Lahdessa harvemmin saa kokea korkeatasoista oikeaa asiapitoista väittelyä. Lahden yliopistokeskuksen Niemen kampuksen Aalto-auditorion tiloissa tällaisia oikeita väitöstilaisuuksia on silloin tällöin: ne ovat harvinaisia, suurelle yleisölle avoimia tapahtumia. 

                              Veeran%20v%C3%A4it%C3%B6s%204.jpg

 

Lahdessa syntynyt, Lahden Lyseon käynyt FM Veera Pukkila väitteli 12.6.2015 ympäristöekologiaan kuuluvasta aiheesta. Väitöskirjassaan hän on tutkinut erästä pohjavesistä yleisesti löytyvää torjunta-aineen muuntumistuotetta eli 2,6-diklooribentsoamidia (BAM). Tätä yhdistettä löytyy myös Lahden pohjavesistä. Väittelijä oli tehnyt tutkimuksensa Lahdessa, Helsingin yliopiston ympäristötieteiden laitoksella.

 

              Veeran%20v%C3%A4it%C3%A4s8.jpg

Auditorion kansoitti lähinnä alan tiedekunnan professoreiden, opettajien ja opiskelijoiden joukko, mutta paikalle oli saapunut meitä lahtelaisia ja hollolalaisia seuraamaan tutun väittelijän selviytymistä sekä tutustumaan tällaiseen lahtelaisittain harvinaiseen yliopistolliseen tapahtumaan. Ehkäpä salaa mittasimme sitäkin, ymmärtäisimmekö me tavalliset kansalaiset meille aika vieraasta, jaetun englanninkielisen tutkimuksen sisällöstä yhtään mitään.                   

Jännittyneenä odotimme, milloin tilaisuus alkaa. Ja todella täsmälleen, akateemisen vartin kuluttua ilmoitetusta tilaisuuden aloitusajasta marssi kolmihenkinen hyvin pukeutunut joukko paikalle: väittelijä Veera Pukkila, väitöstyötä ohjannut professori Martin Romantschuk (kustos) ja (vastaväittäjä) professori Max Häggblom, Rutgers State University of New Jersey, USAsta. Professori Romantschuk esitteli tilaisuuden osanottajat, erityisesti maineikkaan vastaväittäjä Häggblomin ja tilaisuuden tulevat osavaiheet. Tässä vaiheessa kauhunsekaiset katseemme kohtasivat vierustoverin samanlaisen ilmeen: ymmärrämmekö mitään yli kaksituntiseksi luvatusta tilaisuudesta, jossa yksi maailman merkittävimmistä ympäristötutkijoista väittelee suomalaisen tutkijan kanssa ilmeisesti englanniksi ja vielä pelkin tieteellisin termein.

Veeran%20v%C3%A4it%C3%B6s%202.jpg                Veeran%20v%C3%A4it%C3%B6s%201.jpg        

 

Veeran%20v%C3%A4it%C3%B6s5.jpg

Veera Pukkila aloitti väitöskirjansa tutkimuksen esittelyn. Nyt huomasimme helpotukseksemme, että hän puhui pelkkää suomea ja että varmaan vastaväittäjäkin samaa kieltä ainakin ymmärtäisi.

  Veeran%20v%C3%A4it%C3%B6s%207.jpg

Yhteenvetona Pukkilan esityksestä saimme sen pääteemat selväksi, esityksen kuvamateriaali oli maallikollekin valaisevaa, samoin niin mikrobien kuin aiheeseen liittyvien bakteerien ja bamien tehtävä ja erilaiset mahdollisuudet puhdistaa pohjavesiämme. Vaikka torjunta-aineet, joihin tutkimus kohdistui, oli kielletty Suomessa jo yli yhdeksän vuotta sitten, tutkimus osoitti niiden jäämiä löytyvän edelleen myös Lahden pohjavesistä.

Reilut parikymmentä minuuttia tutkimusta esiteltyään väittelijä pyysi vastaväittäjää esittämään hänelle kuuluvat vastaväitteensä. Ajattelin, että enää pienet muodollisuudet ovat jäljellä ja sitten pöydällä olevat tohtorinhatut nousevat tilaisuuden kolmikon päihin.

Vaan kaikkea muuta kuin mitä ounastelin. Professori Max Häggblom puhuikin niin selkeää suomea, että painoin pääni alas ja tajusin heti, että saisin itse ottaa hänestä puhetaidon mallia. Hän alkoi käydä punaisilla lapuilla tutkimukseen merkitsemiään kohtia otsikoittain ja yksityiskohdittain lävitse, kyseli väittelijältä, mitä tämä sillä tai tällä ilmaisulla tarkoitti. Erityisesti panin merkille, että hän laajensi asioita kysymyksissään väittelijälle väistöskirja-aihetta paljon laajemmalle alueelle. Usein hän myös pyysi tekemään päätelmiä tehdyistä omista ja muista alan tutkimuksista. Ja väittelijä vastaili epäinhimillisen tyynesti, välillä jopa hymyillen kysymyksiin, joihin ei aina löytynyt vastausta häneltä eikä vastaväittäjältäkään. Todellisuudessa tämä väittely osoitti, että oikea tiede on asiassa pysymistä siitä hetkeksikään lipsahtamatta. Ja että tieto ja tietomäärä, joka väittelijän on omaksuttava, tutkitaan todella perusteellisesti, pienetkin yksityiskohdat ja monet väitöskirjan sanakäänteet kuin nihilistisesti silmäneulalla tarkasti pistellen ja valtavasti suurentavalla luupilla tarkastellen. Kun pelkkä väittelyosuus oli kestänyt kaksituntia ja vartin, vastaväittäjä viimein helpotti ja totesi, että tutkimus on hyväksytty.

Tohtoriksi pääseminen ei tunnu minusta enää helpolta, mutta opettavaista ja mielenkiintoista oli olla mukana tohtoria tekemässä: siihen ei maallikolle  jäänyt muuta tehtäväosaa kuin kunnioittavat onnittelut uudelle tohtorille!

 

Laitan vielä suomenkielisen yhteenvedon Veera Pukkilan tutkimuksesta:

"Maailmassa käytetään vuosittain noin 2,5 miljardia kiloa torjunta-aineita rikkakasvien, tuhoeläinten ja kasvitautien torjuntaan. Arviolta vain murto-osa tästä määrästä osuu kohteeseensa, kun taas suurin osa päätyy ympäristöön aiheuttaen sille tai ihmisen terveydelle mahdollista haittaa. Ympäristön mikrobit käyttävät hyväkseen monenlaisia ihmisen valmistamia yhdisteitä hajottamalla ne joko osittain tai kokonaan. Näitä hajottajamikrobeja voidaan hyödyntää pilaantuneiden alueiden puhdistamisessa. Puhdistusmenetelmien kehittämiseksi tarvitaan tietoa hajottajamikrobeista ja hajotusprosesseihin vaikuttavista tekijöistä. Diklobeniili on rikkakasvimyrkky, joka hajoaa pintamaassa melko nopeasti 2,6-diklorobentsamidiksi (BAM). BAM on hyvin stabiili, ja erittäin vesiliukoisena ja heikosti maahan sitoutuvana se kulkeutuu helposti maaperässä alaspäin aina pohjaveteen asti. BAM on yleinen pohjavesiä pilaava yhdiste ja siksi diklobeniilin käyttö EU-maissa on nykyään kielletty. Tässä väitöskirjatyössä tutkittiin laboratoriokokein diklobeniilin ja BAM:n hajoamista suomalaisessa pintamaassa ja pohjavesisakoissa. Päämääränä oli selvittää erityisesti niitä tekijöitä, jotka edistävät BAM:n hajoamista pohjavesiympäristössä. Ympäristön kemiallisen koostumuksen ja mikrobiston sekä hapen vaikutusta diklobeniilin ja BAM:n hajoamisnopeuteen testattiin. Lisäksi arvioitiin näitä yhdisteitä hajottavien mikrobien määrää sekä eristettiin ja tunnistettiin hajottajamikrobeja. Diklobeniili hajosi pintamaassa melko nopeasti, mutta pohjavesisakoissa hitaammin. Mikrobit, happi ja korkeat hiili- ja typpipitoisuudet tehostivat hajoamista. BAM:n hajoaminen oli odotetusti vähäisempää. Viidestä tutkitusta pohjavesisakasta vain yhdessä havaittiin merkittävää mikrobiologista BAM:n hajotusta, ja toisessa nähtiin merkkejä BAM:n hajoamisesta. Näissä kahdessa sakassa tiettyjen alkuaineiden (mangaani, sinkki, koboltti, lyijy, nikkeli) pitoisuudet olivat korkeammat kuin sakoissa, joissa BAM:n hajoamista ei havaittu. Diklobeniiliä tai BAM:a hajottavia mikrobeja löytyi sekä pintamaasta että kaikista pohjavesisakoista. Niiden määrät olivat vähäisiä, mutta eristettyjen mikrobien lajikirjo oli yllättävänkin runsas; erityisesti BAM:a hajottavia mikrobeja on aikaisempien tutkimusten perusteella tunnettu vain muutama. Tutkimuksessa eristetyn ja tunnistetun laajakirjoisen, yli 50 bakteerikannan joukon kyky hajottaa diklobeniiliä tai BAM:a oli melko alhainen. Siksi niitä ei suoraan voida käyttää pilaantuneiden alueiden puhdistamisessa. Bakteerikantojen genomeja tutkimalla voitaisiin kuitenkin pyrkiä selvittämään esimerkiksi diklobeniilin ja BAM:n hajotusmekanismeihin liittyviä geenejä ja entsyymejä."