Selma Vilhusen elokuvan rakastuneita näyttelevät Alma Pöysti, Eero Milonoff, Oona Airola ja Pietu Wikström.

 

Neljä pientä aikuista puhuu tätä päivää ja valloittavan avarakatseisesti rakkauden monista muodoista. Elokuva kertoo Juuliasta, joka saa tietää, että hänen puolisollaan Matiaksella on sivusuhde Ennin kanssa. Juulia päättää avata avioliittonsa muille suhteille ja löytää aviosuhteen rinnalle oman tärkeän sivusuhteen, Miskan.  

Elokuvan eilen lahtelaisessa elokuvateatteri Kino Iiriksessä katsottuani vakuutuin, että kotimainen elokuva osaa tänään kertoa niin monen rakastumisen, pitkän parisuhteen ja yhteiskunnan traditioiden vaatimusten välisen jatkuvan kitkan ihasteltavan raikkaasti ja todentuntuisen rehellisesti. Perinteinen kahden aikuisen perustama ydinperhe tuntui elokuvan jälkeen lähes menneisyyden moraalin vankilalta.

Vaikka elokuvan ihmisten parisuhteet toisiinsa ovat kuviteltua todellisuutta suomalaisessa arkielämässä, niin ne sittenkin ovat tunnetasoltaan ja käytännön toteutuksiltaan totista totta miltei jokaisen rakastuneen yksilön, parin tai useammankin persoonan muodostamissa elämänkuvioissa. Totuus valkeni ennen vasta kymmenissä eletyissä yhteisissä vuosissa, nykyisin jo muutamassa yhteiselämän vuodessa, nopeamminkin. Ihastus, kiintymys, kaipaus, rakkaus leiskuu, palaa, sammuu tai kestää eikä suhteen julkisuus enää ole instituutioiden asia vaan rakastuneiden itsensä.

Eikä salarakas-elämänkään merkitys enää ole niin yksiselitteisen kielteinen - varsinkin kun se eletään tämän elokuvan keskitason perheessä, jossa työtehtävät ovat järjenkäyttöön sekä yhteisöllisyyteen tähtäävät. Semmoisiahan nykyisin vähänkin koulutettujen suomalaisten maailmat meissä ja kuvitelluissa kosmoksissammekin ovat. Tosin tässä tarinassa rakastuneet Juulia ja Matias asustavat pääkaupungissa, ovat suhteellisen varakkaita ja johtavissa asemissa organisaatioissaan. Heillä on jo kouluikäinen lapsi, jonka perinteinen kulttuurinen viulunsoitto-opiskelu viemisineen ja noutamisineen rytmittämässä perheen viikkoa.

 

Selma Vilhunen tekee tarinansa ihailtavan tarkasti ajallemme sopivat ja taitavat pääosan näyttelijät taitavasti rooleihinsa valiten. Uuden nuoren puolueen kansanedustaja Juulia (Alma Pöysti) ja kirkkoherraksi yltänyt pappi Matias (Eero MiIonoff) elävät jo lähes parikymmenvuotiasta suhdettaan, yhä rakastuneesti, hulluttelevan hauskasti, modernin kokeilija-alttiisti seksiinsä säpinää terästäen pienellä huumepössöttelyllä, hallitusti toisistaan ahmien nautiskellen. Tämmöinen ikuisesti rakastuneen parin seksikohtaus elokuvan alussa on raikas, hauska, lumoavan lämmin, rehellinen, kahden ihmisen ikuisesti jatkuvaksi suhteeksi sakramentoitu autuus.

Juuri siksi tapahtuu se yks kaks yllätys, kuten elämän sattumat aina raksahtavat kaiken mullistaen, tulee mukaan kolmas pyörä. Ensin ilmestyy Matiakselle Enni - tietenkin salarakkaaksi menneen suomalaisperinteisen moraalin mukaan. Kunnes omatunto kolkuttaa tai kuten tässä elokuvassa tapahtuu, tuttava paljastaa Matiaksen salasuhteen Juulialle. Yllättäen itkuisten päivien jälkeen Juulia ei hylkääkään Matiasta, sillä myös hän on löytänyt aviosuhteen rinnalle oman tärkeän avosuhteen, Miskan. Matiaksen kostontunne on muutamat päivät nyt eläimellistä omistusoikeutta, petetyn katkeruutta ja raivoa. Juulia taas on empaattisen järkevä, moderni ja aloitteellinen nyt, kun sopimisten kolmaspyörä-syndrooma tässä liitossa kasvaa nelipyöräiseksi, Juulia ottaa otteen suhteitten järjestelyistä. Oikea käytännön, ajoitusten ja aikataulutusten, totuuden ja valheiden lähes sietämätön helvetti sekä kiire sovitaan nelihenkisesti pöytään istuen. Tiedekin otetaan mukaan liittoja pyörittämään - polyamoriakirjallisuudesta tietoutta, itsetutkiskelusta, ihmissuhteista, aikatauluja, käytännön neuvoja, tunteita ja tuntemuksia lopulta nyt neljälle pienelle aikuiselle sopimaan ja opastamaan.

 

Eero Milonoff ja Alma Pöysti

Alma Pöystin luontevan älykkääseen Juulia-kansanedustajahahmoon, sydämelliseen hymyyn, läheislempeyteen ja aitouteen ei voi olla rakastumatta, hänen sielukkaan sävyrikkaaseen tunneskaalaansa, näyttelijäpersoonansa tuntemuksiin, herkkiin eleisiin ja persoonalliseen mimiikkaansa mukaan tempautuen. Pappisvihkimyksen ja sen synninsaarnaaja-ammatin mukana kalpenee myös turha pyhyyden ja Herran huoneen kunnioitus ja kasvaa suureksi rakkaudenopiksi Eero Milonoffin Matiaksessa. Kirkkoherra Matias elää yksityiselämänsä nyt sisäistyneen inhimillisesti, tunteikkaasti, läheisyyden, rakkauden ja rakastumisten puolustajana molempia naisrakastettujaan kunnioittaen, auttaen ja huolehtien. Myös se alkuperäinen kolmas pyörä Enni, Oona Airola tuo rakastumisensa samalle tasolle niin vilpittömästi - tähän neljän pienen aikuisen elämään uuden ihmislapsen synnyttäen - että liikutumme ja iloitsemme jokaisen neljän onnenhetkistä. Kenties selkeimmin elokuvassa tuon tunteen tulkitsee Miskaa esittävä Pietu Wikström, joka onnellisena tekee yhteenvetoa siitä, miten jokainen neljästä heistä aikuisesta voi olla näin onnellinen, syytä sille ymmärtämättä. Ehkäpä juuri tuo rakastuminen ja onnellisuus on koko elokuvan tarinan tärkein yhteinen saavutus.

Tietenkin ne edelliset sukupolvet, kuten arvostetut kirkonpalvelijat näkyvät vanhoina toruvina raamatullisina moralisteina aikamme yhteiskunnan suhteita kartoittavassa, sukupolvien perimää kyseenalaistavassa uudistavassa elokuvassa.

Aika on muuttunut. Hieno elokuva tekee sitä ajan mukaan komeasti ja vilpittömästi. Näin avautuu yhteiskunnan monet turhat solmut tuhansiksi uusiksi, kaikkia yksilöitä kunnioittavaksi todellisuudeksi elää täällä, rakastaa ja rakastua. Se on ihmislajin valtavan suuri onni ja etuoikeus tässä eliökunnan ajattelevimmassa ja järkeilevimmässä lajissa, nimeltä ihminen.

Hyvän ohjauksen elokuvataide tuo myös sivunäyttelijät loistamaan menneisyyden kartoituksellaan, aitoudellaan, kuten Esko Roine sukupolvien lukittujen tunteiden papin pappisisänä luomalla joviaalisella olemuksellaan hellyttävästi perinteiden sisäänsä rakentamaa kristillistä tapaoppia yhä lempeästi kerraten, Kaija Pakarinen hänen puolisonaan, isoäitinä menneen maailman järkevyyttä raikkaasti ja ronskiudella sekavia asioita ryhdittäen ja oikoen tai Pertti Sveholm eläkkeelle siirtyneenä pappina tuo viimeisen niitin kirkon ahtaudesta ymmärtää pappisammatin inhimillisyyttä. Samoin mennyttä aikaa edustaa laaja klassisen musiikin taustamusiikkikehys.

Näin se viitekehys, jossa elokuvan ajankuvat rinnastuvat menneisyyden perinteisiin, saa entistäkin teräväkärkisemmät amor-nuolten oikeutukset iskeytyä polyamorisella ryhmälaajuudella modernisti katsojan sydämeen rakkauden kaikkivoivassa lumoavuudessa, hienosti Oona Airolan tulkitseman uutuusviehättävän loppulaulun sävelten tenhoon korottuen.

 

https://www.tuffifilms.com/fi/tuotannot/nelja-pienta-aikuista/