Harvinaista teatterimuotoa olemme saaneet me pienet ja suuret kokea seuratessamme Terhi Tuomikon esityksiä, alkuaan lapsille tarkoitetuista nukketeatterin aiheista menneiltä vuosilta aina eläkeläisten ja ikäihmisten hurmaaviin nukketeatteriesityksiin saakka.

NUkketeatteri%20ja%20Tuomikko.jpg

Terhi Tuomikon teatteriesitys Lehtiojan palvelukeskuksessa

Vanhuuden yksinäisyyden odottamisesta aikuisille tarkoitettua Nukketeatteri Niveltämön esitystä muutama vuosi sitten katsoessani ja siitä nauttiessani herkisti sen lämminhenkinen taiteilijan oma teksti. Tarina kertoi vanhasta tädistä, hänen yksinäisyydestään ja monista lämpimistä elämän arkipäivistä, läheisten odotuksesta ja puhelemisesta omille lempiesineilleen ja kukilleen. Suuren palvelutalon salin täysi tiivis tunnelma oli koskettava, aplodit raikuvat ja keskustelu yleisön kanssa näytelmän jälkeen ikimuistoinen.

 

Teatteri%20Tuomikko.jpg

Teatteri Tuomikko Lahden kaupunginteatterin Aino-näyttämöllä

Eilen oli vuorossa jälleen Terhi Tuomikon ajattelema oma teksti ja esitys Teatteri Tuomikon tuottamana Lahden kaupunginteatterin Aino-näyttämölle. Näkemistäni teatteriteoksista se on yksi mieleenpainuvimmista, suloisimmista esityksistä - Suru puserossa. Suru on aiheena jokaiselle meistä tuttu, pienille ja suurille - ihmisille, joilla on tunteet ja sisäinen omantunnon ääni sekä synnyinlahjana sympatia, elämän ihmettely ja myös sen käsittämättömyyden miettiminen, kuten elämästä pakkoluopuminen, sen loppuminen, kuolema. 

Tuossa elämän lopun kohdalla olemme aina sanattomia, mykkiä, surullisia, sureviakin opitun tavan, itsemme yllättävän odottamattomuuden, menetyksen, tuskaisen käsittämättömyyden, monien reaktioiden valtaamia iästä riippumatta. Miten osaamme kuoleman kertoa toisillemme, saati pienille lapsille.

 

Suru tarttuu puseroon, kun esityksen Peikko-nukke menettää Pupu-ystävänsä ja suru kasvaa niin valtavaksi, että puserokin muuttuu mustaksi. Nauraminen, leikit tai ruokakaan ei enää maistu. Alkaa surusta selviytyminen, jonka aikana elämä on täynnä itkua, mikään ei tunnu mukavalta. Aika on yksi varma surun lääke. Vähitellen ajankulussa suru helpottaa ja surupuseron mustat palaset, yksi kerrallaan putoavat pois. Vain kokemus menetetystä jää ikuiseksi kaipaukseksemme. 

Tällainen tarina ja leikkisästi, peikon ketterin liikunnoin ja kuperkeikkapyörähdyksin taitavasti esitettynä, miltei sanattomasti nuken ja esittäjän katseitten hellyttävinä kohtaamisina tarinoituna, nuken, nukkelintujen kanssa äännellen tuntui niin sympaattiselta ja oikealta tavalta kertoa kuolemasta. Ihminenhän on leikkivä olento niin kauan kuin elää. Kokonaisuuden kiiltokuvamaisen ehyeksi nivoi esityksen taustalle sävelletty kaunismelodinen musiikki.

 

Esityksen alussa monet kädet nousivat vastaamaan kysymykseen, kuka katsojista oli ensi kertaa teatterissa. Iästä riippumatta - esitys on yksi hyvä esimerkki puhua kuolemasta välttämättömänä, luonnollisena, aina käsittämättömänä asiana. Suru puserossa kohosi tärkeän aiheensa, taitavan esittäjänsä, ohjauksensa, lavastuksensa ja esineistönsä mukana oman lajinsa täydelliseksi ammattilaisesitykseksi - syksyn lahtelaiseksi teatteritapaukseksi.

 

Lisätietoja: https://www.teatterituomikko.com/suru-puserossa

 

Lis%C3%A4liite.jpg