Tatu Mönttinen, Jane Kääriäinen, Tapani Kalliomäki, Kai Kokko ja Lumikki Väinämö                                       Valokuva Kari Junnikkala

Lahden kaupunginteatteri      Erlend Loe Kurtilla keittää

SUOMENNOS Ari-Pekka Lahti      OHJAUS Marielle Eklund-Vasama     LAVASTUS JA PUVUT Kari Junnikkala   VALOSUUNNITTELU Miika Riikonen        ÄÄNISUUNNITTELU Jukka Vierimaa

ROOLEISSA Jori Halttunen, Mikko Jurkka, Tapani Kalliomäki, Kai Kokko, Eeva-Kirsti Komulainen, Jane Kääriäinen (vier.), Tatu Mönttinen,                Leena Kokko-Saukkonen ja Lumikki Väinämö

Yhytimme kolme sukupolvea itsemme Lahden kaupunginteatteriin Kurtilla keittää -esitystä katsomaan.

Näytelmän sisältö

Norjalaisessa merisatamassa trukinkuljettaja Kurt ja hänen pieni Bud-poikansa löytävät tavarakontista aasialaisen pakolaisjoukon ja tarina alkaa rakentua salamatkustajina saapuneiden maahanmuuttajien kommelluksista. Lasten huvittamiseksi ja sivistämiseksi tekijät olettavat lisäksi, että näytelmän muina kantavina teemoina kakka, pissa ja niiden ympärillä pyörivä mukahauskuus on kiinnostavaa lastenkulttuuria tässä päivässä.

Valju kokonaisuus

Marielle Eklund-Vasaman ohjausnäkökulma ja myös tekstin suomalainen kieliasu tuntuvat vanhahtavan asenteellisilta. Miten voisi edelleen itsetuntoamme nostaa ja meitä aidosti hauskuttaa, kun muunmaalaiset yrittävät puhua vaikeaa kieltämme. Ehkä me suomalaisugrilaiset erakot vielä luulemme omalle huonolle kielitaidollemme tekevän hyvää, kun saamme vahingoniloita hengenhädässä pakolaisina maahamme tulevien suomenmongerruksesta. Lahtelaisesitys tuntui meistä kaikista kovin vetämättömältä ja innottoman valjulta, kaukana luvatusta absurdiudesta. Esityksen kokonaisuutta kerratessamme ynnäsimme, ettei tulkinnan kohokohtien yhteenlaskemiseen tarvittu edes yhden käden sormia.

Näyttelijäilmaisu lähes kateissa

Vielä hämmästelimme, minne muiden näyttelijöiden kuin Tapani Kalliomäen ja Lumikki Väinämön irrotteleva, vapautunut, vitaalinen, elämänvaloinen, kontaktikykyinen ja kreisi ote – joka yleisölle avoimissa harjoituksissa vielä näkyi - oli piilotettu. Entä mistä juontui satamakapteeni Gunnaria esittävän Eeva-Kirsti Komulaisen ärsyttävän kimittävä puheentuotto, joka suorastaan teki päämme oikeasti kipeäksi - näyttelijän ylärekisterin kimityksen poratessa vihlovasti kuuloluissamme. Muillakin näyttelijöillä oli outo pyrkimys muuntaa luontevaa puhettaan joksikin itselle oudoksi puhetavaksi tai vieraaksi äänenväriksi – esimerkiksi kilpailevan naapurisataman trukkikuskien käväisystä näyttämöllä ei saanut kukaan tolkkua, vaikka selvää suomea taisivat pörähtäessään puhua. Siksi Tatu Mönttisen Budin tavallinen luonteva puhe tuntui suorastaan  uskottavalta, lepuuttavalta ja teki hyvää kuulla.

Lavastusbalsamia

Lohdutukseksemme Kari Junnikkalan lavastus hienoine tilaratkaisuineen, raikkaine väreineen ja taitavine mielikuvituksellisine uivine ja lentävine ihmeineen, ilmapiiriä tihentävine varjoineen ja tunnelmineen valoi vastustamattoman voitelevaa balsamia teatterikokemuspettymyksemme haavoihin. Meitä pitkästytti ja keitti koko esitys.

Arvio esityksestä Lahden taidelauantaina 7.9.2013

http://www.lahdenkaupunginteatteri.fi/ohjelmisto-ja-kalenteri