1275032551_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Charles Chaplin (1889-1977) on  mykkäelokuvan kuningas: hän näytteli, ohjasi, käsikirjoitti, tuotti ja lopulta myös sävelsi musiikin elokuviinsa. Pienillä eleillä ja ilmeillä rääsyisestä pikku kulkurista on tullut elokuvamaailman kaikkien aikojen inhimillisin hahmo. Hän on rakastettavinta, mitä koskaan on valkokankaalla nähty. Chaplinin taiteessa  filmin vaikuttavuus perustuu näyttelijäntyöhön ja sanoinkuvaamattoman taitavaan mimiikkaan .


Sinfonia Lahden esityksessä mykkäelokuvaan Kultakuume (vuodelta 1925) kapellimestari Timothy Brock on sovittanut Chaplinin säveltämän alkuperäismusiikin ja johtaa esityksen. Orkesterimusiikilla säestettynä koemme nyt ensi kertaa todellisen mykkäelokuvan klassikkoteoksen.

Taiteellinen lähtökohta on kutkuttavan rohkea ja odotuksia herättävä.

1275032599_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Sibeliustalon lavan urkuseinän täyttää valtava valkokangas, jonne elokuva kohta heijastetaan. Sali on yleisöä täynnä, lavalla jo Lahti Sinfonia johtajanaan Timothy Brock. Salin valot pimenevät, esitys alkaa.


Elokuvahistorian hienoin elokuva

Kultakuumeen tapahtumat 1800-luvun lopulta kertovat Alaskan kultaryntäyksen pyörteistä. Tarinan urheasta pikku kullankaivajasta, kullankaivajana tuo Chaplinin tuttu rakastettu kulkurihahmo, jonka lökäpöksyihin, frakkitakkiin ja knalliin sonnustautunut lättäjalkainen ja pieniviiksinen mies on meille jokaiselle tuttu.
 
Pieni romantikkokullankaivaja ehtii käydä läpi kaikki tunteet laidasta laitaan. Hän joutuu elämään nälän ja kylmyyden kalvaessa. Onni ja rikkaus saattavat olla vain yhden hakunheilahduksen päässä - mutta yhtä lähellä on epätoivo. Komedia ja julma draama vuorottelevat yhdistyen kokonaisuudeksi, joka on ansainnut paikkansa yhtenä elokuvahistorian arvostetuimpana teoksena.

Romantiikkaa elokuvaan tulee, kun pikkumies rakastuu epätoivoisesti pienen kylän kapakassa kauniiseen tyttöön, Georgiaan, joka ei kuitenkaan tunne samoin pientä rääsyläistä kohtaan.


Ikimuistoisia kohtauksia

 1275032701_img-d41d8cd98f00b204e9800998e
Yhdessä mieleenpainuvimmista kohtauksista Chaplinin esittämä kullankaivaja äärimmäisessä nälässään syö toverinsa kanssa kiitospäivän ateriaa. Miehet syövät pikkumiehen toisen kengän. Hän itse syö kengänpohjan ja imeskelee pohjanauloja kuin luita ja tarjoaa ystävälleen yhtä naulaa pikkusormella siitä kiinni pitämällä, koska amerikkalaisen kiitospäiväperinteen mukaan kalkkunasta löytyvä ns. toivomusluu katkaistaan keskeltä kahtia pikkusormella kiinni pitäen. Naulat vastaavat luita, kenkä kalkkunaa, nauhat spagettia.


Sämpylätanssi

1275032633_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Elokuvan sydämellisen lämmin kohtaus on pikku kullankaivajan esittämä sämpylätanssi. Hän uneksii esittävänsä Georgialle ja tämän ystäville puheen sijasta tanssin. Mies painaa kahteen sämpylään haarukan kumpaankin, mikä saa ne muistuttamaan suuria jalkoja, sellaisia, jollaiset hänellä itselläänkin on. Pikkumies liikuttelee sämpylöitä kuin jalkoja ja saa ne näyttämään siltä kuin ne todella tanssisivat kohtauksessa soivan musiikin tahtiin.
 
Kaikkein kuuluisin kohtaus on kuitenkin lumimyrskyn kallionkielekkeelle puhaltama mökki. Mökki tuntuu keinuvan pikkumiehen kävellessä huoneen toiselle puolelle. Hetken kuluttua pikkumies ja Iso-Jim huomaavat talon oikeasti keikkuvan. Pikkumies vilkaisee ovesta ulos ja on pudota alas rotkoon. Molemmat miehet haluavat päästä nopeasti talosta ulos, ennen kuin se putoaa kielekkeeltä, ja täpärästi onnistuvatkin. Kohtauksen päätteeksi miehet huomaavat löytäneensä kadottamansa kultavuoren, ja tarina saa yllättävän käänteen.
Elokuva on pienen ihmisen selviytymistarina.
 

Mykän elokuvan ramppimusiikki

1275032574_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Maailman tasokkaimman konserttitalon Sibeliustalon herkkä akustiikka teki kepposet Kultakuumeen täyspainoiselle sinfoniaorkesterisäestykselle.

Kapellimestari Timothy Brock oli Chaplinin tutut, kauniit ja komeat melodiat sovittanut monivivahteisiksi: erityisesti lyömäsoitinten kirjo vakuutti tehoillaan, iskevyydellään ja kekseliäisyydellään. Kokonaisuuden detaljit valaisivat katsojalle, miten pienillä musiikin täsmätehosteilla on tärkeä merkitys mykkäelokuvan tunnelmassa.

Kapellimestari ei kuitenkaan arvannut, että Lahden Sibeliustalossa jo pienet nyanssit kuuluvat peräpenkkiin asti (yksin parvelta kuulunut elokuvaprojektorin ihana raksutus täytti musiikin pikku tauoilla salin kaikki sopukat).

Niinpä Brockin (alkuaan Sodankylän elokuvajuhlille tekemä) värikäs ja tunteikas sävellyskokonaisuus muuttui Sibeliustalossa forte fortissimotäyteiseksi tulkinnaksi niin, että volyymi täytti korvat ja sattui kuuloelinten vasaroihin ja alasimiin. Seuralaisillani seitsemänvuotiaasta aina pari seuraavaa sukupolvea edustaneisiin kuulijoihin saakka oli päät kipeänä esityksen jälkeen.

Nyt kuultu Lahti Sinfonian komeasointinen, täyteläinen tulkinta olisi kyllä oiva versio elokuvan nauhoitetuksi taustaksi: volyyminappuloita säädellen se pääsisi Chaplinin alkuaan tarkoittamiin oikeuksiinsa.

Elokuvakonsertti oli kuitenkin akustisine ongelmineenkin elokuvallisena kerrontana, toimivine väliteksteineen ainutlaatuinen ja hieno kokemus.