Ota 20 ilmaiskierrosta

Ei omaa rahaa, ei riskiä


lauantai, 19. syyskuu 2020

Jukossa aikamme loistelias Seitsemän veljestä

Jukon%20Seitsem%C3%A4n%20V%20a.jpg

Aapo, Juhani, Eero                                                                                                                                  ,

Aleksis Stenvallin 1870 ilmestynyt teos Seitsemän veljestä oli aikakautensa sensaatio ja provokaatio kirjallisuuspiireissä: elettiin kansallisromantiikan ylevää, juhlavaa, suoraselkäisten ja korkeakulttuuristen taidetuotteiden tyyliaikaa. Siihen ei tavallisesta kansasta kertova, suomen kielellä kirjoitettu, sen ajan näkökulmasta brutaali ja härski teos sopinut. Kustantaja jäädytti kolmeksi vuodeksi Seitsemän veljestä ja se ilmestyi painettuna vasta 1873. Kesti pari vuosikymmentä, että Suomen virallinen kulttuuriympäristö antoi arvon Kiven teokselle. Nyt Kiven arvostus on kiistaton.

Kalle Holmbergin sata vuotta myöhemmin (1973) ohjaama Turun kaupunginteatterin teatteriversio Kiven Seitsemän veljestä ajan nuorten suomalaisten näyttelijäkomeettojen tähdittämänä - ikivihreiksi korviini muuttuneiden Kaj Chydeniuksen säveltämien laulujen soidessa vieläkin muistikuvina korvissamme - oli ensimmäinen näyttämöllinen uusluenta teoksesta. Se sai kokijoikseen satojen esityskertojen loppuunmyydyt täyssalilliset, katsojia busseittain ympäri maan neljäksi vuodeksi. Muistikuvani esityksestä on yhä rikkumattomin teatteritapaus koko elämässäni.

Lauri Maijalan näyttämösovitus (2017) romaanista oli samassa teatterissa aikansa lapsi, odotettu, tarpeellinen Kiven Seitsemän veljeksen uusluenta, terävän itsenäinen ja rohkean välttämätön ohjauspäivitys. Maijala ei sumeillut, toi veljekset tähän päivään, huoltajatta kasvaneen itsensä etsimiseen, orpouden ja nuoruudenkapinan patoutumin, väkivallalla ladatuin ratkaisuyrityksin yksilöissä ja koko veljeslaumassa näyttäen. Aikamme tiedon valta oli maijalalaisittain kaiken ymmärryksen edellytys ja itse elämää pystyi ymmärtämään, siitä selon samaan ja siinä kiinni pysymään vain lukemalla. Lukutaidottomuuteen pysähtyvät veljesten otteet elämänsyrjästä, kasvuedellytykset yhteiskuntakelpoisiksi. Lukutaidottomuudesta kasvaa veljeksille yhteinen, suuri, pelottava vihollinen, hirmuinen tuntematon paholainen, jota vastaan he luonnonlapset yksilöllisesti ja yhdessä taistelivat kaikin fyysisin voimin muunlaisista ratkaisuista edes tietämättä

Lahtelaisittain Aleksis Kiven Seitsemän alkuperäisteoksen veljeksen elämänpolkujen kivikot sivistys, kirkko ja kaikkinainen esivallan nöyryytys sekä elämän autuudet nuoruuden voima, monijärkisen veljeslauman yhteen ynnätty kokemus ja viisaus olivat karnevaalisen episodimaisesti, vauhdikkaasti, liikunnallisesti sekä mehukkaasti Pesäkallion kesäteatterin lahtelaistulkinnassa samana vuonna 2017 mukana. Piiloissa uinuvat huumorintajumme ja myötäelämisen taitomme Satu Säävälän ohjaama teatterityö heristi hereille - esitysluontevuuden syleillessä meidät milloin voimalla rutistaen milloin taas lemmellä ja sielunsäihkeellä, musiikilla meitä samaistumiseemme voidellen.

 

 

Jukon%20S%20b.jpg

Juhani ja Eero

Teatteri Vanha Jukon

Juko(la)n Seitsemän veljestä

Missä metsässä nämä seitsemän veljestä löydämme tänään, minne piirrämme aikamme nuorten toimeen tarttumisen ja innostumisen lähtöviivan?

Linda Wallgrenin Jukon Seitsemän veljestä on täysin tyhjennetty sataviisikymmentävuotisesta ajankuvastaan ja paksunahkaisuudestaan - käännetty nykypuheemme brutaaliin sanastoon ja puhekieleen, mutta ah niin suloisesti sittenkin myös Kiven somin sanajärjestyksen ja rytmipoljennon ihanuuksin välillä tekstiä lyyrisesti pudotellen. Linda Wallgrenin ohjaus- ja sovitus tekee niin älykkäästi, sympaattisesti, laskelmoimatta ja rohkeasti sinut aikamme nuorisolle ja Kivelle, että toista vertaista Seitsemän veljeksen itsenäistä, sovituksena ja esityksenä valloittavaa uudistusta en pitkässä elämässäni ole kokenut.

Tämä Aleksis Kiven Seitsemän veljestä on nykyisen äidinkielenopetuksen, kaikkien suomalaisten ja kielestämme huolta kantavien koettava ja olen varma, että sen he riemastuneina opikseen laillani nauttisivat. Vain korona sen estää, katsomopaikat eivät riitä, sillä tämän esityksen kokeneet ovat puskaradioiden viestimänä taatusti nostattamassa tämän kulttiesityksen täysin täyttämättömäksi kansalliseksi teatterijanoksi.

 

Esitys alkaa luentana Kiven tutun arkaistisella kielellä, Kiven aikaisen Jukolan yksityiskohtaisella, maisemallisella kuvailulla - kuin kertoja avaisi romaanin ensi lehden. Nyt Jukola on Lahti betonitantereineen, kerrostaloineen, niiden harrastuskerhotiloineen, veljekset muuttuvan nykymaailman kellarissa, punk bändin alkeita opettelemassa. Yhteisen soittamisen A:ta, B:tä ja C:tä yksin ja kovin takkuisesti yhdessä yrittämässä, vaikka oikeastaan nytkin tuo lauma haluaisi mennä metsään ja nukkua siellä makeasti kuin oravainen sammalvuoteellansa.

Veljeksistä on jäljellä enää kolme - Juhani, Aapo ja Eero - he kaikki kuin pudokkaina nuoruuden etsinnän päämäärättömyydessä haikailevat sijaa tulla noteeratuksi ajan punk-musiikin opettelun avulla kaupungin vuokrakellarissa. (Tuttu näky ja kokemus neljän viime vuosikymmenen ajoilta monelle lahtelaiselle nykymusiikin aloittelijalle). Muut veljet ovat heidät jättäneet, keikkatöihin ulkomaille, ties mihin kaikki ovat omissa päämäärissään ja pyrinnöissään kadonneet. Vain näillä kolmella on vielä jäljellä se yhteinen pyrkimys tehdä yhdessä elämästä tarpeellinen. Heidän piilopilkkansa tulkinta iskee liimauksena tämän ajan etsivään nuorisotyöhön, harjoittelukämppien velvoittaviin sääntöihin ja vielä samalla Kiven tapaan viinan kiroista saarnaten, mutta kaikki tämä ronskin pidäkkeettömästi, nuoruuden täysin fortein, tuntein, reaktioin ja persoonallisin näyttelijähabituksin, antaumuksin.

 

Näyttelijätyönä voi tietenkin puhtain ajatuksin sanoa, ettei mitään tässä tulkinnassa oikeastaan näytellä yksi yhteen realismin kautta, aina tämän veljestarinan mukana liikutaan ideoiden, yhteisen tavoitteen ja nyt aikakauden nuorison musiikintekemisen sekä jo luonnolliseksi muuttuneen aikamme voimasanaston sitovassa rajussa sävyssä pidäkkeittä, tulevaisuutta suunnitellen ja tarkoituksella elämänihanteita kokeilla koheltaen.

 

Vanhat jukolaiset Wallgren on saanut nahkansa luomaan uudenlaiseen ilmaisuun:

Markus Karekallaksen Juhanin (Pesäkalliossakin Juhanina) massiivinen hahmo, maaninen toimija toi esitykseen sen punkkaristista väkevyyttä, hallitsematonta dynaamisuutta, uhmaa ja vauhdillista voimaa. Rajun rosoinen, karhean suomalainen ja tunteikkaan lapsellinen tämä Juhani sittenkin on. Maria Nissin Aaposta aisti eräänlaisen elämän sovittelevan realistin, kenties tulevan herrasmiehen, vaikkakin hänen aivan uskomattoman hauska ja sydämellinen sohvanselustakohtauksensa täyshumaltuneena nousi jo toteutuksessa esityksen yhdeksi näyttelijätyön huipuista.

Jukon Seitsemän veljeksen sielu on kuitenkin Eero Ella Lahdenmäen näyttelemänä. Hänen näyttelijätyössään on luontaista vetovoimaa, sydämen valoisuutta ja suurta komedian tajua. Lahdenmäen replikointi, ajattelu on salamantarkasti ajoitettua ja hänen roolitajunsa on niin sisäistettyä, että sen ilo tarttuu kohtauksia elävöittävästi vastanäyttelijöihin, koko tekstin dialogiin sitä kannatellen ja mikä ihaninta meihin katsojiin. Harvinainen näyttelijälahjakkuus, aikamme suomalaisteatterin diivailematon persoonallisuus saa viedä meitä omalla karismallaan mihin vain - hänen mukanaan annamme esityksen valloittaa itsemme täydellisesti.

 

Osa esityksestä tuo siihen videolle tehtyjä tai nauhalta kuultavia kohtauksia suoraan lavalla näyttelevien roolitöiden sekaan.

Aivan herkkua on pieni lukkarinkoulun kohtaus, jossa nykytekniikka tuo kuin menneiden vuosien takaa balsamoidun lukkarin urkuharmoneineen (Hannu Salminen) ja hänen kanssaan kohtaukseen veljeskolmikon Eero, Aapo ja Juhani etsivän nuorisotyön musiikkikämppään soitonopiskelun tiukkaan abc-kouluun lahtelaisen kivitalon kellariin ahtautuneena.

Tuskinpa vaan hurjempaa Simeonin luciferusnäkyjen kuvausta on suomalaisteattereissa nähty, saati kuultu musiikkihelvetillistä, pitkää ja monipolvista, rytmiltään hullun kaoottista, sävelalaltaan monioktaavista ja äänenkäytöltään kaikissa äänialaloissa ja -sävyissä esitettynä draama-aariana itsensä Minja Kosken videotulkintana.

Loistava kohtaus on veljesten kuulla nauhoitettu Toukolan poikien pilkkalaulu ämyristä (Kissalan Aapelin - Joel Mäkisen ilkkuvan häijynä versiona) ja taas jukolaisten uusin sävelin ja painotuksin. Tässä lavalla oleva ensemble tekee samalla illan täydellistä yhteisteatteria reaktioillaan .

 

Entäpä tuon yhteiseen tavoitteeseen tähtäävän Jukolan Juhani-Aapo-Eero -trion musiikillisten opiskelujen aikaansaannokset. Pari poimintaa:

Mikä meno ja vauhti, kiihkeys onkaan löytynyt sävellyksenä ja tulkintana Kiven Timon laulusta oravalle. Täysnautintoa, uutuusmannaa koko teatterilaulu!

Näyttelijätrion hengittävä, herkkä ja jumalaisen kaunis Sydämeni laulu Ella Lahdenmäen kauniin herkällä sydämestä pulppuavalla ääni-ihanuudella, ensemblen itsensä soittimin säestäessä on suoranainen koru syksyn musiikkipitoisessa näytelmätarjonnassa ja Teatteri Vanha Jukon Kivi-tulkinnassa omasävelteisenä ja omainstrumenttisena melodisena timanttina.

Hanna Kaitilan lavastus ja esineistö on onnistunut, mainiosti sekamelskaisen yksityiskohtainen tekstin monisisältöiselle sanomalle. Riemastuttavien visioiden, äänikuvien ja valojen toteutuksen tekniikka toimii täydellisesti.

Aleksis Kiven Seitsemän veljestä on saanut Jukossa sellaisen raikkaan vauhdikkaan, täysin tässä päivässä möyrivän, pöyhivän, etsivän ja kokeilevan nuoruusvoiman, että sen mukaansa kouraisevissa pihdeissä on katsojan suorastaan pakko revetä yhtä aikaa farssin, sketsin, parodian, tragedian, teekkarihuumorin kikatukseen ja naurun hysteriaan - mutta mikä parhainta saada myös moneen kertaan antautua aidon, lämminhenkisen komedian sylintäyteisen unohtumattomiin, häkellyttävän ronskeihin hyvän ja lämpimän huumorin täysien sylien rutistuksiin.

 

Seitsemän veljestä

Alkuperäisteos: Aleksis Kivi
Ohjaus ja sovitus: Linda Wallgren
Visualisointi: Hanna Kaitila
Valosuunnittelu: Antti Haiko
Äänisuunnittelu: Janne Louhelainen
Näyttämöllä: Ella Lahdenmäki, Markus Karekallas ja Maria Nissi

Ääninä/videolla: Kertoja Jarmo Heikkinen Kissalan Aapeli Joel Mäkinen Lukkari Hannu Salminen        Paikallisradion toimittaja Linda Wallgren Mäkelä/Etsivä Nuorisotyö Ilona Pukkila       Poliisi Jussi-Pekka Parviainen Simeoni Minja Koski

Artikkelin valokuvat: Julius Töyrylä

 

 

Arvio Teatteri Vanha Jukon ensi-illasta 18.9.2020

http://teatterivanhajuko.fi/jukolan-seitseman-veljesta/

keskiviikko, 16. syyskuu 2020

Soittokellarin Seitsemän Veljestä

Jukon%20orkesteri.jpg

Aapo ja Eero

Lahden teatterielämän kaksi voimatekijää: Lahden kaupunginteatteri suurella kolmen eri näyttämön tarjonnalla, mittavan monipuolisella ohjelmistovalinnalla, taiteilijakunnallaan ja henkilökunnallaan on kaupunkimme varma käyntikortti mahdollisimman monenlaiselle yleisölle ja kymmenille tuhansille katsojille ja se toinen on Teatteri Vanha Juko, joka taatusti tarjoaa pienen modernin teatterisalin, vain muutaman teatteriammattilaisen, merkillisen ja valtakunnallisesti merkittävän teatteritaiteen kiintopisteen, valtavirroista poikkeavaa, uudenlaista kiinnostavaa teatteriestetiikkaa, toisenlaisen vaihtoehdon viihtyä ja nauttia teatteritaiteesta Lahdessa.

Alkanut teatterivuosi 2020-21 on Teatteri Vanha Jukon toiminnan neljännesvuosisadan juhlavuosi. Juhlanäytelmäksi ei voi enempää tai vähempää valita kuin Aleksis Kiven Seitsemän Veljeksen romaanin tarinan.

Tuo aikakautensa yleistä sivistystä karttanut äiditön ja isätön, oppimaton, karski ja elämänhaluinen, luonnonläheinen, metsässä elävä poikalauma on meille jo 150 vuoden ajan näyttänyt suomalaisuuden peruselementit, luonteet ja yhteiselämän alun vaikeudet jos kohta elämän riemutkin.

 

Juhani%20Karekallas.jpg

Juhani

Missä metsässä nämä seitsemän veljestä löydämme tänään, minne piirrämme aikamme nuorten toimeen tarttumisen ja innostumisen lähtöviivan? Muuttuvan nykymaailman kellarissa, punk bändin alkeita opettelemassa. Yhteisen soittamisen A:ta B:tä ja C:tä yksin ja kovin takkuisesti yhdessä yrittämässä, vaikka oikeastaan nytkin tuo lauma haluaisi mennä metsään ja nukkua siellä makeasti kuin oravainen sammalvuoteellansa.

Lehdistötilaisuudessa suorastaan haltioitui tuohon ideaan ja oivallukseen siitä, mikä on tätä päivää, missä sen nuorten ihmisten rosoisen elämänvoiman näyttö ja minuuden etsintä selkeimmin ja ymmärrettävimmin näyttäisi oppimisen tulokset, suurimmat vaateet, käytännöt ja toimeliaisuuden löytymisensä. Samalla sai valistusta siitä, että nämä näyttelijät todella tuottavat harjoitusvaiheen alusta ensin ummikkoina, nyt jo osaavina itse musiikkia, metodina on ollut vain soittimeen tarttuminen. Opintien lukkareina ja karttakepinheiluttajina aidot ammattirumpalit ja kitaristit ovat löytyneet teatterin teknisen ammattikunnan kaksikosta omasta takaa. Soitin käteen ja anna tulla - siinä metodi.

 

Linda%20Vallgren.jpg

Linda Wallgrenin viisivuotinen Jukon taiteellinen johtaminen on myös syyskauden lopuksi päätepisteessään. Loistavaan lakipisteeseen hän on taas kerran ohjelmistovalinnan ja sovitusideansa mukana rohkeasti ja päättäväisesti kurkottamassa: Wallgrenin sovittama Seitsemän veljestä on puitteiltaan kuin perinteille rakentuva uudisrakennus pystypuista kaataen, aikamme käyttömusiikkiin salvostettuna - tulospäämäärä räiskyvää teatteri-ilmaisua, ihmisen aabeecee-kirjan sivut ja elämänopit soittimin sekä Aleksis Kiven ikivihrein ajatuksin.

Pieni katkelma esityksestä todisti nykymaailman aivoitukset, bändin tavoitteellisen harrastamisen, toimeliaisuuden ja tietenkin sen Kivimäisimmän - luonteiden selkeät erilaisuudet Aapon salomon-sovittelijan, Eeron kurittoman murrosikäisen velikullan ja Juhanin äärimmäisen patrioottisen ja yksniitisen periaatteellisen härkäpäisen järkälemiehen. Vaan missä on ne loput neljä veljeksistä? Sen saamme kokea vasta itse esityksessä, joka kertoo sittenkin koko Kiven alkuperäisen veljestarinan huippukohtia - Hiidenkiviä ja Turun matkoja - myöten puolentoistatunnin näytelmäuutuudessa. Sen verran kuitenkin tiukkaa näyttämön kehystä raoittaen, että mukana ovat valtakuntamme, kaupunkimme sekä Teatteri Vanha Jukon kuulut äänet ja menneiden teatteritöiden kantavat voimat etätyötaiteilijoina.

 

”Muuttakaamme metsään ja heittäkäämme hiiteen tämän maailman pauhu.”

JUKO(LA)N SEITSEMÄN VELJESTÄ on tragikomedia siitä, kuinka pitäisi tarttua toimeen ja oppia soittamaan A, B ja C – vieläpä mielellään yhdessä. Mutta mikä neuvoksi, kun oikeastaan haluaisi vain mennä metsään, nukkua makeasti kuin oravainen ja kuulla vielä kerran sen ihanan laulun, jossa lauletaan ”rakasta minua nyt, kun kaikki muut ovat menneet”?

Alkuperäisteos: Aleksis Kivi
Ohjaus ja sovitus: Linda Wallgren
Visualisointi: Hanna Kaitila
Valosuunnittelu: Antti Haiko
Äänisuunnittelu: Janne Louhelainen
Näyttämöllä: Ella Lahdenmäki, Markus Karekallas ja Maria Nissi

 

Esitys on Teatteri Vanhan Jukon 25-vuotisjuhlanäytelmä sekä osa teatterin kolmivuotista Muutos-otsikon alla kulkevaa ohjelmistokautta. Vuonna 2020 teemana on Lajina lajien joukossa.

 

http://teatterivanhajuko.fi/jukolan-seitseman-veljesta/

 

Lis%C3%A4liite.jpg

 

keskiviikko, 16. syyskuu 2020

Kaupunginjohtaja tulevaisuususkostamme heppoisin perustein

 

Kuntalaiskyselyssä korostuu luottamus kaupungin tulevaisuuteen

Lahti kartoitti kaupunkilaisten mielipidettä taloudesta ja tulevaisuudesta kyselyllä syyskuun alussa.

Lahdessa on 1844 kirjoitus- ja ajattelutaitoista kansalaista eli 0,7 % asukkaista. Otsikon mukainen tulos selviää kuulema kaupungin järjestämästä kyselystä, jossa pyydettiin kaupunkilaisia rastittamaan sekä antamaan avovastauksia toiveistaan Lahti-kaupungin kehittämiseksi.

Pekka%20Timonen%20c.jpg

https://areena.yle.fi/1-50628137  (Kuvakaappaus)

Paikallistelevision Hämeen alueuutisissa 15.9.2020 tilapäinen kaupunginjohtajamme Pekka Timonen kehui tosissaan tällaista osallistumista ja kaupunkilaisten aktiivisuutta. Näinkö asiat ovat. Kirjoittamalla ja vastaamalla nettikyselyihin me saamme osallistua kaupunkimme asioihin niin, että kaupunginjohtajamme sen ymmärtää. Eri asia on sitten ne 99,3 % meistä, jotka emme tällaiseen rastitustehtävä-realismiin ehdi tai usko. Mutta sillä, ettei meillä kaikilla ole nettilaitteita, aikaa tai edes taitoa ja kirjoittamisviehätystä moisiin jonninjoutavan yksipuolisiin, liike-elämältä jo tuttuihin vastauspyyntöihin, ei tunnu kaupunginjohtajallemme olevan mitään merkitystä. Kaupungin omilla nettisivuilla kaksi kaupunginjohtajan alaista (kehittämisjohtaja Sari Alm ja talousjohtaja Tiina Mörsky) luo vielä palkkansa edestä kaupunginjohtajan käsityksen mukaisen yhteenvedon asiasta.

https://www.lahti.fi/ajankohtaista/uutiset/kuntalaiskyselyss%C3%A4-korostuu-luottamus-kaupungin-tulevaisuuteen

 

Hiljattain kuluvana vuonna ja takavuosina kansalaiset itse keräsivät mielipideadresseja erilaisista yhteisistä asioista (Ohitie, Rantakartano, Pormestarit). Tuloksina oli jopa yli 5000 asukkaan yhteinen kannanotto. Niillä ei tässä kaupungissa ole kuitenkaan mitään merkitystä.

Onko meistä Lahden kaupungin asukkaista tullut erityisesti virkamiehille vain paperinmakuinen välttämättömyys. Missä on kaupungin virkamiesten todellinen, aito kosketus meihin heidät työllistäviin veronmaksajiin. Se on täysin etääntynyt muodollisuuksiksi ja silloinkin niistä täytyy virkamiestemme pitää suurta haloota oikein tv-ruudussa. Tosiasiassa saamme äänestää kerran neljässä vuodessa - ja nähdä jälleen valituiksi tulleet samat, leipiintyneet 59 persoonan kasvot, jotka eivät mitään muuta saa aikaan kuin palvelujen yksityistämistä ja hallintobyrokratiahenkilöiden määrän kasvamista.

Toivoisi Pekka Timosenkin astuvan maan pinnalle ennen kuin tekee enempiä yhteenvetoja kovin vähäisin perustein, sillä pian hänet ohittaa ja syrjäyttää tuo kahden suurimman puolueen sopimuspiiloista nouseva pormestarien armoitettu leegio.

Lahden asukas ja virkamies ovat täysin vieraita toisilleen. Inhimillisyys ja rehellisyys on kadonnut asioittemme hoidosta, vai mitä me 99,3 % Lahden asukkaista tuumimme.

 

Lis%C3%A4liite.jpg

sunnuntai, 13. syyskuu 2020

Lastenkirjallisuuden harvinaista teatterikoettavaa

Lasten kirjallisuus on viimeisen viidentoista vuoden aikana kokenut suuria mullistusten edistysaskeleita. Vaikka kansansadut, Astrid Lindgrenit, Grimmin tai Topeliuksen sadutkin ovat edelleen lukemaan opettelijan, kodin ja koululukemisen kirjallisuutta, yhä useammin varta vasten lapsille kirjoitettua ja samalla kuvitettua kirjallisuutta on suomennettuna runsain määrin ja mikä parhainta - julkaistu ihan suomen kielellä kirjoitettuna lukemisen innostamiseksi.

Lukeminen onkin viihde, joka kouluelämän alussa sekä myös lukemaan opettelevassa tai tottuneessa kodissa on aina yksi parhaimmista ja kiehtovimmista ajankuluista ja elämän luontaisesta mielenkiinnosta. Monet kirjat ovat niin suosittuja kotien eri-ikäisille lapsille ja aikuisille yhteisinä lukemisvirikkeinä, että niistä on tullut myös menestyneille kirjailijoille luomisinto tuottaa samalle mielikuvitustyypilleen istuvia uusia kertomuksia - näin syntyneet kirjasarjat saattavat olla jo kymmenienkin kirjojen suuruisia.

 

Suomessa Timo Parvela on huippuesimerkki: hänen lähes pelkästään lapsille kirjoitetut kirjasarjansa  kuten Ella -kirjat sekä  Maukka ja Väikkä -seikkailukirjat ovat saaneet Euroopan ja ihan viime aikoina jopa Kiinan lapset pois nettipeleistä ja takaisin lukemisen perusjuurille. Parvelan kirjasarjojen levikki on jo lähestymässä kahta miljoonaa - yli 30 maassa, 90 eri teoksena se on ylivertaista suomalaislukemista meille ja maailman lapsille sekä perheille.

 

Maukat%20kuvasto2.jpg

Maukka ja Väykkä -kirjoja lienee jo lähes kaksikymmentä..

Yksi Parvelan kestoaihe on eläimet, niiden inhimillistäminen kommunikoiviksi ja usein puhuviksi, lähes ihmisen tasolle. Näin on palattu kansainvälisiin kirjallisuustrendeihin vuosisatojen taakse, La Fontainen ja Krylovin eläinsatujen alkujuurille.

Parvelan kirjoja yhdistää myös suomen kielen kannalta verraton sana-akrobatia ja kielihuumori. Kertomuksista heräävä sympatia eläinten kautta heijastaa lapsen ja aikuisen normaalikäyttäytymisen tavanomaisuutta ja poikkeuksellisuutta. Näin me saamme vertaiskuvan omasta elämästämme ja pystymme moniin asioihin samaistumaan - tai niiden poikkeusnormeja hämmästelemään. Samalla heräävät myös ystävyyden raikkaat ja pitävät tunteet meissä toisiimme koko elämämme kestoisiksi. Lastenkirjat leviävät ja kuluvat käytössä paljolti myös niiden taitavien kuvittajien siivittäminä. Niin on myös Parvelan kirjojen käynyt.

 

Teatteri ja kirjat

Teatterit ympäri maailman ja erityisesti Suomessa ovat löytäneet yhden tien ihmisten ajatuksiin tekemällä esityksiä kirjoista - dramatisoimalla niitä. Nykyihmisen lukemismahdollisuudet ovat ajan hektisyydessä niin rajalliset, että helpoin tapa on mennä kokemaan uutuuskirja tai klassikko parin tunnin pituisena teatteriesityksenä.

Lastenteatterit tosin usein vielä saavat aidot kirjoittajansakin, mutta yleisempi kaava on, että kirjan raivaavat esitysmuotoon ensin ääneen luetut kodin lukuhetket tai kasettien tuotannot, sitten nukketeatterit, television lastenohjelmat, elokuvat ja viimein elävä teatteri dramatisoiden kirjan esitykseksi. Näin on valmistunut monenlaisten taiteilijoiden ja ammattiteattereiden omia tulkintoja ja näkemyksiä sisältävät esitykset lasten ja perheiden lukemistoista. Jo lapselle tuttu kertomus rajautuu tai laventuu esityksestä riippuen teatterin omaksi versioksi ja lapsen kertomuksesta luoma mielikuvitus saa jäädä taka-alalle tai nousta korkeuden autuaisiin pilviin yhä kasvamaan ja rikastumaan.

Elävin ja toiminnallisin on tietenkin lapsille tarkoitettu ihan oikea elävien olentojen esittämä näytelmä. Useille lapsille tällainen teatteriesitys on ensimmäinen tutustuminen teatterin mukaansa vievään sadun ja tarinan tenhoon.

 

LASTENTEATTERI

Yhdellä maailman pienimmällä teatterilla on pitkään kypsytelty maailman suurinta rohkeutta ja ideaa. Se on haaveillut esittää yhden maailman pienimmän maan nykyisen lastenkirjallisuuden kansainvälisimmän, elävän kirjailijan kirjasarjasta itse kirjoittamansa näytelmän. Teatteri on lahtelainen perheteatteri SUPERTEATTERI  ja kirjailija tietenkin Timo Parvela.

 

Maukka%20ja%20V%C3%A4ykk%C3%A4%20esitysk

Eilen sai kantaesityksenä  ensi-iltansa hänen kirjasarjastaan Maukka ja Väykkä ohjaaja Tero Poralin kirjoittama ja ohjaama lastennäytelmä, jonka taustana on koko kirjasarjan henkilöiden tapahtumat pienin, tehokkain, kujeilevin draamakiikarein luotu lastennäytelmä. Harvinainen lupa näytelmälle on saatu itse kirjailijalta toisin kuin jo monissa suomalaisteattereissa esitettyjen Parvelan Maukka ja Väykkä -näytelmien, jotka on suoraan hänen jostakin kirjastaan sovitettu esitykseksi.

 

Superteatterin Maukka ja Väykkä on esityksenä Maukka-kissan ja Väykkä-koiran pikkuhauskuuksia, temppuja, jekkuja ja oikeastaan kaikkien ihmisten arkielämää kuvaava näytelmä. Siinä kissamaisuus ja koiruus on melkoisen taka-alalla. Siksi muutaman kerran kuulin lasten kysyvän, onko tuo koira ihminen tai onko tuo ihmisen näköinen oikea kissa.
Pieni koti, hella, tiskipöytä ja kaksi vuodetta sekä pöytä ja kaksi ikkunaa ynnä ovi ovat ne ihmeellisyydet,  meille kaikille tutut tapahtumapuitteet. Lavastuksen esineistössä oven sulkeminen ja avautuminen taitaa olla joka kodin yleismaailmallinen huomion kohde. Se toimi myös hauskasti näiden kahden elämässä.

Maukalle kekseliäisyys, mielikuvitus, vauhti ja jatkuvat asioiden muutokset elämässä ovat ne tärkeimmät asiat. Väykkä perusominaisuuksillaan myhäilevällä pikkumurahtelevalla hyväksyvällä ääntelyllään on itse rauhallisuus, lähimmäis-sympaattisuus. Näin syntyy maailmaan kahden täysin vastakohtaisen olennon ystävyys, jatkuu ja lujittuu kaikkine riemuineen, väittelyineen, suruineen ja sopimisineen.

Maukan ja Väykän elämässä ja esityksessä kytee sekä kukkii kirjailijan satumainen mielikuvitus kuin tässä päivässä, mutta samalla meitä jokaista tutusti ja joskus kuin ennalta koettuna hipaisten, ajatteluttaen ja tietenkin kavereitamme tuntien, pienenkin yhteisön puitteista silmiimme rinnastuvasti lehahtaen.

 

Ehkäpä hurjin esityksen kohtauksista oli Maukan pelaamat kodin pelit - pesäpallo, jalkapallo, kaikki aivan omin säännöin oli niin hulvatonta menoa, että ihan huimasi. Huippuna Maukan johtama korttipeli, jossa ei Väykkä eikä tainnut meistä katsojistakaan kukaan jäädä huiputtamatta saati pysyä mukana.

Koronarajattu kahdenkymmenen persoonan yleisö alle kouluikäisistä kouluikäisiin ja heidän vanhempiinsa seurasi hämmentävän keskittyneesti tämän pienen kodin tapahtumia.

Kotilavastuksessa kuitenkin aika nopeasti kaikki hieman teholtaan haalistuu arjeksi, esityksen dramaturgiassa tapahtumien valtaisa määrä täyttää pian katsojan mitat ja katsoja kyltymättömänä janoaa jatkuvaa yllätyksellisyyttä. Se tulikin yhdennellätoista hetkellä. Kohtaus, jossa kerrattiin kulunut hyvä päivä, sen ihanuus, vauhdikkuus, lumoavuus, oli erotettu valoilla keskitetyksi Maukan ja Väykän kohtaukseksi, josta väreili niin läheinen ja ystävänlämmin tunnelma, että näytelmän loppu ei voisi täydellisempi olla - kaikkien, kaikenikäisten tajuama elämän tärkein kaveruuden ja yhteisten kokemusten tunne.

 

Taustamusiikki toimi eräänlaisena psykedeelisenä äänikulissina sopivan vaimeasti, hienoin yksinkertaisin melodioin ja varsin selkeästi erilaisin instrumentein kutakin kohtausta alleviivaten.

Tässä näytelmällisessä lastenteatteriesityksessä on myös harvinaisen hienot alku- ja loppupisteet, kumpikin kaukana teatteriesitysten tavanomaisuuksista - salaperäisen jännittävä lähes pimeä alku ja se vakio, esityksen loppulaulu todella lyhyt, tempaiseva ja raikas valoisa piste esitykselle.

Superteatterin vakionäyttelijät Kati Taitonen kissa Maukkana ja Timo Hyvönen koira Väykkänä näyttelevät luonteikkaat hahmottelunsa rakastettavasti.

 

Seuraavat  esitysajankohdat:

http://www.superteatteri.fi/

 

Lis%C3%A4liite.jpg

perjantai, 11. syyskuu 2020

Maukka ja Väykkä

Superteatteri.jpg

Timo Parvelan kirjoista on Tero Porali tehnyt Superteatterille kolmen vartin pituisen ainutlaatuisen näytelmähauskuuden Maukka ja Väykkä.

Lehdistötilaisuudessa nähdyssä esitysvälähdyksessä tuntui, että vauhdikas ajattelu ja hieman hitaampi pohdinta törmäilivät välillä yhteen oikein raikulisti ja päät kopsuen, mutta kaiken pelasti kuitenkin vanha, toistensa tavat tunteva ystävyys.

Kohtaus, jossa sisällä pelattiin oikein futista, oli varsin valaiseva kahden erilaisen persoonan yhteiselosta - toisen aina voittavaksi haluavasta vauhdikkaasta urheilijahahmosta ja toisen myhäillen periksiantavasta melkoisesta taiteilijapersoonasta. Vaan selvästi ja lohduttavasti kaikesta aisti - ah sitten kuitenkin - toisilleen yhteenkuuluvan kaveruuden.

 

Lavalla Kati Taitonen ja Anssi Hyvönen maukkailevat ja väykkäilevät koko näytelmän - taustamusiikin on säveltänyt Tero Porali ja esityksen puvustaa Emilia Porali.

 

Loppuunmyyty ensi-ilta on lauantaina 12.9.20 klo12.00

Katso muut esityspäivät tästä:

https://www.facebook.com/events/875933246255027/?event_time_id=875933249588360

 

Lis%C3%A4liite.jpg

 

  • Kommentoi

    Kommentointi avautuu jokaisen artikkelin alla olevasta puhekuplakuviosta.
    Toivon runsaasti kommentteja vuodatuksiini. Kirjoittajan on liitettävä kommenttiin toimiva sähköpostiosoitteensa mahdollista yhteydenottoa varten (sähköpostiosoitetta ei julkaista). Näin taataan sananvapauslain 4. pykälän vastuukysymykset kommentin sisällöstä sekä kirjoittajan lähdesuoja.

    Toimituksen sähköposti: lahenuutisia[at]luukku.com