Ré ja Babylon - Punahilkka ja Isoäiti
Helsingin Kannelmäen Kannelsalista on tullut yksi suomalaisen tuoreen ja uudistavan teatteri-ilmaisun tyyssija - siellä ovat saaneet ensi-iltansa klovniteatteri Red Nose Companyn Babylon ja Ré -klovnien esitykset. Useimmiten salista on lähdetty valoisin mielin, riemupakahtunein sydämin ja yhteisrintamassa kaikenikäiset katsojat loistavia teatteriesityksiä kokeneina.
Punahilkan paluu -esityksessä toteutuI jälleen Red Nose Companyn tavaramerkki - aina tuore ja interaktiivinen keskusteluyhteys yleisön kanssa - sen Ré (Hanna Seppä) ja Babylon (Minna Puolanto) loihtivat koruttoman luontevasti, hauskasti, lämpimän vaivattomasti, taitavasti ja ikimuistoisesti.
Tuo Red Nose -klovneria ei suinkaan ole pelkästään lapsille tarkoitettu. Kun lehdistöstä etsin teatteritarjontaa, siellä ei ollut esimerkiksi tästä Punahilkan paluu -esityksestä tavuakaan. Sen sijaan lapsille tarkoitettujen tilaisuuksien pitkästä luettelosta se löytyi.
Vaan mikäpä voisi olla surullisuutta, apeutta tai tympääntyneisyyttä sekä pientä että suurta ihmistä enempää elämänriemuun nostamassa kuin hyvä ja viisas hauskuus - ja tietenkin saada äidit, isät, mummot, papat ja kummit mukaan lasten kanssa teatteriin. Monen ikäinen näytti olevan 30.9.2023 lähes täysi yhdessä useaan kertaan ääneen nauruun remahteleva Kannelsalin esityksen yleisökin - jo esityksen alussa jokainen meistä yhtäaikaa oman itsemme esitellen saimme salin seinien maalin äänenvoimastamme taatusti rapsahtelemaan.
Me vanhempi mummo- ja pappasukupolvi olemme hurjimmat sadut Grimmin veljesten paksuista pelottavista 1600-1800 vuosisatojen satukokoelmista kuulleet ensin ihan pieninä meille luettuina iltasatuina, sitten itse lukien nuo pelkoa herättävät, kurinpidoksi tarkoitetut monet sadut. Punahilkka yhtenä tutuimmista on myös kotien usein vapaasti kertomina versioina kuin varoittavana esimerkkinä metsän pedoista, metsään eksymisistä ja syvän kaivon reunalle menemisestä jäänyt vahvasti muistikuviimme - tarkoituksena kasvattaa vanhempien neuvoilla meistä jokaisesta kiltti ja tottelevainen lapsi.
Vanhoissa maailmanlaajuisissa saduissa mahdottomuus on yleensä aina tehty mahdolliseksi. Punahilkka-sadussa Punahilkka menee isoäitiä tervehtimään viiniä ja leipää mukanaan, isoäidiksi naamioitunut susi on jo syönyt mummon ja tätä tervehtimään tuleva pieni Punahilkkakin joutuu suden suuhun - kokonaisena palana molemmat. Viimein aito metsästäjä pystyy suden vatsan aukaisemalla leikkaamaan kokonaan vaurioitumattomina elävän mummon ja Punahilkan suden mahasta ja täyttämään suden vatsan kivillä, ompelemaan kiviä täyden mahan kiinni kaivon reunalla ja kun sitten susi herää, tämä janoisena, maha täynnä painavia kiviä putoaa kaivon pohjattomiin syvyyksiin. Näin kaksi suurta pelotuskertomusta vahvisti monen kodin käyttämänä maailman lasten kiltteyden ja vanhempien neuvojen tottelemisen.
Punahilkan uudessa tulemisessa Punahilkalla on mummolle tuomisina viiniä ja kasvishampurilainen. Mummolan mökin maisemiksi levittäytyy nykysuomalaisen luontokäsityksen rikkumaton, koskematon metsän rauhainen vihreys. Pääsemme Punahilkan eksyttyä metsässä samoilevan ja meidät mummon mökille opastavan lintubongarin mukana tunnistamaan eri metsäkasvien terveydellistä merkitystä, alkaen mummon mökkipihan ratamosta lääkekasvina sekä todistamaan monilajisen suomalaisen lintuparatiisin punarintoineen, keltasirkkuineen jopa palokärjen mahtavan rummutussoolon - kaikki vielä latinalaisin nimin - ja oppaan mukana jatkamaan ja suunnistamaan metsäpolkua pitkin vaikka korvasieneen saakka.
Kyllä isoäidin Punahilkalle ompelema hienon hieno hilkka oli nyt todellinen taikaviitta: sen ja mummolle vietävien tuliaisten avulla hän mielestäni pelastui suden suusta. Tietenkin vielä kasvattavaksi esimerkiksi koimme sen, miten tuon pelottavan, isoäidiksi naamioituneen suden kävi - se juoda hotki itseensä koko pullollisen ja meni viinistä täysin tainnoksiin - näimme itse. Mutta vielä enemmän kuvittelimme tässä Punahilkan paluu -tarinassa. Sillä paljon tapahtui ja nokkelia hoksottamia vaati nopeat vaihdot klovniteatterin aina hieman rakosellaan olevan suuren punaisen väliverhon takana ja sen välistä pilkottavan valtavan salaperäisen mielikuvituksen maailmassa.
Tietenkin tärkeimmän, metsän rauhan, takasimme sormillamme muotoilemilla käsikiikareilla, joista esityksen lopuksi näkyi koko salin täyttävä susilauma ja kuului, kun jokainen meistä ulvoi klovnisuden esiulvonnan mukana omalla susiäänellään koko laajan salin susiulvontana tarinan lopuksi.
Klovnien improvisoitu, aina taattu vetovoima, ammattitaito, interaktiivinen yleisönsä kanssa vuorokeskustelu (5-90 -vuotiaat) ja raikkaan spontaanit vastaukset meiltä yleisöltä ovat sitä unohtumatonta, sydämellistä, aitoa kahdenpuoleista lämmintä ja luontevaa huumoria, joka vei jälleen meidät mukanaan nauruun tikahtumaan ja tämän teatterin taattuun, ainutlaatuiseen taikaan.
PUNAHILKAN PALUU
TYÖRYHMÄ
Näyttämöllä:
Hanna Seppä ja Minna Puolanto
Ohjaus: Niina Sillanpää
Käsikirjoitus: Työryhmä
Valo ja äänisuunnittelu: Jere Kolehmainen
Puvustus: Noora Salmi
Lavastus: Puolanto, Seppä, Sillanpää
Tuotanto: Red Nose Company /
Elina Terho, Maija Kühn, Inka Virtanen, Niina Bergius
Graafinen ilme ja esityskuvat: Ilari Kallinen
Esityksen kesto n. 60 min
Kantaesitys Kanneltalossa 7.9.2023
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.