Koira kököttää polvella, kääntelee päätään, pieni eskimo. Puhelen sen korvaan, luen, useimmiten vain istun.*

Lahden kaupunginteatterin uutuus, musiikkiteatterillinen tuokio elämän lapsuusmuistoista ja juurtumisesta aikuisuuteen runoilija Sirkka Turkan ”Valaan vatsassa” * -kertomuksen tapaan muotoutuu sisällöltään sydämellisesti hymyileväksi elämän ihmettelyksi, dramaturgialtaan lämminhenkisen railakkaaksi luomukseksi sekä musiikiltaan yhtä aikaa vuosikymmenten hittien tunnelmalliseksi nostalgiaksi ja moderniksi viola da gamba sävellys-, säestys- ja tulkintaihanuudeksi.
Kokonaisuudessaan teos laskeutuu lähes realistisesti vanhan kuva-albumin tapaan suoraan yleisön syliin selattavaksi, ajanpatinoinnin kultaamiin muistoihin ja kokemuksiin, pettymyksiin ja haaveisiin hetkiksi heittäytyen, mutta nostaa samalla meidät katsojat korkealle runouden raikkaan puhtaalle pyykkilangalle kera yhteisten kokemustemme, niitä ylistäen ja kunnioittaen.



Eräänä aamuna tätini mies heräsi siihen että papukaija piti nokallaan hellävaroen kiinni hänen nenänpäästään, puristi vain välillä vähän lujempaa niin että sieraimet sulkeutuivat.... *

O
massa syvällisessä sirkkaturkka-tietoudessaan, räiskähtelevän sytyttävässä, vallattoman pitelemättömässä, valoisassa temperamentissaan Eeva-Kirsti Komulainen hurmaa mielemme niin ajattelijana kuin näyttelijänä: kohtausten näyttämöllinen ilme on jäljitellyn sirkkaturkkamaisen oikukasta, syvällisen yllätyksellistä ja runoilijan lailla luonnon, puiden lehtien, hevosten ja ennen muuta koiran sielun ja sielukkuuden ylistystä elämän tärkeimpinä luontokappaleina, ohi ihmistenkin.
Teemat  -  Miten elämä kohtelee setiä ja tätejä, Sotilas-isän unettomuus Viipurin ruumisröykkiötunnistuskokemuksen jälkeen, Vanhus, Koirat eivät kanna murheita ja Kuolema on elämän syli - saavat mieleenjäävät, dramaturgisesti ajatuksiamme koskettavat tulkinta-asunsa. Näyttelijä Komulaisesta pulppuava elämänilmiöiden ihmettely ja kokemisen ilo tuntuvat vastustamattoman valloittavilta luuytimiimme saakka.


Mikko Perkolan herkkä viola da gamba -musisointi on poikkeuksellisen tartuttavaa ja sykkivää - yhtä hyvin pari omaa sävellystä runoilijan teksteihin kuin vuosikymmenten Ei ole mulla markkoja taskussain, Monosen Meren yllä, Suvivirsi, muutama humpparenkutus ja tietenkin Rakastan elämää ja Nuoruustango elävät niin hienostuneen väkevinä tunnelmina
molempien taiteilijoiden eläytyessä tulkintoihinsa, ettei ihme yleisön jatkuvien väliaplodien.
Esitysilmeeltään Aina joskus sattuu on värikkään raikasta, mietittyä ja sujuvaa näyttelijätyötä, jossa tunnelmin ja heittäytymisin ihmiseksi kasvun käänteentekeviin tuokioihin ilakoidaan ja vakavoidutaan intensiivisen taitavasti.

Lahden kaupunginteatterin ensi-ilta Harjulan Setlementin alalämpiössä todisti todellisista teatterin uusista ulottuvuuksista. Arviolta alaikärajaltaan seitsenkymppinen, täyssalillinen yleisö oli haltioissaan. Ennustan esityksen purevan 0-100 -vuotiaisiin sisällöllään ja vauhdikkaalla, kekseliään hauskalla yleisilmeellään, musikaalisuudellaan. Harvinaisena teatterivientinä pois laitosteatterin seinien ahdistuksesta kolmevarttinen tasokas esitys on myös merkittävä taiteellinen aluevaltaussaavutus Lahdessa.

Aina joskus sattuu: aivoissa niksahtaa,
                        punainen valo syttyy.
Vaaralliset säteet ryöstäytyvät
                            kontrollista,
 mutta ne ohjataan takaisin. Hyvä niin,
ja hän matkustaa kapselilla hiljaisessa huoneessaan.
Epämääräiseksi ajaksi
hänet suljetaan lepoon
omasta itsestään.
 
(Sirkka Turkan kokoelmasta Huone avaruudessa, 1973)




Ensiesityksen jälkeen teatterinjohtaja Maarit Pyökäri ja runoilija SirkkaTurkka poseeraavat  esitysrekvisiitan edessä.

Lahden kaupunginteatteri
Sirkka Turkka ja Eeva-Kirsti Komulainen "Aina joskus sattuu"
Esittäjät: Eeva-Kirsti Komulainen ja Mikko Perkola

Ensiesitys Harjulan Setlementin alalämpiössä 7.9.2012
Toinen esitys samassa paikassa perjantaina 14.9. klo 10.15

http://www.harjulansetlementti.fi/