Outoa%20paloa.jpg

 

Teatteri Vanha Juko on jo pitkään esittänyt lahtelaista teatteria uudistavaa mielenkiintoista ja valtavirrasta poikkeavaa, valtakunnallisesti ja kansainvälisesti merkittävää ohjelmistoa.

Jari Juutisen aikana teatterin sinnikäs ja ansiokas suuntautuminen lapsiin erityisesti Ritva Sorvalin tähdittämin monien vuosien esityksin sekä huippuna Juutisen teksti Minä olen Adolf Eichman nostivat teatterin yhdeksi suomalaisteatterien vaikuttavimmaksi, omaääniseksi areenaksi. Teatterin vahva voima on ollut myös Hannu Salmisen näyttelijäkarisma, joka ei jätä fyysisyydessä ja henkisessä paatoksessaan enää toivomisen varaa hienosta, esimerkillisestä näyttelijätyöstä.

Jussi Sorjasen johtajuusajan monet näytelmät, mielenkiintoiset tekstit ja selvästi kantaaottava teatterityyli jatkui raikkain ohjaajavierailuin - Juha Luukkosen Niskasen Kahdeksan surmanluotia, Lauri Maijalan kirjoittama ja ohjaama Muoviukkeli - sekä viimeisenä Sorjasen oma ohjaus Shakespearen Rikhard III kohoavat kaikki suomalaisen teatteri-ilmaisun uudistamisen vaikuttavimpiin näyttämötöihin.

 

Linda%20Vallgren.jpg

 

Teatteri Vanha Jukon uuden teatterinjohtajan Linda Wallgrenin vuoden alussa alkaneelle ohjausprofiilille ei ole vielä löytynyt hahmoa, vaikka sen inspiroiva ja teatteri-ilmaisun uudistusta lupaava sarjaidea Halko 1-4 oli sellainen ja historiallisen 50 vuotta täyttäneen Chydenius-Salon Lapualaisoopperan juhlakonsertin yleisohjaus Vanhalla Ylioppilastalolla vuoden suuri valtakunnallinen teatteritapaus.

 

Nyt Linda Wallgren työryhmineen on tuottamassa Lahden kaupungin ilmettä, sisuksia ja sykettä tuoksuvan musikaalisen kaupunkioodin, jossa realististen lähihistoriallisten tapahtumien ja kokemusten suodatusten kautta fantasioidaan elämän todellisuutta ja Lahti-kaupungin ilmettä niin kaupunkimme ensikokijan kuin jo hieman pidempään täällä asuneen eläjän oivaltamina tunnelmina.

 

Lehdistölle tarjoiltu pieni kohtaus esityksestä Outoa paloa eräässä kaupungissa vaikutti kovin harmoniselta käyntikortilta lahtelaistodellisuuteen. Sen musiikkikin oli niin tavattoman kaunista ja suloista, että tuntui etukäteen kuin tulevassa ensi-illassa pääsisimme mukaan kaupunkimme kauniiseen ruusuiseen ennenkokemattomaan prinsessauneen.

 

Ihmisten luokittelu on aina muotia eikä luokkayhteiskunnasta ja sen luokittelukriteereistä yleensä olla yksimielisiä muutoin kuin taloudellisen varannon osalta - älystä viis. Sentähden omituiselta tuntui uuden teatterinjohtajan käsitys, että hän työryhmineen on tekemässä tämän uutuusesityksen keskiluokkaisille suomalaisille. Itse tunnen kuuluvani niihin ja kokemukseni mukaan kaikki Vanha Jukon varhaisemmatkin (lapsille suunnattuja tuotantoja lukuunottamatta) esitykset on tähdätty juuri meille keskiluokkaisille. Missähän koko kansalle tarkoitettu teatteri tänään luuraa?

Teatterin esiintymislava oli rakentunut ennalta kokemattoman kiintoisaksi suorakulmioiseksi yleisön kahdelta sivulta reunustamaksi areenaksi: odotettavissa ensi-illassa 9.9.16 on läheltä seurattavaa teatteria täysin tuntemattomalla sisällöllä, siis Outoa paloa eräässä kaupungissa.

 

http://teatterivanhajuko.fi/