Ella Pyhältö ja Juhani Rajalin          "Siellä hengittää minun nuoruuteni onnellisena kuin kukka, jonka kuvussa kastepisara heijastaa tähteä."                 Kuva Mikko Mäntyniemi                           

Katri Valan väkevä, temperamenttinen, sensuellin kiehtova hahmo Ella Pyhältön tulkitsemana herättää täyteen eloonsa ja hehkuunsa runoilijan, hänen tinkimättömän yhteiskunnallisen eetoksensa, runoilijan kutsumuksensa ja elämänvoimansa sekä rakkautensa hurjan liekin tavalla, joka ravistelee rohkeudella, rajuudella, naiseuden voimalla, miessukupuolen tykityksellisellä suorapuheisuudella tässä ajassa ja elämänmuodossamme raikastavan tuoreesti ja ajatteluttavasti.

Tekstinä, ohjauksena ja dramaturgisena luomuksena teos on pitkälle Valan runoudesta, hänen lähimmäisistään, kirjallisista piireistään ja ystävistään ammentavaa, tunteet ylinnä leiskuvaa todellisen elämän dramatiikkaa, jonka tunnelmissa katsojaa pyöritellään elämän suurissa ihanteissa ja kärvennetään sen realistisessa arjessa. Juuri itsenäistyneen Suomen vapaus, sen tuoma vallankumouksellisen nuori yhteiskunnallisen tietoisuuden vapaus, kirjallisuuden perinteisiä muotoja rohkeasti uudistava taiteilijanvapaus ja sananvapaus leimuavat läpi koko esityksen, josta elämänvoima tuntuu uhkuvan ja tarttuvan meihin katsojiin. Raikkaita tulevaisuustuulia varjostavat - niin kuin tänäänkin - työttömyys, päätöskoneiston miesylivalta, hyväksikäyttö, kulttuuriköyhä ilmapiiri, sairaus, nopeasti tulehtuvat ihmissuhteet, aidon rakkauden niukkuus ja yksilön pettymysten yhä suureneva elämänsaldo.

Esitys luo monet tunnelmansa tiiviillä kohtauksillaan, joissa nainen ja mies ottavat tiukasti, järkähtämättömästi ja rajusti mittaa toisistaan. Katri Valan elämänkulussa vaikuttaneet Olavi Paavolainen Ja Yrjö Jylhä heräävät nyt lähes ymmärrettävinä hahmotelmina koettavaksemme ja erityisesti Katrin veli Erkki Vala saa kiinnostavan, sielukkaan, runoilijan elämää valaisevan, taitavasti luonnostellun läheishahmonsa.

Väljästi toisiinsa liittyvät kohtaukset jättävät joskus esityksellisiä kysymysmerkkejä, mutta antavat viisaasti katsojalle omaa ajateltavaa. Ne sitoo elämänhehkuiseksi teatterikokemukseksi Ella Pyhältön kyky ajatella, puhua puolestamme ja näyttää rakastumisen, tuntemisen, hurman, epätoivon, onnen ja tuskan tunteet meille avoimesti, koskettavasti, samaistavasti ja aidosti eläytyen: harvinaista sähköistä näyttelijäkarismaa, oikeaa teatterin vaikuttavuutta.

Pajupilli

En ole lipunkantaja, en kotkansydäminen tiennäyttäjä matkallanne aamun maahan.

Olen virran partaalla paju, jonka lävitse tuulet puhaltavat, josta maailman kapinallinen henki

taittaa yksinkertaisen pillin soittaaksensa sävelmän, jossa on myrskyä, tuskaa, rakkautta  ja hiukan aamunsarastusta.

1934

Teatteri Avoimet Ovet

Vala

käsikirjoitus ja ohjaus  Virpi Haatainen
lavastus ja puvut  Heini Granberg
valo- ja äänisuunnittelu  Antti Kujala

rooleissa  Ella Pyhältö, Henry Hanikka, Juhani Rajalin

http://www.avoimetovet.fi/

Arvio 21.9.2013 esityksestä