Osku Ärilä ja Panu Kangas                                                                                                                         Kuva Harri Knuuttila

 

Lahden kaupunginteatterin pienimmällä 100 hengen Aino-näyttämöllä on jo monet käytettävyysansionsa pienimuotoisissa matinea-, monologi-, lapsiteatteri-, vierailija-, nukketeatteri- ja teatteriryhmäesityksissä. Panu Kankaalle Aino-sali on ollut kotinäyttämö perustamilleen Kulttuuriosuuskunta Kellopelille ja Musiikkiteatteri NYTille - niiden musiikkinen syntymäpaikka on Lahden ammattikorkeakoulusta jo lakkautettu Musiikki- ja draamainstituutti ja taiteilijat sen kolmivuotisesta koulutuksesta ammattilaisiksi valmistuneita oppilaita.

Panu Kankaan ja Osku Ärilän Baritonien kosto on kahden uskottavan musikaali-innostuneen lahjakkuuden viime vuosien työmahdollisuuksien mukana syntynyt idea siitä, kuinka juuri musikaalien roolikiinnityksissä ratkaisee artistin ääniala pääsyn yleisön sydämiin stoorien nimisävellysten tulkkeina. Suomessa esitetyt musikaalit ovat yleensä äänialalta, pääosatähdiltään sopraanoja tai alttoja, mutta tenoreitakin tarvitaan eikä niitä ole edes yhden käden sormimäärällä maassamme saatavana. On vain Kankaan ja Ärilän kaltaisia baritoneja, joille matalat ja korkeat äänioktaavit tuottavat vaikeuksia ja kuulijoille korvia kivistävää päänsärkyä.

Ärilä ja Kangas ovat baritoneina ilmeisen aidosti kokeneet lahjakkuutensa menneen hukkaan pelkän äänialansa ja äänihuulirakenteensa synnyinpuutteina.

 

Baritonien kosto on tähän ongelmaan tuijottava eräänlainen vanhan teekkarihuumorin täyttämä protestinen hupailukohellus siitä, mitä kaikkea nämä baritonit ovat työkiinnityksissään kokeneet leipänsä pitimiksi: statistin osaa, taustalaulajan lavalla näkymätöntä ihanuutta, kuorostemmojen loputonta ylivaltaisuutta - ei sooloja, ei pääosatehtäviä, ei ylistäviä lehtiotsikoita, ei vakituisia kiinnityksiä taidelaitoksiin.

En ole ollenkaan varma heidän itse teatterikomediaksi luokittelemastaan esityksestä, sen tarpeesta tehdä näin pienestä asiasta pitkäkestoinen esitys, ainakaan tällaisena teatterimuotona, käsikirjoituksena ja sävellettynä sekä ohjattuna. Katsojana olisin uskonut baritonien aitoon kostoon vakuuttavammin, jos olisin kuullut edes kerran esityksessä Ärilän ja Kankaan todellisen todisteen baritonitaitavuudestaan - oman soolon tai aarian ja sen taitavan laulullisen tulkinnan. En kuullut. Itselläni sattuu olemaan liiankin hyvä lähikosketus pariin baritoniin heidän taiteellisen uransa alkuvaiheessa - baritoni Jorma Hynniseen hänen laulaessaan ensi kertaa Old man riveriä ja bassobaritoni Tapani Valtasaareen esiintyessämme parilla yhteisellä keikalla viihdyttämässä kulttuuritilaisuuden muuuten esitelmällistä kirjailija-antia. Molempien äänen synnynnäinen kauneus ja voima oli jo silloin keskeistä tulkinnassa. Ei heitä kumpaakaan koskaan syrjitty baritoneina, päinvastoin. Kangas ja Ärilä ovat siis erehtyneet valitsemaan väärän esiintymisestradin - musikaalin - mieltämälleen taiteilijakarismalle ja lahjakkuuslajilleen.

 

Komediaksi tämä Baritonien kosto on ilmeisesti tarkoitettu. Hapannaamaista minääni se ei juurikaan huvittanut. Laajemmat huumoriymmärrykset omaava katsoja voi esityksestä jo nauttia. Tirskuttavaa naurua yleisöstä, esittäjien ikäisiltä samaistavilta alle kolmekymppisiltä, se kyllä saavutti. Ehkä itse asiakin sai varmaan ihan lääketieteellisfysiologisesti, havainnollisesti toteutettuna tarpeellista huomiota. Osan huvituksesta tyrmäsi kuitenkin sävellykset, jotka eivät juurikaan toisistaan erottuneet, säestäjän hakatessa pianoa pienessä esitystilassa niin, että parin katsojan pää tuli kipeäksi ja he joutuivat poistumaan väliajalla.

 

Toisen puoliajan alku oli jo hetken seesteisempi ja nappasi mukaansa pelleilemättömällä legaattoisella laulullaan, mutta sitten taas kohellus jatkui, raivokas sanatulva, dialogi kuin pikajuoksun kilpailuselostus, niin että käsikirjoituksen sadat eri asiat ja kokemukset ehtisi kaikki sanoa. Tekstin supistaminen puoleen nyt koetusta olisi nostanut esityksen hallitummaksi - sympaattiseksi, hauskaksikin. Nyt komedia jäi idealtaan varsin nurkkakohtaiseksi - kunnioitettavasti kyllä henkilökohtaiseksi, sisällöltään todellisuudessa koetuksi - vain musiikin ammattilaisten ymmärrettäväksi suurennelluksi katkeraksi vitsiksi.

Kankaan ja Ärilän tulkinta ylevöityi esittäjiensä hurmaavaksi ehdottomaksi antautumiseksi omaa elämäänsä tilittävälle teokselleen.

 

BARITONIEN KOSTO
Lavalla Panu Kangas, baritoni
Osku Ärilä, baritoni
Jukka Nylund, pianisti & kiintiötenori
Käsikirjoitus Anna-Maija Ihander, Panu Kangas & työryhmä
Sävellys Jukka Nylund, Panu Kangas & työryhmä
Ohjaus Anna-Maija Ihander & työryhmä
Tuotanto Panu Kangas & Kulttuuriosuuskunta Kellopeli
Lavastus Anna-Maija Ihander

https://drive.google.com/file/d/139eKZX6kJa1mFxy_WrMYGYyTDgcb6TrK/view

 

Teatteriarvio kirjoitettu torstain 11.11.21 esityksestä.

Seuraava esitys 24.11.21 (loppuunvarattu).