Sattumia%202018.jpg

 

Helsingin Kellariteatteri suurkaupungin kulttuurisessa keskustassa, yli kuudenkymmenen taiteellisen ikävuotensa ja vielä sitäkin iäkkäämmissä intiimeissä, holvikaarisissa Kruununhaan Liisankadun maanalaisissa kellaripuitteissa tuntuu syntisen houkuttelevalta jo seiniensä ikiantiikkisella atmosfäärillä.

 

Nyt nämä puitteet täyttyvät nuorekkaana, teatterillisen komeana esityksenä, kun kiinnostava harvinaisteksti tiivistyy venäläisen kirjallisuusuudistajan Daniil Harmsin Sattumia-kokoelmasta valmistettuna näyttämöllisenä draamatuotoksena.

 

 

Voisi luulla, että tämä todellinen tekstinikkariajattelijaälykkö Daniil Harms (1906-42) oli aikansa harmiton avantgardisti, mutta ei, hän on ajankohtainen aina. Hänen päätelmänsä, lyhyetkin muutaman rivin juttunsa olivat liian terävää ajattelua, makaaberilta, hassuttelevalta muodoltaan ajalleen liian poikkeavaa, modernia taidetta Neuvostoliiton 1930-luvun ainoan virallisesti hyväksytyn - realistisen taiteen - tiukkoihin sääntöihin olankohautuksella sivuutettavaksi.

 

Harmsin Sattumia-kokoelman tekstit ovat juttuina mitä yksinkertaisimpia ja pelkistetyimpiä, klassisia humoreskeja, originellin humoristin kuvitteellisia tai oikeasti tapahtuneita, aikuissadun kaltaisia ajatuksia ihmisestä ja hänen oikeudestaan olla oma itsensä, rakastaa, kuvitella, hullutella ja unelmoida yhteiskunnan totalitaarisista järjestelmistä piittaamatta.

 

Harms oli yhdessä aikalaistensa kanssa perustamassa Neuvostoliittoon harvinaista Oberiu-yhdistystä: siinä kaikki taiteet, runous, kuvataiteet, teatteri ja musiikki taiteilijoineen kuuluivat yhteen ja yhdistys järjesti monia erittäin suosittuja taidetempauksia, kunnes se kiellettiin 1930.

Tällä kohden Kellariteatterin tulkinnan harmsilaisuudessa ihastuttaa oma teatteriteksti, hieno omasävelteinen musiikki, oma taitava teatteriorkesteri soolosoittimineen, näyttelijäkuoroineen, koreografia hekumallisine tanssituokioineen, oma kömpelö lavastus ja sitäkin kekseliäämpi absurdi esineistö, tunnelmoiva valaistus, savutrikit, enteilevä äänimaailma ja tietenkin itse teatterin peruselementti - suvereenin uhrautuva näyttelijäilmaisu.

 

 

Eero Leichnerin ja Kellariteatterin Sattumia-dramaturgian parhainta on tarjota teksti ajattomana myös tälle ajallemme, sitä silti tuputtamatta. Pelkät Harmsin kirjoittamat pikku jutut riittävät lähes sellaisinaan - niissä jokaisessa yli seitsemässäkymmenessä on ajatteluttava juju. Toiset esityksen tarinoiden näyttämödemonstroinnit toimivat teatterillisen herkullisesti, toiset jutut taas hölmistyttävät tarinansa täydellä älyttömyydellä - absurdius on Harmsin alkuperäistekstien tähän päivään asti laajennut teho ja loppumaton voima.

 

Tarinankerronnan absurdiherkkuina koin kymmeniä joukkokohtauksia, kuten

-Jutun - siitä kun joku kurkisti suoraan sisään perheen asuntoon kolmannen kerroksen ikkunan ulkopuolella - perheidyllistä

-Jutun - erään kauppiaan vaimosta, joka sattui haukottelemaan ja hänen suuhunsa lensi käki - yhteiskunnallisen statuksen noususta ja

-Jutun - siitä miten Aleksei Aleksejevits otti vallankumouksen ihastuneena vastaan, huolimatta siitä, että oli uhrannut lonkkansa isänmaan puolesta ja jäi ilman eläkettä - isänmaallisen marssilaulun synnystä.

 

Koko esitystulkinnan näyttelijäkoneisto luo yhteiskunnan viitekehyksen kaoottisuutta yhteisnäyttelemisensä väkevyydellä, lukuisilla persoonallisilla karikatyyreillä, vahvasti heittäytyen eri rooleihin, joukkokohtauksiin kiihkeästi, pelottomasti, ilkamoivasti, osaavasti ja todesti eläytyen.

Esimerkkinä Joni Hyvönen näyttelijätaituruus milloin isän, milloin valtaapitävien tai itse Metropoliitan hahmoissa on hurmauttavan loisteliasta ja komean värikästä, vahvan groteskia näyttelijätyötä.

 

Sattumia%2018b.jpg

 

Voisin tietenkin myös yrittää ihastella jokaisen näyttelijän erillisiä roolisuorituksia, nähdä niiden osuuden intensiivisessä, mukaansa vetävässä kokonaisuudessa: he saavat hahmotelmissaan heräämään jutun oman hengen - joskus hurjan venäläiskarikatyyrien irstaan rasvaisen tai uskonnollisen ajankuvan, joskus uskomattoman absurdin tai yllättävän vaikuttavan hahmottelun, kanan, mustan enkelin, ihan mitä vaan tekstin mielikuvituksellisuus mukanaan tai riviensä väleissä tuo tullessaan. Näyttelijät värittävät menossa olevan tarinan tai jutun idean tunnelman, meitä kokijoita askarruttavan vitsin tai vitsittömyyden opastavan näkökulman Harmsin ajattelusta nautinnoksemme tarjoten.

 

Ohjaaja-käsikirjoittaja Eero Leichner dramaturgeineen on loihtinut Harmsin teksteistä muutamia yllättävän ehjiä näyttämöhahmoja kannattelemaan esityksen ohutta genreä.

Yksi niistä on selvästi kirjailijaa itseään hahmottava, lempeän vilpitön ja hyväntuulinen Serov, jonka roolin Pauliina Kietäväinen tulkitsee lämmöllä, kuhertavalla hyväntahtoisuudella, luontevuudella, aidolla lähimmäisrakkaudella, ihanan hersyvällä kujeilulla koko esityksen perustason maanläheiseksi maalaten.

Toinen taas poikkeuksellisen puhdas totuuden ja oikeudenmukaisuuden edustaja Serpuhov, jonka Ville Rita näyttelee vilpittömän realistisesti, naiiviksi, uskolliseksi, aidosti rakastuneeksi ihmiseksi vakuuttavan uskottavasti ja kolmas kaiken kaaoksen keskellä anarkiaa, väkivaltaa elämän ratkaisuksi vaativa, julistava ja sen hyväksi toimiva Timofei - upeasti ja voimakkaasti näyttelevän Eliina Hiltusen energisenä, fanaattisena, vahvana ja vaikuttavana persoonaluomuksena. Kahden jälkimmäisen kaunis rakastumisen voima on tekstin lujinta, aatteen koettelevinta, todellisinta, inhimillisintä ja puhuttelevinta antia.

 

Näin tästä näyttämödramaturgisesta kokeilusta kasvaa eräänlainen sivilisaation, aatteen, järjen ja tunteen sekä mielettömyyden kaaos ja on turha sitä analysoida - vaatia siltä mitään logiikkaa tai juonta - riittää voimakas myötäkokeminen ja itsekritiikki sekä esityksen tekstin ja liikekielen hurjassa vauhdissa ja satojen ajatusten tykityksessä edes pieni hetkittäinen kiinnipysyminen.

 

Harmsin taiteilijaura Stalinin Neuvostoliitossa ja proletariaatin kansandiktatuurin aikaisessa elämän- ja kuoleman taidekurimuksessa lähettää Kellariteatterin Sattumilla selvää viestiä tälle ajalle - absurdin käsittämätöntä, pinnallista, mielikuvitusköyhää henkistä anarkiaa ja julmuutta massiivisiin muotoihin pönkitetty valta yhä tänään on, sille me saamme, sen oikeutusta käsittämättä, tänään sentään vapaasti nauraa.

Mutta Stalinin normeista poikkeaminen johti Harmsin vankilatuomioon, siellä Toisen maailmansodan ja Hitlerin Leningradin motituksessa, vankityrmässä nälkäkuolemaan 1942.

 

Eero Leichnerin näyttämötyöstä kuoriutuu juuri siksi anarkian oikeutus ainoana mahdollisuutena, väkevänä, loppua kohden vain yhä herkemmäksi tarinan päällimmäisimmäksi eetokseksi voimistuen ja kirkastuen. Elävä ja heittäytyvä Kellariteatterin ensemble yltää tulkinnassaan toisinajattelevan ihmisen oikeuteen ja välittää sen uhrautuvalla näyttelijäilmaisulla tähän päivään.

 

 

 

Daniil Harms - Eero Leichner

 

SATTUMIA

Näyttämöllä  Tuura Aikio, Eliina Hiltunen, Joni Hyvönen, Pauliina Kietäväinen, Miriam Mekhane, Ville Rita, Freddie Sukura, Laura Viinikka

Ohjaus: Eero Leichner  Apulaisohjaus: Katimari Niskala   Dramaturgia: Anna Kirvesniemi, Eero Leichner, Maija Suominen Lavastus: Linda Maria   Lauluopetus: Eliina Hiltunen, Miriam Mekhane, Hannes Mikkelsson   Pukusuunnittelu: Lotta Räsänen  Äänisuunnittelu: Manu Penttilä  Sävellykset: Anna Kirvesniemi, Manu Penttilä  Bändi: Anna Kirvesniemi, Liisa Mustakallio, Manu Penttilä, Maija Suominen, Ella Toivonen    Valosuunnittelu: Veera Tarmo   Esityskuvat: Mari Kaakkola Valokuvat: Heidi Bergström Photography (kuvaus ja editointi) ja Niko Hallikainen (assistentti ja salamaoperaattori)   Käsiohjelma: Viola Virtamo   Tuotanto: Dana Hautanen, Liisa Mustakallio, Ella Toivonen

 

Esitysarvio kirjoitettu 13.12.18 esityksestä

 

Tulevat esitykset:

Su 16.12. klo 19.00 (loppuunvarattu)   Ti 18.12. klo 19.00    Ke 19.12. klo 19.00     To 20.12. klo 19.00 (loppuunvarattu)

 

Vuoden 2019 esitysajankohdat ja muut tiedot esityksestä:

http://www.kellariteatteri.fi/#!ohjelmisto/122

 

Lis%C3%A4liite.jpg