Kulunut viikonvaihde osoitti, miten riemullista kaikessa niin kasvavan kuin jo vanhuuttaan raihnaisen ihmismielen jalostamisessa on itsekokeminen.

 

Fellmannissa

 

Lahden Suomalaiset historiapäivät ovat kymmenvuotisen taipaleensa nyt täyttyessä muodostuneet yhä suositummiksi.

Kiinnostavat, maamme eturivin tutkijat ja maksuton pääsy tilaisuuksiin ovat varma tae kansan kiinnostumiselle ja innostumiselle.

Kolmipäiväinen tiedollinen anti on niin mittava, ettei ihmisen aivoharmaus pysty sulattamaan tapahtuman tarjonnasta kuin otteen sieltä täältä.
Oman kiinnostukseni kohde on aina ollut historian toisinajattelija, kärjistäjä, veitikkasilmä, nero, professori Matti Klinge. Eläkepäivilläänkin hän tekee uutta tutkimusta – hänen juuri ilmestynyt  teoksensa Mannerheimista avaa uuden näkökulman maamme syntyhistoriaan, joka osoittautuukin virallisestikirjoitettua historiaa paljon lyhyemmäksi.


Kiinnostavinta  on Klingen esiintyminen: se on lunttipapereista vapaata, assosioivaa, huumorintäyteistä ja älykästä esiintymistä – jollaista ei yliopistomaailmassa – sen aanelosiin pitäytyvässä sisälukumallisessa esitystraditiossa – professoreilta enää tapaa.
Salin seinät olivat revetä Klingen astuessa puhujapönttöön: parisatapäinen tuolisto oli jo täyttynyt ja seinien vierustat kansoitti kymmenin seisomapaikoin aika iäkäskin joukko, joka riskeerasi terveytensä uskaltamalla seisten seurata luentotunnin.

Venäjän keisarinnat Aleksandra ja Elisabet, nuo Venäjän-Euroopan hallitsijasukujen keskinäisten pakkonaimakauppojen viimeiset edustajat, olivat Matti Klingen hahmottamina elävästi pian nähtävillämme. Hallitsijasukujen naisten koulutus jo pienestä tytöstä hovien etiketteihin ja eläminen etiketin mukaan arjessakin, hahmottuivat Klingen kuvauksissa kriittisesti konkreettisiksi. Eivätkä hallitsijasukujen naimakaupat, joissa tarkoin pitäydyttiin eurooppalaisissa hallitsijasuvuissa, voineet olla pysähdyttämättä kuulijaa: vasten tahtoa naitettiin kovin moni – olipa yhtä aikaa Ruotsin kuningattarena ja Venäjän keisarinnana saman perheen sisarukset – yhden hallitsijasuvun mahtia osoittamassa.

Keisarinnojen aikana keskiajalta renesanssiinsa taas puhjennut hoviloisto juhlineen, spektaakkeleineen, miljoonine uniikkeine pukuineen, hovitanssiaisineen oli maailmanloistossaan.

Ja silloinkin - tämän ulkonaisen loiston läpi - keisarinnat, naiset, käänsivät puolisokeisariensa päät loiston sivutuotteina!

Vaikka näiden keisarinnojen jälkeen tulikin uusi aika, jolloin porvarillinen rakastuminen – keisarisukujen kesken – sallittiin, niin tiukaksi kehittynyt etiketti jäi elämään.
Siitä malliesimerkkinä tuttuja suomalaisille ovat Mannerheimimme käytöstavat ja seremoniat.


Eikä herrasmies Matti Klingekään etikettiään unohtanut. Kesken luentonsa hän havaitsi suuressa seisojajoukossa yhden suurlähettilään, keskeytti puheenvuoronsa ja nimeltä mainiten vaati vaatimalla suurlähettilästä omalle tyhjälle istumapaikalleen luentoa seuraamaan ja jatkoi luentoaan vasta kun suurlähettiläs toteutti pyynnön.

Seisomapaikkariski kannatti ottaa: valloittavan hauskasti esitetty historiatuokio siivitti paluuaskelet kevyiksi ja vaivattomiksi.

 

 

SUOMALAISET HISTORIAPÄIVÄT 2009

Lahti 6.-7.2.2009 Kongressikeskus Fellmanni  


 

http://fi.wikipedia.org/wiki/Suomalaiset_historiap


 

 

Taidemuseossa

 


 

25.10.2008 - 8.2.2009
Lahden taidemuseon näyttelyssä Pop - Rauha - Rakkaus eläydytään legendaaristen 1960- ja 70-lukujen ilmiöihin kuvataiteen, populaarikulttuurin, arkkitehtuurin ja arjen esineiden kautta. Hippiliike, kokeileva taide, yhteiskunnallinen aktiivisuus, muoti ja uudenlainen rakentaminen muuttivat tuolloin radikaalisti yhteiskuntaa. Pop - Rauha - Rakkaus -näyttelyssä lähdetään aikamatkalle psykedelian, vapaan rakkauden ja yhteiskunnallisen heräämisen vuosikymmenille.


Näyttelytyöryhmä
Maija-Riitta Kallio, Riitta Niskanen, Ville-Matti Rautjoki, Kari Savolainen, Päivi Siikaniemi, Juha Vuorinen ja Minna Välimäki
Näyttelyarkkitehtuuri
Minna Välimäki



Lahden  taidemuseossa päättyi tänään paneutuen suunniteltu ja visuaalisen kiehtovasti toteutettu näyttely yhteiskunnan lähimenneisyydestä. Näyttely, jonka jokaisen suomalaisen koululaisesta eläkeläiseen olisi toivonut näkevän, on ainutlaatuisen mukaansatempaava tapa kertoa historian lähimenneisyydestä värikkäästi ja perusteellisesti ja ankkuroida suurin osa katsojistaan omakohtaisen kokemuksen kautta todistamaan historian kulkua käytännössä.
Paljon tapahtui maailman yhteiskuntarakenteissa 60-70-luvuilla: maailma muuttui ja sen mukana ihmisten jokapäiväinen elämä, elintavat ja asenteet. Kenties ainoa, joka pysyi paikallaan, omana luotettavana ikoninamme oli presidentti Kekkonen.





Ihmisaskeleitten ajanpyörään on kirjattu merkittävät maailmantapahtumat ja käännekohdat.




Rapakontakainen hippiliike levisi myös tänne Eurooppaan, Suomeenkin, 1970 –luvulla



Ajankuvaa esineistä, kulttuuritapahtumista, muodista ja 1960-70- lukuja ympäröivästä viitekehyksestä



suomalaista muotoilua, joka vähitellen levisi jokaisen kodin käyttöesineistöksi

 

Osa 1960-70-lukujen arjen käyttöesineistä on kokenut klassisuudessaan renesanssin - muuttunut kulttiesineeksi tai saanut uustuotannon käyntiin

 

Tunnetko

70-luvun arjen vaatetuksen?

 

1960- ja 70-lukujen kokeilevaa taidetta

Olavi Lanun teräsmaalaus(ruostumaton teräs)

Tuomo Lukkarin kuusitutkielma (muovi)

Mukana on yhdysvaltalaisen Andy Warholin teosten lisäksi suomalaisen poptaiteen klassikkoja, motorisoitua valokineettistä taidetta ja yhteiskunnallisesti kantaa ottavia teoksia

Rauni Liukon Siivooja (lasikuitua)

Harro Koskisen Sikamessias

Elokuvan Kuuma kissa -mainos. Tämä elokuva avasi keskustelun alastomuudesta valkokankaalla. Päätehtävässä Lahden kaupunginteatterissakin näytellyt Maarita Mäkelä.

Yksi elokuvan Takiaispallo käsikirjoittajista oli lahtelaiskirjailija Kerttu-Kaarina Suosalmi

Tutkija Päivi Siikaniemi esittelee näyttelyä

runsaalle, ikärakenteeltaan kiitettävän monipuoliselle yleisölle

 

Näyttelytilan sisäänkäynnissä tervehtii ja hyvästelee kookas Tuomo Lukkarin suomalaisen Pop -aikakauden uljas työ.

 

Molemmat ylläkerrotut kulttuuritapahtumat oli toteutettu lähes yksinomaan verovaroin, ja ne olivat yleisölle maksuttomia.

Yleisöpaljous, joka täytti tapahtumapaikat, todisti, että kulttuuri kiinnostaa.

Olisiko aika Suomen Lahdessa toteuttaa maksutonta kulttuurilevitystä paljon laajemminkin: muutaman euron pääsymaksujen puuttuminen ei museoiden ja laitosten taloutta kaada - sen korvaa monin verroin kulttuurikiinnostuksen kansanvyöry -sivistysinnostus.

http://www.lahdenmuseot.fi/


 

 

Sibeliustalossa




Sain joululahjaksi liput Joni Mitchell –konserttiin Lahden Sibeliustalolle. Hyvä, että sain – muuten en olisi ymmärtänyt mennä ja kaksi konserttia olivatkin jo pitkään loppuunmyydyt.


Ikinä ennen en ole ymmärtänyt jazzia, rockiakin vain hiuskarvan, saati kuullut illan säveltäjänimestä, kanadalaissyntyisestä, elämänjanani aikalaisesta, lähes viidenkymmenen vuoden ajan esiintyneestä ja säveltäneestä, elävästä ja edelleen esiintyvästä länsimaisen jazzmusiikin kärkinimestä Joni Mitchellistä. Ja että hän vielä on nainen, folkin kuningattareksi kutsuttu!
On totta, että suomalaisenkin niin vakavan kuin kevyen musiikin vaikutteet kautta vuosikymmenten ovat aina silloin tällöin kiertäneet jazzin ja kansanmusiikin alueella sieltä sävyjään, improvisaatioitaan, tunnelmiaan tai tempojaan ammentaen.

 


Sinfonia Lahti solisteineen haltioitti jazzille vieraan kuulijansa ja kertaheitolla heitti vastustamattomasti jazz-rock - hyväksymisrajan yli. Tuohon musiikkirajan ylitykseen auttoi Mitchell -musiikin ja sen tulkinnan ääretön kauneus ja monikerroksisuus – sekä volyymin hienostunut kontrolli, taiturilliset vierailevat jazz –muusikot,  ylinnä Emma Salokoski ja  Johanna Iivanainen lumoavilla, jäljittelemättömän persoonallisilla, kauniisti heläjävillä lauluinstrumenteillaan ja taidoillaan.

  

Emma Salokosken ilmaisu tuli voimakkaasti sisältä, kehon miltei pysähtyneenä, huilunomaisena, puhtaana ja soljuvana sävelpurona.


Johanna Iivanaisen fyysinen tulkinta oli kuin Joni Mitchellin sävellysten alati muotoaan muuntuvaa ja soljuvaa jäljitelmää laulajattaren keinuessa esityksen sisällön tunnelmissa.


Ja jos ei edellisten herkkyys koskettanut, niin väkisin alkoi rytmitajunnassa kutkuttaa, naurattaakin illan musiikin maestro Petri Juutilainen ja hänen tyylinsä johtaa Sinfonia Lahteamme.

Juutilaisen suorastaan klovneeraava ja leikittelevä jazz –johtaminen imaisi kuulijansa jo katsojaksi Boogie Stop Shuffle (C.Mincus) juutilaisesti sovitetussa hurjassa menossa, useimmin kuitenkin sulkemaan silmät ja lumoutumaan kokonaisuuteen - sinfoniaorkesterimme laajasointiseen monisävyisiin maestron sovituksiin Mitchell –melodioista aina illan solistisesta puhuttelevasta alkunumerosta (Blue)  viimeisen (Both Sides, Now) duettopohdiskeluun saakka.

Kaunista, kaunista!


Sinfonia-Lahti
Petri Juutilainen, kapellimestari
Johanna Iivanainen, laulu
Emma Salokoski, laulu
Joonatan Rautio, saksofonit
Jussi Lampela ja Mikko Iivanainen, kitara
Riitta Paakki, piano
Timo Ahtinen, basso
Jari ”Kepa” Kettunen, rummut

 

 

http://www.sinfonialahti.fi/

 

http://www.classiclive.com/Concerts/2009/February/Queen-of-Folk