perjantai, 17. elokuu 2018

KUVIA lapsuudesta

Kaijan%20kirjan%20kansilehti.jpg

 

Itsenäisen Suomen muistilla on vahvat juurensa vielä virkeissä nuoruuden ankkuroimissa voimissaan. Ihmiset, joilla on elävän kertomisen lahja, valtava muisti ja suurenmoinen taito jäsentää mennyttä elämää, osaavat meille nykyihmisille mielenkiintoisesti avata maamme lähimenneisyyttä, sen jo miltei mielikuvituksellisilta tuntuvia ajanjaksoja silmiemme eteen kuin elävinä, värikkäinä, kotoisen lämpiminä kuvina ja vaivatta meidät kertomaansa mukaan innostaa. Tosin näitä persoonallisuuksia, yhdeksää vuosikymmentään lähestyviä ikinuoria on vaikea löytää, tietää tai tavoittaa, mutta kun semmoinen onni meitä kohtaa, uudenlainen historianlehti kääntyy säihkymään kokemuksella, elämänsykkeellä ja sydänlämmöllä rikastettuna aarteena.

 

Hämeenlinnalaisen Kaija Hillebrandtin muistikuvat yli kahdeksankymmenen vuoden takaa tähän päivään pulppuavat lapsuudesta ja nuoruudesta, vievät meidät suoraan Hämeenlinnan lähihistoriaan, sen luontoon, maisemaan, arkeen ja elämään, ajan tapoihin, aamun, päivän ja illan toimiin 1930-luvun ilmapiiriin, pula-ajan, sotien, kansakoulu- ja oppikouluopiskelun Hämeenlinnaan, kaupungin elämänmenoon ja keskeisille paikoille, Vanajaveden rantamaisemiin 1830-luvulta peräisin olevan Niittykatu 1:n talon ja pihapiirin lapsuudenmaisemaan. Kooltaan pienen, merkitykseltään suuren sivistyskaupungin kadut, korttelien asumukset, asujat ja tapahtumat, ikkunasta näkyvä Hämeen linna vartijahenkilöineen ja vankila-asukkeineen, Palanderin lähikortteli originellein ikäneito-opettajapersoonineen suorastaan imaisevat seuraamaan kirjoittajan lapsuusajan realismia, kertojan tarkan muistin, vallattoman valoisan ja iskevän huumorin, kulttuurisen elämännäkemyksen luodessa kirjalle luontevan aidon leimansa.

 

Henkilökohtaista hämeenlinnalaisuutta kirja pursuaa Kaijan isän kautta. Monille hämeenlinnalaisikäpolville tuttu Hämeenlinnan yhteiskoulun rehtori, Wetterhoffin Kotiteollisuusopiston hallinnon keskeinen päättäjä, pedantti, tarkka ja tiukka, oikeudenmukainen Paavo Kouri on perheen tunnollinen, monipuolinen, sivistystietoinen ja urheilullinen isä - perheen todellinen pää. Miltei kaikki kodin sisustus ja tarpeisto saavat ajan tapaan isän kautta hämeenlinnalaiset (Wetterhoffin tuotteet, Hämeen linnavankilan työpajatyöt) hankinnat, mutta useimmiten myös kodin monien esineiden valmistamisen hoitaa oman lapsuuskotinsa, suuren maatalon töissä käteväksi kouliintunut Paavo-isä aina lasten leikkikaluja myöten. Kaupunkilaisvirkamiesperheen kunnia-asiana oli perheen pään ammattityö, se oli talouden perusta.

 

Kourin perheen Anna-äiti välittyy kirjassa kaiken rakkauden, lämmöntunteen ja herttaisuuden ehtymättömänä lähteenä. Perheen äidillä oli moninaiset taloustyöt, vaatteiden valmistamis- ja siistimistehtävät, seurustelutehtävät lastensa kanssa sekä perheen isän monissa kokouksissa ja seurapiiritapahtumissa kotona, koulussa ja juhlatilaisuuksissa. Myöhemmin perheeseen saatettiin ajan herrasväen tapaan palkata kotiapulainen, joka valmisti ateriat, asuikin perheessä kuten Kourien Aune-kotiapulainen. Vaatimattomuutta ja aikakauden aineellista niukkuutta kuvaa, ettei apulaiselle ollut vielä omaa huonetta, vaan iltatoimien jälkeen viritettiin nukkumista varten pukkisänky keittiöön ja aamulla se kasattiin nopeasti muuttaen keittiö perheen aamu-aterioinnin valmistusta ja tarjoilua varten varsinaiseen tehtäväänsä.

 

Valokuva%20Kaija%20ja%20Reijo.jpg

 

Kaijan elämä vuotta vanhemman veljensä Reijon kanssa on ajan virkamiesherrasväen lapsen elämää - varjellusti ja vaatimattomasti. Monet arjen yksityistapahtumat ja traditiot saavat lapsuusmuistojen riemastuttavan hauskat ja elämykselliset kuvauksensa meidän tässä ajassa niitä päivitellä ja ihastella.

 

Kuten suihkuttomassa, saunattomassa ja vielä vailla lämmintä vettä toimivissa suomalaisissa kaupunkiperheissä, perheen puhdistautumismanööverit muodostuivat olosuhteiden mukaan. Kaija luo kerrassaan herkullisen kuvauksen perheen viikoittaisesta saunomisesta - Hämeenlinnan kylpylaitoksen Kansansaunassa, jossa kylvettäjät palvelivat asiakkaita erikseen naisten ja miesten vuoroilla, mutta myös perhesaunavuoron varanneita. Löylynheitosta, jokaisen perheenjäsenen tarkasta pesusta jok'ikiseltä ruumiinosaltaan huolehti reippain käskyin ja käsiottein ammattikylvettäjä. Höyryinen kuva saunan jälkitunnelmasta, jossa kankain eristetyissä looseissa lekottelivat saunotetut tyttönen veljineen mehua juoden, on upean todellinen ja siirtää tuon puhtaanraukean, autuaan tunnelman lukijan koettavaksi.

 

Yksi muistorikkaan ja elintärkeän elementin tähän aikakauden herrasväen perhe-elämään tuo kaupunkikodin ja maallemuuton toisiaan täydentävä vuorottelu. Kaijan lapsuuskodissa se toteutui luonnonläheisen Lahdentuvan kesäkodin unohtumattomina kesinä. Tyylikkään antiikkisen pienen maatalon hankkiminen Alajärven rannalta kahdeksan kilometrin päässä kaupungista, alkuvuosina vuokraten ja pian kolmen hehtaarin tontteineen omaksi ostaen, polkupyörin edestakaisin kaupungista maalle matkaten, usein koko kesä maalla asuen rikastivat muistojen kirjon loppumattomaksi. Kesiin kuului myös perheen yhteinen ahertaminen perunan, lantun, juuresten ja vihannesten, punajuuren ja porkkanan kasvattaminen harvennuksineen, mullituksineen, kellareihin tallentamisineen ja erityisen merkittäväksi nousi perheen isän tarkoin suunnittelema mansikanviljely, josta riitti jopa kaupungin torille myytäväksi. Vahvat lapsuusmuistot tuolta todellisesta suomalaisesta luonnonkehdosta hauskoina, jännittävinä yksityiskohtina avautuvat kirjassa lennokkaina ja mieleenpainuvina.

Lahdentuvan kamanat ottivat vastaan myös muutaman kerran sota-ajan evakkoperheitä, yösijan antaen, heidän matkatessaan Karjalasta määränpäähänsä kohti Satakuntaa tai Pohjanmaata - ja antoivat Kourin lapsille vaikuttavan kokemuksen sodan lohduttomuudesta.

Kaupunkielämä ja maalle muutto elävät rinta rinnan myös kirjoittajan muistoissa. Pula-aikoina kasvatettiin myös kaupungissa erikoisluvalla karjaa, kanoja, lampaita ja kaneja vartavasten rakennetuissa karsinoissa ja häkeissä. Lahdentuvan viljelyt taas täyttivät kaupunkiasunnonkin ruokakellarin vuotuisen omatarpeen ja ylikin. Kirjan kerrontamestaruuden huippuina näen vieläkin elävinä tapaukset – liikkuva punajuuren juuri sekä Pessi ja Illusia – niiden toden, huumorin ja jännittävyyden yhtäaikaisen riemastuttavan aidon lapsinäkökulman.

 

Sisarusten Kaija ja Reijo ylioppilastutkinto oman isän koulun ylioppilaina johti elämänkaavailut pian Helsingin yliopiston opiskeluihin, maisteritutkintoihin. Opiskeluviikko Helsingissä, asuminen pienessä yhteisessä huoneessa, isä Paavon Aino-sisaren perheen suuressa asunnossa, Snellmaninkadulla keskellä Helsinkiä ja paluu Hämeenlinnaan viikonvaihteeksi olivat säännönmukaista elämänmuotoa opiskelutavaltaan ja viikoittaisilta aikatauluiltaan. Ajankuvaa ja kodin ahkeraa mukanaoloa ilmentää tuona yliopisto-opiskelun ajanjaksona kodin käytännönläheinen huolehtimistapa: kotona Hämeenlinnassa puulla lämpiävässä uunissa äiti umpioi eväiksi Helsinkiin hedelmiä ja tarvittavia juureksia koko viikolle. Näin tehtiin sisarusten koko opiskeluajan.

 

Maisteritutkinnot, Reijolla perheen perustaminen ja muutto lopulta Hämeenlinnasta muualle opettajanvirkaan puolisoineen, Kaijalla asettuminen takaisin Hämeenlinnan yhteiskouluun, nyt englanninkielen lehtoriksi isänsä opinahjoon – vasta siinä eroavat sisarusten neljännesvuosisadan pituiset yhteiset elämänpolut. Mutta kesät vietettiin aina koko joukolla Lahdentuvan laajentuneissa rakennuksissa vielä monet kymmenet vuodet.

 

Hyppään tahallani kirjan monet tärkeät ja seikkaperäiset, uskomattomatkin yksityiskohdat ja jätän ne lukijalle ahmittaviksi, Kaijan englanninkielen USA-stipendiaattivuotta myöten. Kaija löysi mielitiettynsä saman koulun leskeksi jääneestä musiikinopettajasta Leo Hillebrandtista vuonna 1970. Puoliso kuoli 2016, mutta Kaijan ihmeellinen elämänonni jatkuu uusina kokemuksina ja lähimmäisen huolenpitona. Näin KUVIA-kirjan siviilimuodolliset linjatkin olen lyhyesti käynyt lävitse.

 

 

Elämäkertakirjoja kirjoitetaan yleensä postuumisti kohde moneen kertaan ylistäen. Tässä teoksessa on kirjoittajana itse kokija, tosin näkökyvyn rappeuduttua teoksensa sisällön sanellen ja taltioiden. Mahtipontisesta päähenkilön tarinasta tai laajasta sukukronikasta tämä teos on kaukana. Kirja kuvaa henkilöidensä elämänhistoriat ja sukujuuret runsain perhetapahtumakuvin kuin salamavälähdyksin - meitä niihin uuvuttamatta. Kaija Hillebrandtin KUVIA on ennen muuta kaunis sisarusten yhteenkuuluvuuden raikas ja monipolvinen kasvukuvaus, joka vakuuttaa lukijan luontevan perheläheisyyden merkityksestä rikkautena koko elämälle.

 

 

Teoksen toimittamisen - tekstin, kirjoittajan nauhalle lukemat muistot ja niiden sisällön hahmottelun, lukujen verrattomat otsikoinnit, valokuvien taitavan stilisoinnin - on harvinaisen upeasti toteuttanut Kimmo Hintsanen yhdessä Maibi Lindqvistin kauniin, herkän ja aistikkaan modernin taiton viimeistelemäksi kirjakoruksi.

 

 

 

Kaijan%20kirjan%20kansilehti.jpg

Kaija Hillebrandt on jakanut kirjansa omaisilleen ja lähimmille tuttavilleen. Valitettavasti kirjaa ei ole myynnissä. Lahen uutisia antaa  teoksen tarvittaessa luettavaksi ja lainaksi sitä pyydettäessä (toimituksen sähköpostiosoitteesta). TV

 

Lis%C3%A4liite.jpg

maanantai, 13. elokuu 2018

Lahden lapset ja nuoret markkinatalouden nappuloina

Kunnaksen%20koulu.jpg

 

Lahden kaupungin Kunnaksen  koulun arviolta seitsemänkymmentä oppilasta astuu tänä aamuna bussiin ja heidät kuljetetaan koko Lahden kaupungin läpi kymmenen kilometriä kaupungin toiselle puolelle Jalkarannan kouluun peruskoulua opiskelemaan joka päivä lukuvuoden190 koulupäivää - ja koulun päätyttyä,  sama kymmenen kilometriä takaisin oman kodin lähelle Kunnaksen kaupunginosaan. Koulukuljetus on mitä vaarallisimpaan, vilkasliikenteisimpään aikaan. Tämä on nykyisen Laahden kaupungin sivistyslautakunnan tyypillisimpiä koulunkäyntiratkaisuja, hölmöydessään ja lapsen hengenvaara-ajattelemattomuudessaan yksi maan järjettömimpiä - lähikoulu on näillä lapsilla 20 kilometrin päivittäisen koulumatkan takana.

 

Olen muutamat vuosikymmenet seurannut, osallisenakin, Lahden kouluoloja. Vielä parikymmentä vuotta sitten niitä tultiin Venäjältä, Japanista ja Euroopan sivistysmaista oikein usean päivän vierailuin ihmettelemään ja vierailijoille pystyttiin Lahdessa osoittamaan maamme peruskoulu ja koulutustaso maailman korkeatasoisimmiksi.

Suomalaisen koulun tilan pitäisi viestiä valitsemamme kansanedustuslaitoksen käsitystä koulutuksesta. Koulumme nykytila heijastaa kuitenkin vain pelkästään Suomen valtioneuvoston opetusministeriön ymmärrystä ja yleensä nykyisin sen ymmärtämättömyyttä.

 

 

Kaikenlainen markkinatalous on tulla luikerrellut koulutuksemme keskeiseksi perustaksi. Pyritään suuriin koulutusyksiköihin, joissa tärkein tavoite on saada koulumenoja pienennettyä. Pedagogiikka on haudattu tässä ajattelutavassa tarpeettomaksi, täysin epäolennaiseksi niin korkeimpien päättäjiemme, kansanedustuslaitoksemme kuin paikallispäättäjien, kaupunginvaltuutettujen ajatuksissa.

Suomi on jo kuin itseltään salaa luopunut periaatteesta asuttaa ja sivistää koko maa. Peruskoulu 1960-luvulla tulemisellaan ja sivistysmahdollisuudellaan tunkeutui pienimpiinkin kuntiin ympäri maan. Tänään, kun peruskoulun tulemisesta - kansakoulun ja oppikoulun yhdistämisestä jokaiselle suomalaiselle kuuluvaksi sivistyspääomaksi - on kulunut 50 vuotta, se halutaan unohtaa. Peruskoulu saakoon menneen politiikan leimaamana (maalaisliitto+sosialidemokraatit) jäädä unholaan. Nyt ollaan tekemässä suurta koulu-uudistusta markkinatalouden  voimannäytteenä.

 

Opertussuunnitelman%20perusteet.jpg

 

Vielä vajaat kymmenen vuotta sitten tuon koulu-uudistuksen voimaksi hehkutettiin tulevaa uutta opetuksen ohjekirjaa, Opetussuunnitelman perusteet. Kun se neljä vuotta sitten viimein mammuttisena 463-sivuisena teoksena ilmestyi, sen sanottiin tulevine oppiainekohtaisine ja kuntakohtaisine opetussuunnitelmaliitteineen mullistavan kaiken.

 

Lahen uutisia on koko tuon opetusministeriöllisen manipuloinnin ajan seurannut ja kritisoinut opetussuunnitelman perusteita artikkeleissaan. Vasta nyt tähän arvosteluun alkavat yhtyä niin opettajat, kasvatustieteilijät, oppilaiden vanhemmat ja jo suuret päivälehdet, koko media.

Opetussuunnitelman perusteet ei muuttanut koulun käytännön sisällöstä mitään, päinvastoin. Paperilla ei saada mitään inhimillistä aikaan. Konkretia, jolla opetussuunnitelmia on puhtaaksikirjoiteltu ympäri Suomen, on vain pientä kosmetiikkaa. Pedagogiikka, lapsi- ja aikuiskontaktit, koulurauha ja innostus ovat tuon kirjoitusurakan mukana menneet maan rakoon ja puuttuvat uudistuksesta, jota leimaa häsläys ja sekavuus – digitekniikan ja ilmiömäisen oppimisen ihmeitätekevä turha ja tulokseton odotus.

 

Tänään tämän suureksi koulu-uudistukseksi nimetyn kasvatuksen ja opetuksen kannalta rasitteena ymmärretään pienet kunnat ja pienet kouluyksiköt, jotka yhä vauhdikkaammin lopetetaan ja yhdistellään. Markkinataloudessa suuret yksiköt ovat ainoa areena, jolla koko yhteiskunnan on toimittava.

 

 

Oppilaskohtainen%20opetus.jpg

 

Lahden tasolla tämä sama trendi johtaa tietenkin matkimiseen, mahdollisimman edulliseen peruskoulun järjestämiseen, sillä täällä ei ole aikoihin enää ollut kykyä luoda aidosti, omaperäisesti lahtelaista koulua. Kaupunkiamme on viimeiset kahdeksan vuotta ahdettu ylisuuriin koulutusyksikköihin, joissa minimikoko on vähintään 600 lasta (5-17 -vuotiaita), joissa samoissa tiloissa opiskelevat alle kouluikäiset ja murrosikäiset yläkoulun aikuisfyysiset nuoret sekä seassa erityiskohtelua joka hetki tarvitsevat persoonalliset ja vaativat erityisoppilaat. Tulossa on tällainen Launeen lähes 1500 oppilaan koulu kahden vuoden kuluttua koko Suomen suurimmaksi kouluksi.

 

608752.jpg

 

Ihmisten kotikonnut ja lähiseutu jääkööt palveluiltaan pienille lapsille rakentamatta ja aito lähikoulu sanahelinäksi sanoo markkinatalous synergiasanomallaan: tehostetaan toimia eli lakkautettakoon mahdollisimman monia toimiviakin yksikköjä näin tiloja ja työpaikkoja vähentäen, monisatapäisiksi, suuriksi yksiköiksi kasvattamisen ja opettamisen yksiköt laajentaen. Eletään jo kuin naapurin neuvostoaikaisessa, kasvottomien kouluyksiköiden ajassa, jossa pelkät nelinumeroiset luvut alkavat olla koulujen arvo- ja nimitunnuksia.

 

 

 

Lassi%20Kilponen-normal.jpg

Vastuualuejohtaja Lassi Kilponen

 

Lassi Kilponen on merkinnyt nimensä 50 sivua käsittävän, juuri kesäkuussa 2018 sivsityslautakunnan hyväksymän Lahden lasten ja nuorten palveluverkkoselvityksen tekijäksi. Sitä selaillessa ymmärtää, että Lahden kasvatus- ja opetustoimi on pedagogisilta perusteiltaan, päättäjiltään ja asiantuntevuudeltaan täysin asiaa hallitsemattomien, väärien henkilöiden käsissä.

 

https://www.lahti.fi/PaatoksentekoSite/strategia-ja-talousSite/Documents/Palveluverkkoesitys_2018_sivistysltk_120618.pdf

 

 

Niinpä on hyvä silmäillä, miten nämä pomojärjestyksessä Lahden pikkuvirkamiehet viisaudessaan tätä koulujen markkinataloutta meille kaupunkilaisille ja valtuutetuille toteutettavaksi sekä päätettäväksi lähivuosina tarjoilevat.

Koulun sisällöstä päättäkööt kaupungin kiinteistöstä vastaavat Tilakeskuksen insinöörit (Jouni Arola ja Mauri Koistinen) mahdollisimman suuriin tiloihin opiskelijat pakaten - sanelee heille ja päättäjille markkinatalous.

 

1. Lahdessa alle kouluikäisiltä lopetetaan kokonaan Möysän päiväkoti, Onnelantien päiväkoti, Timonkadun päiväkoti, Kerinkallion päiväkoti, Hennalan päiväkoti, Palokunnantien päiväkoti, Rakokiven ja Niittytien sekä Huoko-ojan päiväkodit ja siirretään Aurinkorinteen päiväkodin, Ruoriniemen päiväkodin, Renkomäen päiväkodin, Metsäkankaan päiväkodin ja Riihelän päiväkodin esiopetustilat koulujen yhteyteen.

Lisäksi lopetetaan kuuden muun päiväkodin lisätilojen käyttö.

Lasten ja heidän vanhempiensa sekä kodin perustamisen ja sijainnin kannalta muutokset ovat merkittäviä - kunnalliset alle kouluikäisten varhaiskasvatuspaikat vähenevät ratkaisevasti, perheiden omavastuukustannukset nousevat ja johtavat huoltajat silmittömään kilpailemiseen päivähoitopaikoista sekä satojen lasten yhä pitempiin kuljetuksiin kaupungissa ristiin rastiin päivittäin.

 

Nimet%C3%B6nPisak%C3%A4yr%C3%A4.jpg

 

2. Peruskoulua ei enää maailmalla pidetä maailman parhaana koulujärjestelmänä eikä Suomea kouluopetuksen mallimaana. Pisa-tutkimuksissa maamme peruskouluopetuksen tason on osoitettu laskeneen vuosi vuodelta kauas maailman kärjestä. Koulujemme fyysiset opiskelutilat ovat muuttuneet häiriöisiksi ja terveydelle vaarallisiksi, homeisiksi ja allergisoiviksi ympäri maan. Oppivelvollisuuskoulumme suunta on vähintään hälyttävä ja pelkästään markkinatalouden sanelema. Peruskoulu-sana yritetään häivyttää ja puhutaan mieluummin vain perusopetuksesta.

 

Lahdessa liian suuren virkamiesjoukon tulosnäyttöönsä keksimät näennäissäästöt eli peruskoulutilojen uusjärjestely ja kehittäminen on seuraavanlaista:

Uudenkylän koulu, Salinkallion koulutilojen käyttö, Liipolan koulu, Kunnaksen koulu, Kärpäsen koulun Metsäkankaan koulun toimipiste lopetetaan. Lisäksi lähitulevaisuudessa yhdistyvät Kirkonkylän ja Kukkasen koulut, Ali-Juhakkalan ja Mukkulan koulut. Useat suuret, nykyisin parakkirakennuksissa toimivat koulut jatkavat 3-7 vuotta - mikä ratkaisu on sen jälkeen? Tiirismaan koulun ja Harjun koulun tilanne roikkuu jatkuvassa päättämättömyydessä ja on vielä täysin avoin ja riippuvainen ns. Paavolan kampusalueen mahdollisesta toteutumisesta, jonka seurauksena koko Lahti myllerretään täysin, lukiot mukaan lukien.

 

Edellä luetellut insinöörien suunnitelmat ja ehdotukset elävät ja muuttuvat koko ajan. Lahden kaupungin Tilakeskuksen suunnitelmien luotettavuus on jo todettu erittäin kyseenalaiseksi. Kaikki toimet tähän mennessä (Tiirismaan koulu/ Ursan kiinteistö ja tontti, Muotoiluinstituutin tilat, kymmenet kasvatustilojen hometutkimukset, parakkiväistötilojen ja koulurakentamisten aikataulut) ovat Tilakeskuksen suunnittelemina ja päättäminä osoittautuneet täysin epäluotettaviksi ja koulunpidon kannalta kehnoiksi ratkaisuiksi.

 

 

Lahtelaisten lasten ja nuorten sekä vanhempien kannalta tilanne on raivostuttava. Lapsen koko oppivelvollisuuskoulutustie on ainutkertainen jokaiselle lapselle ja perheelle: kaupungissamme se on kehnosti suunniteltu, kunnoltaan heikkotasoinen ja epävarma sekä liian sattumanvarainen koulukokonaisuus - koko Lahden kunnallisbyrokratian suuri fiasko ja häpeä.

Lahden peruskoulutuksen tila pelottaa lasten tulevaisuutta pohtivia, kouluviihtyisyyttä sekä perheen arjen sujuvuutta ajattelevia huoltajia ja kasvattajia. Se on edelleen täysin sekaisin, kehnojen, sisäpiiristen virkamiesten miehittämä ja asiantuntijalautakuntaa täysin höynäyttävän, lähes pelkästään vain omaa etuaan ajavan johdon hallussa.

 

Pari viikkoa sitten viimeksi Opettajien ammattiliitto vaati julkisuudessa erityisopetuksen palauttamista. Koulutyön toimiva ja tuloksellinen demokratia ja tasa-arvoistaminen on markkinatalouden lakeja ja yleistä tasapäistävää demokratiaa monimutkaisempaa, suuritöistä: siinä tarvitaan opettajavoimia jokaisen yksilön lahjakkuuskyvyn jalostamiseksi. Massaopetus, johon on menty, ei ole tuottanut tulosta. Paluu peruskoulun aikoihin tuntuu välttämättömältä. Tasoryhmistä ei ole kysymys, vaan selkeästi yksilöllisestä, pitkälle henkilökohtaiseen opetukseen johtavasta koulusta.

 

Korskeat suuren koulu-uudistuksen ylistyspuheet ovat osoittautuneet tyhjiksi tuloksiltaan ja keskeiseltä asiakirjaltaan joka voidaan heittää paperijätteenä mädäntymään muun selluloosalietteen altaisiin ja jalostumaan niissä yleishyödylliseksi biopolttoaineeksi, jolla oppilaiden jatkuva rahtaaminen paikasta toiseen tulee ainakin halvemmaksi ja taloudellisemmaksi - kotimaisena raaka-aineena. Nyt tarvitaan oikea, syvällinen koulu-uudistus, jossa kasvatus, lapset ja nuoret ovat kaiken lähtökohta.

 

Tänään 13.8.2018 Lahden perusopetuksen lukuvuosi alkaa. Tämä kirjoitus käynnistää tulevan koulukeskustelun. Toivon jälleen runsasta osallistumista tähän keskusteluun.

 

Lis%C3%A4liite.jpg

perjantai, 10. elokuu 2018

Saksalan Maisterin omenatarhassa

Saksalain%20maisterin%20omenapuutarha%20

"Minä soitan sulle illalla, sillä ilta on rakkauden aikaa.."  Etelärinteen pojat säestävät, kun Kurhilankadun buduaarin pitäjä Aura Halla laulaa.

 

Kaupunkimme kylpee näinä päivinä menneisyytensä jo lähes unohdetussa ihmisarvoisessa entisen hyvän ajan ja elämäntapansa loistossa. Se on saanut lähimenneisyytensä todisteeksi kolme näytelmää ja kuin sinetiksi tämän viimeisimmän niistä niin kotilämpimän, kesäisen hurmaavan huvituksen lauluineen ja orkestereineen, että hymykareet ja heleä nauru täyttävät koko paratiisisen Anttilanmäen idyllisen kaupunginosan asumukset ja pihatienoot leviten ympäri koko Lahden kaupungin. Tätä pienten ihmisten, tarinoiden, sävelten, kukkien ja omenoiden huumaavatuoksuista kesäistä huvinäytelmää pelataan Anttilanmäellä tositapahtumilla ja lämminhuumorisilla kuvitelmilla - kuudenkymmenen vuoden taakse ajankellon viisarit kääntäen.

 

Timo Taulo, lapsuutensa vuosia Anttilanmäellä elänyt kirjailijaohjaaja on hengittänyt kokonaisuuteen kaihoisan herkän, rakkaudennälän täyteisen, huhujakin todemman, kesäöitäkin kiehtovamman, ihmismielen uteliaisuutta ja mielikuvitusta entistäkin ruokkivamman, kutkuttavan ihmisellisen ja elämänläheisen, arkea, työtä ja rehellisyyttä kunnioittavan kaupunginosan elämän koko kirjon ihmisineen.

Siellä elävät tiiviinä yhteisönä rinnan alkuperäisasukkaat sekä evakkomummot, pikkupajojen ja kutomoiden työntekijät, poliisitoimi ja poliisi, osuuskauppa myymälänhoitajineen, koulu opettajineen sekä laajemminkin lahtelaiskiinnostavat miesten hyvinvointiin uhrautuvat ilonaiset. Ja tietenkin kulkuvälineistä arvostetuin ja käytetyin - polkupyörä - ynnä monet viattomat, arkea ryydittävät pikku huvitukset ja kujeet, suosituin omenavarkaus.

Niin päivät maalautuvat täysin omavärisiksi, arkitoimisiksi vedenkantoineen laskiämpäreineen, siivoamisineen, polttopuuntekoineen, lämmityksineen, ruoanlaittoineen, asujien kaivokohtaamisiin ja tietenkin juttujen kertomisiin ja huhujen tarpeellisiin paisutteluihin. Mutta myös tositapahtumiin, sillä mäen tunnetuin kansalainen on nuuka Saksalan Maisteri, joka omistaa seudun tontit suurelta osin, sekä lähistöseudun maat ja mannut ynnä pienen palveluskunnan taloudenhoitajan ja tuurijuopon rengin sekä seudun komean omenapuutarhan.

Näille arkisille perustoille Saksalan Maisterin omenatarhasta rakentuu herttaisen lämmin, tapahtumarikas ja viihteellisen kepeä huvinäytelmä.

 

Anttilanmäen lasten osuus tulkinnassa on jälleen sopivan arkaa ja luontevaa, ja kaikki he taitavat teatterintekemisen oman ajatuksensa kautta: teeskentelemätön näytteleminen, liikunta- ja teatteritaju syntyy juuri heidän luontaisella tavallaan. Kutomon työntekijöiden luonteet ja ruokakeskustelut eväineen ovat onnistuneesti tekstin paikallistavia ja aikakauteen ajoittavia. Tämän naistyöläisryhmän yhteisöllisyys tuntuisi tämänkin päivän työilmapiirissä lämminhenkisyydessään ja huumorissaan tarpeelliselta.

Ja se kehystarina Maisterista Pekka Leppäsen näyttelemänä on kaikkea muuta kuin dokumenteissa raportoitu yksinäisyyteen vetäytyvä poikamies, sillä Leppänen tulkitsee hahmonsa valoisan jämptinä, mutta paljastaa sittenkin varsin toimivan ja viriilin, vitsikkään, jopa nuorekkaan Saksalan Maisterin. Hänen naisjuttunsakin tuntuvat niin valloittavilta polkupyöräkuskattavineen, ettei väitetystä poikamiehestä taida sittenkään olla kerrottu kesäillan hämärässä kaikki totuus. Buduaarin pitäjä Aura on yksi tekstin, draaman ja tulkinnan rikkäistä kulmakivistä, Anna Koukun täydellinen roolityö väreilee täystuhmaa sensuaalisuutta ja hän laulaa muutamat laulunsa musikaalisesti ja eläytyvästi, pystyen Saksalan Maisterin lisäksi räiskyvällä temperamentillaan, viekottelutaidoillaan kenet tahansa meistä miehistä sormenpäänsä ympäri kietomaan. Outi Palén tekee sopuisan kansakoulunopettajan maulla ja pieteetillä, Eva Sireni myymälänhoitajan railakkaan toimivaksi ja rakastuneeksi. Auli Rajulinin kunnallisvaaliehdokas on sopivan demoninen poliitikko, ylioptimistinen kantapäitään myöten.

Erkki Rope luo tarvittavan jäyhän poliisihahmon osuvasti ja hänen johdollaan tulkitaan yksi esityksen hauskimmista kohtauksista, kun omenavarkaat virkavalta putkassakäynnin korvaukseksi ja opiksi palkitsee pullalla.

 

Eila Kotiranta näyttelee sopivan topakasti taloudenhoitaja Tyynen. Einari-rengin luo maulla ja suurenmoisen tarkalla, hallitulla tyypittelytaidolla Ville Leppänen rehevän hersyväksi tuurijuopporentuksi. Kiertävänä sairaanhoitajattarena Jana Chkolenko piirtää roolinsa replikoinnissa hienon ja uskottavan kehityskaaren, joka laukeaa estoistaan loistavana piruettisoolona mäen tanssiaisissa.

 

Saksalan%20mmaisteri%202.jpg

Esityksen kulttuurisesti arvokas sisällöllinen elementti on hieno kvintetti Etelärinteen pojat, jotka soittavat näytelmään tyylikkäästi sijoitetun musiikin, laulut, joiden sanat on suomentanut tai kirjoittanut Reino Helismaa, Anttilanmäellä aikanaan asunut suomalainen suuri kevyenmusiikin runoniekkariimittelijä. Tämän kvintetin musisointi nostaa esityksen musiikillisen riman ja herkän viulun äänen tunnelmoimaan mäen korkeimpien puiden latvuksiin ja helismaa-yhteyksillä koko esityksen idean syvälle tositapahtumien aitoon, juurevaan Anttilanmäen maaperään.


 

Sosiaaliselta osallistumisperusteeltaan taas kerran harvinaisesti synnytetty, ainutlaatuisesti vapaaehtoisista koottu ensemble näyttelijöineen, puvustajineen, rekvisiittoineen, soittajineen, avustajineen, on tuottanut jälleen lahtelaisnäytelmän, jossa esityskokonaisuus yltää harvinaiseen aitouteen, heittäytyvään näyttelemistapaan ja draamatekstin muokkaamiseen jokaiselle esiintyjälle istuvaksi työksi tyyppiluomuksineen, replikointeineen ja temperamentteineen. Tulkinnasta en ihmeekseni löytänyt ainuttakaan surullista kohtausta - tyylikkäämpää huvinäytelmätoteutusta ei voisi enää olla!


 

SAKSALAN MAISTERIN OMENATARHA

Käsikirjoitus ja ohjaus – Timo Taulo
Pukusuunnittelu – Hanna Kaitila
Koreografia – Jana Chkolenko
Rakenteet – AP Lauhakari, Antsa Borg, Jari Helminen
Äänisuunnittelu – Jukka-Pekka Nissinen, Teemu Virtanen
Kampaussuunnittelu – Marianne Siikalampi


 

ROOLEISSA:

MARTTI SAKSALA, maanviljelijä, maisteri – Pekka Leppänen
TYYNE LINDQVIST, maisterin taloudenhoitaja – Eila Kotiranta
EINARI, maisterin renki – Ville Leppänen
AURA HALLA, Kurhilankadun buduaarin pitäjä – Anna Koukku
TELLE ARO, kiertävä sairaanhoitajatar – Jana Chkolenko
RAIJA JANTUNEN, Anttilankadun LOK:n myymälänhoitaja – Eva Sireni
MIRJA RUUTU, Anttilanmäen kunnallisvaaliehdokas – Auli Rajulin
VALO VEIRTO, poliisikonstaapeli – Erkki Rope

Selman kutomon naiset:
ALLI LEMPINEN, käsikonekutoja – Karin Puumalainen
RAIJA HÄKLI, puolaaja – Anita Metsälä
SIRPPA AALTO, ompelija – Nea Haakana
ORVOKKI PELLI, ompelija – Eila Lyytikkä

KERTTU PEKKARINEN, Anttilanmäen kansakoulun opettaja – Outi Lehtola

Anttilanmäen koululaiset:
KAARINA –Aino Lehtola
SAARA – Elsa Eresmaa
MAIRE – Vera Eresmaa
ELVI – Silvia Marjanen
IRIS – Elli Lehtola
MINNA – Roosa Sairanen

Allin pojat:
ARTTU – Arttu Reponen
PAAVO – Paavo Laherto

Etelärinteen pojat:
ILPPO ERESMAA – kitara
TOMMI NURMILAINE – perkussio, laulu
JUSSI LAHERTO – kontrabasso
JARMO RÄIKKÖNEN – viulu
ANTTI REPONEN – laulu

KERTOJA – Petri Liski


https://www.ainopuistonteatteri.fi/saksalan-maisteri/

 

Lis%C3%A4liite.jpg

torstai, 9. elokuu 2018

Anna Karenina flamencon askelluksin

Teatterikes%C3%A4%2018%20Anna%20Karenina

Kreivi Vronski  Carlos Chamorro,  Anna Karenina  Mariana Collado ja kreivi Karenin  Jorma Uotinen

 

 

Yleisö rientää tungeksii Tampereen Työväenteatterin Suurelle näyttämölle tukahduttavan kuumasta ja ilmattomasta 34 -asteisesta teatterilämpiöstä, käytävän pusertavassa ahtaudessa toisiaan julkeasti tönien. Näyttämötilaan varsinaisen katsomon ohi jatkuu ryntäys ja matka mutkistuu. Jalkojen on kömpelöä liikkua, silmien mahdoton hahmottaa monien. tähän näytelmäsensaatioon varta vasten rakennettujen portaikkojen ja kaapelijohtojen epätasaisessa, säännöttömässä lattiapinnassa ja koko tilan katosta jalkoihin asti täyttävässä hämärän usvaisessa sakenevassa sumussa.

Enteilevåän kohtalonomaisuuteen ja ahdistavaan tunnelmaan sielumme kietoutuivat hetkessä, täyttyvät piinallisen kummituksellisesta odotuksesta, johon ainoan lohdun tuo ilmanhenkäys, tähän helvetilliseen kuumuuteen pikku helpotuksen tuoden, fysiikkamme ja hengenahdistuksemme viime hetkessä armahtaen.

Hahmotamme hämärästä viimein kolmiomaisen pöydän koko näyttämön täyttävänä ja meidät ohjataan sattumallisiin istuinpaikkoihin neljään nousevaan riviin jokainen jonnekin hämärässä pöydän ympärille vaistonvaraisesti istumaan lysähtäen. Jättiläispöydän sisälle jää laaja, enteilevän symbolinen kolmioareena. Siinä liikkuu kohtalokkaan näköisiä hahmoja, nainen ja mies tuimin katsein, plastisin äkkiliikkein, niskan ojennuksin ja nakkeluin, keinotekoisesti ojennetuin sormiliikkein. Jossakin ohjaillaan yleisöä vielä paikoilleen, äkkiä havahdun ja tajuan orkesterin tässä shokeeraavassa miljöötunnelmassa soittaneen koko ajan jotakin, siitä erottuu nyt eritellen viulun ja tuuban naiselliset ja miehiset, sukupuolisidonnaiset värit sekä sotaisen armeijarumpalin kurinpidollisen taistelullinen päristävä rytmirämistys - valssiahan se on, valssia….valssia...katsomon loppukin valaistus häviää... valssi voimistuu, orkesteri vauhdittuu ja yleisö hypnotisoituu kuin valssisen maagiseen uneen.…

 

Näin alkaa ja upottaa tunnelmaansa yksi monta viikkoa sitten loppuunmyydyistä Teatterikesän esityksistä, tuo Tolstoin kolmiodraama kuin keskellemme, meidän pöydästä ahmia ja sen antimia, kristallinomaisia jääpaloja tässä helvettimäisen kuumatunnelmallisessa ilmapiirissä vaistomaisesti odotustuskamme sietämiseksi hamuta.

 

Itse tulkinta, balettinen flamencomaisen ylimystöllinen, vallankumouksellisen hahmoton tanssi imaisee mukaansa, vaikkei sitä ymmärtäisikään..äkkiä kuin varkain tunnelma muuttuu jääkylmän keväisen kirkkaaksi ja aurinkoiseksi kolmen hahmon Annan, hänen aviomiehensä Kareninin sekä rakastajakreivi Vronskin luistellessa siinä kuin autuaallisella aurinkoisella jääksi muuttuneella areenalla sopuisassa perheidyllissä. Kaksi maccoa ja niiden voimalatausta pikku sormenpäin ohjaileva seireeninen kauneus käyvät lemmen julmaan loputtomaan kaksintaisteluun, tanssiin omistamisesta - elämästä ja kuolemasta -...ortodoksinen tunnelma pappeineen kananmunasymboleineen vie meidät unenomaisesti jonnekin vuosisatojen takaiseen Venäjän hoviin, sen ymmärrämme ja pian aistimme seuraavamme tapahtumaa kuin yhtäaikaa hahmottamatonta menneisyyttä ja tätä päivää, vain pelkkien voimakkaiden tunteiden, flamencorytmien ja liikkeiden äkkikäännöksiä mistään todellisuudesta enää mitään hahmottamatta. Yläluokkaisuuden ryhdit flamencomaisiksi metso-teeri -asetelmiksi muuntautuneina ja loppumaton tanssiminen pitkine pysähdyksineen, muodonmuutoksineen väliin pysähtyy ja räjähtää sitten reaktioihinsa kontaktinottoihinsa parit rajusti rutistaen toisiinsa. Nyt meno tiivistyy tanssijoitten kiihkon, intohimon ja kiiman, alistumisen ja kukkomaisen ylivoiman hurjiin flamencorytmeihin, plastisiin pariotteisiin, heittoihin ja kengänkorkorummutuksin tunteensa voimistaen ja äityy silmittömäksi himoksi värittyen, tunnelman ääriin, katsomon ylimpiin riveihin saakka tartuttaen… väliin tanssiin yhtyy koko orkesteri lavalle tuubain, kitaroin, rummuin, viuluin yks.. kaks kolm.. yksi.. kaksi.. kolme kuin elämän viimeisessä valssissa maailmanlopun odotuksessa pyörien… väliin mukaan tempautuu yleisöä lavalle, tanssissa kuin transsissa pienen hetken mukana pyörien…..ja koko tarina ...päättyy viimein Annan ahdistukseen, kuolemaan silmiemme edessä.

 

Hienoksi, unohtumattomaksi, fantastiseksi, ainutlaatuiseksi, loistavaksi, uotismaisen suvereeniksi, häkellyttäväksi, aidosti tolstoilaiseksi kuulen kanssayleisön aulaan laskeutuvissa portaissa esitystulkintaa määrittelevän. Viimeiseen arvioon yhdyn kokonaistajuntani hämärtyneessä yhä voimakkaan draamallisessa tilassani tunnelmaa Tampereen Hämeenpuistoon vielä pitkän kävelymatkan sielussani jatkaen.

 

 

 

Ohjaus ja sovitus
Kaari Martin, Roni Martin, Atro Kahiluoto

Koreografia
Kaari Martin yhdessä tanssijoiden kanssa

Sävellys
Roni Martin

Esitysdramaturgia
Atro Kahiluoto

Valosuunnittelu ja lavastus
Jukka Huitila

Pukusuunnittelu
Erika Turunen

Maskeeraussuunnittelu
Kaisu Hölttä

Esiintyjät
Mariana Collado, Carlos Chamorro, Jorma Uotinen, Erno Haukkala, Roni Martin, Sanna Salmenkallio, Eppu Helle, Miguel Kolliander, Jukka Huitila, Kaari Martin, Atro Kahiluoto

 

Tampereen Teatterikesä, TTT:n Suuri näyttämö 8.8.18 klo 17.30

https://www.teatterikesa.fi/ohjelmisto/paaohjelmisto/anna-karenina/

 

Teatterikesä 18 logo.jpg

Vuoden 2018 Tampereen Teatterikesän raportointi päättyy tähän.

 

 

Lis%C3%A4liite.jpg

torstai, 9. elokuu 2018

Teatterikesän moninaista ohjelmaa

Teatterikes%C3%A4%2018%20logo.jpg

 

Tampereen teatterikesän sisällön laajuuden tajuamiseksi on hyvä pyrkiä kokemaan muitakin kuin vain pääohjelmiston varsinaisen raadin valitsemia ammattiteatteriesityksiä Tänä vuonna käväisin parissa konsertissa, yhdessä paneelikeskustelussa ja valitsin kaksi muunlaista esitystä, molemmat Teatterikesän laajasta off-ohjelmistosta hieman arpoen pelkän oman mielenkiinnon pohjalta.

 

 

Keskusteluja joka päivä

 

Teatterikes%C3%A4%2018%20-paneeli.jpgTeatterikes%C3%A4%2018%20paneeli2.jpg

 

Keskiviikon 8.8.18 Teatterikesän anti alkoi paneelikeskustelulla Ohjelmateltan täyden yleisön kuunnellessa, miten vanhat teatterikonkarit  Auvo Vihro, Maarit Pyökäri, Esko Roine ja Jukka-Pekka Pajunen muistelivat Teatterikesien historian koko viisikymmentä vuotta kestänyttä taidetapahtumajaksoa kukin omana kokemuksenaan. Keskustelun mielsin kuitenkin jo moneen kertaan käydyksi näiden kesien ohjelmissa ja siksi toiston välttämiseksi tilaisuuden referoimisen sijaan laitan vain linkin yhdestä aikaisemmasta, vuoden 2013 Teatterikesän avajaisten tyhjentävästä historiakatsauksesta:

https://lahenuutisia.vuodatus.net/lue/2013/08/teatterikesan-onnenruletissa

 

 

 

 

PERUSIHMISYYTTÄ

 

Sofia Virtanen

Leena-Kaisa Kivioja

 

Laikun kulttuuritalon musiikkisalissa tulkitsi Leena-Kaisa Kivioja pääosin Eeva Kilven teksteihin pohjaavan lausunta- ja laulutuokiokokonaisuuden.

Naiseus, lapset ja lapsenlapset, ikääntyminen ja mummous, naisten arviot miehistä, rakkaus ja kuolema tuntuivat tuokion sisällössä saavan lämpimän, sydämellisen huumorin välittämän puheenvuoron tyylillä ja luontevuudella tarjoiltuna.

Leena-Kaisa Kiviojalla on lausujan perusasiat hallussa, terve ja kaunis puheääni, luonteva artikulointi ja välitön kontakti tarvittaessa yleisöönsä. Myös hänen lauluaparaattinsa on mainiosti soivassa kunnossa pienten yleisölle tuttujen rakkauslaulujen tunteiden välittämiseksi, lyriikan lomassa laulaa luikautella pianoa sormin tapaillen. Laulu olisi sujunut ilman sitäkin, ainakin olisin halunnut nähdä laulajan kasvot, jotka ohjaus turhaan nyt oli kääntänyt vain pianon koskettimien ihailtavaksi.

Mummorunojen ja miesarviointien sekä muunkin Kilvelle ominaisen raikkaan ja avomielisen intohimon tulkkina Kiviojan esitys toimii luontevuudessaan ja välittömyydessään tyylikkäästi. Tosin aikamme huviohjelmien huumoriksi ymmärrettyihin navanalusteksteihin olemme jo niin kyllästetyt, että jopa Kilven vuosikymmenet sitten tekemän ihmisen ilmanpäästämistekstin olisin jättänyt kirjan kansien väliin, tyylin nyt yleisöä kosivasti turhaan särkyessä.

 

Leena-Kaisa Kiviojan koruttoman hienon tulkinnan Pertsa Reposen upeasti riimittämästä Weiss-Douglasin laulusta ja esiintyjän kauniin alttoäänivärin mieltä sydänalasta riipaisevassa Nino Rotan Puhu hiljaa rakkaudesta -laulussa koin lauluosuuden herkkuina. Runsas rekvisiittaesineistö, pari roolityypittelyä ja esitysasuvaihtoa lienevät tarpeellisia eri-ikäisen yleisön seurata ja jäsentää esitystä, mutta ilman niitäkin esitys välittyisi tasokkaana, kodikkaan välittömänä, kypsänä ja nautittavana teatterikokemuksena.

 

 

PERUSIHMISYYTTÄ?

Dramatisointi ja ohjaus Eila Tuomainen   Esitys  Leena-Kaisa Kivioja

Tampereen Teatterikesä 8.8.2018 klo 12.00

 

 

 

 

KASVIT  LAULAVAT Arboretum – Plant Series II

Reilun kilometrin päässä kaupungin keskustasta Pyhäjärvenkatu 7 pihalta pitäisi löytyä kuplan mallinen pergola, sieltä Tampereen Teatterikesän historian kenties poikkeuksellisin esitys.

.

Teatterikes%C3%A4%2018%20-kupla%20b.jpg

Kuvassa Vespa Laine, Markus Heino ja Janne KIlpiö

Siellä esityksen pääosassa ovat kasvit, jotka laulavat. En ollut uskoa korviani ja silmiäni vielä tuota ohjelman esittelyä lukiessani ja ajatuksissani jalkaisin paikalle tallustaessani. Vakuutuin tutustuttuani ja nähtyäni, miten kolmen asiantuntijan luoma elämys, tanssija Janne Kilpiön orgaaninen liike ja kinesteettinen älykkyys luovat hengittävän symbioosin, joka avaa katsojalle uudenlaisen näkymän kasvien elämään. Esityksen äänisuunnittelijana toimii muusikko Markus Heino, joka myös esitystä valmentaa, varustaa ja treenaa kasveja. Esityksen konseptista ja visualisoinnista vastaa Vespa Laine.

Sain vielä lopuksi jammailla ja soitella monilla eri kasveilla puolentoista tunnin kokonaisuuden päätteeksi ja koin samalla asiantuntijoiden taitavuuden houkutella nuo kasvit soittamaan. Teoksessa kasveihin kiinnitettyjen sensoreiden lähettämä tieto muutetaan ääneksi, niitä suihkutetaan ja liikutellaan, hyväillään ja kosketellaan.
Nyt voin todistaa kenelle tahansa: kyllä elävät viherkasvit osaavat äännellä, mikä bassona, mikä korkeana sopraanona tai tenorina. Jokaisella on oma äänensä. Ehkä seuraava vaihe onkin laatia kullekin kasville omat stemmansa ja antaa niiden sitten soitella vaikkapa omia sävellyksiään. Niin tai ehkä jo seuraavissa Teatterikesän keskusteluissa replikoida ja käyttää puheenvuoroja!

Ihmisen luontokäsitys saa ainakin tästä esityksestä suuren haasteen, sillä elollinen keskinäisriippuvuus on nyt todistettu.
 

Arboretum – Plant Series II on esitysessee kasvien aisteista. Teoksen äänistä vastaa Fern Orchestra, jonka instrumentteina toimivat kasvit.

 

Teatterikes%C3%A4%2018%20Kupla3.jpg



Arboretum on kuplan muotoinen pergola, johon kokijat voivat tutustua sen ulko- ja sisäpuolelta haluamansa ajan. Esityksen jälkeen (kesto n. 80 min) yleisöllä on mahdollisuus soittaa kasveja.

 

https://www.facebook.com/events/1092109230928506/?ti=icl

https://www.teatterikesa.fi/ohjelmisto/off-tampere/arboretum-plant-series-ii/


facebook.com/ fern - orchestra

 

Lis%C3%A4liite.jpg

  • Kommentoi

    Kommentointi avautuu jokaisen artikkelin alla olevasta puhekuplakuviosta.
    Toivon runsaasti kommentteja vuodatuksiini. Kirjoittajan on liitettävä kommenttiin toimiva sähköpostiosoitteensa mahdollista yhteydenottoa varten (sähköpostiosoitetta ei julkaista). Näin taataan sananvapauslain 4. pykälän vastuukysymykset kommentin sisällöstä sekä kirjoittajan lähdesuoja.

    Toimituksen sähköposti: lahenuutisia[at]luukku.com