Me televisioajan, netin, videon ja kännykkäajan ihmiset olemme tottuneet jo moneen asiaan, jotka päättyvät tai poistuvat ajatuksistamme, jos niin haluamme. Suljemme laitteemme ja sillä selvä. Olemme turvassa turhalta informaatiolta, roskaviihteeltä, tuttavien sairaskertomuksilta, mainostajilta, hyväntekeväisyyskampanjoiden varainkerjääjiltä, jopa yhä mutkikkaammilta, kaameimmilta ja suuremmilta ajankohtaisimmilta sodilta, rikoksilta, väärinkohteluilta ja politiikalta. Suljemme viestimemme, sanomalehtien uutiset ja kirjojen totuudet. Pam ja selvä. Teemme itsellemme tahallisesti informaatiopanssarin, jossa olemme kaikesta, viihteestäkin turvassa.

 

Mollie Ralston, Majuri Metcalf, Ylikonstaapeli Trotter, Rouva Boyle, Leslie Casewell, Giles Ralston, Herra Paravicini

Mutta teatteritaide on perusteellisempi, koukuttavampi, kiinnostavampi, ajankäytöltämme vapaa-aikana nautinnollisempi  ainakin silloin, kun siellä esitetään Agatha Christien jännitystä ja murhamysteereitä - emme pystykään teatterin katsomotuolissa sulkemaan laitteitamme, vaan omat reseptorimme ja ajatuskykymme ovat täysin joko huomaamatta tai itsemmekin yllättäneinä tarkoituksella koko esityksen ajan valmiudessa, kokemassa, pohtimassa, ihmettelemässä,  epäilemässä - siis mukana esityksessä ja sen hengessä, kunnes Agatha Christien loppuratkaisu on käsillä ja selvä.

 

 Ihmeellisen terapeuttinen itselleni oli nähdä ja kokea Helsingin Kaupunginteatterin vahvojen, tarkoin pitkälle luonteiksi varustetuin, upein näyttelijävoimin esitetty yli seitsemänkymmentä vuotta lontoolaisten teatterien näyttämöillä, turistienkin suosittuna ihmekokemuksena yhä elävä näytelmänomainen esitys Hiirenloukku. Se ei hellittänyt katsoja- ja ajatteluminääni hetkeksikään, ei edes väliajaksi.

Tarinan alkaessa pienen, lähellä Lontoota sijaitsevan perienglantilaisen vanhan kartanon juuri avattuun täyshoitolaan oli sankasta  (hienon patinaisen lavastuksen ikkunasta näkyvästä) lumipyrystä, ahtautunut sisään majatalon seurusteluhuoneeseen kahdeksan toisilleen täysin tuntematonta - tapahtumien aikakauden tajutaksemme 50-luvun vaatekuoseihin sonnustautunutta henkilöä: kuusi asiakasta kera nuoren täyshoitola-yrittäjäpariskunnan. Tilanne kärjistyi jo alussa jännittyneeksi, kun viimeisin tulija poliisikonstaapeliksi esittäydyttyään kertoi alueella liikkuvan murhan tehnyt rikollinen, jota poliisi etsii.

Innostuneen, nuoren ohjaajan kaikki itsestäänselvyydet ja epäselvyydet hänen yhdessä näytelmän esittäjien kanssa luomiin täydellisiin, mutta omalaatuisiin näyttämöhahmoihin alkoivat vähitellen ravistella meidän mukanaolijoiden arveluja murhaajasta. Kun paljon ennen loppuratkaisua vielä yksi kahdeksasta läsnäolijasta murhataan, niin lopulta juuri ennen kahden ja puolentunnin esityksen päättymistä tunsimme epäilevämme jokaista läsnäolijaa tuoksi murhaajaksi.

Mutta ero Agatha Christien murhamysteeri Hiirenloukun ja päivittäisten viestimien tositarinoille on suuri. Tässä Agathan rikossessiossa me olemme jokainen omalla tavallamme tarinassa mukana, nauraa purskahdamme makeasti sen henkilöiden puheiden käänteille, valheille, pienen pienille yksityiskohdillekin, kiinnostuksemme kasvaa koko esityksen keston emmekä esityksen aikana tai sen jälkeen pelkää piiruakaan, vaan nautimme ja innostuimme aidosti pohtimaan rikosta, jonka on arvelumme mukaan tehnyt joku paljon meitä älykkäämpi, ovelampi, murhanhimoisempi persoona kuin meistä katsojista kukaan - siis joku paikalla olevista rooleillaan asiaa pohtivista ja todella vaikuttavasti eläytyvistä näyttelijöistä.

Ja poistumme HKT:n Hämeentien Arena-teatterista yli neljänsadan kanssakatsojan mukana virkistyneempänä kuin aikoihin elämyksestä, koska kaikki oli lopulta niin selkeää ja helpon vaivatonta, mielenkiintoista, koko ajan muuttuvaa ajateltavaa. Tai ei ihan kaikki jäänyt teatteriin vaan paluumatkalla, vieläkin arvuuteltiin:

kuten yrittäjäpariskunta Ralstonin avioliittoa, joka oli vuosi sitten alkanut vain kolmen viikon tuttavuuden jälkeen tai Mollie Ralstonin heleää ja arkkitehdiksi esittäytyneen Christopher Wrenin valloittavaa naurua ja heidän ihanan vapautuneita olemuksiaan alkuillassa, jotka tuntuvat vieläkin niin mieltä lämmittäviltä ajatuksemme ja koko mielialamme valostaneilta, tai Leslie Casewellin muutaman viikon käynti juuri tällä seudulla tuntui kummalliselta, samoin rouva Boylen jatkuva äksyily hillittömältä, myös Majuri Metcalfin otteet ja salattu tieto asioista varsin salaperäisiltä, saati ylikonstaapeli Trotterin kasvava rikoksen selvittämismania suorastaan ihailtavalta, maaniselta työhulluudelta….

Ja lopulta se loppuratkaisu !!!!!!

 

  

Rooleissa: Mollie Ralston Elina Keinonen

                  Giles Ralston Severi Saarinen

                  Christopher Wren Sauli Suonpää

                  Rouva Boyle  Helena Haaranen

                  Majuri Metcalf  Risto Kaskilahti

                  Leslie Casewell  Sanna-June Hyde

                  Herra Paravicini  Santeri Kinnunen

                  Ylikonstaapeli Trotter Joel Hirvonen

 

Ohjaus: Miika Muranen
Suomennos: Aino Piirola
Lavastus: Katariina Kirjavainen
Pukusuunnittelu: Laura Dammert
Valosuunnittelu: Petteri Heiskanen
Äänisuunnittelu: Eradj Nazimov
Naamioinnin suunnittelu: Henri Karjalainen
Dramaturgi: Sanna Niemeläinen

Esityskuva: Otto-Ville Väätäinen

 

Lue lisää esityksen infosta:

https://hkt.fi/esitykset/hiirenloukku/

Artikkeli kirjoitettu esityksen HKT:n Arena-näyttämön ensi-illasta 7.9.2023