torstai, 22. heinäkuu 2021

Kesän 2021 lahtelaiskulttuurin ristikko

Kuvakollaasi%20kultuuriin.jpg

Sanaristikko sisältää vaakasuorissa riveissä lahtelaisen esittävän ja luovan kulttuurin henkilöiden etu- tai sukunimiä sekä kulttuurin tekemisen ja kokemisen paikkoja. Yhteen pystysuoraan riviin muodostuu ristikon ratkaisu.

Vastaukset sähköpostitse osoitteeseen lahenuutisia@luukku.com viimeistään 31.7.2021 ja otsikoksi Kulttuuriristikko. Oikeat vastaukset osallistuvat viiden hyvän kirjapalkinnon arvontaan. Ensimmäinen palautettu oikea vastaus saa oman erityispalkinnon.

 

Erikoistaulukko%20ok.jpg

 

Vihjeet vaakasuorille riveille:

 

  1.  Kulttuuritoimittaja
  2.  Puistoharvinaisuus luontoineen ja taideteoksineen koko maailmassa
  3.  Lahden liikunta- ja kulttuurilautakunnan puheenjohtaja
  4. Taidekeskus
  5.  Vihjeiden alla olevan lahtelaisrakennuksen arkkitehti
  6.  Tanssitaiteilija
  7.  Lahtelaisten taidemaalareiden Soile Yli-Mäyryn, Thelma Salon ja Olli Korkalan ateljeiden kaupunginosa

8.– 12.  valitse seuraavista: kapellimestari, teatterinjohtaja, lastenteatterin johtaja, päätoimittaja, Ryhmäteatterin kuluvan kesän näytelmän pääosan esittäjä

13. Vuonna 1954 perustetun Lahden Taiteilijaseuran yhdestätoista perustajataiteilijasta yksi on maalannut oheisen kuvateoksen, kuka?

 

Sarelli%201.jpg

 

14. Lahtelaissyntyinen pianisti ja lastenlaulujen säveltäjä

15. Nuori, lahtelainen maailmanmainetta niittänyt säveltäjä

16. Kuuluisa, iäkäs, taitava, yhä työskentelevä ja tuottava taidemaalari

 

17. Oheisen musiikkinäytteen lahtelaissäveltäjä

Saari Marine March.mp3

 

18. Poikakirjailija

19. – 25. valitse seuraavista: Sinfonia Lahden lyömäsoittaja, ykkösviulisti, Teatteri Jukon näyttelijä, Lahden kaupunginteatterin: näyttelijä, lavastaja, toinen näyttelijä ja elävän kesäkulttuurin kokemispaikka

 

Kaupungintalo.jpg

PS Muutamille riveille on annettu lisäksi vihjekirjain ratkaisun helpottamiseksi.

 

Lis%C3%A4liite.jpg

tiistai, 20. heinäkuu 2021

Tanssikerrontaa metsänäyttämön pyhyyden rikkoutuessa

Olen tahallani siirtänyt tämän esitysarvioni kesämme harvinaisen tukalan helteen fyysisyyttä ja henkisyyttä helpottavaan tiistaihin 20.7.21. En siksi, etteikö esityksen arviolla 16.6.21 olisi ollut ansionsa tulla tarkemminkin ajankohdassaan esitellyksi, vaan siksi, että esityssarjan luontoon liittyvä kokonaisuus tulisi nyt esitystaukojen aikana esittäjien suunnitelmissa ennakoidummin suunnitelluksi ja suojatuksi mahdollislita häiriötekijöiltä - vastaisuudessa teossarjan jatkuessa.

Leena%20Keizer%20b.jpg

Sarjan Kolmas teos Meiju Niskalan kirjan pohjalta on  21.6.21 klo 18. Liikkeellisiä ajatuksia tulkitsevat Laura Peltoniemi ja Leena Keizer.  Metsänäyttämölle lähdetään Läntisen hautausmaan parkkipaikalta.

 

Liikahduksia-esitysten eilinen 21.6,21 sarjan Kolmas osa osoitti kokoontumispaikalla Läntisen hautausmaan pysäköintialueella jo maineensa kiirineen - yleisöä oli pyörin ja kävellen kokoontunut kolmikymmenasteiseen kesähelteeseen ilahduttavat parikymmentä kesän kuivimman ja kuumimman päivän kulttuurijanoon itseään ravitsemaan. Hiihtomaisemina tuttu, lenkkipolkuina suosittu hiekkakamara askellutti reilun toista kilometriä patikoiden, kunnes poikettiin vihreäksi muuttuneeseen luontomaisemaan, maastona kivikumpuiseen, parin maahan kaatuneen, kuivuneen puunrungon rajaamaan pieneen sammalsomisteiseen näyttämöön, jota yhdeltä reunalta peitti todellinen pehmytsammalmattoinen jyrkkä ylämäkitannerihanuus.

 

Olisin voinut oikeastaan tällä kohden lähteä takaisin. Luontoteatterinäyttämöä lähellä nimittäin möyrysi rakennustyömaa, jota ei näkynyt, mutta jonka infrastruktuurinen konejyrinä, meteli ja teollisuusäänten polyfoninen sinfonia häiritsi niin, etten viidenkään metrin päässä kuullut esityksestä edes sen pitkähköstä esittelystä mitään olennaista tai esityksen sanallisesta osasta mitään.

Tarina olisi varmaan sinänsä mielenkiintoinen ja akuuttikin omaishoitajasta ja omaisesta kertovana dokumenttina. Se oli Meiju Niskalan kirjasta Sata kirjettä kuolleelle äidilleni parin luvun verran luentaa äidistä - sellainen se meidän äiti oli -sisältönään. Tarinan ja esityksen makaaberi huumori ei oikein purrut luettuna, varsinkin kun osa luennasta oli annettu katsojien tehtäväksi, puheesta ei saanut mitään selvää taustamölyn ja tavallisen puheentaitajan äänen hiljaisen kuuluvuustason vuoksi. Dramaturgian liikekieli tuntui nyt edellisiä esityksiä realistisemmalta, simppeliltäkin, vanhanaikaiselta, hieman yksi yhteen tekstin kuvittamiseksi koreografioidulta.

Katsojan onneksi, kun mitään selvää tekstistä ei kuullut, Leena Keizer ja Laura Peltoniemi heittäytyivät kaikilla tuntemuksillaan esitykseen. Kunnioitettavaa, haltioittavaa uskoa liikkeen ja ilmaisun voimaan. Se kannattelikin yksin tarinan kerrontaa, josta kirjasta mitään tietämätönkin ymmärsi sisällön rippeitä. Miten taipuisa tuo Keizer ilmaisussaan onkaan, ja miten uskaliaan ehdoton, tosikkokin. Peltoniemen pitkähkön ohjaajan vartalon tunsi mukautuvan maaston painanteihin ja sammalten kohoumiin vahamaisen luontevasti, niissä löytynyttä kiehtovaa kehon liikuntaa ja yhteisilmaisua tarinalle kuvittaessaan.

Nojasin siis puun runkoon ja seurasin hallittua liikettä. Kuoleman pohdinnan makaaberius siitä kyllä välittyikin ja ihan hymyilytti tuttuudellaan. Mitäpä siitä - omat mielleyhtymät liikahtivat vastaaviin oman suvun kokemuksiin omaishoidettavasta sekä kuolemisesta puhuttaessa ja elämän loppuakordien tahattomaan tragikomiikkaan, ikiuneennukahtamishuumorin sykkiessä ja tihkuessa joinakin lauseen osina korviimme.

 

 Viimein varsinainen sana-tanssiesitys selvästi päättyi ja esiintyjät lantiosta alkaen kumartuivat tukkansa alas asti maahan taivuttaen kiittämään yleisöä. Sitten alkoi soida tekstin dramaturgiaan kuulunut mekaanisesti sähköisin äänentoistoin desibelisoitu Lapin Äidin kehtolaulu ja tietenkin Merikannon Kesäillan valssi, yllättävän pian kuin hautajaispeijaisten muodossa yleisön tempautuessa esittäjien mukana tanssiin. Realismissaan hieman kökköä, mutta hauskan vapauttavaa menoa, joka myös äänimaisemana peitti jopa rakentamiskakofonian valtavan melun.

Metsänäyttämön rinteen sammaleinen mäensyrjä oli mainio liikuntataso, siinä voi lasta tuntureiden tanssien tuudittaa ja askeltaa ylös, liukua alas ken tahtoi tai, Merikannon kesäillanvalssit riemuin pyörähdellä luonnon muotoileman tanssiparketin mukaan.

Vaikuttava taidetapahtuma voi siis kohtalokkaasti herkkyydeltään murskautua pelkkään ulkopuoliseen meluhäiriöön - niin kuin nyt. Sitä luonto, sen aito metsä ei odottanut metsänäyttämön äänettömyyden pyhyydessä.

Kuva Leena Keizerin facebookista.

Lisää esityssarjan tulevista teoksista:

www.instagram.com/leena.keizer

 

 

Lis%C3%A4liite.jpg

 

lauantai, 17. heinäkuu 2021

Pohjoismaisen Uusi Kauneus -näyttelyn suomalaispoimintoja

H%C3%A4meenlinna%20Ikkala%2021.jpg

Outi Ikkala: Tuuli puissa / Wind in the Trees, 1974, akryyli kankaalle / acrylic on canvas. Tangen-kokoelma / The Tangen Collection. Kuva: Jussi Tiainen

 

Pohjoismainen modernismi ja abstrakti ilmaisu syntyivät jo 1920-luvulla. Huippunsa ne saavuttivat toisen maailmansodan jälkeisinä vuosikymmeninä, jolloin uskottiin uuteen ja parempaan tulevaisuuteen ja abstraktiin taiteeseen musiikin kaltaisena kielenä. Taiteen modernisteilla on ollut läheiset suhteet muihin taiteisiin kuten arkkitehtuuriin ja designiin.

Kävellessä Hämeenlinnan Taidemuseossa norjalaisen taidekeräilijä Nicolai Tangenin yksityiskokoelmasta poimittuja teoksia ihmettelemässä, tästä modernismista ja abstraktisuudesta tulee eräänlainen vanhahtava olo omiin oppikouluvuosiin - tuommoista oli taidenäyttelyissä lapsuudessani - abstrakti taide ja modernismi oli silloinkin uutta, nimesimme sen ei-esittäväksi taiteeksi. Muistan kouluaikoina juuri tuollaisia kuvia yrittäneemme tehdä huitaista kuvaamataidon tunneilla 

Tangen-kokoelma on maailman suurin pohjoismaisen modernismin yksityiskokoelma. Sen painopiste on toisen maailmansodan jälkeisissä vuosikymmenissä, mutta sen taidesuuntaus ulottuu aina 1900-luvun viimeisiin vuosiin saakka.

 

H%C3%A4meenlinna%20Carlstedt%2021.jpg

Birger Carlstedt: Kukka-asetelma / Still Life with Flowers , 1940-luku / 1940s, öljy levylle / oil on Tangen-kokoelma / The Tangen Collection.Kuva: Jussi Tiainen

 

Nicolai Tangenin 500 teoksen kokoelmassa on mukana mm. Sam Vannin ja Birger Carlstedtin kaltaisia suomalaisklassikoita ja vähemmän tunnettuja tekijöitä kuten Outi Ikkala ja Vladimir Kopteff.

Tangen-kokoelmaan liittyy modernistien ohella uutta pohjoismaista valokuvataidetta. Esimerkkinä tästä näyttelyssä nähdään teoksia Elina Brotheruksen laajasta teoskokonaisuudesta Seabound (2018–2019), jonka hän toteutti Tangen-kokoelmaan liitettäväksi. Osa kokonaisuudesta on nyt esillä ensimmäistä kertaa.

H%C3%A4meenlinna%20Brotherus%2021.jpg

Elina Brotherus, Aften i Ny-Hellesund, 2018, pigmenttivedos / pigment print. After Amaldus Nielsen, Morgen i Ny-Hellesund, 1881. Sørlandets Kunstmuseum, Kristiansand, Sarjasta Seabound / From the series Seabound, Tangen-kokoelma / Tangen Collection

 

Hämeenlinnan Taidemuseo

Uusi Kauneus -näyttely  jatkuu 17.10.2021 saakka

https://www.hameenlinnantaidemuseo.fi/nayttelyt/uusi-kauneus-modernismin-helmia-norjalaisen-kerailijan-nicolai-tangenin-kokoelmasta/

 

keskiviikko, 14. heinäkuu 2021

Tuplakupla hyvin maustettu naurattamissoppa

Nastolan Pisarateatterin toissavuotisesta kesäteatterista muistuu vieläkin harvinainen omakirjoitteinen Seiväsmatkat-esitys, ennen muuta sen kaikki ikäpolvet kattava elämänvoima. Yli kolmenkymmenen teatteritekijän eri ikäpolviin, alakouluikäisistä eläkeläisiin saakka yltävä taiteilijakunta, josta väreili yhteisöllisyyttä, inhimillistä lämpöä, yksilöllistä innostusta ja luontevuutta orkestereineen kaikkineen harvinaisen upean uniikin spektaakkelin muodossa.

https://lahenuutisia.vuodatus.net/lue/2019/07/pisarateatterin-keihasmatkalla

 

Tuplakuplab.jpg

 

Tänä kesänä - karanteenien ja kieltojen vielä keväällä ja alkukesästä jatkuessa - epävarmuus Suomen kaikista yleisötapahtumista on ollut esteenä monen hienon ja vaativan kesäteatteriproduktion valmistamisessa. Vähintään on pyritty tekemään edes jotakin pienimmällä mahdollisella henkilökunnalla - kesäviihdettä hiljalleen avautuvaan suomalaiseen kesäkulttuuriin. Nastolassa toteutettiin vähemmän yhteisöllisyyttä, luovaa kunnianhimoa ja henkilöitä vaativa kesäteatteriesitys näyttelemällä perinteinen valmis vanha farssi. Miten se onnistui?

Viisisataapaikkaisen Taarastin taidekeskuksen nousevan katetun katsomon, toimivan tekniikan sekä kelvokkaan esiintymislavan muodossa saamme jälleen kurkistaa yhteen häikäisevimmistä eteläsuomalaisista kesäteatterikehdoista - aluehallintoviraston määrittelemän rajatun yleisön täyttäessä luvatut katsomopaikat. Amadeu Vivesin laajaksi interiööriksi lavastama näyttämö on harvinaisen kaunis, moniviittauksellinen eurooppalaisen hyvintoimeentulevan liikenaisen asuntoluomus ja tulevalle esitykselle mainiosti toimiva dekoraatio.

 

Myönnän etukäteisodotuksissani pelänneeni Pisarateatterin taidon riittämistä tämän vaativimman teatterilajin toteuttamiseksi. Erehdyin, sillä pelkoni poistui jo parissa ensi kohtauksessa Petri Liskin uhrautuvan, taitavan, idearikkaan ja tuloksellisen ohjaustyön jälkien paljastuessa. Pelkäämäni vanhat, kömpelöt, jäykistyneet, stereotyypitellyt näyttelijäkyvyt olivat kadonneet lavalta ja estradin täytti viiden joustavan, kameljonttisen muuntautumiskykyisen, notkeaälyisen kypsän komediennen ja hoksaavan komeljantin näyttämötaiturin valloittava nippu. Esitys oli alusta alkaen yllättäen turvallisen varmaa, vanhanajan huvinäytelmän sujuvaa menoa ja imua täynnä.

 

Kun koronavuosien viime kesän tarjonnan Pisarateatterin Taarastin kesänäyttämö jätti väliin, sen vastapainoksi oli eilen nähty vanha englantilaisfarssi kuin vaietun, kielletyn hedelmän, kaiken salatun hauskan, puolituhman vapaaksi päästetty, oikeutettu täysriemastus, irtiotto kärsitystä korona-ajasta. Ja heti sanottuna: hyvin ohjattu, erinomaisesti näytelty kokonaisuus, jollaista katsoessa on pakko välillä naurahdella tarinan nerokkaalle juonikkuudelle ja myös poikkeuksellisesti taiteilijakunnan näyttelijävirtuoosisen maittavan onnistuneelle farssitulokselle - harvoin niin voi tehdä edes ammattiteatterien farssien pakkonaurettavuudessa.

 

Teatteri-filmimiesten Chapman-Freeman kirjoittama farssi (Key For Two) Tuplakupla neljänkymmenen vuoden takaa on hyvää, taitavaa farssia, jossa useamman tason tapahtumat nostavat hauskuuden moneen, jokaiselta katsojalta sopivaa hoksaavaisuutta vaativaan potenssiin.

Eihän tämän teoksen perusaihe uskottomuudesta kovin vierasta ihmiskunnalle ole. Tekstimuotona, aitona farssina ja esityksenä aihe voi olla terapeuttisestikin tarpeellinen, klassinen ja taatusti näiden brittinaurattajien harvinaista maailmanluokan sivistyneistön viihdeherkkutäydellisyyttä - hauskimpia, toiminnallisimpia koko farssilajin näytelmäkirjallisuudessa.

Tarina on ajaton ja sen tilannekomiikka on suurta, tarkkaa sekunnin sadasosan nopein kääntein, monella eri tasolla tapahtuvaa, kouliintunutta näyttelijätaitoa vaativaa iskuissaan ja vastaiskuissaan tullakseen yleisön seurattavaksi ja esityksen jatkuessa uusien ja muuntuvien kohtausten malttamattomaksi odotettavuudeksi.

Farssin oletettu pikkutuhmuus, kaksimielisyys on tässäkin teoksessa perusmaku, mutta tyylikkäästi, kaukana tökeryydestä ja brutaalisuudesta - vanhatapaista aikuisille tarkoitettua tilannekomiikkaa, väärinkäsityksen ja väärinymmärtämisen tuhansia solmuja ja niiden selvittelyä sekä nyt kaiken toiminnan hurjavauhtista, mutta hallittua näyttelijäkoheltamista niin täydellisen eläytyneesti, taitavan tarkasti ohjatusti, ettei enää vauhdikkaampaa sietokyvyllämme ole mahdollisuuksia nauttia.

 

Tuplakupla%201.jpg

Tuplakupla pyörii pääosansa Mervi Valtasen tulkitseman Helenan hurmaavassa, renesanssisen rehevässä hahmossa täysin mukaansa tempaavin kierroksin, pieninkin detaljein, jopa askeltarkkuuksin viihdyttämällä eri päivinä kahta naimisissa olevaa, varakasta miestä, Jormaa ja Jussia, jotka eivät tiedä toisistaan mitään, Helenan nyhtäessä rahat näiltä herroilta elämiseensä. Valtasella on suvereeninen kyky vangita meidät katsojat pikkusormensa ympärille ajatuspyörteisiinsä niin rakastettavan sensuellisti. Hänen temperamenttinsa on koko suuren lavan täyteistä, sen monen huoneen, näytelmän kuuden muun henkilön ajatukset pyörryttävää demonisuutta ja hänen energiansa, spontaaniutensa on suuren lavan pikkunurkatkin täyttävää kekseliäisyyden voimaa täynnä, aina niin houkuttelevaa liikenaisorganisointia, nerokkuutta ja juonittelua pursuva impulsiivinen persoonallisuus meidän kenen tahansa oitis häneen uskoa ja rakastua.

 

Tuplakupla%202.jpg

Berit Mäkisen tulkitsema Anne on kuin samaa sukua, nainen täynnä heittäytyvää uskallusta koko miestenpyörityksen karnevaaliin Helenan kumppaniksi. Mäkisen vapautuneesta, vallattoman eläytyvästä ja monitasoisesta ilmaisusta rakentuu nautittavan ihastuttava roolityö, joka nostaa tarinan naisten yhteisvoiman ja miestennarrauksen huimiin, nautinnollisiin, komediallisiin tehoihin.  

 

Ruuplakupla%204.jpg

Arto Myllärisen Jussissa on alkuvoimaista ajatuksen ja kehon ketteryyttä, tyypittelyn luontaista taitoa ja hän rakentaakin esityksen toisesta pyöritettävästä miehestä ketterän, veitikkamaisen, sopivan yllätyksellisen ja arvaamattoman hahmon. Myllärinen on harvinainen näyttelijälahjakkuus, jonka nopea reagointi, mielialamuutokset ja tempon vaihtelut luovat esitykseen ennakoimatonta yllätyksellisyyttä suurin tehoin.

 

Tuplakupla%206.jpg

Marko Varjonen tuntuu luoneen täysin entisen nahkansa näyttelijänä. Hänen keskusroolinsa, tulkinnan lähes koko ajan läsnä olevana mieshahmo Jormana on ehyt, valmis koomikon roolityö. Varjosen replikoinnissa on farssissa vaadittavia suuria tunteita laidasta laitaan, äärireaktioita, hoksottimia ja ajoitusta tilanteiden vaihtumisiin, reaktioherkkyyttä nokkeluuteen saakka. Yllätyksellisen nautittava roolityö.

 

Jori Lahtisen Roope, joka hänkin entisen aviotuttavuuden nimissä sattumalta eksyy Helenan asunnolle, antaa esitykselle mainion mausteen epäonnistuneesta mieskohtalosta, juopporetkusta, ainoasta tarinan oppineesti sivistyneestä ihmisestä, renttujen rentuksi hienosti luonnostellussa roolityössään.

Virpi Hiltusen savoaksenttinen Jorman vaimo Maire sekä Karoliina Bergmanin  Jussin  kaulinpäsmäri vaimo Maija täydentävät äärimmilleen kiehuneen farssikeiton jo täysin yli äyräiden.

 

Tottakai hauskuus pistää tuossa kaksituntisessa ylenmäärässään katsojan hoksottimet lähes uupumispisteeseen näin salamavälähteisen nopeassa tilannekomiikassa, mutta Pisarateatterin farssi juoneltaan ja esitysmuodollaan toimi jatkuvasti uusin, aina yllättävin kääntein kiinnostavan mielikuvituksellisesti, ennalta-arvaamattoman hauskasti tekstin ja ohjaajan tuhansissa kirvoittavissa pikkudetaljeissaan. Nastolan Pisarateatterin näyttelijätaidon mittarina esitys on ehdoton, korkealle uudelle portaalle noussut, vapautunut, hallittu ja valloittavin näyttelijäpersoonin huumaavasti maustettu yhteisnäyttelemisen naurattamissoppa, jollaista on herkullista maistella turhaan syvempiä elämänmurheita tai edes tukalaa kesähellettä ajattelematta.

 

Nastolan Pisarateatteri

Tuplakupla

Käsikirjoitus John Chapman ja Dave Freeman, suomennos Ilkka Korhonen, sovitus Jouko Keskinen. Ohjaus Petri Liski, lavastus Amadeu Vives, tuottaja Timo Väisänen, puvustus Hannele Väisänen, äänentoisto Rainer Pekkinen, kuiskaaja/tarpeisto Peppi Koivunen.

ESITYKSET TAIDEKESKUS TAARASTISSA, TAARASTINTIE 6 NASTOLA

​Esitystiedot ja aikataulut:

https://pisarateatteri.fi/

 

Esitysarvio  kirjoitettu 13.7.21 ensi-illasta.

 

Lis%C3%A4liite.jpg

 

maanantai, 12. heinäkuu 2021

Näköalat Lahden kaupungin kattojen yllä

Lahdessa on harvoja näköalapaikkoja katsella kaupunkia.

Monet kaupunkilaiset rientävät kävelyretkellään Mustankalliontien kuuluisaa näköalapaikkaa kohden sieltä kaupunkia ihaillakseen. Sinne ajavat autokyydein myös kaupungissamme vierailevat, samoin me heikompijalkaiset, kun taas vahvajalkaisimmat sujauttavat sinne nykyisin moottoroiduilla sähköpotkulaudoilla.

 Tänään näkymät olivat tällaiset:

L%C3%A4hin%C3%A4kym%C3%A4%20Mustankalion

Lähinäkymä

Kaukon%C3%A4kym%C3%A4.jpg

Kaukonäkymä

Keväällä kaupunki kiinnitti tilavat uudet jäteastiat näköalapaikalle. Niitä ei voi enää vierittää alamäkeen ja roskiakin mahtuu. Aika sekasotku on myös kaupunkinäkymä kaupungintaloineen, radiomastoineen, teattereineen.

Pitäisikö ummistaa silmät molemmilta kaupunkimme näkymiltä?

  • Kommentoi

    Kommentointi avautuu jokaisen artikkelin alla olevasta puhekuplakuviosta.
    Toivon runsaasti kommentteja vuodatuksiini. Kirjoittajan on liitettävä kommenttiin toimiva sähköpostiosoitteensa mahdollista yhteydenottoa varten (sähköpostiosoitetta ei julkaista). Näin taataan sananvapauslain 4. pykälän vastuukysymykset kommentin sisällöstä sekä kirjoittajan lähdesuoja.

    Toimituksen sähköposti: lahenuutisia[at]luukku.com