Ystävänpäivän ja tulevaisuuden riemuitsijat

Tänään ystävänpäivänä Lahdenkin lukioissa päättyi työteliäs, rassaava aherrus. Ansaittu, vapautunut  penkkariajelu kaupungilla oli taaksejääneen opiskeluvaiheen vilpitöntä irrottelua ja hauskanpitämistä. Kokemuksesta ennustamme, että monista kuorma-autonlavalla säihkyneestä koulukaverista tuli monivuotisen yhteispuurtamisen sivupalkkioksi elämänikäisiä ystäviä. Menneen kouluelämän yhdessä koetut ilot ja riemut kun jalostuvat iän karttuessa usein ihmisen mieleenpainuvimmiksi elämänhetkiksi.

1293093.jpg

Kannaksen penkkariajelijat vapautuvat porailuista. Miten kävi terveyden melussa ja pölyssä? Miten opiskeluun keskittymisen koulupäivän melu-pöly-kaaoksessa?

Riemujen ja tulevaisuuden pilaajat

Lahden koulutoimi munasi kuluneena vuonna itsensä lähes lopullisesti: Kannaksen lukio kasvatettiin oppilasmäärältään keinotekoisen suureksi ja samalla aloitettiin koulurakennuksen täyssaneeraus: pölyä, porausta, piikkausta, räiskettä, hälinää, epämääräisiä ja ala-arvoisia opetustiloja eli täydellistä sekasortoista opiskelujärjestelyä. Miksi? Mikä kiire oli lopettaa kaupunginosalukiot ja syöstä Kannaksen lukiolaiset vuosiksi ala-arvoisiin kouluoloihin? 

Samainen Lahden kaupungin koulutoimi on uinunut toisen lukiokysymyksen ohi. Ammattikoulutuksen ja lukion yhdistämisen luulisi olevan parhainta tulevaisuuden koulua. Vaan ei Lahdessa. Lahden lukioiden rehtorit pitävät kuin vanhat jäärät yllä elämän kannalta melko piskuista päämäärää - ylioppilaskirjoituksia - koko koulutyön onnistumisen mittana. Missä viipyy lukioiden kehittäminen Lahdessa? Missä piiloissa lojuu lukion ja ammattiopetuksen yhteistyön käytännön toteutus?

1293091.jpg

Tulevaisuuden lukio tähtää samalla sekä ammattiin että yleissivistykseen. Kaksi kärpästä yhdellä iskulla on Koulutuskeskus Salpauksen penkkariajelijoiden selkeä valinta. Mutta Lahden lukiojärjestelyt uinuvat tämänkin mahdollisuuden ohi. 

Lahti -kaupungin virallinen koulubyrokratia on niin ajattelematonta ja pystyynkuollutta, ettei näin ystävänpäivänä ole soveliasta siitä enempää kirjoitella. 

 

Seuraavassa suosittelen ystävyydellä todellisen ystävyyden kokemiseksi käyntiä Turun kaupunginteatterissa.

Viirun ja Pesosen riemuja<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

1293734.jpg

 

Turun kaupunginteatteri

Sven Nordqvistin tekstin pohjalta sovittanut, ohjannut ja lavastanut  Esko Aarre-Ahtio

Rooleissa Miia Saarinen, Eero Ahava, Jouni Röyskö , Esko Aarre-Ahtio

Esitys n. 1t pituinen. Liput toistaiseksi loppuunmyyty.

 

Pitkäkin matka kannattaa kärsiä, jos haluaa kokea riemullisen ja raikkaan, menneiltä ihmisarjen vuosikymmeniltä tuoksuvan sekä maistuvan teatterilämpimäisen.

Turun kaupunginteatteri on jo vuoden verran pienessä Pikkolo –näyttämössään antanut lasten ja lastenmielisten kurkistaa Viirun ja Pesosen kylvöpuuhia.

Nuori yleisö suorastaan kiljui hurmiosta, jännitti melkein pissat housuun pimeän yön tapahtumista, turvautui välillä vanhempiensakin apuun suuren possukarjun ilmestyessä näyttämölle: teatteritila kun on niin intiimi, että näyttelijät ja katsojat ovat ihan lastenkäsimittakosketuksessa toisiinsa.

Kaiken hyväntuulisuuden ja turvallisuuden takasi kuitenkin Pesosen (Esko Aarre-Ahtio) arjenlämmin, hykerryttävän lempeä, suorastaan ihana ukko ja hänen valppaan kissansa Viirun (Miia Saarinen) unelmoivanraikas ilmestys.

Kahden luodun olennon ystävyys välittyi niin aidosti, että siitä nautti kaiken ymmärtävä yleisö ystävyyttä itseensä tartuttaen. Meiltä aikuisiltakin pääsi hyväntuulisuuden hymähdyksiä tavan takaa ja ihailimme tietenkin poikkeuksellisen mutkatonta, loppumattoman idearikasta näyttämöleikkiä, taikurimaisia  näyttämöratkaisuja: täysikokoinen näyttämöhahmo yks kaks muuntui pieneen minikokoon, yötä jolloin kattilankannet ja tekohampaat soittivat hullunhauskan yösoittonsa, mittarimatoa joka toistuvasti kylvömaalla mutkisteli ja temppuili..

Että voivat kylvöpuuhatkin sitten olla niin vietävän mielenkiintoisia ja tapahtumarikkaita hommia!

Katsojakaverini Iida 3v ja Vilma 5v ja minä vähän heitä vanhempi olimme ihastuksissamme ja hyväntuulisia vielä seuraavan päivänkin.

Viirun ja Pesosen ystäville, lastenystäville, kaikille muillekin ystäville ja tietenkin vihamiehille mieliä huojentavaa, kyyneliinnaurattavaa ja liikuttavaa suomalaisteatteria!