Jerusalemin%20tanssi2-normal.jpg

Laura Halonen, Anna-Elisa Hannula, Vera Veiskola ja Paavo Kääriäinen              Kuva Mira Aaltonen

Ilpo Tuomarila  Jerusalemin tanssi

Ohjaus Yrjö Juhani Renvall
Koreografia Ari Numminen
Musiikin ja laulujen valmennus Arla Salo-Pursiainen
Puheen ja äänien valmennus Tiina Syrjä
Lavastus ja valosuunnittelu Samuli Hytönen
Puvut ja rekvisiitta Tiina Helin  
Näyttämömestari ja äänet Jyrki Lehtinen
Tuotantoassistentti/blogi Päivi Röppänen
Tuottaja Tuula Parviainen

Tampereen yliopisto, Viestinnän, median ja teatterin yksikkö, Näty 2013
Rooleissa Näty III:
Antti Autio, Laura Halonen, Anna-Elisa Hannula, Emma Hautala, Paavo Kääriäinen, Markus Lappalainen, Ella Mettänen, Hannes Mikkelsson, Aku Sipola, Antti Tiensuu, Hegy Tuusvuori, Vera Veiskola

Kynäö.png

Korpelalaisuus
Suomen kansan suurin ahdinkoaika, maailmansotien välinen 1930-luku todellisine, suurine työttömyyksineen, nälkäänäkevine ihmisineen, sosiaalisine epäoikeudenmukaisuuksineen, lakkoliikkeineen, kirkon jyrkästi määrävine valtaotteineen toi myös tornionjokilaakson Pajalaan, ruotsinsuomalaisten työtätekevien lohduksi herätysliikkeet, lujinna laestadiolaisuuden. Sen syntejä ruoskiva, ihmisen syntiseksi manaava saarna kärvensi, poltti ja kuristi entisestään ahdistunutta ihmispoloa, maalasi kauhukuvaksi ja realismiksi ajan maanpäällisen osattoman kohtaloksi helvetin tulisine pätseineen ja sai vahvemmankin otolliseksi kääntymään puritaaniseen laestadiolaisuskoon, jossa kaikkinaiset kieltäymykset, kukat, ompelukone, radio, naisten hatut, verhot ja miesten parrat ja kravatit olivat ulkonaiset merkit itse perkeleestä, tanssi, himo ja ehkäisy suurinta syntiä ja huorinteko anteeksiantamatonta. Termi kristuksen veri oli ainoa elämän toivo.

Mitään helpotusta todelliseen nälkään, puutteeseen ja köyhyyteen ei tähän kieltäymysten, synneistä pääsemisen päivittäisessä armon anomisessa ja Kristuksen rukoilemisessa suotu, kunnes Ähtäristä saapui kolmekymppinen Korpelan Toivo, alkuaan laestadiolaisherännyt hänkin. Hänen evankeliuminsa oli synneistä ja katumuksesta vapaa taivasten valtakunta, joka samassa kristusmuodossa lasketutti kristallisen arkin suoraan maan päälle, viedäkseen taivaaseen  666 siihen ensiksi astuvaa taivaaliseen paratiisin lämpöön. Kaikki syntisyys muuttui taivaan ihanuudeksi: niin alastomuus, kaikkinainen himo, sosialismikin olivat Korpelan tuomisina taivaan valtakuntaa jo täällä maan päällä. Korpelan uusi evankeliumi tarttui, lämmitti ja hurmasi suuret, pelkissä kieltäymyksissä piehtaroivat nälkiintyneet ihmisjoukot, jotka yhä laajenevissa seuroissaan alkoivat osata siioninvirtensä ulkoa, kokea ihmisenä olemisen autuutta ja hurmosta. Tuo hurmos voimistettiin miehiin ja naisiinkin kiljujuomalla, vapailla sukupuoliorgioilla sellaiseksi menoksi, että rajoja ei enää näkynyt tässä maanpäällisessä ja tulevassa taivaassa: sukupuoliakti tulkittiin pyhäksi sakramentiksi, jota piti harjoittaa seuroissa tiuhaan, yhdessä, erikseen, lastenkin kanssa, sukurutsoina ja erityisesti saarnamiesten kanssa. Tähän hurmokseen vihkiytymättömät lähiomaiset jätettiin ja hylättiin oman autuuden pyhitykseksi, sillä työn tekeminenkin oli turhaa, sakramentin jatkuva toteuttaminen elämän ainoa taivaan tarkoitus. Viimein hurmosliikkeen seurat saivat viranomaiset niihin puuttumaan: keskeiset korpelalaiset pidätettiin ja tuomittiin vankeuteen, monet hyvääuskovat teljettiin kunnanhouruloihin hullunpaperit heille kirjoittaen.

Lähteitä  Heikki Toppila: Ja niin tuli kevät taas 1945, Ilpo Tuomarila: Jerusalemin tanssi 1990, Bengt Pohjanen: Jerusalemmin tansit 2003

Kynä2.jpg

Jerusalemin tanssi, Ilpo Tuomarilan näytelmä (valmistunut juuri teatterin johtoon astuneen Yrjö Juhani Renvallin tilaamana työnä 1990 Oulun kaupunginteatteriin) kertoo tästä hurmosliikkeen todellisuudesta. Lähes sukupolvi sitten se tuolla pohjoisessa Oulussa, lähellä tapahtumien keskuspaikkaa, Pajalan seutua, vielä hyvin muistettiin: korpelalaisuuden aikalaisten jälkipolvi puhkesi kertomaan tapahtumista ja todisti aikakauden uskomattoman erikoisesta todellisuudesta. Teatteri suoritti yhteiskunnallista kartoitustaan ja tarkoitustaan harvinaisen totuudellisesti ja tuloksellisesti: katsomot täyttyivät ja keskustelu syttyi ja jatkui pitkään.

Näytelmänä Tuomarilan teksti on kronikkamainen, huikea, hurja ja hauska draama tapahtumista sen oikeilla nimillä ja nimityksillä: puhekieli taiten tyylillä aikalaistettu deettömäksi ja tapahtumaseudun murre häivytetty maukkaasti taka-alalle vain lauserytmissä resonoivaksi jäänteeksi. 

 

Tampereen ihanassa hurmoksessa

Renvall.jpg
Kun Yrjö Juhani Renvall nyt runsaat kaksikymmentä vuotta edellisestä ottaa tuon näytelmäharvinaisuuden ja sen todellisuuspohjan nuorten näyttelijäkoulutettaviensa materiaaliksi, aikakausi on toinen, muttei sisällöllisesti paljonkaan poikkea korpelalaisuuden uuden tulemisen mahdollistumisesta. Laestadiolaisuus on edelleen voimissaan, salakavalammin vain kaupungistunut, piiloutunut poliittisiin virkamiehiin ja päättäjiin kaupunkiemme salaverkostoina, yhteiselämämme täyttäen ja määräillen, vallannut Lahdessakin yhden kirkon pappeineen ja maallikkopäättäjineen, samoin  kaupungin keskeiset kaavoitusvirkamiehet sekä koulujärjestelmämme keskeisen organisaatiojohdon. Ja laajemmin: laestadiolaisuuden sisältä mätä todellisuus on kaivettu esiin valtakunnan tasolla. Sen saarnamiesten alaikäisiin ja liikkeen jäseniin vuosia kohdistuneet hyväksikäyttövääryydet on levitetty koko kansan kuultaviksi, auktoriteettisaarnaajat haastettu käräjille ympäri valtakunnan - syystä valtionkirkkomme jäsenkato vauhdittuu koko ajan. Missä viipyy Toivo Korpela?

Maailmanpolitiikan meno ei olisi vieras tulevalle uudelle korpelalaisuuden tapaiselle nuoruuden estottomalle hurmoksellisuudelle. Todisteet niin Egyptissä kuin Syyriassa, Israelissakin ovat samanhenkistä, joukkojen yhdentynyttä hurmosliikettä, joissa henkensä uhraaminen on taivaaseen pääsemisen hurskautta, uskon ehdottomuuden marttyyrista todistamista, kristallisoituun arkkiin pääsemistä. Me ulkopuoliset päivittelijät pidämme näitä maailmankorpelalaisia hulluina.

Jerusalemin%20tanssia-normal.jpg
Ella Mettänen                                                                                                                                                       Kuva Kristiina Lehto

Vaan mitä saammekaan tamperelaisesityksessä kokea. Hienosti mietitty, taiten rytmitetty      Yrjö Juhani Renvallin ohjaus vie esittäjiensä mukana meidät kohti omaa elämänpituista sisäistä kamppailuamme - todellisuuden ja unelmoinnin valintaamme. Sujuva kokonaisuus, sen parikymmentä tiivistunnelmaista kohtausta pursuu kiihkeää nuoruuden elämänsykettä tartuttaen meihin sen niin vastustamattoman tuoreesti, raikkaasti ja uskottavasti, että oikeastaan alkaa pelottaa: tästä se hurmos juuri alkaa eikä tuolla sisäistetyllä voimalla, sielun ja ruumiin täysin uhrautuvalla teholla pääty koskaan.

Herää myös luottamus esittäjien sanomaan: näyttelijöiden määrätietoisuus huokuu ja vakuuttaa  uppoutumisesta omana itsenään munaskuitaan myöten tähän hulluuden analyysiin, ei ulkokullaisesti näyttelemällä, vaan yhteisajatus ylinnä voimakkaasti eläen. Meille nämä näyttämön suvereenit valtiaat, monitaitoiset shamaanit tarjoilevat tarinan historiallisen totuuden, sen nykymahdollisuuksille silmämme avaten, ei mässäillen ja provosoiden, vaan todellisuutta karumpina ihmiskohtaloina, joukkovisioina, suggeroivina enkelnäkyinä, läpiseinän kävelyinä, komeina ikimuistettavina taivaskuvina, upeina maagisina tansseina, siioninvirsinä, virverossirytmisenä riehaannuttavana tanssina, punalipuin ja ruumiinaktein maustettuina todellisuuksina, mukaansa vaivatta meidät nauravina, aplodeeraavina kanssasisarina ja -veljinä temmaten. Vaikutumme ja ihastumme, olemme kaikin aistein sisällä harvinaisessa, ainutlaatuisessa - Jerusalemin tanssissa.


Yrjö Juhani Renvall antaa teatterityöllään näytön, miten mennyt todellisuus, sen ahdistuksen läpi tunkeutunut toivo hulluimmillaan voi vallata meidät ja kenties ihan kohta jää ainoaksi tieksi löytää totuus ja yhteisöllisyys mielettömässä, inhimillisyydelle välinpitämättömässä maailmassa. Teatterin tulevaisuudelle Nätyn Jerusalemin tanssi näyttää kirkkaan häikäisevän suunnan pois sisällöltään lahoavasta, viihteellisyyden ja taloudellisen tuottavuuden leimaamasta, laitostuneesta teatteri-instituutiostamme kohti ajattelevaa, kiinnostavaa, hurmaavaa teatteritaidetta.

http://naty.uta.fi/page.php?uid=2