1270366504_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

 

Taidenäyttelyn avaus

JOKAISELLA ON OMA AIKANSA

Maaria Wirkkala
5.11.2010 - 3.4.2011

Tervetuloa näyttelyn avajaisiin torstaina 4.11.2010 klo 18.00

Näyttelyn avaa fil.lis., psykoanalyytikko Pirkko Siltala

Aikalailla mustiin pukeutunut kai postitse laillamme kutsun saanut joukko selkeästi elonkaaren ikääntyneempää yksilöryhmää kömpii Lahden historiallisen museon portaikkoa yläkertaan, ruumisvaunuvideoteoksen ohittaen. Kapean yläaulan pöydälle kurkottuvat oitis kymmenet kädet tarttuen toiset varman tottuneesti toiset jo tapaillen tai hieman haroen pikaririvien yksittäisiin maljoihin, kuplivaan shampanjaan tai kirkkaankeltaiseen omenamehuun: näyttelyn avajaismaljat. Kohtuullisen kokoinen avajaistila ahtautuu nopeasti täydeksi ihmisistä, jotka nyt jo toisiinsa tungeksien siirtyvät ahtaudessa salin lähes valaisematonta mikrofonin merkitsemää etuosaa kohti: nämä tutut ja tuntemattomat näyttävät oudon epäkäytännöllisiltä ja puolustuskyvyttömiltä toinen käsi viinipikarin täyttämänä. Kaikki he tuntuvat hengittävän, sillä ilma muuttuu oudon nopeasti huonoksi.

Museon uunituore, tuuheatukkainen johtaja lausuu kuuluvat ja ylistävät alkusanat ja taiteilijan esittelijä, psykoanalyytikon tittelillä kutsuun präntätty tutkija aloittaa puheenvuoronsa. Selkeän, jäsennellyn, hyvätasoisen ja sopivan pituisen esittelyn sisällöstä jää mieleen sen erinomainen esitystapa, pari tietoa näyttelyn taiteilijan menneistä teoksista sekä muutama Rainer Marie Rilken henkevä säe.

Outoina näyttelyvieraina vaihdamme muutaman tutun kanssa kuulumismuodollisuuksien tavanomaiset tervehdykset ja neuvottomina etsimme itse näyttelyä: päädymme astelemaan kömpimiämme portaita nyt takaisin museon alakertaan.

 

1247113439_img-d41d8cd98f00b204e9800998e


Lähteminen

Maaria Wirkkalan taiteen kokeminen on vapauttavaa ja mieltä virkistävää. Taiteilija on sijannut tutun museon tutut huoneet omilla ajatuksillaan ihmisen kuolemisesta: itse vaistoan näyttelystä kuoleman muuttuneen lähtemiseksi ja äärimmäisen sympaattiseksi, realistiseksi ja lämpimän runolliseksi hyvänolon jättäväksi tapahtumaksi.

Yhden lasisen ikkunan takaa näen lastenhuoneen pienen kalustuksen: vastasyntyneiden, muutamanviikon ikäisille tarkoitetun jo ajan kellastaman koripunosvuoteen alapohjaan ounastelen kirjoitetun monen sukupolven lasten nimilistat, vuoteen vieressä pari jo kävelemään oppineen lapsen tavaraa ja kengät sekä muutamia vaatekappaletta. Varhaislapsuus ajattelen.

Perhoskokoelma edelliseen ikkunanäkymään liittyen, kloroformilla huumatun kuoleman saaneitten, neulalla riveihin säntillisesti kiinnitettyjen yksilöitten värikäs visuaalinen lähtemisnäky: sen toteutus, yölliset ja auringon kilon täyttämät lehtojen taikka kukkaisniittyjen haavijuoksut tuon näyn synnyttämiseen ovat monen hien, monen epäonnisen syöksyn ja kirouksen jälkeen yhdenlaisen ihmisen lähtemisen täyttymyksen kunniakirja. Sen mustetäplänä rivistössä suruvaippaperhonen on vääjäämätön tulos.

Seuraava näky. Lähdönhetken karut metalliset hetekat uutta lähtijää odottavan pesusta tulleen kauhtuneen, kuluneen vaatepinkan kattamana puhuvat menneen, sodanjälkeisen ihmissukupolven lähtemisestä. Hetekoitten kylmä ja vahva, hieman ruosteinen metallikudospohja viesti ajanhengen mukaisesta vääjäämättömyydestä, ihmisen lähtemisen lohduttomuudesta.

Yhden ikkunan takana tuijottavat kymmenet erilaiset, suurikokoiset injektioruiskut omaa lääketieteen armollista tai pitkitettyä ihmisen lähtölaskentaa. Ikkunan alapokaan kurkistellen voi nähdä parin lasikuituisen, huolimattoman säikeen pudonneen lähtönäkymään kiireen, keskenjääneen siivouksen tai leväperäisen ihmisen hoidon paljastavina merkkeinä.

Suurin, korkein ja avarin museon huoneista täyttyy hämärässä valaistuksessa kymmenistä lasinkirkkaista läpinäkyvistä keinuista, joitten vapautuneet, jatkuvat liikkeet varjoliikkeineen rytmittävät lähtemisen uuteen, vapauttavaan, ikuiseen eloon. Tunnelma on kaunis ja puhutteleva. Näkymää ja liikettä jaksaa seurata pitkään, aika unohtuu. Lähteminen tuntuu ikuiselta.

 1288933933_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Saavun tilaan, jossa ihmisen lähteminen on mekanisoitu koneelliselle liukuhihnalle. Valtaisa rivistö valkeita kaapuja kiitää mekaanisesti ellipsiä kehää kiertäen. Se pysähtyy sekuntikellon täsmällisesti aikataulussaan ja heijastaa hetkeksi yhden elämän tärkeän häivähdyksen värikkääksi heijastuskuvaksi katsojan nähdä, ikäänkuin kokijan ankkuroimiseksi toviksi taiteilijan sielunmaiseman tärkeään yksityiskohtaan.

1288934386_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Astun taas uuteen tilaan. Varjon lailla vuosisataisen iäkäs ruumisvaunu kiertää huoneen seinien yläreunusta matkaten ympäri maailmanlaitojen, pysähtymättä, silti kaikki keräten. Puhutteleva, lohdullisen yhteinen lähtemisen näky.

Viimeinen huone on mustapohjaisen, kuvioidun tapetin kattamien seinien tiivis tunnelma: muutama tapetin repäisty palje tavoittaa palasen menneestä, kuin elon riuhtaisun merkiksi. Tilasta poistuessa avautuvat lasiset tikkaat kattoa kohti – kertoakseen lähtemiseen liittyvän jättämisen vaivattomuudesta – ne johtavat kohti päättymätöntä avaruutta.

 

Näin vaelsin läpi Maaria Wirkkalan teoskokonaisuuden. Tunsin silloin tällöin matkallani jonkun näyttelyvieraan kädenpuristuksen, kuulin jonkun tenäävän kuiskaamalla teosluetteloa, tönäisin tungoksessa montaa katsojaa, mutta unohdin ajan ja paikan.

Taisin sittenkin tavoittaa pikkuripauksen ihmisen kauniista lähtemisen todellisuudesta.

 

1247113439_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

 

Lahden kaupunginmuseo on kutsunut Maaria Wirkkalan toteuttamaan kuolema-aiheisen näyttelyn, jonka lähtökohtana on Historiallisen museon esinekokoelmat. Taiteilija on antanut näyttelylle nimeksi "Jokaisella on oma aikansa".

Lisätietoja: www.lahdenmuseot.fi

amanuenssi Terhi Willman terhi.willman@lahti.fi