Aku Sipola ja Antti Tiensuu

Lahteen, Teatteri Vanha Jukon kesätyhjälle lavalle on virrannut riehakkaasti käryävää tuoretta teatterituoksua. Nikolain Teatteri tarjoaa kesäteatterituotantonaan monikasvoisesti nähtyä, moninenäisesti vainuttua todellisuutta ihmispoloisen pikkumaisista pyrinnöistä elämänsä tarkoitukseksi ja kanssaihmistensä ymmärrykseksi kiinnostavan täysipainoisesti, näyttelijätyölläänkin laadukkaan kunnianhimoisesti.

Moninenäisyys on jo Henri Tuulasjärven laatuisa tavaramerkki: mainioiden puheaparaatteihimme soveltuvien monologien suvereeni käsikirjoittaja, ovela kirjallisuusnäytteiden lainaaja, mielikuvitusseikkailija ihmisaivokoppien ennenkoluamattomissa lokerikoissa – siinä kirjoittaja-ohjaaja-dramaturgin avut vailla vertaa.
Niin nytkin. Nenä! on mielenkiintoinen kertomus nenättömyydestä, tajuamisen puutteesta, luonneotanta erilaisista olemuksiemme sielunmaisemista, niiden tuoreesta kuvaamisesta ja läpivalaisusta, törmäämisestä toisiinsa mielenkiintoisesti ja viihdyttävästi: oikea herkullinen teatterielementtien kokonaistarjotin. Tuohon nenävainuun liittyy gogolmaista haistamista ihmisen turhamaisuudesta ja pikkusieluisuudesta (golfannos), valittujapaloja meistä yksinkertaisista pikkusieluisista ihmisistä ja kunniamme suvereenista loukkaamattomuudesta (ruohonleikkuripuolisot), narsistista elämänmuodon valheellista täydellistä unelmien täyttymystä (maailmanmerienkapteeni), hervottoman hauskuuden ja tragiikan viiltävän upeaa luonnekuvaa (mäyrä), sielunelämän kiikkulaudan herkän painovoiman arvaamatonta kerronnallista trapetsitaidetta, tsehovilaista näyttämöasemointitunnelmaa, räjähtäviä affektiivisia reaktioryöppyjä, pellemäistä ulkomaskia ja traagista klovneriaturhuutta sekä tarinoita aina mauttomuuden rajoille asti - mitään ei tunnu puuttuvan.

Vaiko sittenkin? Kotoiset tuulasjärviset kohtaukset (puhelinkohtaus) ovat parhaimmillaan tuttuudessaan rakastettavia. Vaan olisiko teoksen vuolaassa tekstissä sittenkin enemmän ollut tilaa karsimiselle ja aidolle dialogille - kyllä varmaan: alun monologin jännitteessä ei ihan vielä riittänyt kantavuutta ja lopun illuusiomaisen ennustuksenomainen, arvoituksellinen päälleliimausmainen jälkikuva - turhaa kavennusta ahneelle mielikuvituksellemme molemmat.

Hannes Mikkelsson hullaannuttaa ehjällä tyyppirakennelmallaan pallomerityhjänpäiväisessä pelle-naiiviudessaan, Aku Sipola lasisilmäisessä kapteeniolemuksessaan leijuu nautittavasti elämän narsistisessa hyvänolon nautinnossaan, Ella Mettänen luo monitasoisen ja terävän pikkusieluisen ihmishahmon ja Henri Tuomisen vakavahko henkilökuva tosikosta käy sympaattisesta, uskottavasta yksinkertaisesta ihmiskarikatyyrista. Milla Järvisen taitava  trapetsiliikekieli katsekontakteineen luo näytelmän tunnelmiin jännitettä ja arvaamattomuutta. Antti Tiensuun pikkukohtaus humaltumisesta ja sammumisesta kohoaa esityksen nautinnollisimmaksi herkuksi, yhdeksi tämän kesän hauskuuskokemuksien huipuista.

Nenä!  luo  ja tunnelmoi meille taitavalla näyttelijätyöllään ja tekstiaarteellaan todellista sisällyksellistä kesäteatteria, jollaista kulttuurille kylmennyt Lahti-kaupunki ansaitsisi virkistyäkseen enemmänkin. Kaksituntinen hurahtaa katsomossa kuin siivillä ja jättää kymmenittäin ajatuksia luikertelemaan ajatuslokerikkoihimme siivottavaksemme. On pienen vaivan väärti mennä kokemaan näitä tulevia suomalaisen teatterielämän ammattilaisia ja nauttimaan - älykkään hauskasta teatterista.
 

 http://teatterivanhajuko.fi/about/nikolain-teatteri-nena-sisakesateatteria/