maanantai, 18. syyskuu 2017

Lehtiyhtiön pintaraapaisu Taidemuseosta

Kauppinen.jpg

Päätoimittaja Perttu Kauppinen haastattelutehtävässä Taidelauantaina 2017

 

Etelä-Suomen Sanomien pääkirjoituksessa (17.9.17) kaupunkimme Taidemuseosta kerrotaan, että museoihin liittyvän taiteen kannalta seiniä tärkeämpi on itse taide. Kannanottoansa kirjoittaja perustelee sillä, ettei kaupungillamme olisi varaa rakentaa kunnon taidemuseota.

 

Taidemuseon lainmukainen päätehtävä on pitää esillä taidetta kansalaisten nähtävänä. Me taidetta vain rajatusti ymmärtävät suomalaiset vaivaudumme kovin harvoin muihin Euroopan kansalaisiin verrattuina taidemuseoihin. Sinne ryntäydymme vasta hyvin järjestettyjen retkien sivuohjelmien muodossa - Ateneumiin, Kiasmaankin saati Tallinnan Kumuun - kaikki nuo taidemuseot toimivat valtion veroeuroin.

 

Ranta-Karatano%202014.jpg

 

Tämän  kuvan nimi on Yleissuunnitelma 2012 Tarkistettu 2014. Kuvassa Taidemuseo on merkitty samaan paikkaan, lähelle kuvan oikeaa alalaitaa - nyt korttelin väri on vaaleansininen ja Taidemuseo kirjoitettu kahtena eri osana ja tavuviivalla. Asiakirja on Lahden Ranta-Kartanon asemakaavan esittelykuva ja julkaistu 21.06. 2017.

https://lahenuutisia.vuodatus.net/lue/2017/09/lahden-taidemuseon-paikka-on-jo-paatetty

 

Tosiasiassa Lahden Taidemuseon paikan Lahden kaupunginvaltuusto on vuonna 2012 Korkeimman hallinto-oikeuden vahvistuksella päättänyt Ranta-Kartanoon.

Alueen asemakaavaan Taidemuseo on piirretty selvästi ainoana alueen julkisena rakennuksena. Se on merkitty vanhan linja-autoaseman ja Historiallisen museon viereiseen kortteliin.

Kaupunginjohtaja ja koko hänen työtään tukeva ja perässähiihtävä monikymmeninen, hyvin palkattu kylttyyriharakkaparvi Ladecista ja Keskustaeheytys r.y:stä alkaen yrittää olla vaiti asiasta ja laittaa pöydälle Malskin ja Sokoksen kilpalaulannan, nuo yksityisten rahahanojen hallinnoimat kiinteistöt, joilla ainoa motiivi on saada hyvä vuokratuotto neliöilleen. Ylivoimaisen hyvä maksaja olisi Lahden kaupunki pohjattoman runsaalla veroeurosäkillään.

 

Lahden kunnalliselämän pitää kuitenkin katsoa ensin kriittisesti itseensä ja sitten naapuriinsa. Lahden kaupungilla yhteiskunnan perusorganisaationa on tehtävä asettaa veroeuroillaan myös kulttuuri kunniaan ja tehdä kaupungille selkeä asioiden arvojärjestys. Toriparkki, Aleksi ja Launeen kulttuurimaiseman tuho kehätien alta ovat osoituksia täydestä rahankäytön, arvojärjestyksen ja kulttuurin ymmärtämättömyydestä, kalliina lunnainaan veroeuroillamme lunastettu muka keskustaelävöittäminen.

 

 

Pyh%C3%A4t%20ja%20pakanat.jpg

Kuva Museoviraston Hämeen linnan näyttelystä  Pyhät ja Pakanat  Ihmisen osa                    Kuva Museovirasto/Soile Tirilä

 

,http://www.kansallismuseo.fi/fi/Image/19919/aiti-ja-poika.jpg

Kuva Museoviraston Hämeen linnan näyttelystä Pyhät ja Pakanat  Maija Helasvuon veistos  Äiti ja poika     Kuva Hannu Salmi

http://www.kansallismuseo.fi/fi/kansallismuseo/tiedotusvalineille?Article=6366

 

Kunnioittava katse naapurikaupunki Hämeenlinnan suuntaan on helppo tehdä. Siellä yleisösuosion saavuttaneiden Hämeen linnan taidenäyttelyjen kävijämäärät ovat hämmästyttävän runsaat.

Yllä kuvat laajasta ja hienosta suomalaisten puuveistostaiteen näyttelystä, joka jatkuu 17.12.2017 saakka..

 

Hämeenlinnan kaupungin omat, kaupungin ydinkeskustaan sijoitetut, samaan pihaan rakennetut kaksi taidemuseorakennusta ovat maamme monipuolisimmat, perinteisiin suomalaisiin rakennuksiin suunnitellut. Jopa modernin kuvailmaisun näyttelygalleria samaan museopihaan liittyvässä Verkatehtaassa muutaman kävelyaskeleen päässä on sijoittettu oikeaan paikkaan. Taidemuseokävijöitä Lahteen suhteutettuna Hämeenlinnan kaupungin Taidemuseolla on moninkertainen määrä.

 

Hämeenlinnan Taidemuseon tämän kesän yksi näyttelyistä, suomalaisen maisemamaaluksen mestarista  Werner Holmbergista (1830-1860) oli klassisen taiteen näyttelymenestys, johon riitti kävijöitä jonoittain koko näyttelyajan (3.6.-10.9.2017).

 

Werner%20homergin%20tesksia.jpg

 

Kuva suuresta öljymaalauksesta Postitie Hämeestä 1860  (Ateneumin tadekokoelmat), joka oli yksi lähes sadasta näyttelyn hienosta maalauksesta.

http://www.hameenlinna.fi/taidemuseo/

 

Hämeenlinnan Taidemuseon vetovoima ja viehätys perustuu museon suhteellisen pieneen kokoon ja taiteen määrän tavoitettavuuteen. Sopivan kokoinen määrä hyvää, laadukasta taidetta asianmukaisissa, hyvin suunnitelluissa tiloissa on maallikon ja alan asiantuntijan helppo sietää ja siitä nauttia. Hyvät luonnonvaloiset, avarat, häiriöttömät, ilmavat tilat, monimuotoiset ripustusseinät ja moderni tekniikka sekä museohenkilökunnan asiantuntemus tarvitaan. Suuruudenhullu Lahti ei tilahankkeissaan koskaan ole tätä oivaltanut.

 

Juuri nyt on Lahden aika profiloitua uuteen näyttävään julkiseen rakennukseen. Ranta-Kartanon bunkkerikortteli ei estä sinne rakennettavaksi silmää hivelevää, uutta ja ainutlaatuista aikakautemme modernia taidemuseorakennusta - päinvastoin. Maailman arkkitehtikunnan parhaimmistolle julkinen arvorakennus on aina ollut kansainvälisen arvostuksen mittapuu. Myös huipputaiteilijat ja kuolleiden klassikkotaiteilijoiden säätiöt ja agentit on helppo saada houkuteltua töineen kansainvälisesti ja arkkitehtonisesti kiinnostavien taidemuseoiden ohjelmiin.

Ranta-Kartanon tyylikkään, ainutlaatuisen Taidemuseon suunnittelukilpailu siis nopeasti käyntiin.

 

Etelä-Suomen Sanomien kulttuurinen tehtävä on pitää kulttuuri kaikkinaisessa muodossaan esillä. Valtalehtemme on lukijan kannalta tulevaisuuden airut, keskustelunherättäjä ja tuntosarvi lukijoittensa arjen rikastuttamiseksi kulttuuriselle mielenkiinnolle ja tulevaisuuden uusiin näköaloihin asennoitumiselle. Pelkkä lehden pääkirjoituksen näkökulma, pinnallisen Lars&Lad -soidinmenojen selostaminen ja raportointi eivät riitä kaupunkimme valtalehden kulttuuritehtävän suorittamiseksi. Asioista kirjoittaminen pintaa raapaisemalla ja asiantuntemattomuudella ei edusta journalismilta vaadittavaa asioihin perehtymisen ja tutkimisen luotettavuutta.

 

lauantai, 16. syyskuu 2017

Kaikki isäni hotellit

Teatteri Vanha Juko tarjoaa isänmaamme satavuotisjuhlintaan unelman onnellisesta perheestä. Se on komean kunnioitettava lähtökohta teatterityölle tässä maapallon pelon, kansainvälistymisen, yhteiskunnan rakenteita heiluttavien katastrofien pienen Suomen pienessä lahtelaisteatterissa.

 

Irwingin%20kansi.jpg

 

Jukolaiset tuovat perheunelmansa amerikoista, John Irvingin järkäleromaanista Kaikki isäni hotellit tehtynä selkeänä dramatisointina (Marko Järvikallas) tyylikkään onnistuneen kokonaisohjauksen (Linda Wallgren) soljuvana, vahvana teatterityönä, tarkoin punnittuine henkilöhahmoineen, omalaatuisine yksilöineen, näyttelijöiden taitavasti tulkitsemien poikkeuksellisen yllättävien perhesääntöjen värittämänä.

Tämä 1950-luvun amerikkalaisuuden perhekuva tuntuu tänään perusrakenteeltaan, perheenjäseniltään niin perisuomalaiselta monessa nykyperheessä: suuria unelmoiva, persaukinen isä, kaiken kestävä ja kaikkeen mukautuva laajasydäminen äiti, kirjallisesti lahjakas nuorin tytär Lilly, homoseksuaalinen älykkö poika Frank, pikkuveli Egg, niin ja vielä suuret normipoikkeuksetkin nykyperhe käsittää - tiedostetun ja hyväksytyn insestisen rakkaussuhteen keskeisten nuorten aikuistensa tytär Frannyn ja poika Johnin välillä. Tarinan fantastisuutta lisää Berryn perheen kohtaloa symboloiva Suru-koira ja maailmaa syleilevän perheen elämäntaipaleen harvinaiset maskotit, kaksi karhua.

Epätavallisen perheen elämää hallitsee isän haaveet perustaa hotelli - ensin omaan pieneen kotikaupunkiin New Hampshireen, sitten vanhan mantereen gloorian napaan Wieniin ja viimein takaisin kotiseudulle. Perhe ja sen sisäänrakentunut jäsentensä solidaarisuus kulkee ja vahvistuu tiiviisti isän hotellihaaveiden mukana maanosasta toiseen omalaatuisuuksillaan koossa pysyen: esityksestä huokuu perheenjäsenten lämmin yhteenkuuluvuuden tunne ja kiintymys toisiinsa. Perheen elämä tulvii vieraita, isän valmentamia jalkapalloilijoita, hotellien anarkisteja ja prostituoituja, hetken riemuja ja viiltävää surua. Ensimatkalla äiti ja pikkuveli Egg kuolevat lento-onnettomuudessa ja ennen viimeistä muuttoa kuuluisaksi kirjailijaksi noussut Lilly on päättänyt itse itsensä - ja samalla lakata kasvamasta. Onnellisuus pakenee perhettä ja jättää tilalle surun, rakkauden menetettyyn, rojalteina jatkuva hössötys, touhu ja  päämääränä taas uuden onnellisuuden mahdollisuus.

 

Kaikki%20is%C3%A4ni%20hotellit.jpg

 

Jussi-Pekka Parviainen näyttelee Johninsa intensiivisesti. Hänen kertojan osuudestaan rakentuu esityksen tarinaa ylläpitävä keskeinen voima luontevuudessaan, realistisuudessaan ja sympaattisissa yleisökontakteissaan. Eikä hänen sisarrakkautensa teema jätä sekään meitä kylmäksi - tunne välittyy laskelmoimattomana katsojat vakuuttaen.

Ilona Pukkilan Franny takaa Irvingin tekstille ominaisen yliseksuaalisuuden näytelmään ronskin vulgaaristi. Raiskatun naisen puhutteleva mykkyys ja sisarrakkauden aitous sekä loppumaton elämänjanon riemu ruumiillistuvat kompleksisessa roolissa viiltävän puhuttelevasti.

Markus Karekallas luo homoseksuaali Frankin, perheen hauskan verbaalisen töksäyttelijän, omalaatuisen persoonan, poikkeuksellisuuttaan liioittelematta maukkaan hykerryttävästi. Maria Nissin äiti tuo esitykseen tarvittavaa lämpöä suurella sydämellä ja maalaisjärjellä ja hänen esittämänsä Susie-karhu säkenöi draamaan väriä, voimaa ja temperamenttia ihanasti, valloittavasti, terävästi. Jarkko Mikkola näyttelee Berry-perheen isän ajatuksiltaan unelmoivaksi, ulkokuoreltaan melko flegmaattiseksi tavikseksi - meidän on helppo häneen samaistua. Minja Kosken Lillyssä kytee salattu viisaus, ulkonainen vaatimattomuus ja elämänkeston selkeys ihailtavasti. Onni Karekallaksen Egg täydentää luontevasti perheen ikäjakautumaa ja Simo Saukkola valkosmokkisena miehenä välittää arvoituksellisen mielikuvan asioiden ja ihmisten selittämättömyydestä.

 

Janne Vasaman ja Anssi Ahlbergin yhteistyönä lavastus palauttaa Vanha Jukon lavalle perinteisen atmosfäärivaihdoin toimivan näyttämöilluusion. Hanna Kaitilan puvut ja runsas rekvisiitta ihastuttavat silmää ja rakentavat kokonaisuuden visuaalisen ehjäksi, valot ja äänet pelaavat jälleen mallikkaasti.

Vain sähköistetyn ja akustisen äänen suhteissa on vielä pientä toivomista: varsinkaan sekavassa kuulokuvassa raiskauksesta ei katsojalle avaudu riittävästi tarinan kulku.

 

Onnea täältä ja onnea sieltä ei löydy, perheen onnellisuus on vain pelkkää arjen selviytymisen epätodellista haavekuvaa. Happy endejä ei ole enempää Irvingin kuin meidän omassa elämässämme. Mutta perheen yhteenkuuluvuutta, sitovuutta ja keskinäistä rakkautta, sitä Irvingillä on tekstillään meille jokaiselle perheelle annettavana. Ja sen tarjoilee Teatteri Vanha Juko mielikuvituksellisesti, leppoisasti, seurattavasti, tragikomediallisesti, viihdyttävästi, ajattelemaan sytyttävästi.

 

Kaikki%20is%C3%A4ni%20h%201.jpg

Kuva Ilkka Saastamoinen

 

Kaikki isäni hotellit

John Irvingin romaanin pohjalta dramatisoinut Marko Järvikallas

ohjaus  Linda Wallgren  sovitus  Linda Wallgren ja työryhmä
valosuunnittelu  Simo Saukkola
äänisuunnittelu  Janne Louhelainen
puvustus, tarpeisto ja visuaalinen toteutus  Hanna Kaitila
maskeeraussuunnittelu ja hiukset  Miia Tanner


Näyttämöllä  Markus Karekallas, Onni Karekallas, Minja Koski, Jarkko Mikkola, Maria Nissi, Jussi-Pekka Parviainen, Ilona Pukkila ja Simo Saukkola


http://teatterivanhajuko.fi/kaikki-isani-hotellit/

Arvio ensi-illasta 15.9.2017

 

Lis%C3%A4liite.jpg

 

torstai, 14. syyskuu 2017

Koivu ja tähti

Koivu%20ja%20T%C3%A4hti%202.jpg

Kasakat ryöstivät Sakari Topeliuksen isän isoisän Kristoffer Toppeliuksen isovihan aikana  ja myivät orjaksi Venäjälle. Sellainen oli monen suomalaisen kohtalo. Tämä Kristoffer Toppelius pääsi karkaamaan ja palasi ensin Suomeen ja pakeni sitten laivalla Tukholmaan. Ja tästä Kristoffer Toppeliuksesta Topelius kirjoitti satunsa Koivu ja tähti

Mitä tapahtui Kristofferille, kun idyllinen jälleennäkeminen oli suoritettu? Ja mitä on tapahtunut niille tuhansille Suomen kristoffereille, jotka ovat palanneet juurilleen nähtyään jo vilahduksen suuresta maailmasta? Mitä tapahtuu niille miljoonille kristoffereille, joiden kotipihaan suuri maailma työntyy, lupaa kysymättä?”


 

Koivu%20ja%20T%C3%A4hti%203.jpg

Pirkko Saision näytelmästä Koivu ja tähti puuttuvat itsenäisyytemme juhlanäytelmän tunnusmerkit - sen henkilögalleriasta kansalliset kaapin päälle nostetut taiteen ja tieteen ikonimme. Näytelmän keskiössä on suku, sukupolvet ja pieni ihminen, maan asukas isovihan ajoista tähän päivään. Saision teksti on rönsyilevän monimuotoinen, rapsodiallisen väljä ja mittakaavaton aikamatka agraarista isänmaasta, pysähtyneen topeliaanisen nationalismin kautta lohduttomaan aikamme kansainväliseen, läkähdyttävään näennäissivistykseen päätyen.

 

 Koivu ja tähti antaa sisällöltään poikkeuksellisen silmät avaavan vastauksen meille sivistyneiksi itsemme uskoville isänmaastamme ja härnää tarkoituksellisen ovelasti meitä mielikuvituksellisilla episodeillaan, kielikuvillaan, vaihtuvilla näkökulmillaan.

Teksti hieroo niin vastustamattoman pirullisesti, uustuoreen komediallisesti ajattelumme pinttymiä, ettemme hymyssämme ehdi varautua sen satiirin teräviin pistoihin, vaan purskahdamme nauruun piikkien osuessa liian usein itseemme.

Osansa saavat nurkkakuntaisuus, perinteemme, identiteettimme, kielemme ja tapamme. Kun kotikonnuille viimein on tuskan ja vaivan kautta päästy, täältä ei enää mihinkään lähdetä: tuttu kotikoivu ja  pohjantähti on ainoa elämän päämäärä ja täyttymys.  Samoilla jalansijoilla on alkuasumuksemme matalassa majassa, jälkipolvien sitten tukevammaksi mökiksi kohentama ja tähän päivään päästyämme perustuksen päällä lepää sukumme kesähuvila. Siellä koko suku tyypillisen suomalaisessa hiprakassa keskinäisessä torassa rapujuhlissa mittaa vielä yhden suomalaisuutensa eripuraisuuden virstanpylvään hoilaamalla ruotsalaisen rapurallin pariin otteeseen ruotsiksi.

 

Teoksen tulkinnassa luonto ja sen mystiikka, ihmisen osa tässä pohjoisen maankamaran metsäisessä lumisessa elämässä on kiehtova, runollisuudessaankin järkyttävän puhutteleva, visuaalisuudessaan vaikuttava.

Koivu%20ja%20T%C3%A4hti%204.jpg

Näytelmän prologin syvän kaunis alku lumoaa - se vie meidät kimaltelevapisaraiseen, auringon säteiden herkistämään metsään, maailman vielä tuhoamattomien metsän äänten ja tuulten kuiskiessa, metsän eläinten ja ihmisen yhteiseen valtakuntaan, kurkikuoron laulaessa ja kotoisten puiden koivun, kuusen ja männyn puhellessa näkemästään ja keskustellessa toisilleen. Maailmassa, pohjoisessa isänmaassa vuosituhansia, vuosisatoja sitten mystiikan valtaamassa menneisyydessä sen asujat kuulivat puun puheet ja neuvot. Alun runollinen kauneus ja visuaalinen herkkyys kiehtovat tarinaan mukaansa.

Kolmetuntisen esityksen vuosisatojen vilistessä maailman meno muuttuu pian ihmislähtöiseksi, lopulta pysähtymättömäksi, kiihtyväksi pyörimisliikkeeksi, jossa kuolee ihmisen kyky kuulla ja ymmärtää enempää luontonsa kieltä kuin neuvojakaan, saati toisiaan.

Näytelmän finaalissa sen infernon kaltaisessa hurjassa tunnelmassa suku on joutunut oudon väkevän virran vietäväksi lautalle, jonka kulkusuuntaa tai päämäärää ei tiedä enempää musta kokenut lautturi kuin kukaan toisiinsa ripustautuneista pelokkaista matkaajista. Vuolas virta on temmannut mukaansa lautalle jääkarhun, jonka turkin miljoonien neliökilometrien saastelauttainen elinympäristön evoluutio on mukauttanut muovipussikarvoitukseksi - kaikki suomalaisuus ja loput suomalaiset mielipiteet, politiikka, ajatukset virtaavat hallitsemattomasti, vailla suuntaa ja päämäärää, symboleinaan irronnut Leninin pää, kuolleet kalat ja eliöt mukanaan. Vain puhuvat puut,  joita ihmisoliot eivät satoihin vuosiin ole enää kuulleet saati ymmärtäneet, osaavat vielä kommentoida ja ihmisen väistyvää osaa kauhistella. Lautan viimeiset ihmiset, virran, metsän koko maiseman peittää viimein sankka valkea sumu. Näemme sen unenomaisen kauneuden ja tunnemme sen jäätävän kalmaisen kylmyyden.

Koivu%20ja%20t%C3%A4hti%207.jpg

 

Kansallisteatterin Koivun ja tähden ajatuskokonaisuus, esityksen huumori, täysillä liekehtivä näyttelijätyö irrottavat helposti hymyt ja naurut meistä. Näyttämöfantasia itsenäisyytemme olemuksesta on ajatteluttavaa, viihdyttävää aikamme hyvää teatteria.


 

Koivu ja tähti
 

TEKSTI  Pirkko Saisio   OHJAUS  Laura Jäntti

LAVASTUS Kati Lukka  PUKUSUUNNITTELU Tarja Simone  MUSIIKKI Markus Fagerudd
VALOSUUNNITTELU Morten Reinan  ÄÄNISUUNNITTELU Raine Ahonen ja Esko Mattila
NAAMIOINNIN SUUNNITTELU Jari Kettunen  OHJAAJAN ASSISTENTTI Helena Vierikko  VALOKUVAT Stefan Bremer


ROOLEISSA  Katariina Kaitue, Mari Lehtonen, Petri Manninen, Riku Nieminen, Harri Nousiainen, Karin Pacius, Jukka-Pekka Palo, Heikki Pitkänen, Jukka Puotila, Elsa Saisio, Sonja Salminen, Paula Siimes, Tiina Weckström

 

http://www.kansallisteatteri.fi/esitykset/koivu-ja-tahti/

Kantaesitys 13.09.17 Kansallsteatterin Suurella näyttämöllä

Lis%C3%A4liite.jpg

 

tiistai, 12. syyskuu 2017

Lahden Taidemuseon paikka on jo päätetty

 

Lahti%20Art%20Museum.jpg

 

Lahden Taidemuseon paikkaa on viimeiset neljäkymmentä vuotta kaupungissa aprikoitu. Selvin paikka ja päätös siitä on osoitettu Ranta-Kartanon alueelle, mutta kun Ranta-Kartano nyt vastoin alkuperäisiä suunnitelmia rakentuukin vain ökyrikkaitten ihmisten Vesijärvinäkymien yksinoikeutetuksi ja betonibunkkerein lahtelaisilta suljetuksi asuntoalueeksi, sinne ei enää kohta koko taidemuseota mahdu.

Lähikertaus Lahden Taidemuseoasioista lienee siis tarpeen.

Lahden Taidemuseo  omalle kohdalleni on osunut jo kansa-ja oppikoulussa 1950-luvun taitteesta ja samasta osoitteesta kuin nyt, Vesijärvenkatu 11. Siellä, TELA:n vintillä se sijaitsi kymmeniä vuosia. Reilu vuosi sitten kiinteistö, joka oli rakennettu kaupungin eri virastojen keskuspisteeksi, myytiin eniten tarjoavalle kiinteistöbisnesyhtiölle, ja viime vuosikymmenet taidemuseon toiminta talon alakerrassa jatkuu nyt toistaiseksi vuokralaisena samassa tilassa. Taidemuseon arvokkaimpia kokoelmia on vain harvoin ollut mahdollisuus näyttää ja nähdä: useat työt on sijoitettu kaupungin toimialalojen rakennuksiin ympäri Lahtea sekä valtaosa arvoteoksista tungettu taidemuseon omiin, ahtaisiin varastotiloihin.

Nukkeinstallaatio Taidemuseon laajassa Pop Rauha Rakkaus -näyttelyssä vuonna 2009

Nykyistä Vesijärvenkadun taidemuseotilaa on lähinnä erilaisista terveydellisistä näkökohdista perustellen remontoitu moneen kertaan. Pieniteemaiset taidenäyttelyt soveltuvat vieläkin tähän Taidemuseoksi nimettyyn halliin ripustettavaksi, taidemuseona tila on kaupungin keskeisimmällä paikalla hyvin saavutettavissa, mutta taidenäyttelytilana jo osin aikansa elänyt ja suuriin teemanäyttelyihin tiloiltaan riittämätön.

Museon pitkäaikaisimpana johtajana toimi Jouko Heinonen vuodet 1973-2006. Heinosen viimeiset vuodet museo oli väliaikaisen museonjohtajan, amanuenssi  Esa Hassisen hallinnoima ja varsinaiseksi uudeksi museonjohtajaksi kiinnitettiin Timo Simanainen vuonna 2010. Simanainen oli tehtävään valittaessa Riihimäen Kokoomuksen varapuheenjohtaja.

Taidemuseo ponnahti kunnallispoliittiseen keskusteluun Ranta-Kartanon aluetta vuonna 2005 suunniteltaessa. Niinpä alueen arkkitehtikilpailun voittaneessa työssä Taidemuseo on sinne sijoitettukin. Vielä vuonna 2014 Lahden kaupungin Maankäyttö - Kestävästi kasvava Lahti -julkaisu kertoo Ranta-Kartanosta sanoin ja kuvin näin: "Alueeen seitsemään umpikortteliin tulee asuintaloja ja niiden pohjakerroksiin liiketiloja. Alueelle on mahdollista rakentaa myös hotelli ja museo."

 

 

 

1. TAIDEMUSEO RANTA-KARTANOON

 

Taidemuseo1Ranta-Kartano.jpg

A

Vuonna 2005 järjestetyn Lahden Ranta-Kartanon alueen yleisen arkkitehtuurikilpailun voitti työ nimeltä ”Laituri”.

Vuonna 2007 luotiin kilpailunjälkeisessä jatkotyössä yleissuunnitelma. Lopputuloksena on kokonaisuus, joka muodostaa alueen vision pitkälle tulevaisuuteen.

Tämä kaavarunkosuunnitelma on tehty Lahden kaupungin Teknisen ja Ympäristötoimialan tilaamana konsulttityönä. Suunnittelualue rajautui arkkitehtuurikilpailun mukaisesti Fellmanin- ja Kisapuiston, Pikku-Vesijärven sekä Linja-autoaseman väliselle alueelle, Erityisesti tätä työtä varten koottu työryhmä on koostunut eri alojen asiantuntijoista.

Asiakirja on päivätty syntyneeksi Helsingissä 26.6.2007

 

Yllä kartta, joka kahdeksan Lahden kaupungin ja seitsemän ulkopuolisen asiantuntijan allekirjoittamassa ja tekemässä 35-sivuisessa yleissuunnitelmassa kertoo alueen käytön. Lähellä asemapiirroksen oikeaa alakulmaa ja vanhaa Linja-autoasemaa on ruskealla piirretty kortteli ja siinä valkoisin kirjaimin sana Taidemuseo.

 

Taidemuseo%202%20Ranta-Kartano.jpg

 

B Samasta asiasta on Lahden kaupungin maankäyttö tehnyt Ranta-Kartanon asemakaavamuutoksen havainnekuvan A-2428, josta löytyy myös samalta kohdalta, läheltä asiakirjan oikeaa alakulmaa, vanhan Linja-autoaseman vierestä harmaalla merkitty kortteli ja siinä nyt mustalla teksti Taidemuseo.

Asiakirja on päivätty 17.9.2008

 

Taidemuseo3%20Ranta-Kartano.jpg

C

Etelä-Suomen Sanomat esitteli saman asian lahtelaisille koko sivun mittaisessa artikkelissa ja oli laatinut vielä asiasta oman piirroksen. Siitäkin käy ilmi, että Taidemuseo on yksi karttaluonnoksen keskeisistä kohdekortteleista. Lehti on numeroinut Taidemuseon karttaansa valkoisella numerolla 4.

Etelä-Suomen Sanomien artikkeli on päivätty 11.10.2008.

 

Ranta-Karatano%202014.jpg

D

Tämän  kuvan nimi on Yleissuunnitelma 2012 Tarkistettu 2014

Myös tässä kuvassa Taidemuseo on merkitty samaan paikkaan, lähelle kuvan oikeaa alalaitaa - nyt korttelin väri on vaaleansininen ja Taidemuseo kirjoitettu kahtena eri osana ja tavuviivalla.

Asiakirja on Lahden Ranta-Kartanon asemakaavan esittelykuva ja julkaistu 21.06. 2017.

 

 

On vastuutonta viranhoitoa, että valtuuston tekemä päätös Lahden Taidemuseon rakentamiseksi Ranta-Kartanoon on täysin unohtunut vastuullisilta viranhoitajilta aina kaupunginjohtajaamme myöten.

 

Lis%C3%A4liite.jpg

sunnuntai, 10. syyskuu 2017

Kangastus lähitulevaisuudesta

 

Kangastus%20skannaus.jpg

 

Kjell Westön Kangastus 38 -romaanin henkilöitä - 1900-luvun alussa syntyneitä, nuorukaisina kansalaissodan kokeneita, nyt nelikymppisiä, hyvin toimeentulevia valiokansalaisia, akateemisesti sivistyneitä, osa varsin äveriäitä, ruotsinsuomalaisia intellektuelleja - yhdistää opiskeluaikainen tuttavuus.

Ensimmäisestä maailmansodasta vasta toipuva Suomi on kansalaistensa tajunnan ja rankkojen kokemusten vielä pitkään määräämä periaatteiden ja aatesuuntien temmellyskenttä natsismin lähestyessä Hitlerin muodossa päivän puheenaiheissa ja tapahtumissa. Westö kuljettaa teoksessaan kertomusta kuin aitoa dokumenttia, sen kahdelta puolelta, suomenruotsalaisten hyvinvoivien ihmisten sisältä sekä ulkopuolelta tilapäistä ajan näennäistä hyvinvointia ja modernia aikaa kuvaten.

Täydellinen ihmiskuvaus kattaa koko teoksen ja sen yhteisön dynamiikan. Westön kirjoissa maisema ja interiööri on totemisen pysyvästi Helsinki, vain aikakauspeili muuttuu ja tässä se on 1930-luvun lopun pieni suurkaupunki Helsinki. Tuntuu, että westöhelsinki elää vain lukemalla, sillä niin tuttu kirjailijalle jokaiselta kadunkulmalta, kadultaan, rakennukseltaan, kauppapuodiltaan, kahvilaltaan, patsailtaan, katukiviltään, tanssiravintolaltaan, elokuvateatteriltaan tämä kaupunki on: se on kuin elävä, raikas ja rakas paikasta personoitu lähisukulainen.

Kirjan toisen keskushenkilön Claes Thunen maailman ja ajatuskuviot on juuri murtanut raskas, yllättävä avioero vaimostaan, ensirakkaudestaan. Se täyttää koko romaanin, rivienväleistä päähenkilöä taukoamatta pistellen. Satuttava elämän pettymyksen polttava katkeruus ja mustasukkaisuus hallitsee elämää. Mies uppoutuu narsistisesti elämänkulisseihinsa, asianajotoimistonsa tehtäviin, ainoana lohtuna kerran kuussa kokoontuva tuttujen, entisten opiskelutovereiden isänmaallisten ajattelijoiden periaatteella perustettu (viinantäyteinen) Keskiviikkoseura.

Varsinainen pääteema on Thune-asianajajan vastapalkkaama keski-ikäinen sihteeri rouva Wiik, jonka erinomainen työpanos, säntillisyys ja sujuvuus, asiantuntevuus tuovat kertomukseen uusien, selittämättömien syy-yhteyksien ja kysymysten hämmentävyyden ja luovat jännitteiset, psykologisella taitavuudella kuvatut henkilökuvaukset. Teema kärjistyy kohti teoksen ratkaisua rouva Wiikin joutuessa emännöimään Keskiviikkoseuran kokouksen. Siellä hän tunnistaa yhden seuran jäsenistä kaukaa kansalaissodan ajoilta kohtaamakseen henkilöksi ja näin alkaa rakentua ratkaisu toteutukseen rouva Wiikin elämässä. Ensimmäinen maailmansota on jättänyt teoksen henkilöihin tiukat, lähtemättömät kokemukset. Kansallisuuskiihkon ja liberaalin ajattelun periaatteita ja asenteita horjuttaa juuri koittava 1940-luku epätietoisuuksineen, mutta ihminen vietteineen on muuttumaton, kohtaloaan aavistamaton eläin.

 

Romaani Kansallisteatterin tulkintana

Kangastus%2038.jpg

Kuva Mitro Härkönen

Kangastus 38 -näytelmän dramaturgia ja ohjaus laventavat westöläisen helsinkiläisen mielenmaiseman tuomalla ainakin kaupunkia tuntemattomalle komeaa visiokuvaa näyttämön täydeltä, uusin ja vanhoin rakennuksin, asemakaavoin ja maisemayksityiskohdin, esityksen aikakauden tunnelmia vaihtuvin maisemin ja valöörein muunnellen.

Kenties juuri tällä kohden myös tenhoisin kattava kansainvälisyys syntyy esityksen täyttävistä lukuisista musiikkivinjeteistä, joissa aikakausi elävöityy levysoitinkeksinnön kautta mm. jazzin tavoittaessa suomalaisen sivistyneistön Gershwinin Summertimen, Benny Goodmanin sävelten soidessa tai erityisesti kohtalomaisen koko maailmaa villinneen maagisen uutuussävellyksen Maurice Ravellin Boleron alleviivatessa väkevästi useita kohtauksia. Harmony Sistersin Valtosen sisarukset vientituote Saksaan, Georg Malmsten - kaikki tuo - on uutta 1930-luvun kansainvälistä iskelmää, glamouria, ihastuttavan lumoavaa Helsinkiä ja avautuvaa Eurooppaa.

 

Kansallisteatteri on jyrsinyt reippaasti Westön tekstistä sovitukselleen turhat sivuhenkilöt ja jättänyt tulkintaansa kovin ohuen ytimen. Teksti tuntuu aluksi puuduttavalta lukudraamalta ja teoksen tajuaminen ilman kirjaa jää liiaksi arvailujen varaan.

 

Ehkä Westön alkuperäiskuvauksesta kauimmas jää toisen keskushenkilön, asianajajan sihteeri rouva Wiikin elämän sisäinen palo, voima ja määrätietoinen ratkaisuun päätyminen. Rouva Wiikin lapsuuden työläistausta, kansalaissodan traumaattiset vankileirikokemukset Westön teksti kuvaa jatkuvina takautumahoureina alteregon ja omatunnon käydessä vuorokeskustelua haaveitten ja unelmien täyttämän toivemaailman ja ulkonaisesti tyynen, vakaan säntillisen sihteeripersoonan kanssa. Esitys konkretisoi tämän kirjallisesti herkän ja vahvan syvälle päähenkilön sielunmaisemaan syöpyneen kolmijakoisen näkökulman kolmella näyttelijällä. Tasokkaasta näyttämötulkinnasta (Noora Dadu, Edith Holmström, Cécile Orblin) huolimatta näin havainnollistettuna salpautuu ja madaltuu esityksen uskottavuus sekä näytelmän sisäinen jännite. Jotakin pidemmälle pohdittua, vähemmän naiivia toteutusta katsoja olisi odottanut sinänsä kunnioitettavan kokeilun tulkintaan.


Kangastus%20a.jpg

Kuva Mitro Härkönen

Timo Tuominen kantaa harteillaan keskushenkilö Claes Thunen ja koko esityksen tarinan, sen toimivuuden, sen tragiikan kiintopisteet. Alun hätäisyys muuntuu ajattelevaksi, osuvaksi näyttelemiseksi, joka vakuuttaa ja vaikuttaa paneutumisellaan, energisyydellään ja irrottelullaan koko esityksen hetkeksi eloon sysäten. Muille viisijäsenisen Keskiviikkoseuran jäsenille teksti ei suo merkittäviä hahmottamismahdollisuuksia, vain psykiatri-ylilääkäri Robert Lindemarkia tulkitseva Antti Pääkkönen tuo sujuvasti tarinan thrilleriseen jokerihahmoonsa ennalta-arvaamatonta salaisuutta, vaikka ohjaus paljastaa tarinan loppuratkaisun aivan liian aikaisin. Kristo Salminen luo juutalaisnäyttelijä Jogistaan persoonallisen inhimillisen sympaattihahmon, Petri Liski sopivan pröystäilevän liikemies Grönroosin ja Esa-Matti Long laatuisan Zorro-lääkärinsä.


 

Näytelmän 1930-luvun hyvin toimeentulevien maailmassa on jotakin yhä mietityttävää. Välinpitämättömyys ajan asevarusteluun ja valtarakenteisiin tai huolehtivaisuus toisistamme sivuuttavat kovia kokeneet, peittyvät kiireeseen, omien itsekkäiden viettien ja kipupisteitten alle, elämän arjenkarvauden siloitteluun. Hyvät teot rinnastuvat näytelmän liikemiehen ja lääkärin köyhäinapumaiseen omatuntomme itsekkääseen tyynnyttämiseen.

Kansallisteatterin Kangastus 38 on ainutkertaisen määrätietoinen yritys näyttää 1930-luvulla vallinneen yhteiskunnallisen ilmapiirin kokemat Suomen historian ajan merkit ymmärtääksemme nykyaikamme häkellyttävän samankaltaisuuden, kangastuksen lähitulevaisuudesta.

 


Kjell Westö Kangastus 38
 

ROOLEISSA Noora Dadu, Edith Holmström, Petri Liski, Esa-Matti Long, Cécile Orblin, Antti Pääkkönen, Kristo Salminen ja Timo Tuominen

OHJAUS  Mikaela Hasán
SUOMENNOS  Liisa Ryömä
DRAMATISOINTI  Michael Baran yhteistyössä Mikaela Hasánin kanssa
LAVASTUS  Katri Rentto
PUKUSUUNNITTELU  Anna Sinkkonen
TUNNUSMUSIIKKI  Markus Fagerudd
VALOSUUNNITTELU  Ville Toikka
ÄÄNISUUNNITTELU  Esa Mattila
VIDEOSUUNNITTELU  Paula Lehtonen
NAAMIOINNIN SUUNNITTELU  Laura Sgureva

Arvio kirjoitettu  Kansallisteatterin kantaesityksestä 9.9.17

http://www.kansallisteatteri.fi/esitykset/kangastus-38/

Lis%C3%A4liite.jpg

  • Kommentoi

    Kommentointi avautuu jokaisen artikkelin alla olevasta puhekuplakuviosta.
    Toivon runsaasti kommentteja vuodatuksiini. Kirjoittajan on liitettävä kommenttiin toimiva sähköpostiosoitteensa mahdollista yhteydenottoa varten (sähköpostiosoitetta ei julkaista). Näin taataan sananvapauslain 4. pykälän vastuukysymykset kommentin sisällöstä sekä kirjoittajan lähdesuoja.

    Toimituksen sähköposti: lahenuutisia[at]luukku.com