Kohtauksai%20er%C3%A4%C3%A4st%C3%A4%20av

Kuva  Tuomo Manninen

 

Ingmar Bergmanin ajatukset kahden ihmisen sopimuksesta, parisuhteesta viiltävät, myötähymyilyttävät ja vievät mukaansa kuin oman avioliittomme ikitotuuksista ja nykytilasta kertoen, kuvaten, eläen, itkien ja vähän hengähdyksissään naurattaen. Siinä näytelmänaiheen suurenmoinen klassisuus onkin – ja kirjailijan osuutena loistava teksti, joka puree meistä jokaiseen sekä teatteritulkintana esitys, joka ei pröystäile, ei liioittele, ei teatteriklisein latistu, luo ihmiskuvat ja niiden tuntemukset omiksemme ja saa ajatuksemme väkevästi käynnistymään.

Näennäinen elämämme korrektius, tyytyväisyys, julkisivu sukulaisineen, vähäisine ystävineen on sittenkin vain suurta arkista harhaa. Unelmamme tästä liitosta, tästä elämänkumppanuudesta ovat olleet taivaalliset, silmittömän rakastumisen korkealle nostamat, mutta arkemme todellisuus vieras käytännön elämän ja kiireen upottaessa elämän tärkeimmän - rakastamamme ihmisen - kaiken arkisen rutiinin piiloihin, elämänjärjestyksemme viimeiseksi.

Alitajunnastamme nousevat nyt viimein kaikki ne elämänautuuden kuvitelmat sekä inhimillisyyden kymmenet varjopuolet läheisimpämme persoonassa yhteen nivottuna suurena räjähdyksenä. Uutena havahtumisena:parisuhteen elämään astuu kolmas osapuoli kuin salamana, kaiken entisen tunteen, läheisyyden ja todellisuuden kymmenet koetut ja eletyt vuodet elämästämme taka-alalle lakaisten.

Kahden ihmisen elämän onnellisuus, toimeentulo, lapset ja asema yhteiskunnan tarpeellisena kansalaisena saavat Kansallisteatterissa Ingmar Bergmanin tekstein hienon yleistajuisen, tunnerikkaan, surkuhauskan mutta satuttavan terävän puheenvuoron Kohtauksia eräästä avioliitosta -näytelmässä. Omatuntomme käynnistyy kolkutukseen - totuudet ja tuntemuksiemme avaamattomat salaisuudet, täyttymättömät lupauksemme sekä koko elämänunelmamme nousevat nyt teatterilavalla nähtäväksemme ja samaistuaksemme.

 

Kristiina Haltun Marianne tuntuu niin tutulta länsimaisessa, sivistyneiksi kerrotuissa perheissämme, joissa parisuhteessa toinen on realisti, kaikkeen mukautuva käytännön uurastaja ja vastuunkantaja, institutionaalisen liiton koossapitävä sopeutuja - omat unelmansa elämän arjen sujumisessa ja kiireessä unohtaen. Kristiina Halttu luo Mariannesta niin vaikuttavan, ihanan todellisen hahmon, että omakseen luulisi.

Esa-Matti Long tekee Johan-puolisosta aikakautemme perheen nykyliiton tyypillisen kruunupään, korkealle sivistyneen, omiin ammattipiireihinsä uppoutuneen, elämänkumppaniinsa vain pinnallisuuksin sitoutuneen ihmisen. Hänenkin läheisunelmansa, kuvitelmansa onnesta ovat kaukana tavoittamattomissa työkiireiden kätköissä ja piiloissa. Longin hienosti ja tarkasti luonnehtima Johan on taatusti yhä tuttu useammissa suomalaiskodeissa, minullekin hyvin läheinen.

Näiden kahden näyttelijän dialogi toimii vakuuttavalla intensiteetillä, liikuttavan aidolla keskinäisellä kontaktilla ja luo esityksestä elämän sietämisen, tunteiden, vihan ja onnen, lämpimän läheisyyden ja todellisen yksinäisyyden suuren mysteerin - kaikille parisuhteille, avoliitoille ja avioliitoille.

 

Michael Baranin laatuisa näyttämökieli suomennoksessa takaa tekstin luontevan vaikuttavuuden ja konstailematon ohjaus jäsentää tiiviin, hellittämättömän dialogin kiinnostavasti suggestiivisen nautittavaksi.

Tarja Simone kuvittaa aikakauttamme modernilla kotimiljöölavastuksella ja sopivasti vuorokausirytmiä ja ajan työnkuvaa tunnelmoivilla, raikkailla puvustuskuoseilla. Hänen lavastuksensa luo Omapohjan intiimiyden täydellisesti uusivaa, näyttämötilan ihastuttavaa arkkitehtuurista interiööriavaruutta.

Musiikkivinjentteinä J.S Bachin monet sävellykset ja Arvo Pärtin Für Alina soivat herkin pianokosketuksin - ajattomuuden tunnelmallisina taustakulisseina.

 

Arvio Ensi-ilasta Kansallisteatterin Omapohjassa 6.2.2019

https://kansallisteatteri.fi/esitys/kohtauksia-eraasta-avioliitosta/

 

Lis%C3%A4liite.jpg