Draamakirjallisuus on täynnä maailmankirjallisuuden pitkiä filosofisia ja aatteellisia puheenvuoroja, yhden näyttelijän esittämiä monologeja. Nikolai Gogolin Mielipuolen päiväkirja on 1970-luvulta alkaen ollut yksi suomalaisten teatteriammattilaisten tulkitsema satiirinen, yhä edelleen pätevä tarina hulluuden ja normaaliuden rajasta ja sen pohtimisen tragiikasta, ja vaatii katsojalta nauruhermot, jotka venyvät kyyneliin saakka.

Suvi%20yksin.jpg

Harvoin teatteritaiteilijat rohkenevat pistää itsensä niin perusteellisesti esityksensä syntymiseen, että tekevät itse tekstin, jonka sisällön ovat tarkoin tutkineet ja merkityksen suomalaiselle yhteiskunnalle pohtineet, niin kuin näyttelijä Suvi Blick, jonka monologinäytelmä Olen yhä täällä Turun saariston pienen Seilin saaren todellisuudesta saa 8.3.2023 maailman ensi-iltansa Teatteri Vanha Jukon hivelevän pelkistetyssä teatterillisessa atmosfäärissä.

 

Näytelmän syntymistä hän kuvaili pienellä draamansa näytteellä:

”Syyskuuta vuonna 1929 höyrylaivalla, alus jymähtää punaiseen Seilin saaren laituriin postin viereen. Laivalla yhteys tähän saareen on Turusta ja Nauvosta aina kulkenut. Tänne monet ovat ennen minua tulleet ensi kertaa ja tänne jääneetkin elämänsä viimeiseksi kerraksi. Joka tapauksessa tähän laituriin on saapuneet minua ennen monet hyljätyt sielut köyhät, lesket, kiertolaiset, kriminaalit, kroonikot ja mieleltään sairaat.”

Luonto oli Suvin ensikäynnin aikoihin keväällä 2020 kevätkesän huumaavinta. Kaikki oli puhjennut kukkaan ja koko päivästä jäi hänelle sellainen tuntu, että hän haluaa tutkia Seilin asioita ja viettää siellä aikaa, paneutua siihen paikkaan, joka tuntui oudolla tavalla kotoisalta. Ja vielä erityisesti heräsi halu tutustua siihen aikakauteen Seilin saarella, jolloin se nimenomaan oli vain naisen historiaa, joka alkaa 1500-luvulta ja jatkuu, kun 1600-luvulla Seiliin perustettiin spitaalisairaala, jona se toimi 1700-luvun loppuun asti. Sen jälkeen tänne alettiin sijoittaa aina 1960-luvulle saakka mielisairaita ja muutenkin tämmöisiä yhteiskunnan laitamilla olevia henkilöitä, köyhiä ja leskiä ja syyt olivat hyvin moninaiset, miksi tänne saarelle päädyttiin.

Mielenkiintoisinta lienee kuitenkin se hänen näyttelijäammattinsa rajaus, jolla hän näytelmänsä on valmistanut:

”Kaikki henkilöt tässä ovat kuviteltuja, minun kirjoittajana luonnostelemia, vaikka nämä henkilöt ovat olleet saaren historiassa totta tapahtumineen. Kuten hoitokeinot, joita tässä esityksessä esitellään ja minkälaisia diagnooseja niillä Seilin naisilla on ollut. Mutta kaikessa mitä teen, olen ensisijaisesti näyttelijä, en tutkija, en mielenterveyshenkilöammattilainen. Kaikki mitä teen ja tulkitsen tämän näytelmän avulla, on nähty näyttelijän näkökulmasta - empatian ja mielikuvituksen kautta näyttelijän näkemyksellä ja työkaluin. Olisi vaatinut vuosien työtä perehtyä johonkin erityistapahtumaan, persoonaan, siksi tämä kuvitelma (fiktio) on valittu ilmaisulajiksi. Ajatus siitä, että olen näyttelijä ja nyt kuvitelma siitä, kun itseäni jo vähän tuntien on ajatus siitä,  että millaisista syistä minä todennäköisesti näyttelijänä olisin tuolloin Seilin mielisairaala-aikoina tänne päätynyt.” Eli Suvi Blickistä itsestä tuli hänen omalle näytelmälleen kuvittelema päähenkilö.

Me Suvia vähänkin tuntevat vaistoamme siis tulevan esityksen sielukkaan henkeväksi ja sympaattisen elämänhuumorin täyttämäksi - kaukana synkistelevästä tai lohduttomasta tragediasta?

Tietenkin Suvi Blickin laaja selvitystyö Seilistä, mm. tutkia asiasta tehty väitöskirja, Kansallisarkistostamme löytynyt aineisto, tai muistitiedon varassa eläneistä ihmistarinoista jälkipolville välittyneet kertomukset ihmiskohtaloista, tuomioarkistoista ja kirkonkirjoista kirjatut selvimmät todisteet mielentilatutkimuksissa hulluksi määritellyistä tappajista ja murhaajista, jotka saarelle oli karkotettu. Viimeiset yli 70 vuotta saareen oli toimitettu vain naisia - todellisuus kertoo miesvaltaisen yhteiskuntamme arvoista ja vakiintuneesta näennäismoraalista sekä niitä myötäilevästä oikeuskäsityksestämme. Näytelmä on siis naisten.

 

Ola%20yksin.jpg

Mutta on esityksessä myös vahva miehinen panos. Suvin puoliso, näyttelijä Ola Blick on esityksen fyysinen ja visuaalinen runko sekä myös tarinan suuren näyttelijägallerian monen sivuosan tulkitsija. Olan juuri valtavan taitavasta visuaalisesta näkemyksestä ja taidokkaasta käsityön jäljestä tuntiessamme, voisin lainata muutaman rivin hänen kertomastaan lavastusideasta, nyt loppumetreillä ennen puolisonsa Suvin näytelmän ensi-Iltaa.

Lähestymiseni näyttelijäksi ja näytelmään on eräänlainen oman unelmani täyttymys ja sen suunnitteluun vastaaminen, jossa tarina ja teksti tapahtuu. Kokonaisuutena tavoittelen sillä esityksen kokonaiskuvalla näyttämöllistä veistosta. Hyvin äkkiä ajatukseni vei minut ajattelemaan pyöreätä tilaa, joka keskittää esityksen, sen sisällön ajattelun juuri Seilin saareen - eli miten tila ja liike, mielentilaliike toteutuvat lavastuksessa ja esityksessä. Lavastuksen kanssa on aika hauska leikkiä.

Lavastussuunnitelma oli jo valmiiksi suunniteltu ennenkuin tuli valmista tekstiä. Materiaali ja tila ovat tärkeitä elementtejä siitä, miten tätä tarinaa kerrotaan - tekijän vinkkelistä. Lavastus on tavallaan aika minimalistinen. Kun seurasin melko tarkkaan Suvin tekstin syntyvaiheita, oivalsin, että näytelmän Seilin tarinan aikoihin tultiin 1920-luvulle, niin siellähän tunki ekspressionismi-taidesuunta kaiken läpi. Näin tuli I maailmansodan henkinen - simppeli näyttämökuva työn tavoitteluksi ja tulokseksi.”

Juko%20Blick%26Blick%201.jpg

Teatteri Vanha Juko

Olen yhä täällä

Käsikirjoitus: Suvi Blick
Lavastus: Ola Blick
Valosuunnittelu: Antti Haiko
Äänisuunnittelu: Janne Louhelainen
Näyttämöllä: Suvi Blick & Ola Blick

Ensi-ilta 8.3.23 klo 19.00

Esityksen valmistumista on tukenut Eero Rantasen Taidekokoelmien Ystävät Ry., Korvenranta Oy, Vuokko, Taideyliopiston Teatterikorkeakoulu ja Lahden Kaupunki.

 

http://www.teatterivanhajuko.fi/ohjelmisto/olen-yha-taalla/