Kun Amerikanvapaanmaan yhteiskuntarakenteen heikot lenkit paljastuvat, media vyöryttää ne väkisin hetkessä julkisuuteen. Niin tapahtui yli kymmenen vuotta sitten, kun 13- ja 11- vuotiaat koulupojat ampuivat Arkansissa 1988: neljä tyttöä ja opettaja kuoli ja monet haavoittuivat. Pieni lehtijuttu julkaistiin meillä Suomessakin.



  

Näytelmän ensi-illan mainoksia Pittsburg, Kansas  9.4.1999


Maassa tehtiin hetkessä William Mastrosimonen Bang bang you're dead -näytelmä, jota esitettiin kouluissa ja teattereissakin. Kirjoittaja itse pyrki saamaan esityksensä sellaiseksi, että sen avulla Amerikan koululaitos ryhtyisi keskustelemaan kouluväkivallasta – ja jos näytelmää tässä tarkoituksessa esitettäisiin, hän ei vaatinut tekijänoikeuspalkkioita.


Kohtaus näytelmästä


Elokuvan juliste

 

Muutamaa vuotta myöhemmin näytelmän pohjalta tehtiin elokuva, joka levisi myös tänne vanhalle mantereelle.

Kun samat, nyt suomalaista yhteiskuntaa horjuttavat heikot lenkit ovat parin viimevuoden ajan olleet jokaisen suomalaisen huulilla koulujoukkosurmina, pyrkivät miltei kaikki yhteiskunnan organisaatiot omalta puoleltaan löytämään asioihin parantamisvaihtoehtoa, useimmiten ongelman lakaisua hätäisesti piiloon maton alle. Terveysviranomaiset ovat näkyvimmin asialla: professoritasolla he ovat esittäneet kouluterveydenhoitajan virkojen moninkertaistamista (tarpeelliset Leelian lepotuolit kouluihin takaisin). Viimeksi psykologiliiton lomakevouhotus kartoittaa koulusurmaajat kouluistamme, ennustajaeukkomaisuudessaan tulokseltaan jo etukäteen naiivi. Lainsäätäjämme saati opetusministeriö eivät byrokraattisessa jähmeydessään ole vielä tehneet yhtään todellista päätöstä asiassa. Syytä olisi.

 

 

Teatterin on aina oltava elämän puolella. Teatterilla on rajaton henkinen voima kaivella yhteiskunnan mätäpaiseita  ja puuttua syrjittyjen ja väärinymmärrettyjen kohteluun: muuttaa yleistä mielipidettä asioista.

Kannaksen lukion Bang bang you're dead  pistää niin tekijänsä kuin yleisönkin koville. Se on rankka ja suorapuheinen.

Sisällöltään näytelmä rajautuu kouluyhteisön pieneen kaveriryhmään, jonka yhteishenkeen murrosikäisenoloiset seurusteluongelmat tuovat suuria jännitteitä, vallanhalua ja katkeruutta. Päähenkilön, surmaajan, kotiväki toimii vielä perinteisen käskyttämisen kasvatusperiaatteella, nuorten, vanhempien ja ammattiauttajien maailmat eivät löydä kosketuspintaa toisiinsa. Seuraukset ovat useimmiten hallittuja, toisinaan jättävät ikuisen arven sukupolvien välille. Tänä päivänä mitä tutuinta kaikissa kodeissa.  

Kun mukaan tulee vielä (suomalaisen maalaisyhteisön metsästysperinteenä) aseet, herkän ja loukkaantuneen sielun ratkaisut ovat yksinkertaisia: liipasinta vedetään joko spontaanisti tai harkitusti. Suomenniemen harvaanasutun pohjoisen nuorten itsemurhamäärät ovat tässä asioiden ratkaisemisen kansanperinteessä maailmankärkeä.


* * * * *

Kannaksen lukion Janne Jämsän diplomityönä ohjaaman esityksen anti on esittäjien sanomisen aitous. Teatraalinen ylidramaattisuus on karsittu, teksti vyöryy suoraan katsojan päähän kysymään, mitä minunkin pitää asialle tehdä, ja käynnistää katsojan päässä oman monologin. Eikä kukaan voi olla enää kylmä, kun päähenkilön Anna Pukkilan hienosti sisäistetyt voimakkaat reaktiot räjähtelevät ja purkautuvat kontrastinaan lähes hyytävän tunteeton muu näyttelijäjoukko vakuuttavana, hienosäätöisen julmana, syyttävänä ja voimakkaana.

Jouduin seuraamaan esityksen parvekkeelta permannon loppuuntäyttyneen katsomon sijasta, esittäjien päälaki alapuolellani. Katsojana koin asioiden menevän suoraan aivokuoreeni.

Tällaisen näytelmän vaikuttavuuden pieneksi kysymysmerkiksi jää vain se joukko, jolla ajattelutaso ei riitä asioita ymmärtämään, vaan väärinymmärtämään. ..

 

Kannaksen lukion näytelmän ja tekstin ansiot ovat mittavat: se aukaisee ja vapauttaa katsojan esityksen jälkeen monenikäisen ihmissielun ahdistusta terapoittavaan keskusteluun suomalaisesta tulevaisuuden toivosta – nuorisosta - ja meistä vanhemmista heidän huonoina, ajastajälkeenjääneinä mukaymmärtäjinään.

 

 

Esitys on muodoltaan lähes kapsäkkimainen ja soveltuu vaikkapa yhden koululuokkayhteisön tai vanhempainkokouksen nähtäväksi ja keskusteltavaksi.

 

 

* * * * *

Bang bang you're dead

Alkuperäisteksti:  William Mastrosimone  Suomennos: Anna Pukkil a   Ohjaus: Janne Jämsä

Kuvassa vasemmalta oikealle:
Varpu Kotilainen (mm. äiti), Anita Patanen (Jenni), Jutta Pantsu (mm. rehtori,
tuomari), Mona Rainerla (mm. vanki), Anna Pukkila (Johanna), Roosa Lindeman
(mm. syyttäjä, psykoterapeutti), Ola Blick (mm. isä, vaari), Jesse Raatikainen
(Kari), Pauliina Paasio (Mikaela), Jenni Anttila (Miia) sekä Miina Siitonen (Emilia)