Olavi Uusivirta

Suomen Kansallisteatterin Shakespearen Hamletia ylistetään ehtymättömänä näytelmänä. Sitä se onkin. Esitykseen katsomispääsy tänä vuonna 2022 edellyttää onnenkantamoista ensi syksynäkin, sillä näytelmän ennakkoesitykset, pariin kertaan siirtynyt ensi-ilta 10.3.22 ja kaikki kevään kuusi jäljellä olevaa esitystä on loppuunmyyty ajat sitten.

 

Alkuperäistarina kertoo hovitarinanTanskan prinssi Hamletista, jonka isä, maan suosittu kuningas on julmasti murhattu, murhaajana Hamletin äidin uusi rakastaja Claudius. Hamletin isä ilmestyy pojalleen haamuna ja käskee häntä surmaamaan uuden kuninkaan kostoksi omasta kohtalostaan. Olla vaiko ei olla, siinä kysymys Hamletin pään seotessa.Tarinan edetessä Hamlet jättää rakastettunsa (Hoviherra Poloniuksen tyttären) Ofelian, joka pian surmaa itsensä Hamletin hylkäämänä. Claudius alkaa suunnitella iskua Hamletia vastaan. Claudius on saanut puolelleen myös Poloniuksen pojan Laertesin, jonka kosto syttyy siskonsa Ofelian itsemurhasta. Claudius myrkyttää miekan ja viinin Hamletin kuoleman varmistamiseksi. Hamletin äiti juo vahingossa myrkytetyn viinin ja kuolee. Laerteskin haavoittuu myrkytetystä miekasta ja kuolee. Kun Claudius kuolee, Hamlet saa vihdoin rauhan isänsä muistolle. Myöhemmin Hamlet kuolee itsekin.

 

Aina Bergrothin Kansallisteatterin Hamletin käsikirjoituksessa on tuo tarinan juoni pääosin tallella. Käsikirjoituksen ja  ohjaajan yhteisesti sovittamasta näytelmästä nousee vahva, yht'aikaa ajaton ja modernin repaleinen, toisaalta logiikaltaan nuoruusmaisen järjestymätön, raikas näkemys ihmissukujen klassisista, vellovista, nuorten ja aikuisten välisistä valtarakenteista ja petosten värittämistä ihmissuhteitten ratkaisuista.

 

Esityksestä päällimmäisimpänä erottuu mainio, upeaksi sävelletty Timo Kämäräisen näytelmämusiikki teemoineen, toistuvine kitarasooloineen ja tarinaa salamoittava pop-orkesterin musisointi tämänpäiväisin sävelellisin, rytmisin iskusatein. Kämäräinen vetää vielä Hamletin luottoystävän Horation puheroolinkin muutamin harvoin repliikein mallikkaasti, mutta sitäkin vakuuttavammin kitarasooloillaan ystävyyttään todistaen.

Timo Kämäräinen, Ola Blick, Karlo Haapiainen

 

Olen viimeksi nähnyt Paavo Westerbergin Turun kaupunginteatterin Hamletin (2019), miltei realistisen uskottavan, suomalaisin tähtinäyttelijöin roolitetun perinteisen näytelmäversion Eeva-Liisa Mannerin suomennoksin.

Kansallisteatterin Hamletin Samuli Reunasen ohjauksen avaran avoin, juonikoukeroiltaan yllättävän jännittävä, eetokseltaan arvaamaton, kaikkialle nykyisyyteen pursuva nuoruuden räjähdysmäisen kiihkeä ja elämänvoimainen tarina on kiinteydeltään, fantastiselta asemoinniltaan ja roolivalinnoiltaan suurenmoista nykyteatteria. 

Reunasen Hamlet-työ todistaa, että Kansallisteatterin Hamlet elää juuri tässä nuoruuden rock-ajassa ja samaan aikaan vanhempaa mennyttä polvea edustavassa teknokraattisen kylmässä, laskelmoivassa, robottisessa, tunteettomassa maailmassa, jossa petos ja juonittelu johtaa valtaan.

 

Olavi Uusivirta, Fanni Noroila, Aleksi Holkko

Reunasen teatteriestetiikassa ihailin nuoruuden osoittamisen pikkukeinoja kohti aavistettavaa kuolemaa - Hamletin, Ofelian ja Laertesin lennellessä lapsuuden leikkitanssissaan samanlaisia kohtalotuulia ennakoivin mustin siivin.

Pidin myös selkeän nykyisen julkisen, ennen piilotetun kolmijaon hoviperheiden lasten sukupuolisuuden tasa-arvosta - sisar Ofelia ja veli Laertes - toinen feministi, toinen homo - ja itse sankari-rakastaja Hamlet  macho-mies, yhtäkaikki heidän rakastettavasta, sydämellisestä jo lapsuudessa lujittuneesta ystävyyydestään.

Erityisesti arvoon nostan esityksen ohjauksen, puvustuksen ja lavastuksen yhteistyön, niiden mielikuvituksellisen, repaleisen mielikuvatarjoilun - puvustuksen ajatonta sattumaisuutta, lavastuksen korkeiden telineiden ja pressujen tajunnanvirtaisia visiototeutuksia, valonäkyjä menneistä aikakausista ja unisavuja sekä kuvitelmia tulevista mainosvaloisista arkitaivaista, jotka kuten käsikirjoituksen kohtauksetkin, vaihtuivat epäjärjestykseen ikäänkuin aikakaudet logiikan vastaisesti, tarkoituksellisesti sekoittaen.

 

Kuten  Shakespeare aikoinaan edellytti näytelmän draaman on sisällettävä aina hauskuutta, synkkyyden vastakohtia yleisön mielenkiinnon saavuttaakseen. Jos omanmakuisia hauskuusherkkuja kymmenistä vaikka pari luettelen, niin vietävän hauskoja sellaisia tarinassa löytyy runsain mitoin käsikirjoituksessa ja ohjauksen asemoinnissa. Historiallisten hahmojen siirtäminen suomalaisten huviestradien tähtiesiintyjien kautta meitä lähemmäs on vain yksi keinovalikoima esityksen monista: Vesa-Matti Loirin, Red Nose Companyn pikkuhauskan tyylikkäät imitoinnit - helppoja, varmoja naurattamiskeinoja, taitavasti toteutettuina vilpittömiä hauskuuksia.

 

Roolitöistä Timo Tuomisen Claudius ja Paula Siimeksen Gertrude sekä Esa-Matti Longin Polonius ja haudankaivaja vievät maailmamme asenteillaan lähes Shakespearen aikakausiin - roolit tyypitellyn taitavasti hahmoteltuina, tarkoituksellisen vanhahtavasti, lähes realistisesti maulla - tyyliin kuten ennen 2000-lukua näyteltiin. Esa-Matti Longin haudankaivajan laulusoolo oli makaaberin hauskuuden huippurenkutus.

Ola Blickin Guildenstern ja Karlo Haapiaisen Rosencrantz hoitivat murhaajatehtävänsä naturalismin kautta salaperäisyyteen eläytyen, näyttelijäseurueen kaksikko näytöskappaleensa hahmottelun kovin perinteisen parodisesti hullutellen, mutta jo orkesterointiosuuden mallinnukseen elävään, estottamaan ilmaisuun räjähtäen, verrattomasti teoksen musiikin visuaalisen nuoruushehkun sytyttäen.

Fanni Noroilan Ofelia luo vähärepliikkisen, läsnäolevan herkän rakastuneen roolin juonitaitteessa lakoniseksi muuttuvan määrätietoisen elämänhaluttoman kylmän hahmon - kaikki uskottavaa tänäkin päivänä. Aleksi Holkko näyttelee Laertesin sisällöllisesti tärkeän roolin hienosti eritellen.

Ylinnä kuitenkin pilviin ja koko esityksen rock-aikakausien gloorioihin nostaa täysin omavirtuoosinen Olavi Uusivirran näyttelemä Hamlet, jonka sielun tragiikan ja elämänhuumorin mitat täyttävät kerrankin koko ihmislajin ääripäät hahmonsa täydellisellä nuoruushurmiolla ja miehuuskynnyksen empatialla, näyttelijäkarisman rajattomuudella. Leikittelevä, vallattoman sympaattinen väliajan jälkeinen esittäjän yleisönsä taitavasti mukaansa ottava, suorastaan näyttelijän ja katsojien välistä interaktiivisuutta näytelmän tarinaan - on Uusivirran näyttelemisestä vain pieni todiste taitavuudesta. Hänen läsnäolonsa, vitaalisuutensa, mutkaton nuoruutensa tuntuvat elämyksinä, jotka jäävät esityksestä ensin pintaan ja syvenevät kotimatkalla tarinan kimaltelevaksi kruunuksi.

 

Kansallisteatterin Shakespearen Hamlet

Näytelmän sovitus Samuli Reunanen ja Aina Bergroth. Ohjaus Samuli Reunanen. Suomennos Matti Rossi.

Dramaturgi Aina Bergroth. Lavastus Kaisa Rasila, puvut Auli Turtiainen, musiikki Timo Kämäräinen, valot Erno Aaltonen, äänet Sami Hassinen, videot Pyry Hyttinen, naamiointi Laura Sgureva-Cox, koreografian konsultointi Ari Numminen, valokuvat Yehia Eweis

Rooleissa Ola Blick, Karlo Haapiainen, Aleksi Holkko, Timo Kämäräinen, Esa-Matti Long, Fanni Noroila, Paula Siimes, Timo Tuominen, Matti Uusivirta, Olavi Uusivirta.

 Hamlet ja Ofelia

 

Esitysarvio 9.4.2022 esityksestä

https://kansallisteatteri.fi/esitys/hamlet/