HASSIN%20PAPERI%203ab.jpg

Taideteollinen korkeakoulu - Antti Hassin teoksena, kannen suunnittelu Kari Lohko

Tuhansien vuosien perspektiivillä lyhyt elämäni pienessä Suomen maassa sen pienessä kolkassa Lahden kaupungissa, kauniin Vesijärven rannassa, satojentuhansien vuosien jääkausien jälkien eli Salpausselän harjanteiden katveissa on pieni, näkymätön siru elämänkulkua. Siihen kuuluu kuitenkin nykyajan kulusta sievoinen määrä erilaista niin sanottuun taiteeseen liittyvää aktiivisuutta. Teatteri on sen päämuoto jo pitkähkössä elämässäni kolmivuotiaasta alkaen, mutta myös kuvataiteen monet tapahtumat, kokemukset, taiteilijat ja henkilöt ovat antaneet elämälle arkeen ja juhlaankin sisältöä sekä elämää suurempaa ajateltavaa.

 

Pari viikkoa ennen joulua 2020 astui ovesta läsnäolosoittopuhelun jälkeen pitkäaikainen tuttavani Kari Lohko. Hänellä oli kädessään kirja, jonka kannesta valaistui suurin valkoisin tikkukirjaimin HASSIN PAPERI. Hän jätti teoksen minulle ja toivoi, että sen luettuani toimittaisin sen luettavaksi myös tuttavallemme Tampereelle.

 

Hassin paperi on harvinainen teos. Sen on kirjoittanut Antti Hassi, Taideteollisen korkeakoulun yksi merkittävistä professoreista ja Taideteollisen koulun yliopistotasoiseksi perustaneista taiteen tulisieluisista suomalaispersoonista, Lahden taidekoulujen ja Lahden Muotoiluinstituutin perustaja ja monessa valtakunnallisessa liemessä liotettu vaikuttava, kärjekäs, aikaansaava monipuolisuus. Tämän Antin kirjan merkitys ja julkaisuajankohta perustuu siihen, että se puhuu suomalaisen kirjoittamattoman sekä vaietun korkeakoulutasoisen kuvataidepolitiikan syyt, syöverit ja tapahtumat puhki, sillä hän on edellyttänyt, että nämä hänen muistiinpanojensa pohjalta kirjoitetut sivut julkaistaan vasta hänen kuolemansa jälkeen. Siitä on kulunut tänään kaksi vuotta.

 

   Martti%20Peipon%20etsauksena.jpg

Kirjoittaja oppilaansa Martti Pentin etsauksena vuonna 1973

Antti Hassi syntyi 28.12.1931 Jämsässä Hassin talon suurilapsiseen perheeseen, tuli ylioppilaaksi vuonna 1951, valmistui kuvaamataidonopettajaksi Taideteollisesta oppilaitoksesta 1955 ja suoritti täydentäviä opintoja Helsingin yliopistossa. Osallistui opiskeluaikanaan taidemaalarina Nuorten näyttelyyn 1953-54, voitti akateemiset kulttuurikilpailut 1955, toimi Lennart Segerstrålen avustajana Noormarkun kirkon alttarifreskon maalauksessa 1956-57, osallistui Suomen Taiteilijaseuran vuosinäyttelyyn 1958, Helsingin taiteilijaseuran juhlaviikkojen näyttelyyn ja Suomen taideakatemian 3-vuotisnäyttelyyn 1971 sekä piti kaksi yksityisnäyttelyä Suomessa ja yhden Ruotsissa. Kuvaamataidonopettajana hän toimi Helsingin ja Lapinpuiston yhteislyseoissa, Ressussa, Norssissa, Alppilan kokeilukoulussa sekä viimeksi Jämsän yhteiskoulussa, kunnes siirtyi kuvaamataidonopetuksen yliopettajaksi Taideteolliseen oppilaitokseen 1971.

 

Hassin paperi on kuvaus Taideteollisen korkeakoulun historiasta 20 vuoden ajalta, jotka hän koki omakohtaisesti kolmena eri jaksona: ensin kolme vuotta opiskelijana 1952-55, sitten neljä vuotta elävän mallin ja käsivarapiirustuksen tuntiopettajana 1958-62, josta ajasta oli yhden lukuvuoden yleisen sommittelun apu- ja rinnakkaisopettajana Kaj Frankin peruskurssilla, kun koulu muuttui nelivuotiseksi ja alkoi uudistua. Väliltä puuttuu seitsemän vuoden merkittävä muutosjakso vuosilta 1963-70, jolloin kirjoittaja oli opettajana omassa kotikoulussaan Jämsässä, josta siirtyi suunnittelemaan ja käynnistämään Lahden taideteollista opistoa. Vuonna 1971 kirjoittaja valittiin Taideteollisen oppilaitoksen suurimman pääaineen yliopettajaksi ja uuden korkeakoulun ensimmäiseksi taidekasvatuksen professoriksi vuosiksi 1973-85. Tästä ajasta oli kaksi viimeistä vuotta virkavapaana, jolloin hoiti vain oppiaineensa historian peruskurssit, koska palasi rehtoriksi Lahteen.

 

Vuosina 1983-94 Antti Hassi toimi perustamansa Lahden Muotoiluinstituutin rehtorina ja eläkkeelle siirtymisensä jälkeen Muotoilun tutkimuslaitoksen suunnittelijana ja johtajana 1995-2000. Päätyönsä ohella hän opetti Yleisradion tv-kuvaajille ja ohjaajille kuvasommittelua ja kuvallista viestintää Helsingin ja Tampereen yliopistoissa, suunnitteli ja käynnisti Suomen ensimmäisen ammattitutkintoon johtavan valokuvaajien koulutuksen ensin Ateneumin iltakoulussa ja sen jälkeen Lahdessa sekä toimi Suomen valokuvataiteen museon hallituksen jäsenenä.

 

 

Pelkästä tuosta elämänpituisesta työtehtäväluettelosta voi jo päätellä, että HASSIN PAPERIn kirjoittaja on taiteessa elänyt kehdosta hautaan.

Hämäläisen Jämsän Hassin kylän 11-lapsisen perheen poikana syntyneen Antti Hassin tapasin vain kahdesti vuosituhannen vaihteessa. Kerran hän oppilaansa Kari Lohkon kanssa astui juuri perheeni muutettua synnyinmäelleni Lahden Pyhättömään, sen entisen osuuskaupan laajaan asuintiloiksi muutettuun asuntokompleksiin ja käyskenteli sen valtavat tilat läpi juurikaan mitään puhumatta, kahvit pöydänkulmalla hörpäten. Toisen kerran 2000-luvulla äkkäsin hänet Teatteri Vanha Jukon hienossa Kari Lohkon visuaalisuuden ja äänien kanssa uutta etsivässä teatterikokeilussa jäniksen roolissa. Tällöin Antti Hassi oli ollut eläkkeellä jo pari vuotta.

 

Antti%20Hassi%20kuva.jpg

 

Nyt HASSIN PAPERI on ollut käsissäni kuukauden. Sen luettuani nautin sen totuudellisuudesta, suorapuheisuudesta ja kirjoittajansa vankasta asiantuntemuksesta, perustellusta mielipiteestä sekä tavasta seisoa aina ajatustensa takana ketään mielistelemättä tai ketään kunnioittamatta pelkän aseman vuoksi. Vain tieto ja asiantuntemus tulevat tässä teoksessa keskeiseksi sanomaksi. Tämän kirjan yksi suuri ansio on myös tuoda julkisuuteen Suomen 1970-luvun poliittisen liikehdinnän vaikutus taide-elämän korkeimmantason opetukseen ja erityisesti siitä todellisesta taustatyöstä, joka virallisessa historiankirjoituksessa on jätetty kokonaan pimentoon.

 

Teos sisältää valtavan määrän yksityiskohtia, toiset sivut ovat niin pientä pränttiä, että jos koko teos normaalikirjasinkoolla julkistettaisiin, arvelisin sen sisältävän vähintään neljäsataa sivua. Kuvia ja päätösasiakirjoja on mukana lukemattomat kymmenet. Siksi yritän varsin maallikkona kuvataideasiantuntijana ottaa teoksesta olennaisen tavallisen lukijan näkökulmasta.

 

Mehän saamme kaiken tiedon - myös taiteesta - yleensä mediasta, netistä ja lehdistöstä. Nykyisin tieto on keskittynyt muutamaan lehtikonserniin. Helsingin Sanomat ja Iltasanomat on tämän Hassin paperin tarinoiden pääaasiallinen lehdistömedia ollut koko ajan.

 

HASSIN PAPERI on 125-sivuinen opus taistelua taiteen asiantuntemuksen ja stalinistisen opiskelijaliikkeen herruudesta taiteen korkeakoulupolitiikassa ja erityisesti Taideteollisen oppilaitoksen yliopistotasoiseksi Korkeakouluksi muuttamisen perusteista, sisällöstä, opetuksesta ja sen tasosta.

 

Sellaiset politiikan tekijänimet kuin Johannes Virolainen, Kalevi Kivistö, Pirkko Työläjärvi, Paavo Lipponen, Mauno Koivisto, kirjoittajan veljentytär Satu Hassi ja monet muut aikalaiset pyörivät kirjan sivuilla mitä mielenkiintoisimmissa yhteyksissä asioita päättämässä, sekoittelemassa ja joskus harvoin jopa selkeyttämässä.

Tämä vuodatukseni poimiikin kirjasta vain eräitä pikkudokumentteja siksi, että itse ja te ymmärtäisimme, miten pienistä detaljeista, suhteista ja antipatioista suuret asiat lopulta syntyvät ja kehittyvät.  Enkä voi olla syntyperäisenä lahtelaisena kertomatta yhtä merkittävää osaa kirjasta, sen kuvaamaa Lahden Muotoiluinstituutin sijaa ja osuutta Antti Hassin, tämän harvinaisen taitelijapersoonallisuuden rikasmutkaisessa elämänpolun matkassa.

 

Merkittävä aikalaiskulttuuri 1970-luku toi tulleessaan politiikan kaikkiin taiteisiin laaja-alaisena spektrinä. Kirjallisuus, musiikki, teatteri ja kuvataiteet löysivät uudenlaista voimaa alakulttuurisesta, kansanomaisesta tavasta tuoda poliittista vasemmistolaista kulttuuria kansan ja myös taiteen sekä tieteen keskuuteen. Kuuluisat, Suomea yhä maailmalla edustavat taideteollisuuden nimet Wirkkala, Sarpaneva, Frank olivat näissä kahinoissa Taideteollisen oppilaitoksen opettajina ja rehtoreinakin juuri ennen stalinistien varsinaista invaasiota. Ja nuo alussa luettelemani valtion pääpoliitikot silloin ja heidän jälkeensä myös laista ja asetuksista päättämässä, osin usein itse edes asioiden todellisesta tilasta tietämättä.

 

Nyt 1970-1990 puhuttiin taistolaisuudesta (Taisto Sinisalon nimeen) ja stalinistilaisista, joiden Hassin paperissa todistetaan saaneen kaiken taloudellisen tuen suoraan Neuvostoliiton KGB:n soluttautumistaktiikan tuloksena. Tausta-ajatuksena oli valloittaa kaikki pienen Suomen yhteisöt ja opiskelijajärjestöt soluttautumalla niihin persoonattomina yhdistysten ja firmojen sekä erilaisten järjestöjen hallintoon - ja tehdä todellisina stalinistisina taistolaisina kommunismin Suomen vallankumous. Stalinistien muistamme jakaneen koko suomalaisen kommunismin kahtia juuri Neuvostoliiton panssarien vyöryessä 1968 Tsekkoslovakiaan: kaikki muut poliittiset puolueet ja ryhmät Suomessa tuomitsivat miehityksen - mutta stalinistit puolsivat miehitystekoa.

Stalinistinen invaasio alkoi täysin voimin pureutua korkeakoulujen hallintoon, kun opetusministeri Johannes Virolainen oli loihtinut maahamme mies ja ääni -periaatteen. Päältä katsoen se on kaavoihin jymähtäneessä hallinnossa mitä tervetullein demokraattinen periaate. Mutta kun hallinnon kaikkiin tasoihin ja intressipiireihin professoreista ensimmäisen vuoden opiskelijoihin saakka tätä periaatetta sovellettiin, stalinistinen myyräntyö alkoi nopeasti tuottaa vaikuttavia tuloksia. Muutamassa vuodessa taidekoulutus sai stalinistisen leiman, mikä johtui opettajakunnan valinnasta, johon vaikutti ratkaisevasti koko ajan paisuva oppilaskunnan erilaisten yhdistysten edustus hallintoelimissä. Siihen ei siis tarvittu suinkaan taiteellista orientoitumista vaan ainoastaan valtapyrkimys. Lopulta korkeakoulun monen oppilaan, opettajan, yliopettajan, professorinkin taskussa oli useamman puolueen jäsenkirja - tarkoituksellisesti sitä tarvittaessa vaaleissa vilautettavaksi.

Kulttuurivihkot on yksi merkittävin osa julkisuutta tässä taistolaisten valtaaman ylioppilaselämän valtataistelussa.*** Ne jäivät pitkäksi aikaa hallitsemaan stalinistisella voimallaan ja aktiivisuudellaan suomalaista kulttuurikeskustelua, sillä uusi taiteilijasukupolvi vaati muutosta ja se muutos tulisi suoraan politiikasta. Nuori kulttuuriradikaalijoukko kattoi kaikki taiteenlajit ja valtasi niiden koulutuksen sekä myös journalistikoulutuksen yliopistoissa. Valtaaminen vaikutti nopeasti myös mediaan: Helsingin Sanomien ja Yleisradion toimittajat olivat 1970-lukua lähestyttäessä valtaosaltaan taistolaisia, kuten Hesarin päätoimittajan sivuilla Olli Kivinen hämmästyneenä itse totesi. Taidehallinnon puolella Taideteollisen koulun/ Taideteollisen korkeakoulun oppilaskunnan TAOS-julkaisu Perspektiivi pyrki jatkuvilla kannanotoilla vaikuttamaan taistolaisuuden hyväksi.

***TOKYO =Taideteollisen Korkeakoulun ylioppilaskunta - perustettiin 1961 ja lakkautettiin 2010.

 

  RINGPORTTI%2022.12.jpg

Yllä oleva Perspektiivi-lehden sivu 63 on viimeisiä taistolaisten esityksiä kaataa Taideteollisen korkeakoulun rehtorinimitys. Kuvassa saa yksi tämän kirjan  kokoajista Kari Lohko niskaansa stalinistit heitä vastustavana TaiK:n oppilaana puolustaessaan rehellisiä rehtorivaaleja. Ei tämäkään stalinistien lennäkki osunut kohteeseensa, vaan Kukkapuro valittiin.

 

 

Olarissa kodin keittiön pöydän äärellä 10 minuuttia

K%C3%A4%C3%A4nnekohtia.jpg

Varsinainen HASSIN PAPERI (osa sen sisällöstä alla) hyväksyttiin kymmenessä minuutissa.

Varsinainen%20Hassin%20paperi%20b.jpg

 

Hassin paperi -kirjassa kuvataan tarkoin monia mielenosoitusten variaatioita, kuten 51 oppilaan ryntäystä suoraan Korkeakoulun hallituksen kokoukseen koko huoneen täydeltä myös päivän lehtitoimittajin,  radiotoimittajin, valokuvaajin täyttäen, samoin muutaman aamun häirinnät, joissa koko Taideteollisen korkeakoulun pitkä portaikko oli täyteen oppilaita istumassa kulkutien kokoustilaan, tiedettyään hallituksen kokouksesta ja kuinka Hassin johdolla koko korkeakoulun hallinto marssi läpi barrikadien kokouksensa pitämään.

Yllä oleva Hassin paperi oli salainen ja vain Taidekorkeakoulun hallituksen ja kahden ministerin tiedossa Antti Hassin lukitussa pöytälaatikossa Ateneumin yläkerrassa. Seuraavana yönä se oli jo oppilaskunnan käsittelyssä - pöytälaatikko oli murrettu ja hulinoivaa käsittelyä johti korkeakoulun taistolainen vararehtori Teemu Lipasti.

 

 

Antti Hassi oli toiminnan mies ja joutui perehtymään juuri ajan korkeakouluhallintoon: sitä nuorten voimin toteuttamien ääriliikkeiden heitellessä politiikan pyörteissä ja työskentelemään saadakseen ystäviensä ja opettajakunnan kanssa Taideteolliselle oppilaitokselle Taideteollisen korkeakoulun oikeudet tutkintoineen, opetussunnitelmineen, opetuslinjoineen, valtionapuineen, autonomioineen ja sieltä valmistuneiden ammattilaisten yliopistolliset tutkintovaatimukset aina tohtoritutkintoihin saakka.

Hassin paperissa keskitytään pääasiassa Taideteollisen korkeakoulun tarinaan, ensin sen alkuun, sitten sen myrskyisiin oppilaiden jatkuviin valtaamistapahtumiin, sen sisäisiin taisteluihin, oppilaskuntien hurjiin painostuskampanjoihin professoreita ja rehtoreita valittaessa, taiteen opettajien painostuksiin aina tappouhkauksiin, poliisikuulusteluihin, virkavaalien valitusmaratoneihin, syyteharkintoihin jopa suojelupoliisikuulusteluihin saakka. Varsinainen Taideteollinen koulu sijaitsi toimintayksikköineen ympäri Helsinkiä. Sen hallinnollinen sydän oli kuitenkin Ateneumin taidemuseorakennuksen kolmannessa kerroksessa.

Kun sitten rehtoreita tai professoreita valittiin, nimityskierrokset saattoivat viimein valituksineen tämän mies ja ääni perusteisen käytännön arvaamattomine hankaluuksineen kestää vuositolkulla - oli aihetta puhua täydellisestä korkeimman kulttuurihallinnon kaaosmaisesta elämästä, jonka stalinistinen anarkia oli aiheuttanut soluttautumisellaan.

 

 

Alla viimeisin Hassin taktikoima TaiK:in rehtorivalintoihin liittyvä niitti:

Puhelimessa

 

Paavo%20Lippusen%20puhelu.jpg

Kerrottakoon, että Torsti Laakso ei kuulunut mihinkään puolueseen, mutta pelasi vesipalloa euoroopalaisella huipputasolla samassa vesipalloseurassa kuin Lipponen. Torsti Laakso valittiin.

 

Kuvirtus%20kirjaan.jpg

Antti Hassi antoi arvoa taitavasti ideoiduille ja toteutetuille koulunsa stalinistilaisopiskelijoiden  propagandajulkaisuillekin, kuten tämä.

 

"Kannattiko tappelu taistolaisia vastaan? Yrjö Kukkapuro ja me häntä tukeneet emme tapelleet oman etumme puolesta. Muodostimme vapaaehtoisen rintaman, puolustamaan ajatuksen ja maan vapautta Moskovasta johdettujen kommunistien hyökkäystä vastaan. Muistan, että Yrjö Kukkapuron suostuminen rehtoriksi merkitsi hänelle suurta uhrausta yksityiselämästä, josta jälkipolvien on aihetta häntä kiittää, kuten myös Ritva Niiniluotoa, Torsten Laaksoa ja minuakin.

Yrjö Sotamaa osallistui kamppailuun, ja hänestä tuli voitetun taistelun jälkeen TaiK:in pitkäaikaisin rehtori, joka omassa historiankirjoituksessaan on unohtanut lähimpien edeltäjiensä ja monen muun korkeakoulun hyväksi tekemän työn."

 

Tästä kirjasta löydettävät Antti Hassin tadekäsitykset tähtäsivät taiteellisesti korkeatasoiseen jalostavaan opetukseen, jonka päätehtävänä oli opettaa taideopiskelija ajattelemaan ja myös tekemään. Kaikki opintojärjestelyt ja myöhemmin ihan opetussuunnitelmat oli muodostettava ja loihdittava tyhjästä. Taidekorkeakoulujahan muissa pohjoismaissa on kussakin kaksi kappaletta ja niillä omat profiilinsa ja keskinäiset kilpailuasemansa, Suomessa vain yksi.

 

 

Lahden Muotoiluinstituutin maine

 

"On syytä kertoa lyhyesti myös TaiK:in sata vuotta nuoremmasta Suomen toiseksi vanhimmasta taideteollisen alan koulusta. Se perustetiin Lahteen taidegraafikko Tapani Lemminkäisen aloitteesta.

Lahden taideopetus sai huomattavan lisän, kun vuonna 1971 aloitti toimintansa taideteollinen oppilaitos ja sen yhteydessä toiminut kuvataiteilijoita kouluttava taidekoulu. Taideteollinen oppilaitos siirtyi vuonna 1979 valtiolle ja sen nimeksi tuli Lahden taide- ja käsiteollisuusoppilaitos. Siihen sisältyivät kotiteollisuuskoulu, -opisto, -opettajaopisto ja taideteollinen opisto. Vuonna 1980 kokonaisuuteen liitettiin vielä kultaseppäkoulu. Vuonna 1989 oppilaitos nimettiin Lahden muotoiluinstituutiksi. Lahden kaupungin haltuun jäänyt taidekoulu muuttui vuonna 1984 Taideinstituutiksi.

Minut kutsuttiin sen suunnittelijaksi. Aloitin työn 1.8.1970. Koulun toiminta alkoi 22.1.1971. Vajaassa puolessa vuodessa tein opetussuunnitelman, valitsin opettajat ja oppilaat, laadin koululle asetuksen, jonka perustella voin maksaa opettajille parempaa palkkaa kuin Ateneumissa sekä suunnittelin vanhan synnytyssairaalan sekä ISKU:n entisen tehtaan saneerauksen koulun tiloiksi**. Vauhdin mahdollisti Lahden kaupunginjohtajan, entisen sisäministerin ja tulevan valtionvarainministeriön valtiosihteerin Teemu Hiltusen tuki.

**(silloisen Puukaluste-Iskun Savonkadun tehdastilaan, nykyisen Kauppakadun Lahti Energian toimitalon kohdalla)

 

LMI poikkeaa kilpailijastaan TaiK:sta seuraavasti: 1) Lahden koulu perustettiin teollisuuden keskelle täyttämään sen tarpeita, 2) koulu on aina toiminut tässä reaalitodellisuudessa ja sen toiminta-ajatus on kirkas: LMI kouluttaa ammattilaisia, jotka osaavat antaa kosketeltavan ja silmin havaittavan muodon ihmisten tarvitsemille esineille, viesteille ja palveluksille. Motivaatio poistaa kuriongelmat. Muotsikassa opiskelijat tekevät töitä joskus läpi yön. Klo 21 vahtimestari ajaa ulos ne, joilla ei ole yötyölupaa. Oppilaiden käytössä on sauna ja pari kertaa törmäsin käytävällä kylpytakkiin pukeutuneeseen opiskelijaan.

Lahden Muotoiluinstituutin menestyksestä kertovat

  1. Pyrkijöiden määrä, joka yhtenä vuonna oli yli kaksi kertaa suurempi kuin 52 muuhun AKH:n saman alan oppilaitokseen pyrkineiden yhteenlaskettu määrä. Tuolloin LMI:iin pääsi alle 2% pyrkijöistä
  2. Valmistuneiden työpaikat kotimaassa ja ulkomailla
  3. Kansainväliset ja kotimaiset kilpailuvoitot, joiden ansiosta muotoilijoiden kansainvälinen järjestö ICSID luokitteli LMI:n 1980-luvun puolivälissä maailman parhaiden muotoiluyliopistojen joukkoon
  4.  Koti- ja ulkomaisen teollisuuden LMI:ltä tilaamat toimeksiannot, joiden määrä ylitti ja kauan sitten luvun 2000.

 

Kerran Teknillisen korkeakoulun rehtori Jussi Hyyppä toi koko dekaanikuntansa tutustumaan Lahden Muotoiluinstituuttiin. Tervetulotoivotuksessani sanoin: ”Kun olette kaikki teekkareita, teille voi puhua kuin teekkareille. Olette nyt hyvässä koulussa. Jos koulun tasoa mitataan kolmella mittarilla; a) pyrkijämäärällä b) valmistuneiden työpaikoilla ja c) kansainvälisillä palkinnoilla, en tiedä toista tämän alan koulua, joka voittaisi meidät.” Vararehtori Toivo Katila kysyi: ”Mitäs se Taideteollinen korkeakoulu sitten tekee?” Vastasin: ” Sitä minäkin ihmettelen.”

Lahden Muotoiluinstituutin rehtorina pidin tärkeinä kahta asiaa 1) lahjakkaita oppilaita, joita ei koskaan valittu todistusten vaan valintakokeissa osoitetun motivaation ja osaamisen perustella 2) hyviä opettajia, ei välttämättä maan parhaita, mutta ei koskaan maan huonoimpia. Se tarkoitti, ettei yhtään opettajan virkaa julistettu haettavaksi ennen kuin hakijaksi oli tiedoksi ainakin näyttöjen perusteella yksi hyvä. Moni LMI:n hyvä opettaja on ollut opettajana myös TaiK:ssa (mm. T Aartomaa, P Hietanen, P Häiväoja, T Kannel, T Kuha, T Laakso ja T Tamminen. Myös moni LMI:n oppilas on valittu opettajaksi TaiK:iin. Yrjö Kukkapuro on vihkinyt LMI:n päärakennuksen ja pitänyt Lahdessa monia hienoja luentoja."

 

 

Lahtelaisittain kirjassa saavat osuutensa Teemu Hiltunen, silloinen sisäministeri ja myöhemmin valtiosihteeri, Sirkka Lankinen, kokoomuksen lahtelaiskansanedustaja, jolle oli sälytetty puolueensa taidepolitiikan vaaliminen, stalinistinen Lahden Muotoiluinstituutin valokuvauksen lehtori Sakari Nenye, lahtelaisessa ja kansainvälisessä kalustetuotannossa pitkään toiminut sisustusarkkitehti Torsten Laakso (Asko, Lepofin, Skanno Merivaara), josta Hassi viimein leipoi Taidekorkeakoulun rehtorin ja muutama muu Lahden Muotoiluinstituutin opetushenkilö, mutta ne ovat jo toinen luku ja tässä HASSIN PAPERISSA varsin pienten huomautusten veroisia yksityiskohtia.

 

 

HASSIN PAPERI -kirjan lukeneena voin sanoa, että Lahden Muotoiluinstituutti oli Antti Hassin mielikuvituksellinen, mutta toteutunut unelma, taideteollinen koulutussuunnitelma, sen voima ja opetuksen tuottavuus kilpaili Taideteollisen korkeakoulun kanssa, jonka Hassi myös loi. Lahden Muotoiluinstituutin tuhosi Lahden kaupungin ja kuntamme päättäjien ilmapiiri: teolliselle taiteelle ei täällä ole tilaa, teollisuus hupeni tai karkasi työpaikkoineen ja lahtelaista yliopistomaailmaa hallitsi Lahden Muotoiluinstituutin tarkoituksellisessa tappamisessa liian kauan Päijät-Hämeen koulutuskonserni, jonka tohtoritasoiset toimitusjohtaja-auktoriteetit, yksinvaltiaat edustivat autonasentajan ja viemäriasentajien yhteiskunnallisesti tärkeitä alkukoulutuksia, mutta taideteollisuudesta heillä ei ollut pienintäkään käsitystä.

https://lahenuutisia.vuodatus.net/lue/2017/03/lahden-muotoilu

Antti Hassi oli uskonut, että juuri Ammattikasvatushallituksen kautta Muotoiluinstituutti saisi oppilaille vaadittavat ammattitutkinnot, vahvistetut opetussuunnitelmat, luotettavat koululakien säätämät pätevyydet ammatteihin. Hassi joutui jo eläkkeelle päästyään pettymään - Ammattikasvatushallituksessa päätettiin Lahden päättäjien tavoin, ettei taide ole ammatti. Kuriositeettina tälle päätökselle Eduskunta päätti, ettei Ammattikasvatushallitusta tarvita ja lakkautti sen 1991.

 

Lahden%20muotoiluinstituutti%20aa.jpg

Lahden Muotoiluinstituutti vuonna 2020

 

HASSIN PAPERI

Kirjoittanut Antti Hassi

Kustannus ja toimittajat  Tetta Kannel-Hassi ja Kari Lohko

Artikkelin viimeinen kuva Lahen uutisia -julkaisusta

 

Lis%C3%A4liite.jpg