa, jossa ei täyshumaltunutta, lähes tajutonta ihmistilaa suurempaa yhteistä pyrkimystä tai lohtua elämän tarkoitukseen enää löydy. Suuri kapitaalikaan ei ole enää mitään - lomakohteen pintavalheellinen atmosfääri on ihmiselle enää ainut mahdollisuus edes yrittää todistaa hengittävänsä, tukahdutettuine piilotettuine tunteineen ja unelmineen.

Uppsala stadsteaterin Vanja-eno on täysveristä, viiltävän tarkkatunnelmaista, terävästi pistelevää, inhimillisen koskettavaa tsehovia ajassamme. Teoksen ulkonaiset puitteet ovat yllättävän vähän Tshehovin ajoista muuttuneet, vanhat satavuotiset kartanokehykset lasiseinäiseksi täyshoitolaksi, slaaviset sävelnäppäilyt aggressiiviseksi, näyttelijöiden itsensä musisoimaksi The Doors -liverokiksi. Luonnonsuojelu, ilmaston tuhoutuminen on saanut alkuperäistekstiä korostetumman sijan näytelmässä: maanisen kiihkeissä Astrovin paasaavissa laajoissa manifesteissa Tshehoville uskollisen tyylikäs hätä ja huoli luonnon puolesta sivuuttaa ihmisen tarpeet ja kaipuut akuutin uskottavasti. Mutta koko yhteisö puhuu toistensa ohitse yhä vain noita iänikuisia päivän säitä, poliitikkojen nimiä ja sanomalehtiotsikoita. Eikä osaa kertoa mitään toisilleen tunteistaan.

Ihmisluonto ei ole Vanja-enossa sataankahteenkymmeneenviiteen vuoteen siis miksikään muuttunut. Näytelmän rakkausjanon tuska on nyt vain julkisempaa kuin menneinä aikoina.  Emelie Wallbergin Sonjassa ensirakastumisen affektireaktiot räjäyttävät räiskeellään yhteisön pieniksi toveiksi henkiin, heti jo perään sammuakseen. Sonjasta välittyy heräävä naiseus arvaamattomina, koko esitystä demonisoivina, räiskyvinä impulssikimppuina, jotka viimein malttamattomana nuoruudentuskaisessa vauhdissaan tuhoutuvat. Yngve Dahlbergin tohtori Astrovissa inhimillisyys ei ole enää vihjailevaa, vaan itsetietoista, suorapuheista valistusta,  ja hänestä purkautuva parin intohimon pyörteen seksisyys jo satuttavan rajua elämänpettymyksen lohduttomuutta. Linda Kullen kuvankaunis Jelena, miltei eteerisen flegmaattinen nainen, on piirretty tavoiteltavaksi objektiksi, joka vanhan miehen puolisona ei saa tyydytystä elämäänsä ja katalysoi poikkeuksellisella olemuksellaan koko läheisen miessukukunnan. Roolille on annettu koskettavaa lisäsanottavaa tähän luonnonkatastrofimaailmaan lasta odottavana naisena. Mathias Olssonin Vanja-enoon juurtuneet ihmisen tavat ja tottumukset laukaisevat patoutumistaan jo tappavin asein ja jättävät entistäkin lohduttomamman, ratkaisemattoman ihmiskuvan mielikuviimme tsehovilaisesta tämänpäivän ihmisestä.

Uppsala stadsteaterin Vanja-eno on Yana Rossin udistavaa ohjaajanteatteria, häijysti ja modernisti aikaamme peilaavaa, väkevässä, omaäänisessä suorapuheisuudessaan sielumme vereslihalle raastavaa tsehovia. Hymyilemme vinosti nyt tässä tragikomediassa suoraan elämällemme, itseämme todella pelästyen.

 

Uppsala stadsteater

Anton Tshehov: Vanja-eno
Dramatisointi Marie Persson-Hedenius Ohjaus Yana Ross

Rooleissa Emelie Wallberg, Mathias Olsson, Gustav Levin, Linda Kulle, Yngve Dahlberg, Eli Ingvarsson, Logi Tulinius, Åsa Forssblad-Morisse, Crister Olsson

Arvio Tampereen Teatterikesän esityksestä 5.8.2015

http://www.teatterikesa.fi/

http://lahenuutisia.vuodatus.net/lue/2014/09/elamankaipuun-vanja-eno

Seuraava artikkeli (9.8.) on yhteenveto Tampereen Teatterikesästä 2015