Moskovaan%20Moskovaan.jpg

Anton Tšehovin vuonna 1900 kirjoittaman Kolmen sisaren mielialojen suunnaton rikkaus, malttamaton kaipuu pois syrjäisestä sadantuhannen asukkaan pikkuisesta maaseutukaupungista, sen pikkuporvarillisista, latteista ympyröistä ja tapahtumattomuudesta takaisin synnyinkaupunkiin, lapsuuden kultaamaan suureen Moskovaan, luvattuun maahan, kirkastuu ja konkretisoituu Lahden kansanopiston Kolmessa sisaressa aikalaiskuvaukseksi 1980-luvun olympiatapahtumiin.

http://lahenuutisia.vuodatus.net/lue/2016/11/unelmamme-tanaan-1

Misa Palanderin kirjoittama ja ohjaama, loistokkaalle näyttelijätyölle rakentuva kokonaisuus, aivan uusi Kolme sisarta, riemastuttaa ensiosansa karnevalistisella haaveiden ja elämänriemun ilotulituksellisella positiivisuudella ihmisyyttämme ja jälkiosan elämänpettymysten täyttämä tunnelma kääntää ajatuksemme ajattomaksi, yhteiskuntakoneistoa ruotivaksi draamaksi - aikamme moraliteetiksi.

Näytelmän ensiosassa ihmisten elämäntarkoituksen puhtaus, raikkaus, vilpittömyys, elävä slaavilainen temperamentti ovat esityksessä läsnä niin ihastuttavan rakastettavasti, samauttavasti, sydämeen pureutuvasti, että meidän riemumme suuren näyttämön värikkäistä värikkäimpien persoonallisuuksien, kaiken ilmaisuarsenaalinsa rohkeasti uhraavien näyttämötaiteilijoiden kanssa on kuin yhteistä elämän täydellisyyttä.

Näytelmässä saamme mekin nauttia elomme kaikkinaista täyteyttä, harjoittelussa opittujen kieltäymysten kautta saavutettavaa, suurta odotuksen tunteen täyttymistä, iloa, riemua, palavaa ja ehdotonta elämänuskoa, vastuuta onnistua, onnistumisen vapautta ja sitä kannattavaa suurta rakastumista, sitouttavaa, koko minuutemme täyttävää paloa, meitä kannatteleviin, meidän puolestamme kaiken työnsä ja aikansa uhraaviin isänmaallisiin ihmisiin ihastuen ja rakastuen.

Dialogi tuntuu ensin hellivän meitä elämänriemullaan, hemmottelevan luontevalla elämänläheisyydellään, inhimillisyydellään, tavoitteellisuudellaan, moraalisella mutkattomuudellaan.

Ihmisten vastuu vielä teoksen ensinäytöksessä sykkii ilossa pahaa aavistamattomana elämäninnostuksen vahvan kuoren alla. Mutta draaman jälkiosa - todellisuuden, elämänpettymysten paljastuessa - muuttaa koko ihmisen, koko yhteisön: pettymysten jälkeen ihmiselle ei enää jää sielua, haaveita, elämäntarkoitusta, toisiaan, rakkautta, ihmisarvoa, onnea - teos todistaa, julistaa ja järisyttää eetoksellaan.

Moskovaan%20moskovaan2.jpg

Elämme näytelmässä voimakkaasti ihmismielen ääripäät - raikkaista riemukkaimman elämänilon, suurten tavoitteiden, ihanteiden, työnilon, ahkeruuden, innostuksen voiman ja noiden kääntöpuolen sairauteen saakka synkän pettymysten, haaveiden toteutumattomuuden tuhoaman elämäntunnon, ihmisarvon kuihtumisen ja sammumisen tuskan. Teoksessa on selkeänä suuren aatedraaman puhutteleva ja vakuuttava elämänfilosofia.

Lahden kansanopiston teatteri on tuskin koskaan ennen näyttänyt roolitöillään sellaista repertuaariskaalaa, nerokkuus- ja hulluuskirjoa, avointen sielujen miljoonavarastoa ihmisluonnehdinnoissaan saati niin kiehtovaa elämänsykettä ja riemua kirvoittavaa ilmaisua tai pettymyksen myrkkyverta niin satuttavasti suoraan katsojaan kuin se nyt tekee.

 

Joonatan Perälä valmentaja Veršininä näyttelee esityksen tärkeän toiminnallisen keskipisteen, hän hahmottelee jäntevän, määrätietoisen ja asiallisen valmentajansa inhimillisine naissuhteineenkin, kylmähköine tunteineen, todelliseksi uskottavaksi urheilun ammattilaiseksi. Valmennusjohdon Kulygina Eero Leichner luo kameljonttisen, liikekieleltään ketunnotkean ja ilmaisuiltaan moniulottuvaisen, vallalle lojaalin lieron, jolle elämä Mašan aviopuolisona jää sivuseikaksi. Valmennusjohdon lääkäri Tšebutykinista rakentuu Julius Leppäsen näyttelemänä yksi esityksen verrattomin näyttelijätyö, huolettomasta vastuuttomasta, pilailevasta tohtorihahmosta, jonka kiintymys nuoreen Irinaan ei näytä salaisuudelta, jonka virtuoosisen omaperäinen näyttämöluontevuus ja omailmeisyys steppaavin mieteaskelin nostaa klovnikkaana esityshuippuna esille huumoritäyteisten pikkukohtausten hurmaavimman ja saa katsomosta spontaanit suosionosoitukset. Leppäsen melankolia teoksen keskeisenä ratkaisijana esityksen loppuosassa pettymysten paljastuttua pulppuaa syvältä, vaikka ulkokuori kuitenkin paljastaa ammatin kovettaman sielun. Valmentajista Tusenbach Joonas Savolaisen työstämänä saa hienosti näytellyn värittömän hahmotelman, sillä hänen kiinnostuksensa on ensisijassa muualla, nuoreen Irinaan, johon hän on korviaan myöten rakastunut.

Valmennettavista telinevoimistelijoista Miro Apostolakis tekee Soljonyin hahmon vaikuttavan sielukkaaksi urheilijahabituksellaan, nöyräksi valmennettavaksi, mutta kaikki valmennushetkensä rakkaustunteensa patoavaksi ihmiseksi, kunnes pettymysten koittaessa purkaa koko latautuneen sielunsa Tusenbach-veriteolla. Soljonyin uljasteesinen monologi on upean vaikuttava esityksen omatuntoomme pureutuva loppuhuipennus. Telinevoimistelijasisaruksista vanhin, Olga saa Riikka Koskisen näyttelemänä sielukkaan, järkeilevän luonnehdinnan, Maša Miina Penttisen näyttelemänä räiskyvän totuudellisen, naiivin yksioikoisen mutta ailahtelevan ja syvältä tuntevan tulkinnan sekä Irina, nuoruuden sädehtivyyttä hehkuvan tunteikkuutta janoavan ideaalin persoonallisuuden Minne Mäen esittämänä. Heidän käänteishahmonsa Olgana, Mašana, Irinana tulkitsevat Mikko Laine, Otto Rokka ja Ville Hilska maanisena depressiokolmikkona, koskettavan hyytävänä välittyvät petoksen ja pettymysten ihmisrauniot on vaikuttava näky.

Tähtivalmentaja Veršininin mukanaan tuomat maailman huippuvoimistelijat Nadia Comăneci, Nelli Kim ja Olga Korbut (Maija Hartikainen, Mari Hirvi, Santra Juoperi) antavat sopivan todentuntuisen näkökuvan, eräänlaisen autenttisen trion aikakauden oikeista olympiamitalisteista harjoittelusääntöineen ja ravitsemusohjeineen. Hauskan episodin tuo Henriikka Heiskanen rehevänä, remseänä Natašana. Sami Harjula  Andrei-veljenä luo Natašan kanssa teoksen vallattominta seksishowta, jota kaksoisveli-Andreina täydentää Elias Westerberg merkitsevällä mimiikallaan.

 

Tai eipä ennen ole nähty teatteriensembleä, joka juhlasali suureksi tapahtumalavaksi pelkistettynä jo pelkässä äärimmilleen harjoitetussa rytmisessä muuttumisnotkeudessaan yllättää meidät ja koko teatterimaailman toimivuudella, käänteisyydellä, teholla: parin sekunnin täyspimennys, heti perään valaistus ja laaja teatteriareena on täynnä osiinsa uppoutuneita näyttelijöitä, pienen kohtauksen jälkeen taas parin sekunnin pimeys ja taas täysi valaistus - heitä ei olekaan missään, on vain tyhjä laaja äänetön näyttämö. Tämän näyttämöllisen kokonaisuuden sekunninsadasosin ajoitettu toimivuus, interiöörin salamannopea vuorottelutaikuus on mykistävän ihmeellistä, ennen kokematonta teatterimagiaa ja se toimii koko pitkän esityksen ajan yhtenä tulkintaa kantavana, rytmittävänä, ammatillisesti harvinaisen vaikuttavana elementtinä.

Teoksen komea filmitaso alun ja lopun autenttisine neuvostojohdon juhlimiselokuvapätkineen, valotekniikan täydellisyys ja ajoitus, äänien ja musiikin tarkan viitteelliset elementit, laulujen herkistävä tenho sekä liikkeen ja koreografian esitystä jäntevöittävä ilmeikkyys - kaikki kantavat esitystä kohti puhuttelevaa täydellisyyttä.

Hieno aikalaiskuvaus ihmisen ahneudesta olla hyvä ja maailman paras keinolla millä hyvänsä on ollut teoksen lähtökohta. Sanoma vastuusta on tänään entistä ajankohtaisempi maailmassa, jossa doping on tuhonnut ihmisen vilpittömät unelmat ja toiveet.


 

Kolme sisarta

Esitysteksti ja ohjaus Misa Palander
Apulaisohjaaja Milla Kuikka
Koreografia ja tanssin opetus Meri-Tuuli Risberg
Musiikin opetus Joel Mäkinen
Valosuunnittelu Lari Palander
Äänisuunnittelu  Misa Palander ja Mikko Laine
Tekniikka esityksissä Mona Huczkowski, Jussi Järvilehto, Senja Rajalin ja Miika Suonperä

Valokuvat  Antti Turunen


http://www.teatterikoulutus.fi/esitykset/kolme-sisarta

 

Vuodatusmainos.jpg