Miehen%20kylkiluuviimeinen.jpg

Almalia, Tuomas ja Miina

 

Lahden kaupunginteatterin Miehen kylkiluussa Maria Jotunin viime vuosisadan alun miesyhteiskuntaa ravisuttanut, ronskin rohkeaksi kuvaama naisvalta, viekkaus ja tunteet leiskuvat alkuperäiskomedian herkullisuudella ennenmuuta näyttelijätyön karrikoinnin taitavalla voimalla - hetkittäin lähes raikkaaksi kesäisenlämpimäksi tyylikkääksi farssiksi yltäen.

 

Jotunin komedia syntyi vuonna 1914, aikana jolloin Suomen teattereissa kevyt ranskalainen avioliittokomedia oli muodissa. Miehen kylkiluussa vapaus ja rakkaus saavat herrasväen ja kansanihmisten rakkauselämät sekaisin, limittymään päällekkäin interiöörinään maalaiskylän apteekki. Apteekin taloudenhoitaja Amalia ja kunnan tohtorin taloudenhoitaja Miina haluavat avioon sosiaalisesta statussyystä keinolla millä hyvänsä, huippuna saman apteekin tahdottomasta, vapaamielisestä apumies Tuomas Lukassonista kilvoittelu. Herrasväen rakkauselämän - apteekkari Jussin ja vaimonsa Ellin - vapaamielisyys kärjistyy nuoressa apteekkioppilas Ainassa, joka väärinymmärrysten sokkeloissa kolmiodraaman tapaan rikkoo puolisoiden välit eron partaalle. Sukupuolten välinen taistelu kahdella rinnakkaisella rintamalla yhtäaikaa leiskuu ja räiskyy, naurattaa ja joskus ihan vähän vakavoittaa kylkiluihin asti.

Lasse Lindemanin sovittamassa ja ohjaamassa teoksessa Jotunin omaperäinen ja tehokas vuoropuhelutekniikka sekä aikakauden arkaistinen lauserakenne sanajärjestyksineen ja vuorosanojen monimielisyys, ovat jääneet näyttämöpuheessa taka-alalle. Lindeman on pyrkinyt uusilmeessään myös häivyttämään alkuperäistekstin agraariyhteiskunnan aikakauden poistamalla pari alemman yhteiskuntaluokan naimisasiaa kärjistävää sivuhenkilöä ja tehnyt uuden loppuratkaisun, jossa kaikki näytelmän henkilöt saavat amerikkalaisen happyendin.

Ohjaaja-sovittaja ikäänkuin ajattelee puolestamme liian valmiiksi, mutta tulee samalla supistaneeksi hienon Jotunin rakkautta filosofeeraavan komedian tehon ja estää siten ajatuksiamme paneutumaan siihen syvemmälle vielä esityksen jälkeen.

 

Näytelmän asemointi valtaisalle Juhani-salin näyttämölle on aina ongelmallista. Jotunin Miehen kylkiluun olisin mieluummin löytänyt intiimimmältä Eero-näyttämöltä. Nyt kaikki, sinänsä tyylikkäästi puhdaslinjainen lavastekonstruktio ja sen välittämä miljöö näyttää kuin menneen ajan äveriäältä tammipintaiselta pylväskartanolta ja tapahtumien sisäinen osumatarkkuus menettää iskuaan pitkien etäisyyksien ja lavastuksen taivaita hipovien korkeuksien mukana.

 

Miehe%20kylkiluu%20juva%C3%B6.jpg

Elli ja Yrjö

Onneksi Lasse Lindemanin henkilöohjaus riemastuttaa kohtausten leikkivän keveässä, ranskalaismaisessa parodioinnissaan - hyvä suomalaiskomedia on sittenkin läpivalaissut Lindemanin henkilöohjauksen.

 

Niinpä osataan tässä farssissa hauskojakin olla. Suvereenien naisnäyttelijöiden vastustamattomassa, pidättelemättömässä otteessa on voimaa ja temperamenttia niin, että Miehen kylkiluu todella kolahtelee suuren näyttämön täydeltä laidalta laskelmoivasti, ylivertaisen naiseuden kunniaksi.

 

Raisa Vattulaisen varpaista hiuksiin asti milloin juonitteleva, väliin suoraan elämäntotuuksia laukova, elämää hersyvä, verraton miehennielijä Amalia luo näyttämön täydeltä draamallisia käänteitä, karrikoinnin mielikuvituksellisuutta, vallatonta iloisen lesken hauskuutta, elämänviisautta ja jännitystä, Lumikki Väinämön ikäneitomainen Miina taas omassa tyypittelyssään hurmaa miehennälässään, liikekielellään ja origenellilla persoonalla meidät iki-ihastuksiin.

 

Suurenmoisin Miehen kylkiluun näyttelijätyö on Liisa Loposen apteekkarin rouva Elli. Loponen tekee komediaan tarvittavaa todellista draamaa komeasti, intuitiivisesti, laskelmallisesti, milloin tekeytyvän koketisti tai traagisen liioitellusti ja rytmiltään hienosti ajoitetusti, vauhdikkaasti, farssin kaikkiin ääripäihin notkeudella ja ajatuksella yltäen ja heittäytyen. Hänen roolisuoritukseensa Jotunikin samaistuisi ja hurraisi!

 

Anna Andersson luonnostelee näytelmän eetoksen, nuoruuden kevyesti unelmissa leijailevan sädekimpun, tuon oikein- ja väärinymmärretyn naiskauneuden harhakuvan, sopivan etäiseksi.

 

Jotuni on tehnyt miehistä oikeutetusti tohvelisankareita ja parhaistakin heistä naisen pikkuoveluuksin helposti narrattavia surkimuksia. Mikko Jurkan tarkoin vedoin luonnehtima nuuka suutari Kinkkunen vakuuttaa perinteisen yksitasoisena perussarkahousuisena miehenköriläänä ja Jari-Pekka Rautiainen asiallisena, tunteettoman verettömänä Yrjö-tohtorina. Tuukka Leppäsen apteekkari Jussin värittömälle tosikkoudelle soisi monisyisempää, sisäistyneempää olemusta komedian tarinan toisen juonteen, avioliittotragedian uskottavuudeksi.

Mikko Pörhölä näyttelee Tuomas Lukassonista luontevan, parhaimmillaan kaikkeenryhtyvän, naiselle kuin naiselle antautuvan, unelmien täyttämän, epärealistisen naistenmiehen, joka antaa luonnonlapsisuudellaan tunteilleen vallan heittäytyä naiseuden pauloihin vastustelematta - hahmon, joita me maailman miesressukat sittenkin pohjimmiltaan kaikki tyynni olemme. Pörhölän tulkinta odotuttaa vielä esitysten edetessä loppusilaustaan, täydellistä estotonta naistenmieheksi puhkeamista, jota vielä hetken pöllämystynyt eskomainen tyypittely turhaan kahlitsee.

 

 

Näytelmän jäsentämiseksi sävelletty elävien muusikoiden esittämä kuvaelmavaihtojen välimerkkimusiikki on sinänsä mainio oivallus ja tervetullut kokeilu.

Miltei kuin maan parhaista muotihuoneista visioitu puvustus on upeudessaan näkemisen arvoista, vaikka siinä tekstin kahden kansankerroksen eroa ei tahdo aina havaitakaan.

Ohjelmalehtinenkin on entistä selkeämpi ja helppolukuisempi.

 

 

Lahden Miehen kylkiluussa roolitöiden herkullisuus vakuuttaa ammattitaidolla, mutta teos välittyy naisnäkökulmastaan perin aikakaushistoriallisena takautumana ja jää kauas nykyajasta. Jotunin ymmärtäminen tällaisena vaatii pitkää elämänkokemusta ja uusi sukupolvi jää näin sen sisältötendenssistä paitsioon. Näytelmätoteutus ansaitsee katsojakunnakseen laajakatseisen ikäihmisten suuren palkitsevan joukon.

 

 

Lahden kaupunginteatteri

Maria Jotuni

MIEHEN  KYLKILUU

SOVITUS JA OHJAUS Lasse Lindeman    MUSIIKIN SÄVELLYS Esa Helasvuo
LAVASTUS Pentti Valkeasuo   PUKUSUUNNITTELU Tytti Huhtaniska
VALOSUUNNITTELU Harri Peltonen   ÄÄNISUUNNITTELU Sami Järvinen

ROOLEISSA
Anna Andersson, Mikko Jurkka, Tuukka Leppänen, Liisa Loponen, Mikko Pörhölä, Jari-Pekka Rautiainen, Raisa Vattulainen, Lumikki Väinämö

MUSIKANTTEINA Satu Lång ja Martti Peippo

Valokuvat  Lauri Rotko


http://www.lahdenkaupunginteatteri.fi/produktio/157/miehen_kylkiluu

Arvio ensi-illasta 1.10.2016

 

PS

Olen nähnyt ensimmäisen ammattiteatterin esittämän Miehen kylkiluun vuonna 1963, Helsingin kaupunginteatterin edeltäjän Kansanteatteri-Työväenteatterin tulkintana sisänäyttämöllä sekä ulkona Vallilassa: Tuomaksena oli jo lapsuuteni ajoilta Lahdesta tuttu Kauko Helovirta ja Miinana Elsa Turakainen. Esityksen hienosti punottu komediallinen riemu tarttui, eikä vuosikymmenten mukana  myöhemminkään ole minnekään näytelmästä kadonnut. Näytelmän hauskuus on sittemmin kohdannut minut useissa teatteritulkinnoissa ympäri maan..

 

Vuodatusmainos.jpg