JUisl1-normal.jpg

Inkeri Hyvönen

Juice Leskinen tulee olemaan suomalaisen laululyriikan klassikkoja seuraavat vuosisadat, niin ihmislähtöistä ja ajatonta hänen ajattelunsa ja runoutensa selkeys on. Yhtä helppoa oli vakuuttua, että Lahden kansanopiston kahden vuoden teatterikoulutus on muovannut Suomeemme vuoden 2014 kevään täysvehreyteen taiteilijoita, joilla on voimaa, uskallusta ja taiteellista kurinalaisuutta, mutta myös äärimmäistä nöyryyttä ja sisäistä ajattelukykyä tulkita Juicen tekstejä sydäntä hellivän ilmeikkäästi, monipuolisesti ja persoonallisesti. Ilon kyynelin saimme reilun tunnin mittaisessa konsertissa keväisen läkähdyttävässä kuumuudessa laulelmasta toiseen kylpeä. Tulkinnat todistivat Juicen lauluista riittävän uutta ilmettä jatkuvasti ja yllättävän monet harvoin kuullut laulut toivat Juice-kuvaamme lähes mittaamattoman perspektiivin: tuntui kuin mikään laulelman laji ei olisi Juicelle vierasta.

Tämän tuntuman takasi överin hurjaksi, kihelmöivän hauskaksi karrikoitu sairaan Suomemme ja Lahtemme murjottujen, rakastuneiden, pettyneiden ihmispolojen prototyyppivalikoima, joka Lahden kansanopiston Teatteri II näyttelijöiden yhteistulkinnassa oli niin tulvillaan jäljittelemättömän inhimillistä huumoria, ettei vastamittaa sille löydy.  Vaikuttavuuden pettämättömyyttä oli ennen muuta koko taiteilijajoukon hellittämättömän lipsumaton yhteisote, joka tinkimättömyydellään suorastaan imaisi katsojan ahmimaan konserttikokonaisuuden. Niin todentuntuisena ja yhtä aikaa absurdina koko esityksen ajan edessämme eläytyvää näyttämötaitelijajoukkoa en ole aikoihin kokenut. Maulla sävytetty laulun sisällöllinen pidäkkeetön tulkinta ja laulutekniikan valmius kruunasivat kokonaisuuden.

Konsertin viidentoista laulun muistikuvat ovat kuin jokaisen kuulijan elämänmyrskyä. Omakseni koin Milla Kuikan ärskyn kokonaisen, orkesterin säestämän Risainen elämä -laulun vaikuttavan monipuolisen tulkinnan: taiteilija loi esityksestä dramatiikkaa, josta ei voimaa, julistusta, koskettavuutta puuttunut. Inkeri Hyvösen Saimaa näkyvissä -laulussa suomalaisen suven äitiys sai valoisan herttaisen valssillisen tunnelmansa niin rakastettavaksi, että sen loppuakordien tragikorni huumorikin puri vielä maukkaasti kauhunauruumme. Tuttu Skitsofrenia soi Anna-Sofia Luoman herkän kauniina tulkintana orkesterin kompatessa ja Otto Pillin musiikillisesti upea esitys Mies, joka rakastaa itseään eli koko esittäjäjoukon kilkutinorkesterin ryydittämänä sielukkaan rakastettavalla joukkokoreografiallaan. Jok´ikinen esitys löysi oman sävynsä ja tunnelmansa - yhtä aikaa huumorinsa ja inhimillisyytensä - esittäjiensä sisäistämänä luomuksena koskettavana ja puhuttelevana tarinana.

Taiteellisesti esittäjäjoukko osoitti todellisen kypsyytensä viimeisessä biisissään: jos lähes irvikuvamaisen traagiset, sketsimäiset hahmotukset leimasivat miltei koko esityksen nauruhermojamme velloen, niin miten on mahdollista, että ohjelman päätteeksi Karlo Haapiaisen Kaksoiselämää voi kaiken hörönaurumme pois heti pyyhkäisten ladata tunnelman niin hienosti, riipaisevan kauniisti ja yksinkertaisesti meille tulkiten, että aidosti hätkähdimme elämän todellista tragiikkaa: siihen pystyvät esittäjävalmiuksissaan ja yhteisilmaisussaan korkeatasoiset taiteilijat!

JuiceL2-normal.jpg

Milla Kuikka, Karlo Haapiainen

Ohjaaja Misa Palanderin keväisen hetkottava farssinen yleisilme ja Ari Niskasen suorastaan virtuaalinen solistiensa kanssa yhteensulautuva musiikkimyötäily saivat kokijan haukkomaan taas kerran henkeä ja hykertelemään todellisessa musiikkiteatterinautinnossa.

 

Juice Leskisen lauluja

Lahden kansanopiston Teatteri II: 23.5.2014

Musiikin harjoitus Ari Niskanen ja ohjaus Misa Palander

Lavalla: Veera Tapanainen, Jussi Lankoski, Julius Susimäki, Joel Härkönen, Milla Kuikka, Aliina Tella, Anna-Sofia Luoma, Inkeri Hyvönen, Irina Nuutinen, Tatu Järvinen, Kaisa Rajahalme, Otto Pilli, Ida Sofia Fleming, Karlo Haapiainen, Misa Palander