Harvemmin näin Pyhäinpäivän seudulla lyhyt kävelyretkeni suuntaa askeleensa läheiselle, kodistamme muutaman sadanmetrin päässä olevalle Pyhättömän hautausmaalle. Yleensä sinne kävelyn tarkoitus on kerran kesässä käydä istuttamassa kukkaset sukuhaudalle suomalaisen lyhyen kesän kaunistukseksi, haudattujen läheisten muistoksi. Paljolti nykyisin jo omasta kunnosta riippuen vaimoni on saanut ja jaksanut puolestani sen tehdä.

Jo syyshämärän Pyhäinpäivän aattona kävin sentään pyynnöstä viemässä hautalyhtyyn parille haudalle led-kynttilät. Niissähän palaa lähes ikuinen tuli, jollei ole ymmärtänyt hankkia sellaista kynttilää, johon liekin saa palamaan määräajaksi vuorokaudessa. Ikuisen tulen sotien ja julkisuuden sankareiden muistomerkeille keksivät aikanaan ranskalaiset. Tapa on levinnyt ympäri maailman ja nykyisin jopa suurimmat tappajavaltiaat, kuten naapurimme Venäjän hallitsijat, pitävät tuota ikuista, sammumatonta tulta yllä tälläkin hetkellä murhaavien sotiensa sankareitten kunniaksi.

Meille tavallisille arjen kansalaisille riittää ikuisuuden käsitteeksi viedä muutamia päiviä kynttilän tuiketta läheisen tai tuttavan hautakummulle jostakin alkujaan kirkollisesta syystä periytynyttä tapaa toistaen ja sytyttää liekki hautakummun alle kätketylle sielulle häntä muistellaksemme. Tänä Pyhäinpäivänä tuon perinteisen kunniakäynnin kävi vaimoni tekemässä vesijäisen liukkaan maanpinnan tehdessä matkan entistäkin vaativammaksi.

Melkoisen montakymmentä tuttua Pyhättömänmäen asukasta, naapuria, omaa sukulaista, leikkikaveria, opettajaa, koulukaveria tai tuttua taiteilijaa ohitan hautausmaakävelylläni pelkästään enää heitä muistellen, onneksi tämäkin hautausmaa on kätkenyt multansa alle kiveen hakatuin dokumentein synnyin- ja kuolinvuosin vahvistaen tuon henkilökohtaisen muistelun.

Taas on paikallaan lainata juuri tähän Pyhättömän hautausmaahan piirtynyt, lapsuuden lähinaapurin - tänne päätyneen kulttuuripersoonan Einari Vuoren runo - kuin Pyhäinpäivän jälkeisen äänettömän muistohetken sinetiksi pysähdyttämään elämän perustarkoituksen syvintä pohtimaan.

 

JA  SITTEN  ELÄMÄ

Me kasvamme hyvänuskon, hyvien tapojen

ja ihanteiden jalossa ohjauksessa,

jumalanuskon ja historian hengen,

kehityksen ja edistyksen

varmassa pettämättömässä toteutumisessa,

ihmisyyden ja lahjomattoman oikeuden kirkkaudessa.

Ja sitten elämä....

 

todellinen elämä,

jolla ei ole ihanteita ja kohtuutta

tulee ja sivutessaan

lyö meitä kasvoihin rautaisella kämmenellä.

 

Hyvä Jumala kuinka se koskee.