Meitä on kaksi peruslahtelaista, urheilumies ja minä odottamassa kohta saapuvaa ihmettä. Lahden kaupungissa syntyneet, nuoruudenhuumansa täällä monin ikimuistettavin muodoin kokeneet, opiskelunsa ja omat lahtelaismaisemansa muistoihinsa iskostaneet ja sitten Helsinkiin opintoihin, työhön ja uraan keskittyneet, sinne jymähtäneet lähes viisikymmentä entistä lahtelaista viiden- ja kuudenkymmenen vuoden ikään varttunutta naista ja miestä on onnikallinen, linkullinen, saapunut Lahteen päiväksi vielä kerran hehkuttamaan nostalgiaa tästä kaupungista.

Minna%20Jokinen-normal.jpg

Kamera on tarkentanut linssiinsä nostalgiahelsinkiläisten matkan järjestäjistä yhden, Minna Jokisen.

Linkku on tuonut tämän harvinaisen joukon Kisapuiston parkkipaikalle, tismalleen vielä kyseenalaista syntymistään tuskailevan Ranta-Kartanon ahtaan autobulevardin kohdalle. Kävelyllä kentän pyhimpään, Litmasen patsaalle, saan halata toista kymmentä tuttuani, kätelläkin samanverran. Yhteiskuntamme monet tasot vilisevät silmissäni heitä tarkastellessani, heidän kanssaan muutaman ajatuksen vaihtaessani: monen alan eksperttejä, taiteilijoita, urheilijoita, professoreita, televisiotuottajia ja paljon kasvoiltaan jo täysin itselleni vieraaksi jalostuneita entisiä lahtelaisia on paikalla poikkeuksellisen edustava joukko.

Litmanen1-normal.jpg

Puheenvuorossaan Risto Rautemaa luo lahtelaisjalkapallon laajan historiakatsauksen.

Litmasen patsaalla alkaa urheilijakansalle tarkoitettu osuus: urheilumies on saanut mikrofonin ja aloittaa. Hän lataa koko lahtelaisjalkapalloelämän vuosikymmenten takaa tähän päivään saakka, nimi nimeltä, palkinto palkinnolta, seura seuralta, kiinnitys kiinnitykseltä. Litmasen patsas kuuntelee sekin vakavana. Kolea tuuli alkaa purra kesäpukeista kansaa. Luettelomainen esitys jatkuu, nostalgiajoukko alkaa jo lämpimikseen keskustella keskenään eikä itse esitys tarkkoine muistiinpanokirjoituksineen tahdo tunnolliselta urheilumieheltä loppua.

Nyt olen saanut puheenvuoroani varten mikrofonin ja alan kertoa lahtelaisnykykulttuurista - en siitä, mitä kulttuuri ja sivistyselämä Lahdessa oli nostalgisten kuulijoitteni kultakehyksisessä nuoruudessa. Aloitan Litmasen patsaan edessä sen todellisesta valmistumisprosessista, joka tuntuu suurimmalle osalle olevan täysin tuntematon. Kerron kuvanveistäjä Satu Loukkolan tositarinan alun perin häneltä tilatusta Litmaspatsaasta, sen valmistumisvaiheista Askon teollisuuskiinteistön varta vasten varatussa suuressa ateljeessa, selostan patsashankkeen äkkikäännettä ja sanon suorat sanat Reijo Hutun Litmaspatsaan tasosta verrattuna Satu Loukkolan upeaan työhön.

1515943.jpg

Nostatan seuraavaksi käsiä ja kysyn, ketkä tunsivat kulttuuritantaksi itsensä nimittäneen Sirkka Lankisen. Useimmat kädet nousevat pystyyn. Kerron hänen hiljattain kuolleen ja aloitan toisen patsastarinan, akuutimman, jossa muistutan Lankisen esimerkillisestä mesenaattiudesta lahtelaisessa kuvataidemaailmassa. Ylistän aikanaan Lahteen rakennetun Kunnallissairaalan rakentamisessa käyttöönotettua ns. prosenttiperiaatetta osoitaa osa rakennuksen budjetista taiteeseen. Lankisen johtama sairaalanrakentamistoimikunta julisti veistoskilpailun, jossa etsittiin potilaiden virkistykseksi veistosta sairaalan tuloaukiolle. Kilpailun voittajaksi valittiin kuvanveistäjä Liisa Ruusuvaara ja hänen veistossuunnitelmansa toteutui. Kun vuosikymmeniä hyvin säilynyttä veistosta muutama vuosi sitten tönäisi kuorma-auto ja teos vaurioitui, Lahdelta ei löytynyt varoja teoksen kunnostamiseen. Kolme vuotta sitten juuri virkaansa astunut Lahden uusi museotoimenjohtaja teki ensi töikseen päätöksen poistaa teos huonokuntoisena.

Kukkatervehdys6-normal.jpg

Liisa Ruusuvaaran teoksen ensimmäinen kunnostettu osa pystyssä väärässä paikassa

Päätöksen oikaisuajan miltei umpeutuessa syntyi viimehetkellä aktivistien patsaan purkua estänyt oikaisuvaatimus ja kansalaisliike teoksen säilyttämiseksi. Tämä harvinaisen taideteoksen säilyttämisprojekti on tuottanut jo tulosta, patsasta ei hävitetty, mutta sitä ei kuitenkaan ole pystytetty paikalleen. Lopun lukijani voi oheisista linkeistä lukea:

http://lahenuutisia.vuodatus.net/lue/2008/05/patsastelua-ja-sananvapautta

http://lahenuutisia.vuodatus.net/lue/2012/05/kukkatervehdys-sai-nimekkaat-tukijat

http://lahenuutisia.vuodatus.net/lue/2013/10/kenelle-patsaan-hengenpelastusmitali

Kerron vielä Lahden kaavoituksen näköalattomuudesta ja osoitan katsojien seläntaakse Ranta-Kartanoa, josta kaupunkilaisten yhteisten Vesijärvinäkymien ja ainutlaatuisen olohuoneen sijaan tuleekin ökyihmisten umpikorttelinen rumilus - kuvailen sen viimeisintä vaihetta, jossa sain kaavan vastustajien mukana kävellä Korkeimman hallinto-oikeuden kanssa kaavoituskohdetta katsastamassa. Teen lyhyen luettelon Lahden koulumaailmasta ja koulujen täysin käsittämättömistä lakkautuksista, joita on perusteltu seinäneliöitä ja niiden myyntituloja laskien, ja siitä miten Lahdessa on jäljellä täysin varmasti enää kaksi kaupungin lukiota, Lyseo ja Kannas sekä järjettömässä yhdistämis/lakkautus-pallottelussa vielä kolmas, Tiirismaa. Lukioiden säilymiskaavankin latelen tarkkaavaisille kuulijoilleni: kaikkia säilytettäviä lukioita, myös korvaavaa Yhteiskoulun lukiota yhdistävänä tekijänä on niiden rehtorien vapaamuurarius. Viittaan Lahden ammattikorkeakoulun kaiken kulttuurin tappavaan päätöskoneistoon ja vielä Lahden Muotoiluinstituutin selvästi nähtävissä olevaan lopulliseen tuhoon.

Onko enää mitään jäljellä vuosikymmententakaisesta lahtelaiskulttuurista sen muistojen kultaamassa nostalgiakehyksessä? Ehkä Consis, Sinfonia Lahti ja selvästi katsojatilastoistaan ahdistunut Kaupunginteatteri sekä tietenkin kansan kulttuurikehto, ravintola Torvi ynnä aktiivinen kuvataiteilijoiden suuri, aina elämänmyönteinen joukko. Arvioin pyydetyn, spurttimaisen lahtelaiskulttuurikatsaukseni kestäneen kuusi minuuttia. Nostalgiajoukko lähtee kohti päivän seuraavaa lahtelaisetappiaan puhesorinaisena, myhäilevän hyväntuulisena.

 

JK 28.9.2014

Toimitus sai vielä kuvallisen todisteen nostalgiajoukon yhdestä päivän kohokohdasta, ravintola Torven valloituksesta ja muistolaatan naulauksesta sen seinälle Pekka Liilan ikuistamana.

ex-lahtelaiset1-normal.jpg

Helsingin Lahti-nostalgiset odottavat Torven oven aukeamista.

ex-lahtelaiset2-normal.jpg

Muistolaatan suunnittelija Ulla-Maija Svärdin ja nostalgiamatkan johtaja Veli-Pekka Leppäsen ilmeet viestivät luovutushetken tunnelatauksesta ja juhlallisuudesta.