Ota 20 ilmaiskierrosta

Ei omaa rahaa, ei riskiä


sunnuntai, 18. lokakuu 2020

Galleria Uusi Kipinän yllätykselliset vieraat

Galleria Uusi Kipinä esittelee neljä täysin eri tekniikoin ja ilmaisunäkemyksin työskentelevää taiteilijaa.

14.10.-1.11.2020

Kipin%C3%A4%20lokakuu%2020%20a.jpg

Tulemme näyttelytilaan flunssan ja surun kyynelten apulaitteiden, nenäliinojen kattamin teoksin - mobiileissa, seinäinstallaatiossa, vedessä ja siihen ripoteltavassa suolassa saamme täyskattauksen nenäliiinan käytöstämme. Saara Kumpulaisen ITKE POIS -teema on yhtä aikaa huvittava, materiaalinsa keveydessä lohduttavan valoisa, mutta perusajatuksessaan sittenkin myös kyynelmakuisen pikkusuolainen ja surullinen. Tunteet nousevat nenäliinojen runsaudessa kuin pakosta esiin, salaa muistista kirpoaa flunssakokemuksemme, surutilaisuutemme ja koko elämämme jatkuva nenäliinatarpeemme. Varjoheijastusleikkinä nenäliina vahvistuu vielä vuorenpaksuiseksi heijasteeksi, aina läsnä olevaksi välttämättömyydeksi.

 

 

Kipin%C3%A4%20lokakuu%2020%20b.jpg

Eeva-Kaisa Takalan teokset kattavat näyttelytilan seinät kuin vyönä, kymmeninä samankokoisina pieninä maalauksina ja viestivät tekijän kokemuksista nähdä ja kertoa näkemistään niin asuinseudun kuin maailman äärissä koetuista tunnelatauksista tai pienistäkin hetkistä silmänräpäyksessä nuo elämykset ikuistaen. Taiteilija kertoo teostensa olevan lausuntaa – mikäpä siinä, lausujana nyt ensi kertaa saan tämänkin määritteen kokea pelkästään visuaalisena taiteena lausunnalle, kaunopuheelle, joka oli lausunnan ensimmäisiä nimityksiä. Takalan teoksissa kuvakieli viittaa tunnelmien voimakkaisiin kokemuksiin ja teoksia yhdistää eräänlainen himmennetty, patinoitu unenomainen epätarkkuus, moniselitteinen kaunis hauraus.

 

 

Kipin%C3%A4%20lokaakiuu%2020%20c.jpg

Teosten tilasommittelu ja varsinkin väri ovat Tytti Heikkilän töissä vahvana, voimakkaana, hallitsevana ja keskeisenä kertomaan omista ilmaisukokeilukokemuksista - lisäämään teoksiin tarkoituksella laajennettu, poikkeuksellisen estoton, kontrastinen väriskaala ja inspiraatiomainen, taitelijan itsensäkin yllättämä värikerroksellinen sommitelma – värit suorastaan leiskuvat huoneen ja silmiemme täydeltä.

 

 

 

Kipin%C3%A4%20lokaa%20d.jpg

Liisa Tarleena Öhmanin töissä on yhtäaikaista tekniikan ideointia ja sen nykyaikaista videotekniikan onnenkantamoista. Hänen pienet keraamisesti valetut taulunkehyksensä ovat kiinnostavan moni-ilmeisiä ja puhuttelevia sinänsä. Niissä usein tapahtuva videoitse tuotettu toiminta ja elävä elämä on kekseliästä, joskus vakavaa, joskus ihan hauskan leikkisää. Puhutteleva videoinstallaatio karttuvin sydänleimoin ja niillä peittyvistä elävistä kasvoista jää yhdeksi näyttelyn hienoimmista, puhuttelevista, yleistajuisimmista oivalluksista.

 

http://galleriauusikipina.net/category/nayttelyt/

 

Lis%C3%A4liite.jpg

torstai, 15. lokakuu 2020

I niin kuin idiootti

Matkaamme henkilöautolla 100 km kohti Helsingin Pasilaa teatteriystäväni kanssa. Hän on houkutellut minut katsomaan Dostojevskiin liittyvää teatteriesitystä Pasilan vanhalle rautatieaemalle - Rauhanasemalle.

Tunneliparkin syvyyksistä ulkoilmaan päästyämme syyssade koristelee pisaroillaan silmälasit epätarkoiksi, löydämme nykypuhelimen navigaattorin avulla helposti teatterirakennuksen. Hieno, tyylikäs, pieni, huolella entisöity tosi vanha puurakennus runsaan vuosisadan takaa hyvässä maalissa näyttäytyy meille. Pasilan taivaisiin ulottuvien tummien betonikortteleiden keskellä, niiden ahtaassa puristuksessa näky on kuin muinaisaarteinen idylli sinänsä. Yritämme sateessa päästä rakennuksen sisälle, kuudet eri oven kädensijat osuvat ympäri talon kierrellessämme käsiimme, mutta yksikään ovi ei avaudu. Rakennuksen yhdellä seinällä oin täysin avoimet ikkunat, huikkaamme niitä kohden sanan teatteri. Pian ilmestyy ikkuna-aukkoon miehen hymyilevä pää, joka kehottaa meitä kiertämään täysin vastakkaiselle puolelle taloa ja lupaa päästää meidät sieltä sisälle.

Sisäpuoleltakin aseman odotussalimainen tunnelma on soman sympaattinen, mutta miltei steriilin siistiksi ja valoisaksi huolella ehostettu. Pienet puiset punertavat tuolit harvoin välein seinänvierustoilla kutsuvat katsojia. Saimme jo lämpiössä kumpikin omalla etunimellä varustetut kirjekuoret, joissa on kuulemma ohjelma. Salin yhdeltä sivulta aukeaa näkymänä pieni huone, jossa on tarjolla kahvia ja kahvileipää.

Olemme muutaman minuutin ainoat katsojat, mutta pian alkaa saapua paikalle väkeä ja lopulta reilu tusinallinen maskikasvoista yleisöä odottaa esityksen alkamista tuulen vinkuessa ja liikutellessa lähes paiskien noita kahta avointa ikkunapuoliskoa, sateen ropistessa voimalla ulkona ikkunalautaan.

 

I%20niinkuin%20idiootti.jpg

 

I niin kuin idiootti

 

Yllättäen Ikkunasta lentää rojahtaa jättiläisreppu ja perässä kömpii Iida-Maaria Lindstedt sisälle. Reippaan kuin entisen partiolaisen hymyilevä ilme tuntuu syyssateen raikkaalta, mutta kulmakarvat rypistyvät kohta esityksen asialliseen alkuun.  Iida-Maaria alustaa esityksensä kertovan opiskeluajastaan Pietarin valtiollisessa teatteritaiteen akatemiassa, Dostojevskin Idiootti-romaanin muutamasta henkilöstä sekä seksuaalisen väkivallan uhreista. Lindstedt jymäyttää todellisen kokemuksensa esityksensä motoksi - olevansa itse tähän saakka vaiennut raiskauksen uhri.

 

Tekstiinsä esitys liittää raiskauksen viranomaisten, tutkimusten ja tuomioiden asiakirjoja raiskauksen häilyvistä rajoista. Näytelmä lainaa asianajajan kokemusta raiskausoikeudenkäynnin erilaisista tulkinoista eri oikeusasteissa, ne tuntuvat melkoisen epäselviltä jossitteluilta.

Raiskatun itsensä ajatus - kieltää toistuvasti, tapahtuiko raiskaus oikeasti vai kuvittelinko minä vaan - jää yleensä raiskatun loppumattomaksi noidankehäksi. Raiskauksessa on yksi merkittävä ero normaaliin seksuaaliseen toimintaan - väkivalta. Siitä Lindstedt piirtää nyt viiltävän hienon, kokemusperäisen oman puheenvuoron, jossittelun ja vaihtoehtojen välisen kamppailun omassa kehossaan ja sielussaan. Esitys antaa myös yhden mitä suomalais-suomalaisimman ja hauskan näytteen demonstroimalla akankantokilpailun merkittävyyden kansamme tunnoissa miessukupuolen etuoikeuteen olla vahva ja saada siitä vahvuudesta omat julkilausumattomat oikeutensa vaikkapa väkisinmakaamiseen.

 

Tärkeintä on kuitenkin, että esityksessä kulkee koko ajan myös dostojevskiläinen ei-onhan- ajattelu maailmanlaajuista inhimillistä ajattelua edustaen. Dostojevski on miesten valtakuntaa, jota luetaan ja elämää ja sen arvoja tulkitaan miesten kautta. Joudumme pohtimaan katkelmien mukana hyvyyden suurta epätodellista puhtauden inhimillisyyttä ruhtinas Myskinissä ja viimein 1800-luvun sivistyneistön yhteisön vaikuttamista - myrkyttävän itsekkyyden, pahuuden tartuttamista romaanin kahteen keskeiseen mieheen ja koko tapahtumien ihmistuhoiseen päätökseen. Idiootti on kolmiodraama ja nyt nämä teatterintekijät keskittyvät kolmiodraaman naiseen Nastasja Filippovnaan - jolle koettu jatkuva raiskaus on trauma. Persoonana hän on yhtä aikaa miesten ihannoima itse puhtaus ja kauneus sekä himoittava epävakaa ja täysin mahdoton halut kiihottava saalis.

Esitys tavoittaa Dostojevskin Idiootista katkelmia, henkilökuvia, joilla kuvataan ihmisten erilaisuutta, elämän sisäistä tarkoitusta ja olemusta. Yksi katkelmatuokio kertoo naisen taloudellisesta alisteisuudesta ja sen mukana vuokraisännän oikeudesta saada sukupuolihalunsa tyydytettyä. Iida-Maaria esittää ne varmalla karrikoinnilla ja vastakkaisin temperamenttivärein - sympatiat ja antipatian koemme niistä uskottavasti. Näyttämötaiteellisella vankalla arsenaalilla esittäjä luo vakaviin tekstiaiheisiin tarvittavaa elävyyttä ja kevennystä ensikosketuksillaan venäläisestä mentaliteetista, kokemastaan venäläisestä teatteriopetuksesta: hän loihtii meille venäläisen teatteripedagogiikan ohjeistuksen mukaan kolme erilaista naistyyppiä, jotka ovat perustana naisnäyttelijälle koko hänen teatterielämänsä ajaksi. Esittäjä luo vielä hurmaavia eläinhahmoja esittämällä ne meille niin täydellisesti nauruhermomme vapauttavasti, että vakuutumme venäläisen teatterikoulukunnan määrätyllä omalla tavallaan urautuneesta koulutuksesta.

 Monologipätkät ovat siis sukelluksia Dostojevskin romaanin Idiootti sisältöön, jossa Pietarin 1800-luvun seurapiireissä intohimo ja kateus johtavat seksuaaliseen väkivaltaan ja häpeään.

Esityksen aidon elämän kaltainen fiktio asiasta tulee siis Dostojevskilta ja Iida-Maarialta se todellinen aito koettu fakta. Laajemmin - miten me yleensäkin kohtaamme ja kohtelemme ihmisiä, joita sattuu ja joiden on paha elää ja olla. Ei pelkkä rikos haavoita, vaan sen ympärillä olevat asiat ja ihmiset haavoittavat usein paljon enemmän raiskauksen kohteeksi joutunutta. Vasta nyt kymmenen vuoden kuluttua Iida-Maaria voi siitä puhua ja löytää sille omat rajansa elämänsä kulussa.

 

I niinkuin idiootti välittää muutaman mielenkiintoisen nykyhenkilön tutunomaisen puheenvuoron koskettavasti. Yksi on kaiken tietävä sukulaisnainen, joka tekee itsestään meille kaikille tekotärkeän, aina toista kuuntelevan, avoimen leelian lepotuolin, toisia ymmärtävän kuuntelijan - todellisuudessa sen pahimman, tekohurskaan suhtautujan tähän rikokseen. Toinen on edellinen sukupolvi, tässä tapauksessa raiskatun äiti, joka yrittää päästä aikamme tasolle tapahtuneesta, lapsensa suurimmasta elämän onnettomuudesta, itseäänkin koko pitkän puheenvuoronsa muodoissa tutkaillen, sisustaan ravistellen, epätoivoisenakin parempaan tulevaisuuteen stereotyyppisen epäuskottavasti sanansa lapselleen kohdistaen, oman tuskansa puhetulvaansa hukuttaen ja itseään terapoiden.

 

Esityksen tekninen toteutus on suotta jätetty tarkoituksella juuri Lindstedtin opiskeluajankohtaa Pietarin teatterikoulussa 2000-luvun alussa ajoittamaan. Kasettinauhurin jatkuvat leikkaukset äänekkäinä kasetin vaihtoina, teatteriestradilla monina siirtymisinä alkoivat jo liikaa katkoa esityksen kiinteyttä. Myös tulkinnalle tuntui nousevan kohokohdiksi useita loppuja, niiden valitsemiseksi olisi hyvä vielä keskittää tekstin kaaria selkeämmiksi.

Iida-Maaria Lindstedtin näyttelijätyö on täydellistä paneutumisessaan, rehellisyydessään, liioittelemattomuudessaan, teatterillisissa kohtausvinjeteissäänkin elävää, valloittavaa ja luontevan nautittavaa.

 

Kokonaisuutena Iida-Maaria tuo rehellisen ja vaikuttavan, sydämellisessä huumorissaan vapauttavan puheenvuoron tähän päivään ja aurinkoiseen tulevaisuuteen. Perinteinen, urautunut, vähättelevä, kauhisteleva suhtautumistapa on ollut lähes ainoa raiskattua määrittämään ja muotoutunut jo normistossamme sukupolvilta toisille vahvistuneiksi myyteiksi, joilla me yhä vaieten, takana puhellen, voimme vain kuiskia koko asiasta. Menneiden häpeän, puhumattomuuden, perinteen myytit raiskauksesta puhdistetaan nyt ja suodaan meille jokaiselle oikeus puhua asioista niin kuin ne ovat  ja sijoittaa raiskauskin osaksi elämänkirjoa, tapahtuneeksi kokemukseksi, josta elämän on jatkettava kaikesta huolimatta uusin toivein ja päämäärin. Iida-Maarian ajatus jättää puheenvuorollaan maailman parempaan kuntoon kuin ennen esitystä sen olimme lokeroituneissa pahuuden myyttikimpuissa itsellemme päivittäin tarjoilleet.

Esitys päättyy Lindstedtin ajatuksissa kypsyneisiin selkeisiin kuuteen ohjeeseen tavoista, miten meidän on helpompi kohdata ja auttaa raiskattua tai yleensä pahoinvoivaa lähimmäistä. Menkää ne hänen kirjoittamanaan liitutaululta lukemaan, esityksen suorapuheisuus mieleenne, sydämiinne painamaan ja tulkinnan lämpimästä huumorista nauttimaan.

 

 

I niinkuin idiootti

TEKSTI Iida-Maaria Lindstedt ja Tuomo Rämö   OHJAUS Tuomo Rämö

LAVALLA Iida-Maaria Lindstedt

TUOTANTO Henna Tanskanen   VISUAALISUUS   Työryhmä

Esitys sisältää otteita Fjodor Dostojevskin romaanista Idiootti. Käännökset Iida-Maaria Lindstedt.

VALOKUVA Heidi Blåfield  ÄÄNITEKNINEN APU Hannu Hauta-aho

NAUHALLA Päivi Lindstedt  SÄVELLYS Hannu Hauta-aho ja Iida-Maaria Lindstedt, teksti Anna Ahmatova

 

 

 

Teatteriesityksen jälkeen oli vartin keskustelu ohjaajan, esittäjän ja harvinaisen vieraan kesken. Se painottui Dostojevskiin, sillä keskustelussa oli mukana suomalainen venäläisen kirjallisuuden suuri, humaani tuntija emeritusprofessori Pekka Pesonen. Asiantentumus, kokemus ja välittömyys oli yhtäaikaa läsnä ja nostaisin vain yhden aiheen monista muististani keskustelusta. Tärkeä dostojevskiläisyys nousi keskustelijoiden ja yleisön puheenvuoroissa sille kuuluvaan korostukseensa - myös itse esityksessä: Dostojevskin kyky luonnehtia henkilökuva romaaninsa Filippovnasta niin täydelliseksi, että vain harva maailmankirjallisuuden naiskirjailija siihen pystyy.

 

Seuraavat esitykset tänään 15.10. klo 19.,  sekä 21.10. ja 27.10

https://holvi.com/shop/idiootti/

 

Lis%C3%A4liite.jpg

 

keskiviikko, 14. lokakuu 2020

Kansalaismielipiteen voimaa

Yli kaksitoista vuotta sitten Lahdessa alkoi näkyä yksi ennenkokemattoman laaja kansalaismielipiteitten vaikuttamistapa kaupungin tulevaisuuteen monilta kohdiltaan muutoksina sen rakentumiseen. Ranta-Kartanon kaavasta tehty laaja kansalaisadressi valituksineen pitkitti alueen valmistelua kymmenen vuotta lopulta niin, ettei Lahden kaupunginvaltuuston yhden äänen enemmistöllä hyväksymästä kaavasta enää ole jäljellä mitään alkuperäisestä. Kaikki on muuttunut.

1920327.jpg

Päätöksen muuttaminen aloitettiin viranomaisportaassa tuolloin syyskuussa 2008 käynnillä silloisen juuri virkaansa astuneen kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirran puheilla. Kuvassa vaikuttajajoukon ydinryhmä, sen ylärivissä toinen oikealta Petri Alastalo.

 

Nyt kaupunkilaisia on näinä päiviä jälleen mukana vaikuttamassa kaupunginvaltuuston jo sopimaan pormestarimalliin. Sen tarpeellisuushan on kyseenalainen varsinkin näin ennen vaaleja, sillä vasta vaalien jälkeen me saamme toimivan valtuuston, jolla on reaalinen valta päättää hallintonsa uudistamisesta.

Vaikuttamisen voimahahmona ja nyt myös pääorganisaattorina on kunnioitettavan ahkera ja periaatteellinen Petri Alastalo. Eilen hän luovutti kaupungintalon edustalla nykyiselle kaupunginjohtajalle jo yli neljäntuhannen kolmensadan lahtelaisen allekirjoittaman adressin koko pormestariajatuksen tyrmäämiseksi.

Tilanteen irvokkuutta kuitenkin kärjistää adressin vastaanottajat - kaupunginjohtajana toimiva Pekka Timonen ja adressin jatkovalmistelut hoitava kaupunginsihteeri Janne Mäki.

Pekka%20Timonen.jpg

Pekka Timonen

Lahden kaupunkilaisilta suljetun Näkökötornin  (Mustankallion vesitorni) kaukonäköisestä kiikarilinssistä nähtynä Pekka Timoselle pormestariajatuksen kaatuminen merkitsisi oman kaupunginjohtaja-aseman lopullista vakinaistamista  ja hänen taustapelurilleen kaupunginsihteeri Mäelle ja hänen perheelleen konkurssin partaalla toimivan Lahti Events -yhtiön (toimitusjohtajana Mäen puoliso Emilia Mäki ) kaupungin taloudellisen taustan turvaamista.

maanantai, 12. lokakuu 2020

Koronan vastalääkkeeksi teatterista leppoista hauskaa

Juha%20Hurme%20bb.jpg

 

Juha Hurme kertoi tulevan näytelmänsä tiedotustilaisuudessa olevansa maailman vanhin mies. Katsoessaan meihin kahteen kuulijaan hän korjasi hieman määrittelyään. Meistä Juha Hurme on sitä vastoin ajattelijana, esiintyjänä ja ohjaajana maailman ehdottomasti hauskin mies.

 

Teatteri Vanha Jukon infossa 7.10.20 Hurme esitteli Jukoon tulevan uuden näytelmänsä ja kävi samalla läpi kolmessa vartissa varmaan koko eurooppalaisen ja ainakin suomalaisen teatterihistorian, oman teatteripolkunsa. Ei kuivasti vaan niin, että meille medialle tuli tiukan maskinkin takana nauramisesta kyyneleet.

Oikeastaan Pentti Linkola oli aikanaan hänen kirittäjänsä, Linkolan kanssa Hurme keskusteli useasti ja oppi ymmärtämään mitä luonto on ja mitä on ihan oikea sivistys. Hurmeen mielikuvitus lentää luonnon ehdoilla toisinaan maailmankaikkeutemme avaruuksien äärettömyyksiin ja palaa usein vaikkapa kotosuomen pienen suomalaisen syrjäkylän vanhan seurantalon iltamien yleisön etupenkin katsojiin. Elämänfilosofia, kuvailut ja kuvitelmat elämästä ja teatterista ovat niin äärimmäisen perustellut ja mutkattomat, että niistä katsojalle selviää taatusti teatterin ja juuri Hurmeen teatterin imu, voima ja tenho. Hän on parhaillaan kypsyttelemässä näytelmällistä teostaan Miksi ihmisellä ei ole häntää? Jukon keväiseksi kantaesitykseksi.

 

Juha Hurmeen teatterikäsitys

Opiskelijana (biologia) hän eksyi Jyväskylän huoneteatterin palkeille 1988. Koskaan ennen hän ei ollut tiennyt juurikaan mitään esiintymisestä paitsi teininuorena yläasteen oppilaana. Hän oli kerran lukenut paikkakuntansa pikkusanomista, että Esa Pakarinen esiintyy paikallisen oikeistolaisen osuuskauppaliikkeen edessä. Niinpä hän pyörällä polki seitsemän kilometrin taipaleen nähdäkseen tämän esiintyvän kuuluisuuden ja tuli kirkonkylän keskustaan, jonka osuuskaupan eteen oli muodostunut pieni kaari tungeksivista ihmistä. Ja Esa Pakarinen tuli.

Jälkeenpäin Hurme on ensikosketuksensa esiintyjään kerrannut, miten Pakarinen oli mustannut hampaansa vanhaksi mieheksi, pistänyt peruukin päähänsä, puhui savvoo ja lateli  Severi Suhosena  alapään vitsejä sekä laulaa luikautteli haitarinsa kanssa vanhoja iskelmärenkutuksiaan jo ilmeisesti uransa viime hetkillä. Se oli ihmettä - semmoinen on kuuluisuus. Semmoista on oikean kuuluisan tähden esiintyminen. Poljeskelin takaisin kotiin ja kotiväki kysyi heti, minkälainen se esitys oli. Hyvä, sanoin kakistelematta.

 

Jyväskylän huoneteatterissa kohtasin siellä jo pitkään teatterin palkeilla toimineita ja norkoilleita amatöörejä ja erityisesti ystävystyin Jari Hietasen kanssa, joka oli ollut yksi kuulun paskanheittäjäteatterin tähdistä. Yritimme yhdessä teatteria -kertoi Hurme - emme saaneet mistään pyynnöstä tai anomalla vastakaikua tai tiloja. Jouduimme siis ulos heitetyksi.

 Viimein perustimme Yövieraat-teatterin, vaikkei meillä ollut rahaa, ei esitystiloja saati mitään teatterirekvisiittaakaan. Näin syntyi ainakin köyhää teatteria. Yleensä ulkoilmassa tapahtuvaa.

Jouduimme teatterintekemisessä onneksemme ulos taivasalle. Ja ulkona olen yhä. Olen tehnyt ulkoilmateatteria ympäri Suomen parikymmentä vuotta.

-Kustavissa Volter Kilven Alastalon salissa tiiliskivistä romaania yhdestä päivästä viiden-kuuden tunnin esitys taivasalla ja taustalla meri horisontteineen. Muuta ei tarvita. Teatteri on siinä.

-Hailuodossa dyynien keskellä Minna Canthia, Joel Lehtosta...

-ja viimeksi kuutena kesänä Samuli Paulaharjua Lapin erämaissa vaeltaen ja yöpyen yleisön kanssa taivasalla. Yksin Haltialle kiipeäminen kesti kahdeksan tuntia ja sitten esitys, tosin ilmainen.

-Mustikkamaalla Ylioppilasteatterin kesäesityksiä,  miljöönä ja horisonttina meri, voiko suurempaa lavastetta ja teatterin luontovaikuttavuutta enää toivoa.

Olen siis joutunut pakosta ja onnesta ulos. Teen yleensäkin teatteria ilman lavasteita, turhia rojuja, sillä näyttämötaiteilija ja hänen kykynsä ja esittäjien välinen relaatio on se teatterilumo, johon uskon.

Näissä vaiheissa pohdin tarkoin, mikä teatterin sitten tekee. Se on näyttelijä, taiteilija ja hänen taitonsa ja ajattelunsa sekä kahden näyttelijän relaatio. Relaatio? Se on se tärkein mitä - minkälainen jännite tai lataus - kahden näyttelijän välille syntyy, miten se vaikuttaa. Kun Jukolan Timo ja Juhani keskustelevat, niin he puhuvat Juhanina ja Timona, mutta se miten ja miten teksti tulee kuulijalle ja katsojalle, miten heidän sanomansa vaikuttaa, sen  tekee näiden kahden näyttelijän välille syntyvän relaation onnistuminen. Tai vaikkapa Seitsemän veljeksen Juhanin tilanne teoksen lopussa, jossa hän tapaa Kolistimen ukon. Ei ukko juurikaan mitään virka. Nyt vain  kaikki tapahtuu Juhanin ja Kolistimen ukon välisessä kohtaamisen relaatiossa.

Niinpä olen viimeisinä vuosina näillä vaellusteattereilla tutustunut monen kunnan kylien seurantaloihin. Nehän ovat ennen televisioaikaa olleet iltamina se kansan viihdyttämisen ja yhteisöllisyyden sydän, jonne on joukoin menty seuraamaan ja lopuksi tanssimaan. Se oli oikeaa meininkiä.

 

Korona uhkaa ja määrää - teatterista vastavoimaa kestää se

Tänä korona-aikana meille on opetettu pelottelua ja uhkaa uudestaan. Asiallisesti se on realismia. Mutta sen vastapainoksi on saatava aitoa, teeskentelemätöntä huvia ja naurua.  Vain sen avulla jaksamme kestää maailmantilanteen. On löydyttävä jotain ihmisen mieltä valaisevaa, leppoista, sellaista otsarypytöntä vapautta kuin juuri iltamissa on, huvia ja hauskuutta saada nauraa vatsan täydeltä. Semmoista aiomme tehdä myös kevään ohjelmaksi tänne Jukoon. Jopa niin ulkoilmaisesti, että tuntemanne steriilin upea ja hieno Jukon teatterisali saa olla ulkoilmaesitys. Miten sen toteutamme. Eläimin, linnuin ja kaikin mahdollisin musiikein. Sillä kuten tiedätte miltei suurin osa kansamme ja maailman tarinoista on eläimiin ja luontoon keskittynyt. Miksei siis näitä eläimiä, luontoa ja taivaankappaleita voi olla koko näytelmä täynnä. Musiikkikin ja musiikin teko, äänimaailma instrumentein, joita ei ennen ole ollut teatterissa käytössä. Menkäämme lapsen mielikuvituksiin, sieltä löytyy tuo spontaanius ja vapaus vielä avaran puhtaana..

Eläinkunta, kasvikunta ja ihmiskunta näyttelevät tasapuolisesti näissä iltamissa. Siirrämme esityksen koko elävään luontoon ja avaruuteen. Kuu ja aurinko puhuvat, sudet ja kaikki muut eläimet puhuvat ja laulavat. Ihmisen nahkat ovat liian tiukat näille esityksille.

Kaikin käytettävissä olevin keinoin, mielikuvituksin me teemme esityksen. Se tulee olemaan tunti ja vartti kestoltaan. Semmoinen vielä, ettei yksikään esityksistä ole samanlainen vaan harjoitamme ja tekstitämme teokseen, tarinaan vähintään kaksinkertaisen määrän aiheita ja materiaalia. Tempaamme edellisen esityksen jälkeen pienen tuumaustuokion ja sovimme, mitä seuraavassa esityksessä taas otamme esityksen keskiöön..

 

 

Sävelten, laulun, soiton ja tanssin iltamat

Pohjavalu Jukoon ja sen tulevaan esitykseen on tässä: ulkoilmateatterin iltamat sisällä Jukon hienossa teatterisalissa 2021. Kolmella näyttelijällä ja yhdellä muusikolla Tuuli Kainulaisella, jonka kanssa olen noita vaellusnälytelmiä erämaassa jo praktiseerannut. Hän sibeliusakatemian kasvattina on taiturimuusikko loihtimaan ties mitä. Sävellämme itse tai renkutamme välillä vanhat tutut laulut uusiksi. Musiikkia on esitys täynnä.

Iltamaperinteeseen kuuluu, että lopuksi tanssitaan. Koronan musiikista vastaa Jukon näyttelijäseurue, joka muuttuu tanssiorkesteriksi. Jos tanssia ei voi koronamääräysten vuoksi suorittaa, he pitävät konsertin. Semmoiset iltamat on tulossa.

 

Hurme kertoi tuon iltamaperinteen väenkokoontumisen ytimeksi vielä kokemansa tapauksen itärajan pinnassa sijaitsevan tosi pienen kylän pienestä salintäyteisestä yleisöstä, sen etupenkissä istuneista kaksosveljeksistä - oman seurueensa esityksen kokijana.

 

Lopuksi Teatteri Jukon taiteellinen johtaja Linda Wallgren kertoi vierailua suunnitellun jo koko hänen johtaja-aikansa neljä vuotta. Nyt se viimeinkin tapahtuu. Wallgren ja Hurme kertoivat vielä monista yhteisistä teatteritöistä viimeisten kymmenen vuoden ajalta. Vielä selviää, ettei Hurme suinkaan ole sitä ikäpolvea, joka vielä kertaakaan olisi päässyt oikeisiin kansan ja seudun seurataloiltamiin järjestäjäksi tai esiintyjäksi. Noissa seurantaloissa kiertueteatterina käydessään hän on vain oivaltanut niiden hengen melko oikeaksi korona-uhan ja määräysten antilääkkeeksi.

 

 

 Tarmon%20blogikuva.jpg    

Tulen innostuneesti odottaen tuota esitystä katsomaan. Olenhan itse ties ainoa elossa oleva sukupolven edustaja, joka on lahtelaisissa ja sen ympäristön iltamissa esiintyjätähdeksi kouliintunut ja kasvanut.

 

 

Juha%20Hurme%20aa.jpg

TEATTERI VANHA JUKO

Miksi ihmisellä ei ole häntää ?

Miksi ihmisellä ei ole häntää on iltamaperinteitä kunnioittava hyväntuulinen ja ajatuspitoinen ohjelmakokonaisuus, jonka aiheena on kotimaamme, kotiplaneettamme ja kotimaailmankaikkeutemme rikas, ihmeellinen ja hauras elämä.

Nämä luonnonhistorialliset ja ekologiset iltamat eivät saarnaa eivätkä paasaa eivätkä pelottele uhkakuvilla, mutta tärkeistä asioista puhutaan ja lauletaan kuitenkin oikeilla nimillä.

Paras kotimainen runous ja kirjallisuus ovat edustettuina, mikä onkin enemmän kuin luontevaa, koska esimerkiksi itämerensuomalainen runous Elias Lönnrothin Kalevala, Aleksis Kiven tuotanto ja Samuli Paulaharjun Lappi-kirjallisuus pursuavat eläviä ja oivallettuja näkyjä suomalaisesta luonnosta ja ihmisestä tämän luonnon ymmärtävänä ja kunnioittavana osapuolena.

Miksi ihmisellä ei ole häntää -esityskokonaisuuden kirjoittaa ja ohjaa Juha Hurme. Esityksen musiikillinen johtaja on Tuuli Kainulainen, joka lukeutuu myös esiintyvään ryhmään muusikkona, kuoronjohtajana ja näyttelijänä. Näyttämöllä Jukon näyttelijöistä ovat Minja Koski, Maria Nissi ja Markus Karekallas. Iltamien ohjelmallinen osio kestää 1 tunti ja 15 minuuttia.

Väliajan jälkeen esiintyvä ryhmä muuttuu orkesteriksi ja pidetään tanssit, mikäli koronatilanne sen sallii, muussa tapauksessa kuullaan ja nähdään konsertti. Tanssikappaleet ovat luomua ekologisin ja eläimellisin teemoin. Mutta ennen kaikkea hyvää tanssimusiikkia keholle, korville ja aivoille.

Ensi-ilta on 5.2.2021

 

Lis%C3%A4liite.jpg

 

sunnuntai, 11. lokakuu 2020

Suomalaisen elokuvan iskelmien nostalgiaan

Elokuvagaala.jpg

Lahden kaupunginteatteriin valmistuu pian tosisuomalainen elokuvamuistojen kotimaisen elokuvamusiikin ilta.  Lahden kaupunginteatterin ja Kellopeli-musiikkiosuuskunnan yhdessä tuottama ja valmistama Suomi-Filmin siivin -musiikkigaala Lahden kaupunginteatterin Juhani-näyttämöllä on koettavana vain viisi kertaa, ensi-esitys on jo keskiviikkona 14.10.2020.

 

Nyt sukelletaan kotimaisten elokuvien nostalgiseen maailmaan dramatisoidussa konsertissa, jossa kuullaan musiikkia eri vuosikymmeniltä aina Suomi-Filmin kultakaudelta 1940-luvun alusta nykypäivän suomalaisfilmeihin asti. Iltaa emännöi Kellopelin oma, valovoimainen Naiskipparikvartetti, joka värikkäällä elämänilolla seilaa läpi vuosikymmenten, nostaen esiin mielenkiintoisia yksityiskohtia ja sävellyksiä kotimaisesta elokuvamusiikista ja sen tekijöistä kautta aikojen.

 

Kellopelin näyttelijät tuovat jälleen tuulahdusta Lahden vanhalta Päijät-Hämeen koulutuskonsernin ajattelemattomasti lakkauttamalta Lahden musiikki- ja draamateatterikoulutuksen (Mute) ajalta. Joukkostemmat, tanssit, puhdassointiset  eläytyvät soolot, koreografiat ja pienet draamakatkelmat soivat elokuvista. Nostalgisen illan kruunaa suuri teatteriorkesteri, jossa kevyenmusiikin tutut ja tuoreet hahmot eri soittimin tuovat säveliin laajaa, elokuvallista sointia ja tenhoa.

 

Pienessä tuokiossa saimme nähdä Alfred Tannerin sanoittaman nostalgisen Kulkurin valssin samannimisestä elokuvasta vuodelta 1941 - ”Linnoissa kreivien häät vietetään” - mainion raikkaana esityksenä ja tanssahteluna, sekä tuoreempina näytteinä Kaj Chydeniuksen muutamaan elokuvaan säveltämien laulujen iki-ihania tunteikkaita tulkintoja.

 

Elokuvamusiikkigaala%202.jpg

Suomalaisen elokuvamusiikin gaala - musiikin sovittaja Niklas Hagmark, kapellimestari Matti Hussi ja ohjaaja Tapani Kalliomäki

 

Kaikkiaan on hyvä tietää ja muistaa, että elokuva on ollut pitkään Suomen kansan suurin taidenautinto. Elokuvaan  sävelletty musiikki on yleensä ollut iskelmä, joka on sitten levinnyt ympäri maan. Elokuvien hittimusiikki on aikanaan painettu erillisiksi nuottilehdiksi, joita on myyty tuhansittain suosituimpien elokuvien sävellyksinä nuotteineen ja sanoineen. Monet elokuvat muistetaan juuri suosituiksi nousseista iskelmistään, joita sitten radio toisti levyiltä ja kansa lauloi sodan jälkeen painetuista toivelauluvihkosista. Nyt meille tuota elokuvamusiikin ihmettä tarjotaan todellisen gaalan täydeltä.

 

Esittelytilaisuuden solistisissa musiikkituokioissa soololaulu ja orkesteri hakivat vielä balanssiaan. Esityksen ohjaa kaupunginteatterin näyttelijä Tapani Kalliomäki.

 

Katso tarkemmat tiedot:

https://www.lahdenkaupunginteatteri.fi/produktio/253/suomi-filmin_siivin

 

 

kyn%C3%A4.jpg

Yleisölle tarkoitetussa lehdistötilaisuudessa 6.10.2020 oli lopuksi taas pieni keskustelutilaisuus ja yleisöllä mahdollisuus kysyä ja keskustella esittäjien kanssa. Keskustelun seuraaminen oli mahdotonta katsomossa istuville, sillä jälleen kysyjien puheenvuorot yleisöstä eivät kuuluneet lainkaan. Sen sijaan lavalla olevat, mikrofonein varustetut esiintyjät vastasivat kyllä tyhjentävästi kysymyksiin - joista katsomossa istuneella kiinnostuneella yleisöllä ei taaskaan ollut mitään tietoa. Semmoista keskustelua on tuskallista seurata ja ymmärtää ja tuntuu, että yleisö siinä täysin aliarvioidaan ja unohdetaan.

 

  • Kommentoi

    Kommentointi avautuu jokaisen artikkelin alla olevasta puhekuplakuviosta.
    Toivon runsaasti kommentteja vuodatuksiini. Kirjoittajan on liitettävä kommenttiin toimiva sähköpostiosoitteensa mahdollista yhteydenottoa varten (sähköpostiosoitetta ei julkaista). Näin taataan sananvapauslain 4. pykälän vastuukysymykset kommentin sisällöstä sekä kirjoittajan lähdesuoja.

    Toimituksen sähköposti: lahenuutisia[at]luukku.com