Ty%C3%B6miehen%20vaimo1.jpg

Ty%C3%B6miehen%20vaimo.jpg

Taiteen voima ihmisen tasa-arvon viestittäjänä ja synnyttäjänä on vielä kovin nuori. Suomen teatteri- ja filmitaiteessa on vallinnut pitkään selvä hierarkia sukupuolten välisessä tasa-arvossa: vain ulkomuodoltaan kauniit naiset ja heistä vuosien aikana kehittyneet diivainstituutioiden kaltaiset taiteilijailmiöt ovat menestyneet teatteritaiteen loisteina. Miesten on ollut ja on vieläkin selvä ylivalta näiden taidemuotojen ohjelmistoissa ja teatterien ja filmituotantojen johtoportaissa. Naiset ovat vasta viimeisen parinkymmenen vuoden ajan alkaneet kelvata tasa-arvoisina teatterien johtoon, ohjaajiksi ja filmien tekijöiksi.

Ensimmäinen suoraan yhteiskunnan muutoksiin teatterin keinoin pyrkinyt suomalainen nainen oli Minna Canth. Hänen näytelmänsä ovat latautuneet Canthin oman elinajan, 1800-luvun lopun äänioikeus- ja naisasialiikkeen, työväen- ja raittiusaatteen sanomaan niin perusteellisesti, että Minna Canthin ääni on puhtainta, aatteellisinta, selkeintä ja vaikuttavinta tasa-arvodramatiikkaa tänäänkin: ei maailma, ei edes kehuttu suomalainen tasa-arvoyhteiskunta 2010-luvulla ole vasta kuin teoriassa tasa-arvoinen. Canth oli aikansa tasa-arvo-airut monin muodoin, ei pelkästään teatteritaiteen keinoin - liikenaisena, yhteiskunnallisena äänitorvena ja yhdistysaktivistina, säätyavioliiton kyseenalaistajana, yksinhuoltajana, rohkeana uusien ajatusten viestittäjänä lehdistöön ja yhteiskuntaan.

Lahden kansanopiston teatterilinjan ensimmäisen vuosikurssin viime syksyn demonstraatiot Minna Canthin Työmiehen vaimo -näytelmästä antoivat voimallaan ja paneutumisintensiteetillään odotuksia ja lupauksia laventaa tasa-arvo-asiaa teatterin keinoin laajemmin, kenties aina tähän päivään saakka.

 


Y%C3%B6nylimainos.jpg

 Esityksen valokuvat Anni Taponen                           

Eilen illalla saimme nähdä ja kokea harvinaisen teatterikollaasin, joka antoi muutaman kirkastähtisen ajatustaivaan tuikkeen pohtia tasa-arvomme tätä päivää ja sen ilmentymiä, omien ja maailman, lähinnä Euroopan historian merkittävimpien tasa-arvopyrkimysten historiallisten dokumenttien siivilöiminä.

Esitys tuo ajatustemme nikkaroitavaksi dokumentteja, mm. aikakirjoihin jääneistä Englannin suffragetti-naisasialiikkeen keulahahmoista 1900-luvun alussa sekä ensimmäiset sukupuolta korjanneet rohkeat eurooppalaiset saman vuosisadan alkukymmeniltä. Lohdutonta kansanopiston teemakokonaisuudessa on katsojan oivaltaa, että tänään maailman ja Euroopan ja suomalaisen yhteiskunnankin nitistessä ja pirstaloituessa taloudellisissa ja hallinnollisissa liitoksissaan, eriarvoistumisensa uusissa tendensseissä, painimme edelleen yksilön oikeuksien ja tasavertaisuuden ratkaisemattomissa ongelmissa.

Y%C3%B6n%20yli%20kantavat%20b.jpg

Teatteritapauksena Yön yli kantavat äänet kohoaa omaan, innostuttavan uniikkiin luokkaansa kevään lahtelaisessa teatteritarjonnassa.

Yksin teatteritila asussaan kiehtoo suunnittelunsa ja toteutuksensa yllätyksellisyydellä, estetiikkansa hurmaavuudella. Sisäänkäyntiovista alkaen, monimetrisen korkealle salin kattoon saakka vuosisataisten painotuotteitten teholla vuorattu lehtilööppinen lavastus kattaa joka sentin. Näky shokeeraa lepattelevassa aistikkuudessaan, onnistuneessa tehokkaassa visuaalisuudessaan, tunnelmallisuudessaan katsojan syliinsä ja vaikutukseensa sulkiessaan. Kun vielä kipuat uudistetun koko tilaan ympyräksi levitetyn kerroksellisen katsomon tuoleihin, et voi muuta kuin nauttia paikallasi - miten tämä voi olla mahdollista!

Y%C3%B6n_yli_kantavat_%C3%A4%C3%A4net_03

Tehokkaana vieraannuttamiskeinona sekä aatesanoman erinomaisena tuoreuttajana teksti tulkitaan miltei simultaanisella roolituksella, jossa yht'aikaa monia tekstin keskushenkilöitä, Minna Canthia, hänen Johan-puolisoaan, Ulrika-tytärtään tai naisasialiikkeen eurooppalaisia käynnistäjähenkilöitä, esittävät useat näyttelijät. Teatteriensemble suorastaan täyttää persoonallisilla hahmotuksillaan koko pyöreän estradin: näin sanottava laajenee moneksi eri painotukseksi, ruumiillistuu katsojalle henkilökohtaisesti tulkituksi ja kohoaa paatoksellaan ilmaisutehoksi, joka ei jätä kuulijaansa ja katsojaansa kaaosmaisuudessaankaan kylmäksi. Tämä kansanopiston ilmaisulle tuttu muoto soveltuu vaikka koko suomalaiseen teatterikenttään, käytettäväksi nais- ja miesroolien jatkuvassa riittämättömyystyötaistelussa, ilmaisun rikastamiseksi sekä näennäiseläytymisen bluffin karsimiseksi. Pelkkä teatteri-ilmaisutapa eri sukupuolien, eri henkilöiden samat repliikit antaa jo vastauksen siihen, että maailma on sittenkin tarkoitettu tasa-arvoisesti meille kaikille.

Teatterikoulutuksena ja katsojanautintona näin tehokas joukkoilmaisu ei laita ketään erityisasemaan, kaikille on tasa-arvoisesti tilaa ja sisäistä voimaa sanoa sanottavansa, eläytyä ja elää voimakkaasti, yhteisrintamallisesti, ja meidän katsojien tuota moninaisuutta ja sen paljoutta kykymme mukaan ahmia tai edes siivu sieltä tai täältä kokonaisuudesta haukata.

Jäin vielä pysyvästi koukkuun teoksen liikekielestä, sen kerronnasta ja sen ihmismielen lentoon kiirittävästä jalan ja ajatuksen keveydestä, liikkeiden ilmaisuvoimasta, toisen ihmisen läheisyydestä. Suuren joukon tanssillisissa tuokioissa näkyi yhtä hyvin harjoitettu joukkoiskuinen väkevä sisäinen voima ja tiukka, millimetrin tarkka koreografinen kuri taistella tasa-arvon puolesta tai vastapainona yhteisyyden tuoma ihmisilo, sisäisen riemun rytminen syke vaikkapa polkan hullaannuttavan vauhdikkaan kiperässä karkelohyppäilyssä. Huumaannuin tanssillisen loppumusiikin jokaisen esiintyjän yksilöllisten liikkeiden kehonvoimaan, sillä jokainen esiintyjä puhuttelee taitonsa tai taitamattomuutensa, mutta taatusti täydellisen yksilöllisen heittäytymisensä täydellä voimalla meidät katsojat.

Teatterikollaasin tuntoja väritti tehoavat tunteikkaat sellosävelet, onnistuneet valaisutehokeinot, muutamat sävähdyttävät laulu- ja kuoro-osuudet, jotka avasivat ja syvensivät meille tarinasta Minna Canthin elämäntaistelua ihmisenä, naisena, taiteilijana, tuntevana, onnettomana ja onnistuneena.

Hieman tietenkin pohdin teoksen dramaturgista hetkittäistä väljyyttä, pitkää jumittumista suffragetti-ilmiöön, puheilmaisun huutomaista kilpaa taustamusiikin tehon kanssa, tulkinnan huumorin niukkuutta, strobovalojen turhuutta – vaan yhtä kaikki pikkuseikkoja näkemyksiämme avartavassa, ilmaisussaan jäljittelemättömässä, rohkeassa ja uraauurtavassa teatterikokonaisuudessa.


 

Ohjaus  Timo Raita
Esityskäsikirjoitus ja apulaisohjaus  Mikko Salminen
Koreografia ja tanssin opetus  Meri-Tuuli Risberg
Musiikin opetus  Ari Niskanen ja Inge-Maarit Rautiainen

Rooleissa: Veikko Aalste, Elias Almenoksa, Henna Heikkilä, Otto Henriksson, Mona Huczkowski, Kasperi Hulkkonen, Jussi Järvilehto, Johanna Kankkunen, Mikael Karkkonen, Sonja Lairikko, Petra Lumme, Iida-Sofia Luusua, Henrietta Macri, Inka Maijala, Senja Rajalin, Judith Regwan, Miika Suonperä, Josefiina Uuranmäki, Jussi Virtanen

https://www.teatterikoulutus.fi/

Lis%C3%A4liite.jpg