Tanssijat: Unto Nuora, Heidi Naakka, Jyrki Kasper, Justus Pienmunne, Kaisa Torkkel
Jo yksin Frederico Garcia Lorcan Veren häät on teos, jota taiteen historiaa lukiessa, elokuvana, teatterina, tanssina katsoessa ja kokiessa tai siitä mainitessa ei voi jättää edes ihmislajia vaistojensa, himojensa, perinteittensä, ylpeytensä ja vallankumouksellisten seuraamuksiensa kanssa huomioimatta - tänä hyvinvointiyhteiskunnan silkkityynyin nukkuvan, mediaturhuuksissa elossapysyvän, apaattiseksi sodanvarjoisessa aloituskyvyttömyydessään, pysähtyneessä päivänpoltteisessa ajassamme.
Euroopan 1930-luvun taiteen uudistamisessa loistivat johtotähtinä Lorca, Dali ja Bunuel. He loivat yhdessä surrealistista taidetta, jonka kuviin läsnä oleva aika kiteytyi ja jotka jo aavistelivat tulevaa maailmanpaloa. Lorca kirjoitti tarinansa Espanjan kansalaissodan alussa 1933. Ajat olivat kaoottisia, uudet sivistystuulet, moderni runous olivat kauhistus, vastarinta vallanpitäjille Euroopassa aikana, jolloin runous oli ase ja jolla taiteilijoita vainottiin. Dalí ja Bunuel pakenivat ja Lorca teloitettiin Espanjan sisällissodan alkusoittona 1936.
Helsingin kaupunginteatterin tanssiryhmän Helsinki Dance Companyn kevätkauden ensi-ilta Compañía Kaari & Roni Martinin kanssa flamencoa ja nykytanssia yhdistävä Lorcan Veren häät sai 24.1.2024 ensi-iltansa Studio Pasilassa, värien ja varjojen verenpunan roiskuessa valkoisten asusteiden viivoin tanssiteoksen koko ajatuksen ja katsojien ajatusten ylle. Miten taiteilijoiden pako tästä elämänvoiman hyytyneestä, yksimakuisesta maailmasta on totta tänäänkin kulttuurin kuihtuessa sanottavansa hukkuessa, turhan elämämme raivotessa valtiaana epäolennaisessa elämän tarkoituksessa.
Riittävätkö diktatoriset mammonoin, ohjuksin ja kansanmurhin ylpeilevät ja nujertavat mahtivaltiot elämämme syvimmiksi tarkoituksiksi vai sytyttääkö tanssillis-flamencomusiikillisen illan luoma äärimmäinen yksilöllinen viiltävyys, kehon ja ajatuksen maaninen tarkkuus, valtava ihmisyys ja inhimillisyys, liikkeen aikaansaava empatia ajatusten ja tekojen maailmanpalon, vallankumouksen siinä missä Lorcan ajan vastaisku aikakautensa pysähtyneisyydelle taiteesta lopulta löysi.
Tuntui, että käsikirjoittajat ja ohjaajat ovat häikäisevän ennustavasti tajunneet sodanvarjoiset fasistiset maailmanmerkit koittavan ja ylenpalttisen keinoviihtyvyyden ja nautintojen jo hallitsevan ihmisen sielua. Jotakin sellaista kaikki meidät mukaansa repivää maailmaantuulta puhalsi hurjalla mukaansa tempaavalla puhurilla studio Pasilan lava täysin myrskyboforein pinttymistämme puhdistaen.
Orkesteri: Roni Martin, Juan Antonio Suarez "Cano", Victor Carrasco, Sanna Salmenkallio
Voi olla, että pelkkä flamenco-musiikki piti yhteyttä yllä Lorcan vallankumouksellisen Veren häiden tapaan uuden alkamiseen ja vanhan kaatumiseen myös tähän esitykseen. Kun tuo kuumottavan hurmaava ja vahva, fanfaarinen flamenco-orkesteri soitti flamenco-musiikkiinsa sävellykset niin voimalla ja järkähtämättömällä aidolla paatoksella laulusolistinsa Victor Carrascon äänen järistäessä koko salin korvien vasarat ja alasimet lähes murskaksi, lumouduimme flamencoon täydellisesti. Sama musiikkianti moneen kertaan illan aikana todisti sen tenhon yhdeksi illan tärkeimmäksi nimittäjäksi. Se käynnisti liikkeen tai se varioi liikettä sadasosan tarkkuudella sitä kuitaten. Se kuin sisusti tapahtuman tunnelman vallitsevaksi, hellittämättömäksi, jännittäväksi, peräänantamattomaksi ja teatterilliseksi sekä viimein ymmärrettävän lohduttavaksi, meidät silti hellien syliinsä sulkien.
Entä se tyhjä lava. Se muuttui tanssijoitten ilmaisuilla interiööreiksi: lorcamaisen maailman hääsaliksi, kahden sukuylpeän suvun kodiksi, kaksintaistelulliseksi sotanäyttämöksi, ratsastavaksi ja pakenevaksi maisemanäyksi, kahden ihmisen intiimiksi hetkiksi, jopa ajatuksissamme raastavan kaipaaviksi yksinäisyyden, rakastumisten, uuden ja vanhan maailman kohtalokkaiksi kohtaamisnäyttämöiksi. Esitys täyttyi ihmisten liikkein, eliökunnan sisäisten tuntojen ilmaisun voimalla ja ihanuudella varpaista aivoihin, sormenpäihin - yhteisiksi, yksilöllisiksi läsnäoloiksi. Tulkinnanvaraa oli jätetty meille katsojille, jos kohta meidät musiikilla huumattukin liikekielen ainutlaatuisesta herkusta nauttimaan.
Voisin saldosanoin kuvailla puolitoistatuntisesta Studio Pasilan lavantäysistä ihmisellisistä liikekyvyistä, joiden nauttiminen jo sinällään oli piiskaavaa, meille esimerkillistä herättävyyttä koko ilta. Tuntui, että koreografin ohjaamalla, tanssijan omasynnytteisellä kielellä on löydettävissä pelkillä raajoilla, varpailla tai sormilla, ranteilla, ilmeen pikkunyansseillakin elämän tunnot, tuska, alistuneisuus, vireys, apatia ja mukanaolo.
Sanoja ei tarvita, flamenco on liikettä. Tanssin laajasta kirjovoimasta löytyy tapa, jolla jokainen meistä voi kertoa omalla tavallamme sieluamme täyden, pysähtyneen tilamme ja antaa liikkeillä itsellemme ja toisillemme rohkeutta luoda vilpittömästi edes jotakin uutta yhteistä toivoa tässä yksimakuisessa läntisessä maapallossa, sen sivistyksestä kadotetussa, sota-ajatusten täydessä elämäntavassa.
Esityksen jokaisen tanssijan omat hienot soolot, laajempikin soolorykelmä kuten Unto Nuoran maaginen tanssi variaatioineen olivat kaikki tanssin nautintojen unohtumattomia elämyksiä. Tai yleensäkin koko ensemblejoukko yhteisine äärimmilleen herkistyneine tunnelmineen sekä tarinan vastakkaiskarriääriviittaukset mainioita liikeilmauksineen, mahdollisine korostamattomine sukupuoliviitteineen. Myös vanhuus ja nuoruus olivat yhtä, sillä tanssijoita yhdisti täydellinen tanssin notkeus.
Tanssi-illan soolojen huipuksi nostan Nuoran ikää puolta nuoremman Justus Pienmunnen hurmaavan valoisan, tulevia uusia maailmoja syleilevän tulevaisuusvision, nokkeluuden jonglöörisen huipentuman, hauskankin, yleisölle esittämän ainutlaatuisen flamenco-tanssin, koko kehon ja sen osien sinfoniallisen aarian.
Veren häät
Teksti Frederico Garcia Lorca
Compañía Kaari & Roni Martinin espanjalais-romani-juutalais-suomalainen flamenco-orkesteri ja Helsingin kaupunginteatterin tanssiryhmä
Ohjaus ja esitysdramaturgia Kaari Martin, Roni Martin, Atro Kahiluoto.
Koreografia Kaari Martin,
Sävellys ja sovitus Roni Martin
Lavastus ja valot Jukka Huitila
Puvut Elina Kolehmainen
Ääni Eppu Helle
Naamiointi Hanna Piispanen
Esiintyjät: Kaisa Torkkel, Aino Seppo, Justus Pienmunne, Sari Haapamäki, Jyrki Kasper, Heidi Naakka, Unto Nuora, Mikko Paloniemi.
Muusikot Victor Carrasco, Roni Martin, Juan Antonio Suarez, Sanna Salmenkallio
Artikkelin esityskuvat Stefan Bremer
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.