Elokuvamusiikin lumovoimaa (16.11.)
Sinfonia Lahden viime perjantain John Williamsin Elokuvasävellysten konsertti tunkeutui sykähdyttävästi mielikuvakerrostemme värimaailmoihin, tunteemme ja sielumme syvyyksiin. Nautittavaa ja koskettavaa musiikkia akustisena suuren sinfoniaorkesterin tulkitsemana, ennenkuulemattoman mukaansavievää, rytmeihinsä kutsuvaa, vastakohtatunnelmillaan herkkää, riipaisevaakin. Vieläkö muuta kuulija haluaa kokea? John Williamsin, elokuvamusiikin säveltäjäjättiläisen musiikki oli lahtelaiskonsertissa laajasti esillä: hänen valtavasta tuotannostaan sai maallikkokin aistia ripauksia.
Jaakko Kuusisto Peter von Bagh
Jaakko Kuusiston loihtimat osuvat sävelvalinnat räiskyivät Tähtien sota, Teräsmies–elokuvien massojen koko maailman täyttävistä marssinrytmeistä ja pelkistyivät satuttavan kauniisiin Spielbergin Schindlerin lista-elokuvan klezmermäisen herkkiin melodioihin:
Jyrki Lasonpalo tulkitsi Schindlerin listan musiikkia koskettavan kauniisti
Jyrki Lasonpalon viulu soi näissä ihmisjulmuuden keskitysleiritunnelmissa koskettavan kauniisti. Harvinaislaatuisen musiikkielämyksen luoja Jaakko Kuusisto myös johti mainiossa iskussa olevan orkesterimme tähän lumoavaan, värikylläiseen, kuulijansa täydellisesti valloittavaan kokonaisuuteen. Tunsin, miten musiikin voima kasvaa elokuvaansakin suuremmaksi: herkistää, tempaa mukaansa, mietityttää ja ilman elokuvaakin laajentuu hämmästyttäviin mielikuvien ja tunnemaailman äärettömyyksiin.
Viisaan ja sympaattisen Peter von Baghin juonto oli taitavan yleisöjohdattelijan, mestarillisen tiivistäjän ja sananiekan herkullista kuultavaa.
Musiikin mannaa (20.11.)
Lahden konservatorion orkesterin jousisoittajia
Eilen illalla lahtelaisilla oli taas tarjonna musiikillista mannaa. Lahtelaistunut pianotaiteilija Raija Kerppo toi silmänhavaintokyvyn ylittävät taitavat sormensa ja ajatuksensa pitkästä aikaa korviemme kuulla. Hänen solistiosuutensa Schumannin a-molli pianokonsertossa Lahden Nuori Sinfonia –orkesterin kanssa oli taiturin ja heittäytyjän nautittavaa, kansainvälisen huippumuusikon tulkintaa. Esa Heikkilän harjoittama ja johtama uusi orkesteri soitti ansiokkaasti. Väliajan jälkeinen Beethoven - osuus oli täsmällistä, innostunutta sekä nautittavaa maestron ja soittajien yhteistyötä. Lahden konservatorion syksyn komea musiikki-ilta!
Oikealla johtamistiellä
Jyrki Myllyvirta
Kaupunginjohtajamme Jyrki Myllyvirta on alkuaskelten jälkeen jatkanut työtään kunnioitettavasti. Hänen viimeviikkoiset päiväkirjansa (bloginsa) ovat jo meitä tavallisiakin kaupunkilaisia kiinnostavia (taidepanimo, kaupungin velkapohdinta) ja riittävän lyhyitä lukea. Ennen muuta hänen uutterat pistäytymisensä kansan parissa erilaisissa tilaisuuksissa sekä keskustelut niissä kuntalaisten kanssa ovat sitä oikeaa ja tärkeää vuoropuhelua, byrokratian alasajoa, jota Lahden urautuneeseen päätäntätapaan olisi jo aikoja sitten kaivattu. Myllyvirta tuntuu pistävän itsensä likoon: hyvän johtajan ensimmäisiä avuja on kuulla kaupunkilaisten ääntä. Hyvä pyrkimys näkyy ja viestii vilpittömyydestä. Kuinka kauan?
Tekninen toimialakin läpivalaistuu
Tällainen lehti-ilmoitus on poikkeuksellinen teko Lahdessa
Lahden kaavoitustoimi on sekin rämpimässä päivänvaloon uusin voimin. Vaikka Vesijärven rantojen rakentaminen onkin anteeksiantamattoman typerää, on nyt hylättyjen kaavavalitusten jälkeen kaavan rakentajatoteutus ensimmäisen kerran Lahdessa avoimen tuntuista. Nämä Rullakadun kerrostalotontit ovat nimittäin ihan julkisesti rakennusyhtiöiden haettavana, niissä on määritelty rakentamisen muoto, kerrokset ja ulkonäkö. Ei enää Paavolanrinteen tapaista salamyhkäistä pöydänalus-sulle-mulle - sopimuskulttuuria.
Tuoreehko Lahden kaupungingeodeetti Juha Helminen
Tärkeä askel kohti avoimuutta, kaavoitustoimi!
Taiteen urotyötä
Antero Mäkelä
Myönteisiä taide-elämyksiä on tiedossa jatkossakin. Raotetaan hieman uutisverhoa: Kordelinin rahasto on palkinnut lausuntataiteen mestarimme Antero Mäkelän elämäntyön. Anteron ilta Talvisodan tuntoja on Sibeliustalossa 3.12.
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.