Ennenkokemattoman uutta kulttuuria
Riemastuttava uusi kulttuuri-ilmiö lahtelaismaisemissa on spontaanisesti eri puolella Lahden keskustaa pieniä ja sympaattisia rumpukonsertteja antava rumpuorkesteri.
Tämän hauskan, hyvälle mielelle kokijansa paukuttavan rumpuorkesterin havaitsin ensin Sibeliustalon läheisessä lastenpuistossa ja tässä Lahden Dilan (Diakonialaitos) pihalta kesäntulon yleisötapahtumassa. Sen soitto ei ole mekastavaa, vaan rytmikästä, ajateltua, omaa jalkaa askeltamaan houkuttavaa leikkimielistä showta.
Oppilaitosten kevätnäyttelyt
Varma merkki kesästä on oppilaitosten kevätnäyttelyt.
Kookas ja höröttävän hauska maskinäyttely Koulutuskeskus Salpauksen kevätnäyttelystä.
Puusepäntaito ei ole vielä kadonnut - kaunis ja omaperäisen linjakas pöytäkonstruktio Salpauksen kevätnäyttelystä.
Saman näyttelyn koruntekijämestareiden, kultaseppäkoulun opiskelijoiden huikaisevia oppilastöitä.
Nämä lumoavat korut ja monet muut kädentaidon näytetyöt voit vielä viikon ajan kokea Sibeliustalon näyttelyhallissa. Kannattaa siis tehdä kävelyretki ja kokea kappale kuuluisaa suomalaista kädentaidon todellisuutta.
Kesän tuoksu
Varma merkki Lahden alueen kesäntulosta on tuomen kukka tuoksuineen. Meille vanhoille lahtelaisille se muistuttaa koulun päättymisen tunnoista - tuomen väkevätuoksuisessa lemussa olemme kevättodistuksen itkunsekaiset nelosemme ja riemunkiljuiset kymppimme avanneet äitien ja isien päiviteltäviksi.
Kirjoituspäivän tuomi kukkii lahtelaislasten rakastaman Kukkasen leirikeskuksen/ Kukkasjärven kesäsiirtolan saunalle vievän polun varrella.
Seuraava vuodatukseni paneutuu lahtelaislasten entisiin onnellisiin kesäviettomahdollisuuksiin ja näiden kesäkokemusten nykytilaan.
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.